Oletteko jo käyneet kirjamessuilla bongailemassa esiintymisiä. Minua kiinnostaa erityisesti esikoiskirjailijoiden esiintymiset, yritän kuvitella itseni paikalle jännittämään.
Ja toki on hauskaa tehdä kirjalöytöjä kustantajien ständien uusien nimikkeiden ja antikvaariaattien vanhojen kirjojen laareista.
Ja toki on hauskaa tehdä kirjalöytöjä kustantajien ständien uusien nimikkeiden ja antikvaariaattien vanhojen kirjojen laareista.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Minulla on kokoaikalippu, kävin työpäivän jälkeen ja käyn tänäänkin. Erityisesti esikoiskirjailijoita kuuntelin.
Olisihan siellä mukava istua joukossa, mutta ihan mukava on katsella myös muita ja todeta, että esikoiskirjailijoiden esiintymistä katseli moni muukin.
Mitä jännittämistä siinä muka on, minä en tajua? Hienoahan se vain olisi, jos oma kirja julkaistaisiin ja pääsisi siitä puhumaan.
En ole menossa kirjamessuille.
Ehkä ensi vuonna.
Aika hyvin pysyy kärryillä median välityksellä. Eilenkin niistä blogeista palkitut, en ollut kuullutkaan ja sitten kun yhdellä niistä käväisin niin oikein harmitti, että ei ole ollut tiedossa. Siis toisaalta netti on sellainen kaivo, ettei niihin ihan helpolla eksy. Mutta jännittävää.
Kirjoja en yleensä osta uusina vaan kirpputoreilta ja kirjastosta lainaan paljon.
Kukin tavallaan.
Ja laittakaa kivoja vinkkejä tännekin mistä tulee nyt olla
kiinnostunut. Kuka breikkaa ja kuka feikkaa, jne. jne.
mitä on breikkaa? entä feikkaa? kuuluuko sheikkaa samaan pinoon?
...... aipaskinen, välillä unohdan, että nää jutut näkyy KehäI:n pohjoispuolellakin, sorry,
tittabara
urbaani sanakirja.
Kutsutaanko omakustannekirjailijoita messuille esiintymään?
Onko heille oma lavansa samalla tavalla kuin Kirjailijaliiton jäsenillä takauma -lava?
Tulipa käytyä torstaina. Ihan mielenkiintoista settiä. Kannattaa käydä, jos on mahdollisuus.
Kirjamessut on kaupalliset messut ja siellä on painopiste kaupallisissa kustantamoissa, vaikka pienkustantajilla näytti olevan osasto, joka oli hyvin hiljainen.
Eivätkö messut yleensä ole kaupalliset messut? Ainakin ne, joita järjestetään Messukeskuksessa ja sen kaltaisissa paikoissa? Hullua toistaa itsestäänselvyyttä, mutta näemmä se ei ole kaikille selvää.
Vuokrat ovat aika huimat osastoilla, joten on pakko myydä, että edes jää plussan ja miinus -rajan puolelle.
Kiinnostavinta oli loppujen lopuksi haastattelut uusilta tuntemattomilta esikoiskirjailijoilta sekä muutamat hyvät uutuuskirja- ja antikvariaattilöydöt. Osa huutoskirjojen hinnoista oli suht kohdallaan. Antikvariaatissa sai tehdä työtä tinkaamisen ja alennuksen saamisen kanssa...