apuva

Meillä pennut parinviikon ikäisiä. Milloin pitää ruveta antamaan muutakin kun emon eväitä? Madotus on ilmeisesti nyt ajankohtainen. Onko jotain muuta mitä pennuille pitää antaa/tehdä tässä vaiheessa?
6289
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Näistä asioista on ollut keskustelua aiemmissa aiheissa, joten voisit selailla juttuja taaksepäin.

Kiinteän ruuan tarjoaminen aloitetaan pentujen ollessa 3-4-viikkoisia. Samaan aikaan ne aloittavat opetella hiekkalaatikon käyttöä.

Ensimmäinen madotus on tosiaankin ajankohtainen. Se kannattaa hoitaa miedolla Mirrixillä ja sen jälkeen parin viikon päästä Flubenolilla/Axilurilla, jotka ovat tehokkaampia.

Äänestä
  • Miksi pitää madottaa jos kissan ruokavalio on sellaista josta ei saa matoja (ei tuoretta lihaa jne.) ja jos kissa vielä on sisäkissa?
    Mistä aiemmassa mainitunikäinen kissa voi saada matoja suolistoonsa?

    Äänestä

  • ihmetelevä kirjoitti:

    Miksi pitää madottaa jos kissan ruokavalio on sellaista josta ei saa matoja (ei tuoretta lihaa jne.) ja jos kissa vielä on sisäkissa?
    Mistä aiemmassa mainitunikäinen kissa voi saada matoja suolistoonsa?

    Kaikilla kissoilla on _aina_ matoja. Ensimmäisen matotartunnan kissa saa emoltaan.

    Kissa ei voi saada raa'asta _suomalaisesta_ lihasta matoja... Se ei ole siis syy olla antamatta lihaa, joka kuuluu luontaiseen ruokavalioon.

    Sisäkissat saavat matoja ihmisten vaatteiden ja kenkien mukana ja niillä on aina matoja elimistössään. Madotukset ovat kuin "harvennuksia".

    Sisäkissat madotetaan ainakin kahdesti vuodessa.

    Äänestä

  • eläintenystävä kirjoitti:

    Onko noista madoista sitten mitään haittaa, jos kissoilla on niitä joka tapauksessa luonnostaan?
    Sairastuuko kissa jos sitä ei madoteta?
    Siis miksi madotus on tärkeää?

    Äänestä

  • ihmetelevä kirjoitti:

    Miksi pitää madottaa jos kissan ruokavalio on sellaista josta ei saa matoja (ei tuoretta lihaa jne.) ja jos kissa vielä on sisäkissa?
    Mistä aiemmassa mainitunikäinen kissa voi saada matoja suolistoonsa?

    Tämä teksti on kopioitu Suomen Kissaliiton sivuilta ( terveys):
    "MADOTUS

    Kissojen sisäloisista yleisimmät ovat suolinkaiset ja heisimadot; suolinkaisia kissa voi saada jo kohdussa emoltaan, ympäristöstä ja ravinnosta, heisimatotartunnan taas keittämättömistä järvikaloista ja jyrsijöistä. Vaikka emokissalle on ennen astutusta annettu matokuuri, on pennut syytä madottaa ennen rokotusta ja sen jälkeen lääkkeen valmistajan ohjeiden mukaisesti. Ulkona liikkuvalle kissalle on paikallaan madotus kolmen kuukauden välein, mutta myös sisäkissa on syytä madottaa säännöllisesti, vähintään kaksi kertaa vuodessa."

    Äänestä

  • kysyjä kirjoitti:

    Onko noista madoista sitten mitään haittaa, jos kissoilla on niitä joka tapauksessa luonnostaan?
    Sairastuuko kissa jos sitä ei madoteta?
    Siis miksi madotus on tärkeää?

    Matolääke tappaa kissan elimistössä sillä hetkellä olevat aikuiset madot, mutta muniin se ei tehoa. Tämän vuoksi säännöllinen madotus on ehdottoman tärkeää. Jos kissalla on paljon matoja, sillä on yleensä mm. ripulia, huono turkki, pömppömaha ja kauhea ruokahalu. Madot häiritsevät kissojen immuniteettia ja ruuan imeytymistä kissan käyttöön.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ensisynnyttäjä kirjoitti:

Meillä pennut parinviikon ikäisiä. Milloin pitää ruveta antamaan muutakin kun emon eväitä? Madotus on ilmeisesti nyt ajankohtainen. Onko jotain muuta mitä pennuille pitää antaa/tehdä tässä vaiheessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu