Kerron nyt tarinani, joka tulee varmasti saamaan PALJON vihaisia äitejä vastaamaan ja haukkumaan, mutta jos joku ajattelisi asiaa meidän toistenkin osapuolien kannalta..
Olen avoliitossa kihlattuni kanssa. Hänellä ja hänen ex-vaimollaan on 2 yhteista lasta, 5 ja 3 vuotiaat lapset. Lasten isä on lähi-isä ja äiti on etä-äiti. Lapset ovat vuoroviikoin molemmilla vanhemmillaan, eli viikko viikko periaatteella. Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä vajaa 1,5 vuotta. Olen 31 vuotias. Aloittaessani suhteen mieheni kanssa, muutama ystäväni varoitti minua tulevasta ja siitä mitä tämä kaikki voi vielä tuoda tullessaan. En silloin ymmärtänyt vielä asiaa, kaikki oli kivaa ja uutta. Lapset ovat ihania ja tulen erittäin hyvin toimeen niiden kanssa. Meillä on läheiset suhteet ja vietämme paljon aikaa yhdessä. Olen alusta asti tehnyt lapsille selväksi, että minä EN OLE lasten äiti. Heti alettuamme seurustella mieheni kanssa hänen exä alkoi tehdä asioista vaikeita. Alkuun oli asenne minua kohtaan että "tuo ämmä ei kasvata lapsiani ja ei saa olla niiden kanssa tekemisissä." Ennen minua lapset olivat isällään enemmän, usein sen viikon ja lisäksi vielä äidin hoitoviikolla olevia viikonloppuja. Exä soitteli vain kerran viikossa max. ja yleensä vielä harvemmin. Minun astuttua kuvioihin alkoi soittoja tulla päivittäin ja viestejä joka päivä. Lapset alkoivat sanoa että heidän äitinsä haukkuu minua ja lapset eivät saisi tykätä minusta. En ole koskaan, ENKOSKAAN sanonut pahaa sanaa heidän äidistään lapsille. Päinvastoin, jos lapset ovat itkeneet että eivät halua mennä äidilleen niin olen puolustanut että äiti rakastaa teitä ja haluaa että te olette sieläkin aina toisella viikolla.
Alkoi tulla soittoja päivittäin tosiaan ja exä haukkui minua jatkuvalla syötöllä ja uhkasi tappaa mm.eläimeni. Olen rauhallinen enkä koskaan sanonut mitään haukkuja hänelle takaisin. mieheni teki selväksi exälleen että minua ei haukuta kun syytä ei ole. Muutin mieheni kanssa yhteen ja tästä se helvetti vasta alkoikin. Arki meillä meni hyvin, lapsien kanssa kaikki oli enemmän kuin täydellistä. Teimme perheenä asioita, mutta silti tein AINA selväksi että en ole lasten äiti. Vanhempi kysyi usein miksi en voisi olla heidän äiti kun oma äiti ei koskaan leiki tai jaksa olla heidän kanssa vaan vie heitä aina hoitoon isovanhemmille. Silti, kerroin aina että teillä on oma äiti ja minusta ei koskaan tule teidän oikeaa äitiä. Olen teidän elämässänne aina, mutta ette saa kutsua minua äidiksi koska teillä on oma äiti. Exä alkoi tehdä elämästämme helvettiä. Jatkuvia syytöksiä, haukkumista, valehtelua, kavalsi jopa lasten rahoja, kävi takapihallamme kyttäilemässä ikkunoista sisään ja sitten näitä eläinten tappouhkauksia. Alkoi tuntua raskaalta, mutta silti jaksoin tsempata ja elää normaalia elämää välittämättä exästä. JOka asiasta piti tehdä vaikeaa ja hän myönsikin että niin kauan kun olen hänen lasten elämässä, niin kauan hän tekee asioista helvetin vaikeita. Alkoi lastenvalvojalla ramppaaminen, exä varaili sinne aikoja. Sitten alkoi tulla rakkaudentunnustuksia miehelleni, vaikka koko tämän ajan miehen exä on seurustellut. Sitten exä alkoi pommittamaan minua myös viesteillä ja soitoilla. Mieheni pyysi lopettamaan minun häiriköinnin, ei se loppunut. Aloin olla entistä väsyneempi kuvioihin ja siihen että vaikka en olisi mailla halmeilla niin aina minä saan syyt niskaani. Exä soitteli miehelleni ja itki pahaa oloaan ja riitojaan oman miehensä kanssa. Mieheni teki selväksi että ei ne asiat hänelle kuulu. Alkuun sain taistella oman mieheni kanssa siitä että hän ei nähnyt asiaa minun kannaltani, ihmetteli vain miksi hermostun aina kun hänen exä soittaa. Joka päivä tehtiin jostain asiaa, väärän värinen sukkakin sai ison riidan ja kas kas, minä olin syyllinen siihenkin. Exä kärsii mielenterveysongelmista ja välillä, n.joka toinen kuukausi hän romahti ja pyysi että lapset olisivat meillä toistaiseksi. Otimme aina lapset kun hän vain pyysi. Lapset alkoivat kärsiä tilanteesta ja reagoida siihen kun heidän äiti vie lapsia vaan hoitoon eikä ole heidän kanssaan.
Jälleen tuli notkahduksia exän suunnalta, hän ei jaksanut lapsia vaan pyysi miestäni hakemaan lapset häneltä pois että hän saa aikaa miettiä. Välillä exä ehdotti että lapset olisivat meillä kokonaan ja hänellä vain joka toinen vkonloppua ja sitten hän peruikin seuraavana päivänä asian. Näitä mielenmuutoksia on tullut paljon. Ystäväni ihmettelivitä kuinka minä jaksan tällaista soppaa, miksen ota ja lähde pois. Mutta.. rakastan miestäni enemmän kuin mitään. Rakastan myös hänen lapsiaa ja kuten alkuun sanoin, meillä on lämmin suhde.
Jatkuu...
Olen avoliitossa kihlattuni kanssa. Hänellä ja hänen ex-vaimollaan on 2 yhteista lasta, 5 ja 3 vuotiaat lapset. Lasten isä on lähi-isä ja äiti on etä-äiti. Lapset ovat vuoroviikoin molemmilla vanhemmillaan, eli viikko viikko periaatteella. Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä vajaa 1,5 vuotta. Olen 31 vuotias. Aloittaessani suhteen mieheni kanssa, muutama ystäväni varoitti minua tulevasta ja siitä mitä tämä kaikki voi vielä tuoda tullessaan. En silloin ymmärtänyt vielä asiaa, kaikki oli kivaa ja uutta. Lapset ovat ihania ja tulen erittäin hyvin toimeen niiden kanssa. Meillä on läheiset suhteet ja vietämme paljon aikaa yhdessä. Olen alusta asti tehnyt lapsille selväksi, että minä EN OLE lasten äiti. Heti alettuamme seurustella mieheni kanssa hänen exä alkoi tehdä asioista vaikeita. Alkuun oli asenne minua kohtaan että "tuo ämmä ei kasvata lapsiani ja ei saa olla niiden kanssa tekemisissä." Ennen minua lapset olivat isällään enemmän, usein sen viikon ja lisäksi vielä äidin hoitoviikolla olevia viikonloppuja. Exä soitteli vain kerran viikossa max. ja yleensä vielä harvemmin. Minun astuttua kuvioihin alkoi soittoja tulla päivittäin ja viestejä joka päivä. Lapset alkoivat sanoa että heidän äitinsä haukkuu minua ja lapset eivät saisi tykätä minusta. En ole koskaan, ENKOSKAAN sanonut pahaa sanaa heidän äidistään lapsille. Päinvastoin, jos lapset ovat itkeneet että eivät halua mennä äidilleen niin olen puolustanut että äiti rakastaa teitä ja haluaa että te olette sieläkin aina toisella viikolla.
Alkoi tulla soittoja päivittäin tosiaan ja exä haukkui minua jatkuvalla syötöllä ja uhkasi tappaa mm.eläimeni. Olen rauhallinen enkä koskaan sanonut mitään haukkuja hänelle takaisin. mieheni teki selväksi exälleen että minua ei haukuta kun syytä ei ole. Muutin mieheni kanssa yhteen ja tästä se helvetti vasta alkoikin. Arki meillä meni hyvin, lapsien kanssa kaikki oli enemmän kuin täydellistä. Teimme perheenä asioita, mutta silti tein AINA selväksi että en ole lasten äiti. Vanhempi kysyi usein miksi en voisi olla heidän äiti kun oma äiti ei koskaan leiki tai jaksa olla heidän kanssa vaan vie heitä aina hoitoon isovanhemmille. Silti, kerroin aina että teillä on oma äiti ja minusta ei koskaan tule teidän oikeaa äitiä. Olen teidän elämässänne aina, mutta ette saa kutsua minua äidiksi koska teillä on oma äiti. Exä alkoi tehdä elämästämme helvettiä. Jatkuvia syytöksiä, haukkumista, valehtelua, kavalsi jopa lasten rahoja, kävi takapihallamme kyttäilemässä ikkunoista sisään ja sitten näitä eläinten tappouhkauksia. Alkoi tuntua raskaalta, mutta silti jaksoin tsempata ja elää normaalia elämää välittämättä exästä. JOka asiasta piti tehdä vaikeaa ja hän myönsikin että niin kauan kun olen hänen lasten elämässä, niin kauan hän tekee asioista helvetin vaikeita. Alkoi lastenvalvojalla ramppaaminen, exä varaili sinne aikoja. Sitten alkoi tulla rakkaudentunnustuksia miehelleni, vaikka koko tämän ajan miehen exä on seurustellut. Sitten exä alkoi pommittamaan minua myös viesteillä ja soitoilla. Mieheni pyysi lopettamaan minun häiriköinnin, ei se loppunut. Aloin olla entistä väsyneempi kuvioihin ja siihen että vaikka en olisi mailla halmeilla niin aina minä saan syyt niskaani. Exä soitteli miehelleni ja itki pahaa oloaan ja riitojaan oman miehensä kanssa. Mieheni teki selväksi että ei ne asiat hänelle kuulu. Alkuun sain taistella oman mieheni kanssa siitä että hän ei nähnyt asiaa minun kannaltani, ihmetteli vain miksi hermostun aina kun hänen exä soittaa. Joka päivä tehtiin jostain asiaa, väärän värinen sukkakin sai ison riidan ja kas kas, minä olin syyllinen siihenkin. Exä kärsii mielenterveysongelmista ja välillä, n.joka toinen kuukausi hän romahti ja pyysi että lapset olisivat meillä toistaiseksi. Otimme aina lapset kun hän vain pyysi. Lapset alkoivat kärsiä tilanteesta ja reagoida siihen kun heidän äiti vie lapsia vaan hoitoon eikä ole heidän kanssaan.
Jälleen tuli notkahduksia exän suunnalta, hän ei jaksanut lapsia vaan pyysi miestäni hakemaan lapset häneltä pois että hän saa aikaa miettiä. Välillä exä ehdotti että lapset olisivat meillä kokonaan ja hänellä vain joka toinen vkonloppua ja sitten hän peruikin seuraavana päivänä asian. Näitä mielenmuutoksia on tullut paljon. Ystäväni ihmettelivitä kuinka minä jaksan tällaista soppaa, miksen ota ja lähde pois. Mutta.. rakastan miestäni enemmän kuin mitään. Rakastan myös hänen lapsiaa ja kuten alkuun sanoin, meillä on lämmin suhde.
Jatkuu...
Vastaukset 25
Vanhimmat
JATKOA:
Etenki vanhempi lapsista on tosi kiintynyt minuun ja tukeutuu minuun. On ihan silminraastavaa kuinka hän itkee ja pyytää minua olemaan hänen äiti. Edes lasten itkun edessä, en ole koskaan lähtenyt sille linjalle että haukkuisin heidän äitiään tai yrittäisin viedä hänen äidin paikkaansa. Alkasin olemaan poikki siihne jatkuvaan häiriköintiin. Joka kerta kun miehelläni soi puhelin, alkasin jo täristä että taas jotain paskaa ja mitä nyt olen tehnyt. Jokainen tekstiviesti sai melkein paniikkihäiriökohtauksen ja sydämen pamppailemaan.
Sovittiin useasti että exä ei enää soittele jatkuvasti, vaan jos on akuuttia asiaa ja jättäisi meidät rauhaan. Ei se toiminut. Jopa öisin tuli soittoja, kännissä tuli viestejä ja haukkumista minulle ja rakkausrunoja miehelleni. Itkin usein.
Alkasin olla väsynyt tilanteeseen. Ystäväni kehotti minua tekemään päätöksen, joko jään ja kärsin tai lähden ja joskus pääsen asian yli. Miksi minun pitäisi luopua elämäni miehestä, hänen exänsä takia. Taas alkoi sama exältä, että hän ei jaksa lapsia ja ne pitää hakea häneltä pois. Sitten tehtiin se ratkaiseva askel ja mentiin hakemaan muutosta käräjäteitse lasten tapaamisoikeuteen äitiään koskien. Nyt, tämä prosessi on vasta alussa ja en tiedä mistä löydän voimia. Soittoja tulee edelleen ja viestejä. Haukkumista, huutamista, riitaa ja riitaa. Hän laittoi viestejä miehelleni että olen sairas ja hän toivoo että kuolisin pois kokonaan ym. Kamalaa luettavaa.
Edelleen, pari kertaa viikossa exä onnistuu tekemään asioista vaikeaa. Yrittää joka asiaan sekaantua, siis ihan joka asiaan. Manipuloia ja aiheuttaa meille turhaa vaivaa ja riitaa. Olemme perhee kanssa menossa perhepsykologille ja sinnekin hän, kas kas, soitti ja ilmoitti että minä en sinne saa tulla vaa hän menee sinne mieheni ja lasten kanssa. Kun nimenomaan psykologi päätti että meidän perhe menee sinne ensin ja sitten lasten äiti saa mennä oman perheensä kanssa sinne. Mutta ei.. hän kieltää minulta asian että koska en ole lasten äiti, en saa osallistua tollaisiin tapaamisiin. Hän olil soittanut lasten hoitopaikkaan että en saa enää hakea lapsia hoidosta, soittanut kaupungille että me maksamme hänen hoitomaksut ym ym paskaa. Jatkuvalla syötöllä. ALkaa olla takki tyhjä, en enää tiedä mitä tehdä. Nyt, ensimmäistä kertaa tuli sellainen fiilis että olisiko parempi että lapsia ei olisi olemassakaan. En koskaan voinut kuvitella ajattelevani näin. 2 läheistä ystävää jotka ovat kokeneet saman, kertoivat heti alkuun, että valitettavasti jossain vaiheessa alkaa minulle tulla negatiivinen fiilis niitä lapsia kohtaan. Muisto siitä mitä kaikkea olen joutunut kärsimään ja kokemaan.
Mietin ottaisinko ja lähtisin koko suhteesta pois. Mutta miten lapset pärjäisi, olen vanhemmalle lapselle etenkin niin tärkeä ja läheinen. En tiedä kuinka hän kestäisi asian. Entä mieheni, tulisiko hänestä katkera lapsilleen siksi että heidän äitinsä sai minut pois elämästään. Mieheni rakastaa lapsiaa ja minua niin paljon. Mutta nyt hänkin sanoi että ei jaksa enää tätä paskaa, tuntuu että on vain harmia lapsista. Hän sanoi ettei halua ajatella niin, mutta kun ei enää itsekään saa nukuttua ja näkee sen minun tuskan ja itkun määrän. Sanoin että se olen minä joka lähden, et saa jättää lapsia vuokseni. Sitä en halua.
Odotamme vain, että tämä alkanut käräjäprosessi olisi ohi. Mutta siinä menee aikaa. Kauan. ONko se liian kauan? Pitääkö minun menettää mielenterveyteni asian kanssa. Koska on liian myöhäistä. Olen vahva ihminen, en aio luovuttaa. Uskon että lapsila olisi parempi olla meillä enemmän, turvallisessa ympäristössä. Heidän äitinsä on ollut hoidettavana myös psykiatrisessa sairaalassa ja mieheni on ollut äitiyslomalla 8 kk, kun exä meni työelämään.
Miksi, voi miksi pitää tehdä toisen elämästä helvettiä. Miksi. Mieheni on usein sanonut, että haluaisi myös exän miesystävän osallistuvan lasten elämään, että hän kuuluu siihen myös ja miksi exäni sulkee oman miehensä pois lasten elämästä.
JOku voi ajatella, että antakoon lasten isän ja äidin sopia keskenään asioista. Uskokaa, sitä on kokeiltu, niin monet kerrat. Mutta ei onnistu.
Tässä tämä ,ajatukseni. Moni äiti nyt varmasti ajattelee että se olen minä joka yrittää viedä äidin paikkaa. En ole sitä tekemässä. Olemme mieheni kanssa noin 2kuukautta yrittänyt omaa yhteista lasta. Nyt tuntuu että onko siinä mitään järkeä, jos tämä suhde tulee kaatumaan exään. En ovuloi, koska stressitaso on liian kova. Näin sanottiin suoraan lääkärissä.
Nyt, monen taistelun jälkeen mieheni tukee minua joka asiassa ja on pyytänyt niin syvästi anteeksi kokemaani asioita johtuen hänen exästään. Ja sitä kuinka hän ei alkuun ymmärtänyt miksi hermostuin aina kun hänen exä soitti. Nyt hän ymmärtää kuvion, on ymmärtänyt jo jonkun aikaa, onneksi. Hän tajusi että kaikki ne soitot, kaikki ne turhat viesti, on tehty vain minun kiusaksi. Hän ihmetteli miksi exä usein kyseli miten meillä menee ja kyseli häiritseekö minua hänen soittelu ym. NYt kun kuvio on selvillä myös miehelläni, hän vihaa sydämensä pohjasta exäänsä. Toivoo jopa hänen kuolemaansa, sanoi että olisi kaikilla parempi niin. Raakasti sanottu. Lapsilla pitää silti olla äiti. Mutta..onko lapsille oikein, että he kärsivät tilanteesta, jossa äiti ei heidät jaksa hoitaa. 5v lapsi sanoi silmin kirkkain että "äiti ei enää jaksa hoitaa meidä, se joutuu varmaan sairaalaan. Ehkä se ei enää tykkää meistä. " Olemme yrittäneet sano ett ehkä äiti vain on väsynyt jos on nukkunut huonosti tms, kyllä hän teistä välittää. Mutta 5v vain jatkaa sinnikkäästi että "no, onneksi te jaksatte hoitaa meitä ja äiti ei jaksa enää. Jaksaakohan äiti koskaan."
Ollaan menossa sinne psykologille, tästä alkaa tulla traumoja myös lapsille.
Lasten äiti on henkisesti väsynyt, uupunut. Se on asia joka on olemassa, et voi sille mitään. Johdonmukaisesti vastaat, että äiti kyllä tykkää teistä, mutta älä mässäile asialla vaan käännä juttu arkisempiin päivänkohtaisiin asioihin. Sinä olet isin vaimo. Silloin kun lapset on teillä, elät heidän kanssa arkea. Aikaa, rauhallisuutta ja turvallisuutta.
Kauniit ja rohkeat -tarina :)
Voimia ja jaksamisia sinulle ja perheellenne. Älä anna periksi, sinnittele, koittakaa jaksaa. Tallettakaa kaikki miehesi exän lähettämät viestit ja kirjoittakaa ylös suullisesti tulevat herjaukset ja haukkumiset, ne pitää ottaa esille käräjillä. Oletteko harkinneet lähestymiskieltoa? Kenellekään ei ole oikeutta käyttäytyä kuvaamallasi tavalla sinua ja perhettäsi kohtaan, ei kenelläkään.
Lapset tarvitsevat teitä, isäänsä ja sinua, koittakaa jaksaa heidän vuokseen. Älä luovuta äläkä luovu rakastamistasi ihmisistä, juuri siihen miehesi exä pyrkii, älä anna hänen sairaan tavoitteensa toteutua.
Keskustelkaa asiasta psykologille ja kertokaa siellä kaikki, näyttäkää viestit yms. Purkakaa pahaa oloa ulos, puhukaa ihmisille, joihin voitte luottaa ja pyytäkää ja ottakaa vastaan kaikki mahdollinen apu. Nämä keskustelupalstatkin ovat hyviä kanavia purkaa pahaa oloaan, tosin ei ehkä tämä palsta, sillä täällä tulet saamaan - kuten jo kirjoituksessasi ennustit - lokaa niskaasi. Mutta on muita, asiallisempia palstoja.
Tutustu myös luonnehäiriöisistä (esim. narsismi, bipolaarisuus, jne.) ja mielenterveydeltään sairastuneista ihmisistä kertovaan materiaaliin, se saattaa auttaa ymmärtämään asioita ja sitä kauttaa jaksamaan itse paremmin.
Sinä olet arvokas ihminen. Yritä ottaa miehesi exän sanomiset ja teot "toisesta korvasta sisään, toisesta ulos" -tyylillä. Helpompi sanoa, kuin tehdä, tiedän, mutta jaksa yrittää. Jonain päivänä kaikki kääntyy hyväksi. Paha saa aina palkkansa. Voimia!
Ollaan harkittu myös lähestymiskieltoa ja asianajajamme sanoi, että tällainen häiriköinti on kotirauhan rikkomista. Kun toinen pyytää olemaan soittamatta tai viestittämättä, niin silti niitä soittoja ja viestejä tulee jatkuvasti.
Onneksi, siis onneksi, mieheni on säästänyt kaikki uhkailu ym haukkumisviestit, jotka olemme purkaneet koneelle nyt oikeudenkäyntiä varten.
Jossain sisälläni on pienen pieni toivonkipinä siitä, että paha saa lopulta palkkansa. Haluan olla hyvä roolimalli mieheni lapsille ja siksi olenkin tähän asti jaksanut taistella. Tiedän kuinka paljon mieheni lapset tarvitsevat myös minua ja turvallisia oloja. Olenn niellyt kaiken, jos lapset ovat sanoneet esim"äiti sanoi että sä et tykkää meistä ja me ei saadda tykätä susta ja äiti sanoi että sä oot tyhmä. " Kaikki nämä olen niellyt ja sanonut, että nämä asiat on aikuisten asioita ja ei äiti varmasti niin tarkoitttanu. Sisälläni on kiehunut mutta olen silti ollut rauhallinen.
Olen kaikkeni yrittänyt antaa ja siksi tuntuuki niin turhauttavalta, kun aina saan silti haukut niskaani. Kaikki mitä tässä on tapahtunut, kaikki tämä purkautuu itkuna ja paniikkihäiriön oireina minulle myös. SIlti olen vahva. Pidän niin tärkeänä asiana mieheni lasten hyvinvointia, että siksi tässä on itsekin valmis venymään äärirajoille asti. Olen myös soittanut ihan itse mieheni exälle, koittanut sopia ja puhua asioista. Pari kertaa ollaan saatu sopu aikaan, mutta se ei ole kestänyt kuin pari viikkoa, kunnes hänellä on taas löytynyt syy mitä pahaa minä olen tehnyt. Esim. jos hän ei ole jaksanut hoitaa lapsia ja pyytänyt miestäni hakemaan lapset sieltä pois, eihän minulla ole osaa eikä arpaa ollut asiaan. Silti perään on tullut kymmeniä viestejä joissa sanotaan että minun pitäisi kuolla ja olen sairas ym ym. Ystäväni, jotka tietävät tilantteni ihmettelevät kuinka olen jaksanut kaiken tämän "shown" kestää. Ja kuinka vieläkin seison mieheni rinnalla. Ja mieheni on myös kertonut minulle,e ttä hän ei voi koskaan kiittää kylliksi siitä mitä olen hänen lapsilleen antanut ja kuinka olen sinnikkäästi jaksanut kahlata läpi hänen exän häiriköinnin. Toivottavasti joskus tämä loppuu. Kukaan ei ole täydellinen, en sitä väitäkään olevani, mutta lapsia en koskaan sekoittaisi tällaisiin riitoihin. Haluan, että miehenikin ajattelee ensin aina lapsiaan ja sitten vasta minua.
Kiitos äiti_kahdelle tsemppaavista sanoistasi, tuli aivan kyyneleet silmiin :) Nyt vaan pää pystyyn, kyyneleet sivuun ja jatkamaan taistelua. Joskushan sen on loputtava.
No hyvä, jos minusta oli apua. Kyynelillekin on hyvä antaa aikansa, joskus niiden vuodattaminenkin auttaa. Ja vahva on hyvä olla, mutta ei liian vahva ja särkymätön ei tarvitse kenenkään olla.
Elämä on joskus kovaa, mutta päivä kerrallaan sitä kaikesta selviää.....pikkuhiljaa. Niin minäkin teen :)
Käy juttelemassa vaikka mielentev.toimistossa tai seurakunnan auttajalla,oman itsesi takia että jaksat eteenpäin perheesi takia.Olet todella ollut kärsivällinen,mutta rajansa kaikella.Jutteleminen ulkopuolisen kanssa helpottaa edes vähän kun saa purkaantua jollekin.
Kyllä tuollaiseen häiriköintiin pitäisi saada välittömästi apua,ei kenelläkään ole oikeutta tuhota kenenkään elämää.Jos on sairas henkilö,niin hoitooon heti.
Voimia sinulle ja kaikkea hyvää jatkossa sinulle ja perheellesi.
Huomatkaa, että vaaditte oikeudessa, että äiti hakee lapset jonkun muun luota (esim. nuo valvottujen tapaamisten paikat, turvakoti) ja myös palauttaa sinne. Näin viranomaiset saavat todisteet äidin kunnosta ja aikatauluista. Vaaditte, että äiti ei saa olla yhteydessä kuin esim. meilitse. Vaatikaa myös äidin tilasta psykologin/psykiatrin arvio.
Parasta tosiaan olisi, että äidillä olisi hyvin rajoitettu tapaamisoikeus. Mutta ilman selkeitä todisteita vain tapellaan oikeudessa. Siksi nuo viranomaisen silmien edessä tapahtuvat noudot/palautukset on askel siihen.
Olet ihan sairas! Usutat toisia ihmisiä vastustamaan lastenäitiä.. ei saa sitä ei tätä!
Kuule hän onlasten äiti, ei sulla oo mitään oikeuttaa usustta toisia häntä vastaan.
Toivon mukaan lapset tajuuvat joskus kuka on ollut kaiken tuon takana, ja vihaavat sinua yli kaiken, että riistit heitlä äidin:
Meillä on todisteet, eli meillä on suurin osa uhkailusta ym haukkumisviestit tallella puhelimessa, samoin paperilla uhkailut joita hän on tehnyt reissuvihon välityksellä. Lastenvalvoja tietää myös tilanteen, koska yhdellä kerralla asia meni lastensuojelun alaiseksi, kun lapset piti hakea äidiltä pois.
En ole riistämässä keneltäkään äitiä, kuten sanottu nyt on hakusessa muusot tapaamisoikeuteen, eli lasten oikeuteen tavata lapsia. Se on lasten oikeus tavata äitiä, EI äidin oikeus tavata lapsia, näin sanoo myös Suomen Laki.
Lasten äiti myöskin huusi kovaan ääneen lastenvalvojalla kuinka hän tarvitsee lapsiaan ja hänen paranemisen kannalta hän tarvitsee lapsiaan. Silti, niin julmalta kuin se kuulostaakin, on kyse lasten hyvinvoinnista, ei äidin hyvinvoinnista. Pidän tärkeänä, että lasten äiti voi hyvin, mutta lasten hyvinvointi on ykkössijalla, aina. Olemme hakeneet väliaikaista tapaamisoikeuden muutosta "hetimiten", jotta asia saataisiin nopeasti ratkaistua. Koska sosiaaliviraston selvittelyssä menee noin 8-12 kuukautta, vaikka lapsia koskevat asiat pitäis hoitaa aina nopeammin.
Viikonlopun aikana sain taas lisää voimia, mieheni tuella, ja jatkan sinnikkäästi taistelua että perheemme voisi paremmin. Varasimme perheneuvolaan ajan, että perheemme pääsee keskustelemaan asioista ammattilaisten kanssa. Tämäkään ei sopinut mieheni exälle, vaan hänen mielestään minulla ei ole oikeutta käydä hänen lastensa kanssa psykologilla.
Miksi "törkyseppojooseppi oot" on sitä mieltä, että minä riistän lapsilta äidin? Lasten äiti on hyvin useasti toivonut, että lapset olisivat meillä huomattavasti enemmän ja sitten taas perunut suunnitelman ennekuin paperit on allekirjoitettu. Nythän exä lataa kaiken syyllisyyden minulle. Eihän se minun syyni ole, jos hän ei omia lapsiaan jaksa hoitaa.
Lasten oikea äiti on täysin kykenemätön rooliinsa.
Niinhän ne on kaikki äidit!
Tsemppiä! Yritä pysyä järjissäsi! Olet joutunut kamalaan väliin...Myötätuntoni on suuri. Täällä lähiäitipuoli, joka paijaa lapset nukkumaan 350 yötä vuodessa...on opettanut elämää alkaen takapuolen pyyhkimisestä bussilipun käyttöön...Isä tekee uraa ja tuo palkan kotiin, äiti huitelee maailmalla tuuliviirinä, minä kasvatan pienokaisia. Lähtisin,olen uupunut, mutta en voi lapsia jättää..
Hyvä että ap kirjoittaa itselleen positiivisia vastauksia!! Ainakin saa semmoisia vastauksia joista itse pitää kun kirjoittaa ne itse! Kukahan tässä on muuten hoidon tarpeessa, sinä vai miehen exä? Heh.. mutta kirjoitas lisää hyviä vastauksia niin sulle tulee hyvämieli....
Komppaan ap:tä niin täysillä! Itsellä jotakuinkin saman suuntainen tilanne, mutta ei noin paha vielä kuitenkaan.
Voimia sinulle olet noiden lasten tuki ja turva.
Itse olen eronnut miehestä, joka oli huono aviopuoliso, mutta hyvä isä.
Minä hain eroa ja hänen oli vaikea minusta luopua.
Mutta en antanut välillämme olleiden ja olevien ristiriitojen vaikuttaa lapsen suhteeseen isänsä kanssa vaan sovin lapselle tapaamisoikeudet, jotka olivat lapsen ja isänsä kanssa parhaat mahdolliset, toki niiden täytyi olla minulle kohtuulliset toteuttaa.
Yhteyden pidon pidän hyvin hyvin minimissä, enkä koita puuttua toisessa kodissa tehtyihin ratkaisuihin tai tapahtumiin millään tavalla, koska tiedän lapsen olevan hyvissä käsissä. Lapselle olen kertonut, että minulle voi puhua kaikista asioista, mutta pääsääntöisesti minun asiat ovat minun asioita ja iskän asiat iskän asioita ja niitä ei tavitse lapsen kertoa muuten kuin omasta aloitteestaan (isänsä tapasi udella lasta).
Pidän yhteydet minimissä myös siksi, etten herättäisi isässään mitään tunteita tai toiveita ja myöskin kunnioituksesta hänen uuteen avopuolisoonsa josta lapseni pitää suuresti, tämä on mielestäni kuin lottovoitto.
Itse kasvoin ilman isää ja jotain jäi puttumaan mitä ei aikuisena voinut enää uudelleen rakentaa kun isäni kuoli.
Nykyisin olen aloittajan kaltaisessa tilanteessa, jossa mieheni ex käyttää lapsiaan vallankappaleina ja katkeruuttaan tekee kaikkensa vaikeuttaakseen lasten ja isän tapaamisia, (äidillä on taustalla mielenterveyden ongelmia yms.) ja ymmärrän osapuolia monelta kantilta, toivon vain, että tämän tarinan katkerin osapuoli siirtyy elämässään eteenpäin ja päästää irti katkeruudesta koska se ei hyödytä ketään vaan rikkoo kaiken ympäriltään ja suurimpia kärsijöitä ovat lapset.
Meillä oli vastaava tilanne, tosin minulla on mieheni kanssa myös yhteinen lapsi. Pihalla ikkunoiden takana pyörimistä, huoritteluviestejä, yrityksiä tulla väkisin kotiimme sisään. Lopetimme sen siihen, että hankimme laajennetun lähestymiskiellon. Nyt saamme olla jotakuinkin rauhassa. Tosin miehen ex pystyy enää lasten vaihtotilanteissa päästään suustaan jotakin älytöntä, mutta enää ei häiritse minua puhelimella eikä myöskään miestäni. Hänellä nyt tilanne, että uuden miehen ex häiriköi häntä ja hän on ihmeltellyt miehelleni, että TUOLLAISIA IHMISIÄ on olemassa??!!! Ei kyllä muista sitä, että itse kuuluu ko. joukkoon :)
Voimia sinulle. Ei ole helppoa olla "äitipuoli", vaikka itsekin olen mieheni lapsille sanonut, että olen teidän kaveri, mutta en ole teidän äitinne. Teillä on jo äiti.
Miksi kaikki uusikot haluaa väkisin ja tahallaan vaan tuhota miehen lasten elämän?
EIkö olen miehen itsensä asia miten missäkin asiassa toimii? Ei se kuulu ulkouolisille.
Onni on että kielsin aikanani kaiken lähesteymisen ex miehen uusikoilta meihin päin ja etenkin lapsiin. Tuommoista elämää en ikinä oliisi halunnut omille lapsilleni. Ei varmaan muutkaan.
Kukaan ei ole päässyt kiusaamaan ja haukkumaan mun lapsia, siitä on ex mieskin pitänyt huolen ja pitänyt naikkosensa poisssa meidän läheltä. Onneksi.
kun veit toisen naisen aviomiehen
lissu on vajakki
Huoltajuusriidoissa lapset ja isä ovat olleet huonommassa asemassa, mutta käytäntöjä on muutettu
Yle uutiset..
Oikeus haluaa lapsen äänen kuuluviin. Lapset halutaan ottaa paremmin huomioon vaikeissa huoltoriidoissa.
Käräjäoikeuteen etenevien riitatapausten sovitteluun saattaa jatkossa osallistua lapsen oikeuksia valvova psykologi.
Lisää aiheesta, jossa myös kommentteja.
http://yle.fi/alueet/oulu/2010/09/oikeus_haluaa_lapsen_aanen_kuuluviin_1980114.html
--------------
Meillä oli samantapainen tilanne, emme päästäneet sitä yhtä pitkälle. Kerroimme ettemme vastaa puheluihin enää, laita tekstiviestiä jos on asiaa. Emme vastanneet vihaviesteihin muuta kuin jos niissä oli asiaa, ja silloinkin lyhyesti, asiasta ja ilman tunteilua. Tämä vähensi hyökkäyksiä jo aika paljon. Hyökkääjä kyllästyy, kun ei saa vastakaikua.
Mieheni hoiti vastaamisen, minä en koskaan vastaa tai puhu lapsen äidille mitään. Eipä saa mitään aineistoa minua vastaan.
Joudun tukemaan miestäni tosi paljon - tai jouduin alkuvuosina - että hän jaksoi toipua exänsä hyökkäyksistä, pitämään sen tunnereaktion kurissa, ja estämään sen vaikutuksen omaan elämäämme. Hän oppi sen taidon vähitellen.
Sillä välin nostin asian toisensa jälkeen esille, kun huomaisin miten äidin käytös satuttaa lasta, ja korjailin jälkiä. Opetin lasta pois monesta turhasta pelosta, opetin ikäiselle kuuluvia taitoja, ja jotenkin onnistuin tekemään monta korjausta äidin puutteisiin näiden lyhyiden isäpäivien aikana, joka toisena viikonloppuna. Isä alkoi huomata hyvin pian millaisen eron se teki lapseen ja meidän kaikkien elämään.
Hän ei vain miehenä ollut tottunut ja oikein aluksi osannut miten lapselle tarvitaan hellästi turvalliset rajat, että kaikkea ei kaupasta voi saada, ja itse täytyy pukeutua ja pyyhkiä peppu, ja syödä pöydän ääressä, kiittää ruuasta ja korjata lelut pois ym arjen pikku toimia.
Isällä oli ollut iso haaste toimia etäisänä yksin, ja sai minulta vasta tukea vanhemmuuteen. Onneksi isä eli puolisoni alkoi itse toimia ja kantaa vastuuta heti kun vain huomasi mikä toimintamalli toimii, ja en koe joutuvani kantamaan koko taakkaa yksin ja kasvattamaan toisen lasta omin nokkineni.
Nyt isä pitää lapselleen rajat, ja niiden rikkomisesta on lapsen ikään sopivat seuraukset. Yleensä kivan tekemisen menetys joksikin aikaa. Se toimii, lapsi kunnioittaa ja rakastaa isäänsä, kun tämä aina pitää mitä lupaa, hyvässä ja hankalassakin. Pahaksi en sitä kutsuisi, että lapsi kokeilee rajojen pitävyyttä. Isä tukee minua että saan olla aikuinen kodissamme ja pitää yhteisesti sovitut rajat eli vaatia käsienpesut ja nukkuma-ajat.
Helppoa tämä ei tietenkään ole, mutta lapsi on kiintynyt turvallisessa ja rauhallisessa kodissa isän lisäksi minuun ja minä lapseen, vaikka olenkin yrittänyt välttää kiintymästä liikaa. Se vain on vaikeaa, kun on lapselle läsnä vuodesta toiseen, ja näkee kaiken. Varsinkin kun näkee äidin satuttavan lastaan mistään piittaamatta vuodesta toiseen, vain tyydyttääkseen omat tarpeensa tulla rakastetuksi - siis käyttää lasta siihen, eikä hae ammattiapua yksinäisyyteen, riittämättömyyteen, huonoon minäkuvaan, avuttomuuteen, mielialahäiriöihin, ja työkyvyttömyyteen, listaa voisi jatkaa.
Äiti on tehnyt kaikkensa, ettei lapsi oppisi niitä asioita jotka itsenäistävät lasta, kulkemaan yksin kodin ulkopuolella, muuta kuin kouluun, ei kavereita, ei harrastuksia, paljon leluja vain kotona, ei elokuvissa käyntiä, ei keskustassa käyntiä, ei urheilu- ym liikuntataitoja, ei lahjakkuuksien kehittämistä, ei suuntien ja tienviittojen ymmärtämistä, ei halua matkusteluun (naapurikaupunkiin tai ruotsinlaivalle) ei kirjastokorttia, ei lastenlehtiä, ei mitään mikä johtaisi siihen että lasta kiinnostaa jokin asia äidin kodin ulkopuolella.
Jossain vaiheessa lapsi tulee tajuamaan, että äiti ei aio antaa hänen mennä omaa tietänsä, elää omaa elämäänsä, riippuvainen lapsensa rakkaudesta kun on. Ellei ennen sitä jokin saa isää aloittamaan tuon raskaan oikeusprosessin lähihuoltajuuden/yksinhuoltajuuden saamisesta. Jätän sen päätöksen isälle.
Keskity sinä pitämään rajat sen exän suhteen. Älä kuuntele rumaa manipuloivaa uhkailua keneltäkään. Pistä heti stoppi. Älä lue niitä viestejä, säilytä ne vain puhelimessa. Pyydä oikeusavustaja purkamaan, tai miehesi, ne paperille. Kun saat puhelinsoiton, laita nauhoitus päälle ja mene kuuntelemaan kivaa musiikkia toiseen huoneeseen. Pidä rajat.
Kun tilanne on ohi, ja rauhoittunut, saat onnellisen arjen takaisin, ja lasten rakkauden, kun he saavat vapaasti pitää sinusta niin paljon kuin haluavat. Toivottavasti sen ajateleminen antaa sinulle voimaa, ja toivottavasti parisuhteenne kestää kaiken.
Liisa 1234
Meillä oli vastaavanlainen tilanne. Ja niinhän siinä kävi, että lopulta riehuja äiti löi lapsiakin ja kaikki aijemmat äidin tekoset kääntyivät vihdoin häntä vastaan .Paha saa aina palkkansa, me odottelimme ja kärsimme siitä kuusi vuotta. Nyt lapset ovat jo teinejä ja kieltäytyvät tapaamasta äitiään.
Ja neuvo: .vaihda puhelinnumerosi salaiseksi, älä kommunikoi millään tavoin lasten äidin kanssa. Lapsille kyllä täytyy selvittää, että ädin käytös ei ole sallittua, kuten ei kenenkään huono käytös. Ja tee aina rikosilmoitus solvaamisista, ikkunoista kurkkimisista ym. Kukaan muu ei oikeasti auta, poliisista saa myös neuvoja.Lastenvalvojat eivät tee asiolle mitään. He osaavat ainoastaan kirjata ylös tapahtumia, mutta mitään konkreettista apua heiltä ei saa; tosipaikan tullen pyörtävät puheensa eivätkä ota vastuuta sanomisistaan.
Vaikeata teillä tulee olemaan, jaksamista ja onnellisempia aikoja.
Voiton puolella on viisasta tekstiä.
Raskasta luettavaa ja voi, niin tuttua. Minä lähi-äitipuoli kolmelle ja isä toipumassa narsisti ex:ästänsä. Meillä myös oli alussa yöllisiä puheluja, lukuisia soittoyrityksiä vaikka mieheni kertoi että ei enää kommunikoi muutoin kuin tekstarein ja sähköpostitse.
Nyt satelee syytöksiä että mieheni ei pysty normaaliin kommunikaatioon, kun ei jaksa puhelimessa kuunnella vedätyksiä ja kiristysyrityksiä. Etä-äidillä pakonomainen tarve kysellä itsestäänselviä asioita mm. koululomien ajankohtaa (löytyy lasten koulujen nettisivulta, ja ekonomina exä osaa käyttää nettiä). Yhtään tapaamista ei ole 7 vuoteen ollut, että ei tarvitsisi useaa otteeseen lähetellä tekstareita tms.
Mukava lukea, ettei ole ainut joka on tässä tilanteessa. Vaikka aihe itsessään ei ole lainkaan mukava..välillä epäilee jopa itseään, kun persoonallisuushäiriöinen exä ja 4 vuotiaan lapsen äiti koettelee kärsivällisyyttä.
Parhaimmillaan soittelee useita kertoja päivän aikana, keksien tikusta asiaa. Milloin on joku tietty lelu unohtunut isälle (viikko-viikko yhteishuoltajuus) ja sitä pitää välttämättä tulla hakemaan, esim. la-iltana klo:20 (milloin pojalla on ainakin meillä ollessaan jo nukkumaan menoaika).
Moneen kertaan ilmoitettu, että saa soittaa jos on asiaa, mutta turhaan soittelu loppukoon. Yleisiä asioita voi laittaa vaikka kootusti sähköpostilla. Ei auta. Tätä on jatkunut nyt 3 vuotta..välillä menee paremmin, sitten taas tulee kausia, että on jatkuvasti jollain tavalla yhteydessä.
Aiemmin haukku isää, uhkaili, kiristi vaikka mitä...nyt on siirtynyt mun solvaamiseen. Sairas ihminen. Haluaa edelleen kontroilloida ex-miestään ja meidän elämää. Lapsella on turvallinen ja hyvä olla meidän kanssa, on itsekin niin puhunut mm. päiväkodissa.
Toivottavasti joskus ymmärtää jatkaa omaa elämäänsä, ihan jo lapsenkin hyvinvoinninv vuoksi.