Mitä mieltä olette vai annostella sen pari kertaa päivässä?
Koiranpennulle ruoka saatavilla jatkuvasti?
11440
4121
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
ehdottomasti annostele pari kolme kertaa
Ei ruokaa saatavilla jatkuvasti. Ei pennulle eikä aikuiselle. Selkeät ruokintakerrat ja sitten kuppi pois. Jatkuvasti tarjolla oleva ruoka aiheuttaa helposti kahtalaista ongelmaa: joko ruokahaluttomuutta ja nirsoilua tai sitten ylensyöntiä ja lihomista.
Ehdottomasti ruoka tarjolle vain ruokinta-aikoina. Ja silloinkin vain vähäksi aikaa (meillä noin 20 min), jollei siinä ajassa syö, niin kuppi pois ja ruokaa saa seuraavan kerran seuraavalla ruokintakerralla.
Jotkut koirat kyllä osaavat syödä ruokaansa pitkin päivää ja ahmimatta vaikka sitä olisi koko ajan tarjolla. Toiset taas ahmisivat koko annoksen ja enemmänkin kerralla. Pentukoiran kyseessä ollessa on sisäsiisteys huomattavasti helpompi saada opettua, kun pentu saa ruokaa vain tiettyinä aikoina ja on näin ollen helppo viedä ulos heti ruoan jälkeen, sen sijaan että joutuisi vahtimaan koko päivän koska se syö. Samoin aikuisella koiralla tulee tarva päästä tarpeilleen säännöllisemmin, kun ruoka on tarjolla tiettyinä aikoina sen sijaan että se olisi pyytelemässä ulos milloin minäkin päivänä.
Koira ei ole kissa. Pienelle pennulle (14 vko asti) ruokaa annetaan 4 kertaa päivässä, 15 min ruoka-aika. Tuona aikana jos ei syö niin annetaan seuraavan kerran. Jotkut pennut ei syö noin usein ja niille riittää se 3 kertaakin. 3 kertaa päivässä ruoka annetaan vielä kuukausien ajan. Kasvava pentu tarvitsee sopivia määriä ja usein ruokaa, liikaa ei kuitenkaan pidä antaa. Ruoka-ajoista on hyvä pitää siksikin kiinni, että pentu oppii ihmisen olevan ruuan lähde. Ruoka tulee siis silloin kun ihminen niin päättää (tietenkin aina samaan aikaan, säännöllisyyttä), jolloin koira oppii kunnioittamaan ihmistä.