Keskustelin viime viikonloppuna parin sukulaisen kanssa tulevaisuuden opiskelupaikoista. Itselläni ei ole mitään tietoa vielä tässä vaiheessa mitä tekisin elämälläni lukion jälkeen, ainakaan nyt kun opot ovat talloneet maanrakoon unelmiani. Toinen serkuistani on jo kertaalleen opiskellut itsellensä ammatin (agrologi), josta ei saanut töitä ja opiskelee nyt seuraavaksi yliopistossa. Toinen on töissä siivoojana ja pitää siis taukoa yliopistoopiskeluista.
Keskustelun käydessä tajusin jotain merkittävää ja oleellista. Koulussa minua on koko tämän ajan pissattu silmään, sanottu että luonnontieteellisilä aineilla pääsen takuuvarmasti töihin ja on aivan turha edes kuvitella mitään humanistisempaa tai taiteellisempaa työpaikkaa. Noh, faktahan on että taiteen ammattilaisia tarvitaan vähemmän, mutta onko muka fyysikoille taikka edes insinööreille niin paljon töitä kuin väitetään? Tutkimme asiaa ja vähän vaikutti huteralta.
Onko sillä muka väliä? Onko sillä väliä opiskeleeko itsensä suunnitteluinsinööriksi vai näyttelijäksi kun jää silti roikkumaan? Kaikkein naurettavinta on tuo eläkeiän korottaminen kun nuoria olisi jonoksi asti lähes joka työpaikkaan. Sitten tykätään vielä hieroa suolaa haavoihin ja toitottaa kuinka 'Nuoret ovat saamattomia ja työtävieroksuvia hulttioita'. Onkohan näin... En toistaiseksi tunne yhtäkään minun ikäistäni jolle ei työ kelpaisi, joka ei tarttuisi siivoojan moppiin saadakseen elantoaan tai keräisi pulloja kun näkee tilaisuuden tulleen. Nyt nuoret joutuvat elämään loputonta opiskelukierrettä, jolle ei näytä tulevan loppua kun seuraavaksi kahdeksankympin ja kuoleman välillä heiluvat istuvat Siwan kassalla. Milloin Kelassakin aletaan hylkäämään työttömyystukihakemuksia sen perusteella että nuorella on vain yksi opiskelupaikka, 'Et ole selkeästikään vielä yrittänyt'.
Minua itseäni pelottaa aivan suunnattomasti lukion loppuminen. Minä olen valmis levittämään siipeni ja lähtemään, mutta jos ei ole toista oksaa jolle levähtää? Koko tilanne vaikuttaa niin toivottomalta että se näkyy jo nuorten asenteissa ja pessimistisyydestä. Vaikka tilanne on tuskin millään suunnalla hyvin, koittavat opot painostaa pikkuisia eksyneitä lukiolaisia valitsemaan jokin yliopisto, ammattikorkeakoulu ja mieluiten jokin luonnontieteellinen ala.
Tahdon siis tällä vain sanoa, että minun puolestani kuka tahansa voi tehdä elämällään ja opiskelutulevaisuudellaan miten haluaa. Tietyillä töillä on ehkä kivisempi tie kuin muilla, mutta nyt uskon, että se ei p*skan vertaa helpompaa millään muullakaan alalla. Ja aikuiset, lopettakaa se nuorien jatkuva sättiminen ja haukkuminen. Me yritämme. Koko. Ajan.
Ja tähän lopetan tämän rantin.
Keskustelun käydessä tajusin jotain merkittävää ja oleellista. Koulussa minua on koko tämän ajan pissattu silmään, sanottu että luonnontieteellisilä aineilla pääsen takuuvarmasti töihin ja on aivan turha edes kuvitella mitään humanistisempaa tai taiteellisempaa työpaikkaa. Noh, faktahan on että taiteen ammattilaisia tarvitaan vähemmän, mutta onko muka fyysikoille taikka edes insinööreille niin paljon töitä kuin väitetään? Tutkimme asiaa ja vähän vaikutti huteralta.
Onko sillä muka väliä? Onko sillä väliä opiskeleeko itsensä suunnitteluinsinööriksi vai näyttelijäksi kun jää silti roikkumaan? Kaikkein naurettavinta on tuo eläkeiän korottaminen kun nuoria olisi jonoksi asti lähes joka työpaikkaan. Sitten tykätään vielä hieroa suolaa haavoihin ja toitottaa kuinka 'Nuoret ovat saamattomia ja työtävieroksuvia hulttioita'. Onkohan näin... En toistaiseksi tunne yhtäkään minun ikäistäni jolle ei työ kelpaisi, joka ei tarttuisi siivoojan moppiin saadakseen elantoaan tai keräisi pulloja kun näkee tilaisuuden tulleen. Nyt nuoret joutuvat elämään loputonta opiskelukierrettä, jolle ei näytä tulevan loppua kun seuraavaksi kahdeksankympin ja kuoleman välillä heiluvat istuvat Siwan kassalla. Milloin Kelassakin aletaan hylkäämään työttömyystukihakemuksia sen perusteella että nuorella on vain yksi opiskelupaikka, 'Et ole selkeästikään vielä yrittänyt'.
Minua itseäni pelottaa aivan suunnattomasti lukion loppuminen. Minä olen valmis levittämään siipeni ja lähtemään, mutta jos ei ole toista oksaa jolle levähtää? Koko tilanne vaikuttaa niin toivottomalta että se näkyy jo nuorten asenteissa ja pessimistisyydestä. Vaikka tilanne on tuskin millään suunnalla hyvin, koittavat opot painostaa pikkuisia eksyneitä lukiolaisia valitsemaan jokin yliopisto, ammattikorkeakoulu ja mieluiten jokin luonnontieteellinen ala.
Tahdon siis tällä vain sanoa, että minun puolestani kuka tahansa voi tehdä elämällään ja opiskelutulevaisuudellaan miten haluaa. Tietyillä töillä on ehkä kivisempi tie kuin muilla, mutta nyt uskon, että se ei p*skan vertaa helpompaa millään muullakaan alalla. Ja aikuiset, lopettakaa se nuorien jatkuva sättiminen ja haukkuminen. Me yritämme. Koko. Ajan.
Ja tähän lopetan tämän rantin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Viisi vaihtehtoa! Raksainssi, raksadippainssi, arkkitehti, lääkäri ja ekonomi. Eipä sitä muuks kannata lukea. Näillä on töitä nyt ja jatkossa! Raha pyörittää tätä maailmaa, jossain sitä pitää ihmisten asua ja vahinkoa sattuu aina.
Eiköhän se ole jollain tapaa elämässä myös paljonkin tuurista kiinni, kuka saa miltäkin alalta töitä mitenkä helposti... Kannattaa oikeasti ajatella sitä, mitä sinä haluat, ei niinkään sitä, mikä on järkevintä!
Itse olen 26v. lukion käynyt, välivuoden pitänyt (olin tehtaassa töissä) ja AMK:ssa sairaanhoitajaksi opiskellut ja tällä hetkellä äitiyslomalla, enkä oikeen tahdo palata enää tuolle opiskelemalleni alalle, joten aion opiskella uuden ammatin tässä joskus, toki tod.näk. ensin palaan vanhaan työhöni että saa talouden kuntoon ennen opiskelua..
Mieheni on 28v ja saanut juuri ensimmäisen ammattitutkintonsa suoritettua oppisopimuskoulutuksella, sitä ennen kuitenkin saanut aina töitä ja melko hyvää palkkaakin.
Älä sinä nuori ihminen huolehdi liikaa, ei sinulla tarvitse olla vielä 5 vuoden päästä "täydellistä uraputkea", elämässä selviää kyllä ja uusia ammatteja voi aina opiskella jos eka tai toinen valinta ei olekaan se oma ala. Hukkaan opiskelu tai "väärässä ammatissa vietetty aika" ei mene, se sivistää sinua itseäsi vaikka siitä ei ammattia tulisi, näin minä ainakin mietin että olen rikas kun minulla on 2v kokemusta hektisestä sairaalatyöstä jossa olen kohdannut paljon erikoisia tilanteita, erikoisia ihmisiä, nähnyt toimenpiteitä, tukenut potilaita ja omaisia, nähnyt kuolemaa ja syntymää, ja oppinut tosi paljon ihmisen anatomiaa ja tietoa lääkkeistä ja sairauksista, vaikka en sitä työtä loppuelämääni jaksakkaan tehdä.
"Kannattaa oikeasti ajatella sitä, mitä sinä haluat, ei niinkään sitä, mikä on järkevintä!"
Mä haluun olla BB:stä tuttu, Idols-voittaja ja ...
Mielenkiintoiselta vaikuttava keskustelu. Voisin osallistua siihen.
Itselläni on lievästi sanottuna suuri ahdistus tulevaisuuteni suhteen. En tiedä mitä haluaisin tehdä, ja vaikka tietäisinkin, niin en tiedä olisiko se jokin edes kannattavaa. Minua ei edes kiinnosta panostaa mihinkään, kun ei ole mitään varmuutta siitä, että tulenko onnistumaan siinä. En kuitenkaan haluaisi viettää elämääni valtion elättinä, joten jotain pitäisi yrittää. Sitten tähän päälle vielä huolet parisuhteen (siis sen puuttumisen) suhteen, niin on taattua, että mielenterveys pettää ennemmin tai myöhemmin. Pitäisiköhän sitä vain tyytyä köyhään ja yksinäiseen tulevaisuuteen?
PS Juuri tällä hetkellä minulla on hieman angstinen olo, joten voi olla, että juuri kirjoittamani teksti ei anna tilanteestani täysin realistista kuvaa. Uskoakseni kuitenkin onnistuin kuvailemaan tämän hetkistä olotilaani aika hyvin.