Labradorinnoutajani oli 14-vuotias sairastuessaan lonkkatulehdukseen, joka lopulta äityi hoidosta huolimatta niin pahaksi, että koira jouduttiin lopettamaan. Koira oli meillä jo ennen syntymääni, joten siitä tuli tosi läheinen ja rakas.
Viikko koiran lopettamisen jälkeen istuin huoneessani tekemässä läksyjä, kun selkäni takaa alkoi kuulua tassujen rapinaa. Kun katsoin taakseni, ei näkynyt mitään. Hetken kuluttua, kun katsahdin toisen kerran, huomasin, että kaappini ovessa roikkuvan kylpytakkini helma liikkui, niin kuin sitä olisi kiskottu. (koira tykkäsi vetoleikeistä).
Kun lähdin huoneesta, kuulin viereltäni koiran kaulapannan metalliosan kilinää, joka kuului aina, kun se rapsutti itseään. Mitään ei kuitenkaan näkynyt. Siihen loppui se siltä erää, mutta muutamaa päivää myöhemmin ollessani tietokoneen ääressä, tunsin märän, ystävällisen kielen nuolaisun kädessäni, vaikka missään ei näkynytkään ketään ja meillä ei ole enää ainoatakaan koiraa.
Ensimmäisessä tapauksessa kanssani kotona oli 9v pikkuveljeni, joka kuitenkin kaiken aikaa katsoi alakerrassa telkkaria, toisessa kokemuksessa olin "yksin".
Noista jutuista tuli tosi onnellinen ja hyvä mieli, eikä pelottanut ollenkaan. Aloin itkeä liikutuksesta, kun tajusin, että Mettehän se siinä kävi moikkaamassa ja kertomassa, että kaikki oli hyvin ja että välittää minusta edelleen. Toivon vielä joskus, että enkelihauvani esiintyy minulle uudestaan(:
Viikko koiran lopettamisen jälkeen istuin huoneessani tekemässä läksyjä, kun selkäni takaa alkoi kuulua tassujen rapinaa. Kun katsoin taakseni, ei näkynyt mitään. Hetken kuluttua, kun katsahdin toisen kerran, huomasin, että kaappini ovessa roikkuvan kylpytakkini helma liikkui, niin kuin sitä olisi kiskottu. (koira tykkäsi vetoleikeistä).
Kun lähdin huoneesta, kuulin viereltäni koiran kaulapannan metalliosan kilinää, joka kuului aina, kun se rapsutti itseään. Mitään ei kuitenkaan näkynyt. Siihen loppui se siltä erää, mutta muutamaa päivää myöhemmin ollessani tietokoneen ääressä, tunsin märän, ystävällisen kielen nuolaisun kädessäni, vaikka missään ei näkynytkään ketään ja meillä ei ole enää ainoatakaan koiraa.
Ensimmäisessä tapauksessa kanssani kotona oli 9v pikkuveljeni, joka kuitenkin kaiken aikaa katsoi alakerrassa telkkaria, toisessa kokemuksessa olin "yksin".
Noista jutuista tuli tosi onnellinen ja hyvä mieli, eikä pelottanut ollenkaan. Aloin itkeä liikutuksesta, kun tajusin, että Mettehän se siinä kävi moikkaamassa ja kertomassa, että kaikki oli hyvin ja että välittää minusta edelleen. Toivon vielä joskus, että enkelihauvani esiintyy minulle uudestaan(:
Vastaukset 11
Vanhimmat
Onko toi totta?? mulla on itselläni samanlaisia kokemuksia... luulin niitä tosin luulosairaudeksi
Nuo kokemukset lohduttaa ja tuntuu että jokaisella meistä on samantyyppisiä kokemuksia kun olemme menettäneet läheisen.
Kyllä koiruutesi kävi moikkaamassa. :)
oon lukenut joskus, että jos lemmikki rakasti omistajaansa / omistajiaan tosi paljon, saattaa käydä sitte myöhemmin käymässä ja jättämässä hyvästit. Kaveri kerto jokin aika sitten, että edelleen kuulee häkin kalterien jyrsimistä ja kolistelua ja kanin rapistelua, vaikka kyeinen pupujussi kuolikin jo neljä vuotta sitten. Eka en uskonu, mutta nyt sit oon alkanu ajatella, että miks ei. Tossa toi eläinten uskollisuus taas huomataan, jaksaa vielä haudankin takaa kantaa huolta rakkaistaan :)♥
Lopeta tai vähennä ap.lääkitystä, niin alkaa helmat pysymään paikallaan.
Jos sinulla ei lääkitystä ole, niin tilaa aika terveyskeskukseen tai ota yhteys suoraan paikkakuntasi mielenterveystoimistaan. Sieltä saat helposti apua.
niin ne vaa jaksaa nämäkin typerykset naljailla toiselle, vaan kummastippa kyllä hiljenisivät kun itse saisivat tuollaista kokea! eipä ole kukaan nimittäin todistanut, etteikö kummituksia ja henkiolentoja olis olemassa. itselläkin niistä kokemusta, varsinkin juuri noista eläinhengistä, eikä mitään vikaa päässä. ja ihan lääkärillä asti olen tämän asian kanssa käynyt, kun mielenterveyttäni kaikenlaisia ääniä kuullessani epäilin. mutta mitä vielä, jotkut asiat vain oli sellasia joita ei voinut järjellä mitenkään selittää, esimerkiksi pallon vierimistä vedottomassa tilassa, revittyjä papereita lattialla ja pitkin taloa leviteltyjä lankakeriä, eikä päässä mitään vikaa. ainiin, toisinaan myös kuuluu kevyt tömäys, niin kuin jokin hyppäisi alas lattialle jonkin päältä.
taisipa olla edesmennyt kissani asialla.
alko ihan itkettää kun miettii omaa koiraa ja omia kokemuksia..
Harmi, Lääkäri on ystävä, mutta minulla ei ole lääkitystä, enkä sellaista tarvitsekaan.
Hassua, kun tällainenkin keskustelu löytyi! Olen 14-vuotias tyttö enkä usko kummituksiin tai mihinkään muuhunkaan yliluonnolliseen, mutta yksi outo kokemus mulla on. Ensiksi nimittäin luulin, että olen hullu, mutta muutin mieltäni, kun näin teidän kirjoitukset.
Olen hevosihminen ja käyn tallilla, jossa ennen oli kaikille tosi rakas berninpaimenkoira tallikoirana. Koira kuoli vanhuuteen kaksi viikkoa sitten sitten, ja tallilla oli kamalaa, kun tuttua koiraa ei näkynytkään pihalla nukkumassa tai tallissa vilistämässä eikä turvallisia kynnenrapsutuksia lattiaa vasten kuulunutkaan.
No, olin about viikko sitten tallilla myöhään illalla käytävällä putsaamassa hevosen kavioita. Tallilla ei ollut muita kuin paras ystäväni, joka oli lähtenyt viemään hoitsuaan ulos, ja tallinomistaja joka oli toimistossaan. Ihmettelin, että mitäs se hevonen nyki sitä jalkaansa, jota putsasin. Muuten se pysyi täysin rauhallisena ja näytti ihan levolliselta, kunnes minä itse olin saada kunnon sätkyn! Tunsin, kuinka jokin lämmin painautui jalkojani vasten.
Kun melkein aivohalvauksen saaneena katsoin, että mitä helkkaria, käytävä oli autio. Siinäpä sitten, kun vein hevosen karsinaan ja tulin takaisin käytävälle, sen kopasta kaikki pintelit oli levitetty sikin sokin lattialle. Tämä berni siis rakasti pinteleiden ja harjojen kanniskelua :D Ja vielä, kun lähdin kaverini kanssa tallilta, kaveri ihmetteli, että miksi se Jokeri juoksenteli ulkona siihen aikaan illasta, ja kun minä sitten totesin, että Jokerihan on kuollut, meni kaveri hiljaiseksi ja muisti, että ai niin, niinpäs onkin.
Vuosia sitten minulla oli kissa, joka kuoli onnettomuuden seurauksena. Yhtenä yönä heräsin siihen, että joku olisi raapinut mattoa ja kun katsoin alas niin näin kissan varjon. Unenpöpperössä en heti edes muistanut että kissa kaverini oli kuollut vasta aamulla tajusin että kissani taisi käydä jättämässä hyvästit.
Minun pystykorva mixini joka lopetettiin 12-vuotiaana on näyttäytynyt minulle unissa monesti, ja joskus yhä tutuilla lenkkipoluilla voin tuntea edesmenneen koirani.
Olen tätä kesää