Syksyn sävel

Kolmoselta tulee Syksyn sävel, uudelleen lämmitetty suosittu ohjelma. Pitänee saunan jälkeen avata telkkari ja istahtaa keinustuoliin arvuuttelemaan parasta kipaletta.
Entisistä syksyn sävelistä jäi elämään moniaita iskelmiä.
Siitä vanhemmasta päästä tulee mieleen Erkki Liikasen Evakkoreki ja Marionin Rakkaus on hellyyttä. Uudemmista Taavitsaisen Andre ja Grönin Vähemmän kiirettä, enemmän aikaa.

Nuoremmat näistä tämän illan artisteista ovat jääneet vieraammiksi, mutta onhan siellä Jari Sillanpää.
15292
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Katsastetaan alkaa ihan näillä minuuteilla eli klo 20.00.

Äänestä

No,, katsoinhan minä puoleen väliin asti, mutta kun laulut ja solistitkin olivat uutta tuotantoa, niin hyppäsin toiselle kanavalle.

Mielestäni ei ollut syksyn sävel sitä, mitä ennen on ollut.
Joku toinen voi olla toista mieltä.

Äänestä

No voittaja oli hieno, ja laulu upea. Sanoin heti kun kuulin, että voittaa ylivoimaisesti, ja niin teki. 42 prossaa kaikistya annetuista äänistä. Ja kun laulajia oli niinkin paljon, niin se oli murskavoitto, Onnea Jari!

Äänestä

Nää toiset pelkää laulaa. Pitää sotkea laulu soittimilla ja kovaäänisillä. Eikä niillä ole ääntä. Jari kun astui esille, niin johan kuului.

Äänestä
Aloittaja

Niistä uusista esiintyjistä idols-laulajat tunsin sen Idols-ohjelman perusteella, jota olen aina seurannut. Kovin olivat edustavan näköisiä ja Kristiina Braskin kappaleestakin pidin. Saarinen oli pettymys äänensä sekä biisin suhteen. Stina Girs mustissaan on näky sinänsä, tatuointeineen hiuslaitteineen, meikkeineen ja korkeine korkoineen, kappale ei kuitenkaan erottunut.
Kaija Koosta en ole eritysemmin pitänyt ennnenkään, mutta kai esityksensä faneilleen toivoa antoi, mainosti uutta levyään.
Jarin esitys oli vakuuttava ja siitä saattoi tämänikäinenkin pitää, se oli tuttua iskelmää. Sanojen erottuminen oli tosiaan ihan eri kuin muiden, jossa rautalanka ja rummut menivät yli artistin äänen. Äänellisesti kehitys näkyy. On kotonaan yleisön edessä.

Äänestä

Mie on komee ja vahva kuin 'sirkassihärkä'. Sit se sanoo naisille, moi oli kiva nähdä, hei ja hehei.
Asennevammaisena en osaa suhtautua myötäsukaan tätä J S... Kuitenkin poikkeus saattaa tehdä sääntömuutoksen.
J. kun laulaa tämän joululaulun, Marin poika, sii on mukana kaikki laki ja profeetat, kukaan ei pistä sitä biisiä paremmaks.

Kun mestari Juice lähti pilven päälliseen Slamiin, en enää, talvisydännä syntynyt innostu syksysävelistä, mut musiikki on aina OK, sanoo OK.

Äänestä

Olihan Juice aikamoinen oman tiensä kulkija, niinku hienosti sanotaan ja tosissaan eli viel viimeseen henkäykseen saakka.
Soppiihan tuotakin mietiskellä....oman tiensä kulkija, onhan siinä sekä posi-että negatiivisia puolia. Millastahan lie, jos vaan valmiiks silotettuu tietä kulkee. Eipä tässä nyt ole siinä mielentilassa, että sen enempää jaksas sitäkään pohtia.

Yksinkertaisesti vaan sanon, että kovasti tykkäsin Juicesta, yksi parhaista sanotuksistaan on Syksyn sävel:

"Katu täyttyy askelista,
elämä on kuolemista.
Pane käsi käteen,
ollaan hiljaa.
Pyydä minut aamuteelle,
anna vettä kuihtuneelle,
nyt on elokuu, ja minä olen viljaa.

En ilosta itke, en surusta itke,
niin itken muuten vaan,
ja muualla oon ennenkuin huomaatkaan.
Häntä rakastin paljon,
sua rakastan joskus enemmän.
Ole mulle vähän aikaa hän.

Ota minut sinun uniin,
vaikka nousen toisiin juniin.
nyt on lokakuu, ja minusta näkee sen.
Kun tulen kiinni sinuun,
jumalatkin uskoo minuun,
vaikka itse aina usko en."

25-vuotiaana syntyi tämä laulu häneltä...kuolemastakin jo tulee viisi vuotta 24.11.11.

Äänestä

Jari erottui joukosta, on ääntä ja tyyliä olla lavalla, ei siinä untuvikot pukeutumisella päässeet esiin.
Tottunut laulaja ääni ei petä, tekniikka kohillaan kuten pitääkin, kaikki yhteensä hyvää.
Nuoret laulajat eivät ole vielä kunnolla kehittyneet tai sitten heidän säestäjät säestäjät haluaa innoissaan peittää musiikilla laulun.
Vanha konkari teki hyvää jälkeä niin sitä pitää, opittu ja hyväksi havaittu tyyli ei petä.
Hyviä esiintyjiä on tulossa pientä kohennusta ja taidon harjoittamista vaatii.

Äänestä

Seurasin sivusilmällä kisaa, mutta jotain mielipiteitä se sentään herätti. Tunnen itseni suorastaan kiusaantuneeksi, kun mitättömistä kappaleista tehdään suurieleisiä show-esityksiä kaikkine tykötarpeineen. Ei siinä taustavolyymit , mukaseksikäs puvustaminen eikä koikkelehtimiset auta, Kaija Koon esitystäkin odotin vain loppuvaksi. Silmille näyttävää ja korville pauhaavaa pitää nykyisin olla, mutta eipä yhtään kunnon tarinaa noussut esiin, sellaista odotan kuulevani tällaisessa kilpailussa. Sillanpää voitti ihan ansaitusti, ihailen hänen ääntään yleisölle omistautumistaan, mutta voittokappaleen sanoitus on mielestäni kömpelö ja hiomaton, eipä melodiakaan tarttunut mieleen.

Emma Salokoskesta ja Janne Raappanasta pidän, mutta heidän nämä esiintymisensä eivät koskettaneet. Onko aika kullannut muistot vai ajanut tämän mummon ohi, kun Katleijan alussa mainitsemat esimerkit jättävät nämä uudet varjoonsa ja koko kisa tuntuu hailealta lämmitykseltä kaikesta visuaalisesta näyttävyydestään huolimatta. Enpä jaksa Euroviisuruljanssiakaan katsella enkä kuunnella enää läpi. :)

Äänestä
  • Janne Raappanalla onkin hyviä sanoituksia, on ollut mulle "tuttu" jo pitempään.
    Viisuja en ole enää vuosiin seurannut. Kaija Koon kolkkoa ääntä en kuuntelekaan. Jari Sillanpäässä on sitä ns. karismaa, hänestä välittyy sellaisen hyvän ihmisen kuva ja varmaan on läpikäynyt aikamoisia itsekasvuprosesseja. Viisas ja lämmin persoona jo tuon ikäisenä....luulisinpa.

    Äänestä

Oi, minä pidin Jarin esityksesta. Oli kuin sokeri pohjalla hänen esiintymisensä. Ja miten hurmaava lavaesiintyjä hän onkaan. Ihan vain omalla olemuksellaan täytti koko estradin. Aivan eri sarjaa kuin muut - ja pisteitä 10

Äänestä

Minun lempilaulajiini kuuluu Marita Taavitsainen ja ihanalla kappaleella Antree, jos se tuli syksyn sävelessä,,,,, jonka jätin lopun katsomatta,,,,, niin olisin toivonut että muutkin olisi noterannut sen hyvin korkealle, siinä on sitä jotain josta pidän.

Nyt raikkaaseen syysilmaan.

Äänestä

tuli aikas monta vuotta sitten, moonika parka.

Äänestä
  • nim. antreeee

    Sinähän raukka parka olet pienillä aivoillasi, oikein parka,,,,kun aivosi tuottaa vain riidan siemeniä, kuljet ketjusta ketjuun hakemassa riitaa.
    PISTE.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_9757274 kirjoitti:

Kolmoselta tulee Syksyn sävel, uudelleen lämmitetty suosittu ohjelma. Pitänee saunan jälkeen avata telkkari ja istahtaa keinustuoliin arvuuttelemaan parasta kipaletta.
Entisistä syksyn sävelistä jäi elämään moniaita iskelmiä.
Siitä vanhemmasta päästä tulee mieleen Erkki Liikasen Evakkoreki ja Marionin Rakkaus on hellyyttä. Uudemmista Taavitsaisen Andre ja Grönin Vähemmän kiirettä, enemmän aikaa.

Nuoremmat näistä tämän illan artisteista ovat jääneet vieraammiksi, mutta onhan siellä Jari Sillanpää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu