Ongelma on se, että uskon huonon itsetuntoni tekevän minut mustasukkaiseksi. Tai jokin minusta ainakin tekee mustasukkaisen ja vainoharhaisen.
Olen viimeaikoina tapaillut erästä tyttöä melko usein ja ilmassa on sellaista pienimuotoista molemminpuoleista vetoa ja kiusoittelua ynnä muuta. Itsellä kuitenkin välillä tulee todella rankkoja mustasukkaisuuden tuntemuksia. Ne ei varsinaisesti purkaudu millään lailla ainakaan tuohon tyttöön, mutta ne saa minut voimaan fyysisesti todella pahoin ja menettämään yöunia. Mielikuvituskin lähtee todella herkästi laukkaamaan.
Tuossa perjantaina hän oli kavereidensa kanssa erään melko pitkään tuntemansa kaverin tupareissa/halloween pippaloissa. Todella isot karkelot oli kyseessä. Hän pukeutui sinne sellaiseksi 1920-luvun kevytkenkäiseksi hienoksi neidoksi, ei siis mikään nykyaikainen piruhoro tms. vaan sellainen 20-luvun "flapper". Hänhän oli kaunis kuin mikä. Itse en hommiltani päässyt nuihin karkeloihin ja koko ajan mietin, että mitä jos, entä jos, mitä sielä tapahtuu, kenen kans hän on jne. Ja mitään varsinaista suhdetta meillä ei edes vielä ole. Luonteeltaankaan hän ei ole mikään sellainen bile hile tai että olisi kokeilemassa joka oksalla onneaan. Eikä ollut mitään syytä edes epäillä, että hän olisi ollut jossain muualla yötäkään tai muuta vastaavaa.
Eli mustasukkaisuuden ja pahan olon on aiheuttanut todennäköisesti mun oma mielikuvitus ja huono itsetunto. Näissä tilanteissa sitä mietinkin, että kannattaako minun edes lähteä yrittämään mitään suhdetta hänen kanssaan, kun ei itsetunto kestä mitään. Pelkään, että olisin varmaan hirveä kontrolloimaan jossain välissä, kun en enää kestäisi tilannetta.
Taustalla minulla on kaksi aikaisempaa suhdetta nuoremmilta lukio- ja yliopistouran aluilta, ja molemmat suhteet kariutuivat. Toinen sen takia, että siinä vaan tunteet hiljalleen hiipu molemmilta ja toisessa sen aikaisella kumppanilla oli selän takana muita miehiä.
Olen koittanut miettiä, että voisiko nuo olla jotenkin vaikuttanut siihen, että en uskalla enää luottaa vai onko kenties keskimääräistä hankalammalla lapsuus ja varhaisnuoruusajalla jotain vaikutusta asiaan. Jouduin nuorempana todella pitkään hakemaan itseäni, enkä perheeni tilanteesta johtuen pystynyt harrastamaan ja tekemään asioita ja sitä kautta päässyt oikein kehittymään ns normaalisti.
Olipa maholliset syyt sitten mitä tahansa niin haluaisin pystyä kuitenkin luottamaan toiseen, jos tästä edes jotain sattuisi tulemaan. Edelleen, hän itse ei ole antanut oikein mitään aihetta olla mustasukkainen. Mitä tässä voisi oikein tehdä? Johonkin ammattiauttajalle?
Olen viimeaikoina tapaillut erästä tyttöä melko usein ja ilmassa on sellaista pienimuotoista molemminpuoleista vetoa ja kiusoittelua ynnä muuta. Itsellä kuitenkin välillä tulee todella rankkoja mustasukkaisuuden tuntemuksia. Ne ei varsinaisesti purkaudu millään lailla ainakaan tuohon tyttöön, mutta ne saa minut voimaan fyysisesti todella pahoin ja menettämään yöunia. Mielikuvituskin lähtee todella herkästi laukkaamaan.
Tuossa perjantaina hän oli kavereidensa kanssa erään melko pitkään tuntemansa kaverin tupareissa/halloween pippaloissa. Todella isot karkelot oli kyseessä. Hän pukeutui sinne sellaiseksi 1920-luvun kevytkenkäiseksi hienoksi neidoksi, ei siis mikään nykyaikainen piruhoro tms. vaan sellainen 20-luvun "flapper". Hänhän oli kaunis kuin mikä. Itse en hommiltani päässyt nuihin karkeloihin ja koko ajan mietin, että mitä jos, entä jos, mitä sielä tapahtuu, kenen kans hän on jne. Ja mitään varsinaista suhdetta meillä ei edes vielä ole. Luonteeltaankaan hän ei ole mikään sellainen bile hile tai että olisi kokeilemassa joka oksalla onneaan. Eikä ollut mitään syytä edes epäillä, että hän olisi ollut jossain muualla yötäkään tai muuta vastaavaa.
Eli mustasukkaisuuden ja pahan olon on aiheuttanut todennäköisesti mun oma mielikuvitus ja huono itsetunto. Näissä tilanteissa sitä mietinkin, että kannattaako minun edes lähteä yrittämään mitään suhdetta hänen kanssaan, kun ei itsetunto kestä mitään. Pelkään, että olisin varmaan hirveä kontrolloimaan jossain välissä, kun en enää kestäisi tilannetta.
Taustalla minulla on kaksi aikaisempaa suhdetta nuoremmilta lukio- ja yliopistouran aluilta, ja molemmat suhteet kariutuivat. Toinen sen takia, että siinä vaan tunteet hiljalleen hiipu molemmilta ja toisessa sen aikaisella kumppanilla oli selän takana muita miehiä.
Olen koittanut miettiä, että voisiko nuo olla jotenkin vaikuttanut siihen, että en uskalla enää luottaa vai onko kenties keskimääräistä hankalammalla lapsuus ja varhaisnuoruusajalla jotain vaikutusta asiaan. Jouduin nuorempana todella pitkään hakemaan itseäni, enkä perheeni tilanteesta johtuen pystynyt harrastamaan ja tekemään asioita ja sitä kautta päässyt oikein kehittymään ns normaalisti.
Olipa maholliset syyt sitten mitä tahansa niin haluaisin pystyä kuitenkin luottamaan toiseen, jos tästä edes jotain sattuisi tulemaan. Edelleen, hän itse ei ole antanut oikein mitään aihetta olla mustasukkainen. Mitä tässä voisi oikein tehdä? Johonkin ammattiauttajalle?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.