Pissaan pitkin reisiä :(

pissareisi

Mitä ihmettä minulle on tapahtumassa? Nykyän joka ikinen kerta, kun käyn pissalla, pissa suihkuaa pitkin reisiä, vaikka kuinka pissaan eri asennoissa. Pissaamisesta on tullut jo melkein painajainen. Inhottavaa aina pyyhkiä/pestä märkiä reisiä. Hauskaa tässä on se, että tämän ongelman alkaessa hävisi tarve käydä öisin pissalla, saatoin ennen käydä kolmekin kertaa yössä pissalla.

Onko virtsarakkoni jostain syystä nyt eri asennossa? Ainoa muutos, mitä elämässäni on tapahtunut on, että aloitin syksyllä pilateksen, missä treenataan paljon lantiopohjan lihaksia. Joskus samoihin aikoihin alkoi tämä kintuille kuseminen. Mutta ei kai se siitä voi johtua?

Ikää minulla on 40v.

10

3048

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Funtisimista

      Jumppa on mahdollisesti vahvistanut lantionpohjan lihaksia siten että virtsaputken suunta on muuttunut ja suihku suuntautuu eri tavalla.

      • pissareisi

        Voisiko oikeasti olla pelkästään jumpasta johtuvaa? Luulisi, että sitten kaikki jumppaajat pissaavat reisiä pitkin tai mistäs minä tiedän, vaikka pissaisivatko. Pissaavatko?? ;)

        Sekin on muuttunut, että pissa ei enää tule voimalla ulos muulloin kuin tosi kovassa hädässä. Normihädässä pissa liruttelee eli suihkun voimakkuuskin on muuttunut. Tosi tyhmältä tuntuisi tämmöisen vaivan takia mennä lääkäriinkään, koska varsinaista haittaa tästä ei ole, mutta kieltämättä mielessä käy vaikka mitä.


      • Olisiko tällaista
        pissareisi kirjoitti:

        Voisiko oikeasti olla pelkästään jumpasta johtuvaa? Luulisi, että sitten kaikki jumppaajat pissaavat reisiä pitkin tai mistäs minä tiedän, vaikka pissaisivatko. Pissaavatko?? ;)

        Sekin on muuttunut, että pissa ei enää tule voimalla ulos muulloin kuin tosi kovassa hädässä. Normihädässä pissa liruttelee eli suihkun voimakkuuskin on muuttunut. Tosi tyhmältä tuntuisi tämmöisen vaivan takia mennä lääkäriinkään, koska varsinaista haittaa tästä ei ole, mutta kieltämättä mielessä käy vaikka mitä.

        Ehkäpä kannattaisi käydä lääkärin pakeilla. Jos pissan tulokin on heikentynyt, se voisi johtua jopa virtsaputken tukkivasta kasvaimesta tms. Mahdollisesti jokin tukkii virtsaputkea aivan putken suulla jos suihkukin suuntautuu "poskelleen". Minulla havaittiin joskus virtsarakon tähystyksessä virtsaputkessa pieni polyyppi, mutta sille ei tehty mitään koska oletettiin ettei se haittaa mitenkään pissan kulkua. Kyllähän minullakin pissa ei tule aina reippaana suihkuna vaan luirii häpyhuulten välistä vähän sinne sun tänne, mutta reisille ei ole tullut.


    • Anonyymi

      Minulla pissa roiskuu aina vähän reisille vaikka kuinka yritän ponnistaa sitä suihkua eteenpäin. Häpyhuulet on aika pitkät et siitä se kai johtuu. Kun levitän ne ni pissa tulee aika suoraan eikä tule resille jos ei levitä.

    • Anonyymi

      Minulla pissa tulee vähän roiskumalla että reidet kastuu, et en voi seisaalteen pissata eteenpäin ja sama juttu jos pissaan taaksepäin. Kyykkimällä haara-asennossa roiskuu mut jalat ei sitten kastu. Oon aatellut et johtuuko tää häppäreistä vai mistä ja kun viel kuuluu sihinä kun pissaan.

      • Anonyymi

        Syynä voi olla lantionpohjan laskeuma, mutta myös monet rakon hermotukseen vaikuttavat pitkäaikaiset sairaudet tai vamma voivat heikentää virtsarakon lihaksen supistusvoimaa.


    • Anonyymi

      Onkohan virtsarakon laskeumaa?

    • Anonyymi

      No mulla kanssa tulee pissa sillee epämääräsesti et reisiä pitää aina pyyhkiä. Oon nähnyt pari kertaa kun poika pissaa ja se lentää pitkälle eikä tuu mihinkään jaloille niinku mulla. Harmittaa tällanen ihme pissasuihku tai mikä se on.

      • Anonyymi00009

        Mulla kans pissa suihkuu sillee epämääräisesti ja liruu myös reisille. Kun ponnistaa niin kuuluu sellanen sihinä. Ei kai voi mitään.


    • Anonyymi00010

      Mahdollisia syitä suihkun suuntautumiseen reisille:

      Lantionpohjan laskeuma: Kohtu, rakko tai suoli voi laskeutua, mikä muuttaa virtsaputken asentoa ja suihkun suuntaa.

      Anatomiset tekijät: Virtsaputken suun luonnollinen asento tai synnytyksistä tai ikääntymisestä johtuvat kudosmuutokset voivat muuttaa suihkun suuntaa.

      Virtsaamisasento: Jos istuu pöntöllä liian pystyssä tai takakenossa, suihku voi suuntautua eteenpäin tai sivuille.

      Heikko virtsasuihku: Jos suihku on heikko (esim. rakkolihaksen supistuskyvyn heikentyessä), suihku ei välttämättä kaarru tarpeeksi alas vaan osuu reisien sisäpinnoille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2250
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      67
      861
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      835
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      832
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      538
      761
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      687
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe