Millaisia teidän refluksivauvat ovat? Eli millaisia oireita eaiintyy?
Meillä on kohta 3kkikäinen vauva, joka on ollut ihan pienestä asti melko itkuinen. Maitoallergiaa epäiltiin aikaisemmin, mutta verikokeen perusteella siitä ei ole kyse. Lääkäri tosin sanoi, että suolisto-oireinen allergia ei verokokeessa aina näy. Vauva pulauttelee vaihtelevasti, toisina päivinä ei puleuttele ollenkaan ja toisinaan saa paitaa vaihtaa jatkuvasti. Kun vauva on esim. lattialla selällään hän välillä alkaa nielemään voimakkaasti silmät punaisina. Eli ilmeisesti pahan makuista puklua nousee ylös ja vauva koittaa niellä sen takaisin. Olemme osittaisimetyksellä kun oma maitoni ei täysin riitä tytön tarpeisiin ja annamme välillä lisäksi tuttelia. Joskus tyttö rohisee kun nostan hänet syönnin jälkeen rinnan päälle röyhtäisemään. Nyt olen alkanut miettimään jos tuo rohina johtuukin kurkunpään tulehduksesta. Tosin, tätä rohinaa on välillä. Uskoisin, että se olisi jatkuvaa ja ohimenevää jos kyse olisi tulehduksesta.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Meillä ei ole todettu tuota refluksi vaivaa,muuta kuin perheen kesken,koska neuvolla ei oteta todesta.Meilläkin rohistaan ja pulauttelua on toisinaan.Käytän nutrilon nutriton ainetta ja meillä se toimii