Kannattaako lähettää monelle kustantajalle/vai yhdelle?

Sain käsikirjoitukseni valmiiksi ja lähetin sen ensin eräälle suurelle kustantamolle. Vastaus tuli n. 1,5 kk:ssa ja vastaus oli, että kiitos mielenkiintoisesta käsikirjoituksesta, mutta ei mahdu kustannusohjelmaan. Seuraavaksi lähetin yhteen pieneen kustantamoon, mutta vastausta olen odotellut melkein pari kuukautta. Mietin vain, että kannattaisiko lähettää käsikirjoitus kerralla moneen eri kustantamoon ja odotella josko saisi myöntävän vastauksen, vai vaan yhteen, jolloinka joutuu aina odottelemaan ja sitten taas lähettää seuraavalle ja taas odottaa, nettisivujen mukaan vastauksissa voi mennä puolikin vuotta?
6284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Lähetä vaan yhtä aikaa kaikkiin, joiden genreen arvioit sen sopivan. Jos useampi kuin yksi haluaa julkaista sen, voit sitten valita, kuka sen saa:D

Minulle tuli kolme hylsyä kolmen kuukauden sisällä, nyt on ollut hiljaisempaa. En tiedä johtuuko siitä, että ovat hukanneet käsiksen vai siitä että se odottaa kasassa vuoroaan, vai ehkä siitä, että sen julkaisemista harkitaan. Itse asiassa olen psyykannut itseäni siihen, että kolme hylsyä vielä tulee, mutta että se ei kaada maailmaani.

Äänestä

Niin, Samuel Beckettilläkin oli teräshermot, mitä hylsyihin tulee. Ja millainen kirjailija hän onkaan...

Äänestä

eikö olisi helpointa julkaista omakustanteena? ei ainakaan tyhmät kustannustoimittajat tule pilaamaan mestariteosta...

Äänestä

Tyhmät kustannustoimittajat? :D No jos alan ammattilaisuus tekee jostakusta tyhmän...
Omakustanteiden laatu on 99% paskaa, ei niitä kukaan lue.

Äänestä

olen kyllä miettinyt tuota omakustanne-juttua.. Mutta ensin aion kokeilla läpi kaikki kustantajat jotka sopivat kirjani genreen.. kiitos vastauksista

Äänestä

Hotakaisen ja Krohnin ovat siis tuolla mestariteos_9898 -logiikalla tuhonneet, pilanneet ja murskanneet tyhmät kustannustoimittajat?

Onpa ylimielistä!

Missä mestariteos_9898 sinun suurteoksesi ja lahjakkuutesi ocat?

CV:tä kehiin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


wr_rr kirjoitti:

Sain käsikirjoitukseni valmiiksi ja lähetin sen ensin eräälle suurelle kustantamolle. Vastaus tuli n. 1,5 kk:ssa ja vastaus oli, että kiitos mielenkiintoisesta käsikirjoituksesta, mutta ei mahdu kustannusohjelmaan. Seuraavaksi lähetin yhteen pieneen kustantamoon, mutta vastausta olen odotellut melkein pari kuukautta. Mietin vain, että kannattaisiko lähettää käsikirjoitus kerralla moneen eri kustantamoon ja odotella josko saisi myöntävän vastauksen, vai vaan yhteen, jolloinka joutuu aina odottelemaan ja sitten taas lähettää seuraavalle ja taas odottaa, nettisivujen mukaan vastauksissa voi mennä puolikin vuotta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu