Hegen hengessä - Viimeinen päivä
Heikki "Hege" Pärssinen - henkilöhistoriaa
Hege ja Viimeinen päivä
Kirjan Viimeinen päivä, on kirjoittanut Heikki "Hege" Pärssinen, joka on ollut koko elämänsä kiinnostunut kirjallisuudesta. Jo viisivuotiaana lukemaan oppinut poika luki kaiken mitä ikinä löysi, perheraamatunkin kahteen kertaan, kun muuta kirjallisuutta ei erään kesäloman aikana ollut saatavilla.
Viimeinen päivä kertoo isän ja pojan kalareissusta kauas Kainuun korpeen. Ensin on aluksi johdattelua siitä, miten kaikki oikein sai alkunsa ja sitten itse viikon retki korpijärven rannalla, kaukana kaikesta asutuksesta. Vaikka ollaankin korvessa, niin outoja kulkijoita kuitenkin sielläkin vaeltelee joten mukavia sattumuksia on tiedossa. Mikään kalastusopas kirja ei ole, kaikkea muuta, mutta onhan isän ja pojan välistä leikkimielistä naljailua ja hieman dominoivan isän lievää käskytystä ja jatkuvia poikansa hermoja lopulta raastavia mielipiteitä.
Kirja on oikein mukavaa luettavaa, kun vielä sekin, että tarinassa on muutamia juttuja ihan oikeita tapahtuneita asioita, kuten karhun käynti saaressa ja muutama mukava eläinjuttu. Kirjan loppu varmasti yllättää lukijan, joten toivottavasti pidätte lukemastanne, siispä onnistunutta lukuhetkeä.
Lataa kirja "Viimeinenpäivä" luettavaksi
Maksa kirjan hinta 7 € seuraavalle tilille ja lähetä yhteystietosi alla olevaan sähköpostiosoitteeseen, kun rahat ovat tilillä lähetämme sinulle linkin, josta voit ladata kirjan "Viimeinen päivä" (pdf-tiedosto) luettavaksi:
Nordea Tapiola 214620-26721
http://personal.inet.fi/koti/hegenkirja/
Villinlännenhattu vinos.. Cowboy Hessu 52 ratsastaa jälleen! Jiihaa!

Vastaukset 1
Vanhimmat
http://www.facebook.com/profile.php?id=1322057508
Hessun löytää jo Facebookistakin :) Ihanaa,kaveripyyntöä vaan sitten Hessulle ihan rohkeesti.