POLIISIKOULU

Olen 24v nuori nainen ja olen pitkään miettinyt poliisikouluun hakemista. Olen perusterve haasteista pitävä tyttö, mutta en fyysisesti kovin kykenevä. En siis ole harrastanut urheilua tai voimaharjoittelua muuten kun lenkkeillen koiran kanssa. Haluaisin kuulla kokemuksia muilta naispuolisilta poliisikouluun hakeneilta/päässeiltä..!
283206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Haluaisin, että katsot oheisen linkin
http://www.polamk.fi/poliisi/poliisioppilaitos/home.nsf/pages/F533FA900AFB8D63C225730F004525E8#Kestävyys

Ja voit vähän vilkaista muutakin sieltä - sivun sivussahan sitä listaa on.

Joo, riippuu ihan millainen agility sulla sen koiran kanssa on, riittääkö se noihin kuntovaatimuksiin peruskuntoharjoitteluksi.

Työttömiä niissä poliisikoulun surittaneissa on - siksihän sitä ollaan vähän harventamassa sitä kurssien alkamista harvempaan kuin vuosittaiset kurssit.

On se sitten noloo, jos joissain Hesarissa taas on valmistuvien poliisien ryhmäkuva ja alla on teksti jotensaki näin, että :tässä ollaan suu ymmyrkäisenä ja ihmetellään, että työttömäksikö tämä arvokas koulutus johtikin! Eihän näin pitänyt käydä.

Äänestä

Voithan toki yrittää, kukaan ei kiellä, mutta siellä on varmaan ihan runsain määrin hyvin fyysisiä ja harjoitelleita hakijoita. Sori vaan.

Erillinen huomio, siellä sivuilla on jossain muussa kohtaa sanottu, että halu auttaa muita on yksi pääsy edellytys - no jaa - a... hahah.

Äänestä

Kovenna aglityä ja lähetä koirasi poliisikoirakoulun pääsykokeisiin siinä kun itekin pyrit, kerro kumpi pääsi.

Äänestä

Nyt on sattunut jokin väärinkäsitys. Tarkoitukseni siis ei ole lähteä mihinkään poliisikoirapuolelle.

Äänestä
  • taisi olla pilajuttu koko sun kysely.
    Kun ihan oikeasti olettaisi, että ihmiset tajuavat itsekin, että kuntoa niissä testeissä testataan, ja jatkossa jos sinne kouluun pääsee, niin kuntoharjoittelu sen kun kovenee, ja samaa kuntoa sitä kai pitää töissäkin ylläpitää (vaikka kaikenlaista mahan roikottajaa sitä tuolla toreilla näkeekin poliisin asussa liikkuvan).

    Ei sitä taida ihan rikoskomisarioksi suoraan opiskelemaan päästä, dekkareissahan ne aina vaan istuu toimistoissa ja autoissa ja nuuhkii rikospaikkoja, nämä Derrickit ja Columbot ja muut Vanhat Ketut. Mutta elämä ei olekaan saksalaista dekkaria.

    Miten sinä voit tosissasi kysyä edes tuota mitä kysyit?

    Äänestä

  • Ajattele, koko tuohon poliisin valintakoe agilityyn kaikkinensa on varattu tunti aikaa. Kyllä mahtaa hiki tulla - jaksatko sinä ihan varmasti esim. sen 80-kiloisen nuken raahata vaaditun matkan?

    Äänestä

  • loukkaannu pois! kirjoitti:

    taisi olla pilajuttu koko sun kysely.
    Kun ihan oikeasti olettaisi, että ihmiset tajuavat itsekin, että kuntoa niissä testeissä testataan, ja jatkossa jos sinne kouluun pääsee, niin kuntoharjoittelu sen kun kovenee, ja samaa kuntoa sitä kai pitää töissäkin ylläpitää (vaikka kaikenlaista mahan roikottajaa sitä tuolla toreilla näkeekin poliisin asussa liikkuvan).

    Ei sitä taida ihan rikoskomisarioksi suoraan opiskelemaan päästä, dekkareissahan ne aina vaan istuu toimistoissa ja autoissa ja nuuhkii rikospaikkoja, nämä Derrickit ja Columbot ja muut Vanhat Ketut. Mutta elämä ei olekaan saksalaista dekkaria.

    Miten sinä voit tosissasi kysyä edes tuota mitä kysyit?

    "Miten sinä voit tosissasi kysyä edes tuota mitä kysyit? "

    Mitä helvettiä? EN kysellyt yhtään mitään, vaan pyysin kouluun hakeneita kertomaan omia kokemuksiaan??!!!

    Oletko ihan aineissa??

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    "Miten sinä voit tosissasi kysyä edes tuota mitä kysyit? "

    Mitä helvettiä? EN kysellyt yhtään mitään, vaan pyysin kouluun hakeneita kertomaan omia kokemuksiaan??!!!

    Oletko ihan aineissa??

    Niin, mikä pointti sun tekstissä sitten oli. Mihin sinä niitä kokemuksia tarvitset? Kyllä tekstisi on ymmärrettävissä niin, että haluat testata, onko sinusta niihin kokeisiin. Mikä nyt on aivan selvä, ettei ole, jos siis sinun fyysinen harjoittelusi perustuu koiran kanssa lenkkeilyyn. Tosin, mistä tätä tietää, missä 24-vuotias on töissä, sillä onhan niitä fyysisesti raskaita töitä, vaikkapa maatalon työt - hehe. Kyllä niissä voima kasvaa ja jonkinmoinen kestävyyskin, mutta ilman harjoittelua ei siinäkään tapauksessa pärjää kokeissa. Toki, maataloissakin on aika koneellista se meininki nykyään.

    Haluat kokemuksia, mihin tarkoitukseen? Kai sinun tekstisi kysymyksen sisältää, vaikket sitä suoraan esitäkään!


    En ole aineissa. Siksii toisekseen, olen hakenut poliisikouluun ja olin pääsykokeissa, tulin jopa valituksi, mutta sain toisen opiskelupaikan, jonka valitsin. Siksi toisekseen, sinähän väität miltei, että olet itsekin ollut jo haussa mukana - "Haluaisin kuulla kokemuksia muilta naispuolisilta poliisikouluun hakeneilta/päässeiltä..!" Muilta?

    Siinä sinulle kokemusta.

    Äänestä

Laitetaanpas uudestaan.. :D

SIIS Haluaisin kuulla kokemuksia muilta naispuolisilta poliisikouluun hakeneilta/päässeiltä..!

KIITOS.

Äänestä
  • Siis, kun sä kerrot, että sä et ole mitenkään urheileva ihminen, niin kyllä mä niin kuin veikkaan, että ilman valintakoeyritystäkään voi sanoa, että et läpäise koetta fyysisten osioiden osalta!

    Siis, mitä sä haluat tietää? Että millaiset ne kokeet on? No, tuollahan ne on kerrottu, sen kun kopioit linkin selainohjelmas osoiteriville ja vähän tutkit.

    Kyllä, rankat ne on!

    Äänestä

Haluaisin kuulla kokemuksia muilta naispuolisilta poliisikouluun hakeneilta/päässeiltä..!

Äänestä
  • Hei, mulla on yksi hyvä idea, kun en mä usko että noi poliisit täällä netissä niin muuten pyörii, mutta nettipoliiseja on, pari naispuolistakin, että menepä facebookiin heidän pakeilleen. Varmaan kertovat!

    Äänestä

Naisista ei ole poliiseiksi tai inttiin.

Äänestä

Älä välitä aloittaja, ihmiset on välillä tosi ilkeitä, ja esittävät tahallaan typerää eivätkä mukamas ymmärrä että haluat kokemuksia kuulla.

Harmittaa että tääl käy aina tällästä epäasiallista porukkaa :(

Äänestä

Kyllähän noita naisia tuntuu poliisina ja intissä olevan!? Voi luoja..
Tää on kyllä yks jälkeenjääneitten kommentointipalsta!

Äänestä

No mites ne naiset pärjää poliiseina tai intissä? On helvetin naurettavaa kun naiset yrittävät esittää miehiä...madalletaan ääntä ja kopioidaan maneerit raavailta miehiltä. Katsokaa joskus naispoliisien tai intissä palvelevien(tai kapiaisten) naisten olemusta ja käyttäytymistä niin huomaatte pointin. Fyysinen kuntokaan naisilla ei todellisuudessa ole riittävä esim. varusmiespalveluksen suorittamiseen ilman kevennyksiä. Kuka poliisi haluaa työparikseen naisen johonkin kovempaan tilanteeseen?? Ollaan rehellisiä, ei kukaan.

Äänestä

jaa'a... Kyllä naisillakin vahvuuksia on kyseisillä aloilla ja heillä on yhtäläinen oikeus alkaa poliisiksi tai kapiaiseksi jos niin tahtovat. Naispoliiseja mitä on tullut kohdattua on erittäin päteviä työssään, hentoja kyllä osa mutta niin on osa miehistäkin. Mutta mitä isompi köriläs, sitä korkeammalta se kaatuu kun tekniikka on hallussa, ei sitä raa'alla voimalla väännetä useimmiten.

Äänestä

Naispoliisilla voi olla pahassa tilanteessa huomattavasti rauhoittavampi vaikutus kuin miespoliisilla. Siis pelkkä naisen olemus voi rauhoittaa riehujaa sen verran, että ei tule vaikkapa kirvestä päähän. Laskisin sen isoksi eduksi!

Äänestä

POLIISIKSI PÄÄSEE KUN ON AIDOSTI TYHMÄ

Äänestä

Miksi tämä on täällä ammattikorkeakoulukeskustelussa? Poliisikoulu kun ei sellainen ole....

Äänestä
  • ammattikorkeakoulu ei ole kovin kaukana ammattikoulusta, vaikka monet kuvittelee ihan muuta :-)

    Äänestä

  • Onhan poliisikoulu amk.

    Äänestä

  • vxvcxvxvxcvx kirjoitti:

    Onhan poliisikoulu amk.

    Ei ole, vaikka sillä nimellä kulkeekin.

    Äänestä

Suosittelen kaikkia Suomen muslimeita hakeutumaan poliisikoulun palvelukseen. Poliisit ovat suvaitsevaisia. Ottakaa viipymättä yhteyttä Helena Snellmaniin.

POLAMK -- Etusivu
https://www.polamk.fi/

Äänestä

Suomeen tarvitaan lisää muslimi poliiseja.

Äänestä

Ah sitä ihanuutta kun vain ajattelenkin että muslimipoliisi vetelee pampulla örveltävää siilitukkaista hörökorvaa.

Äänestä

700-800 osallistujaa>>>>>>> max 80 hyväksytään.

Äänestä

Minä olin teininä villi ja vielä 24 vuotiaaksi levoton, olin putkassa useista kertoja, tappeluita sain pari lyhyttä ehdonalaista.
Olin kuitenkin innokas urheilemaan, pyöräily ja pitkän matkan juoksu oli lempilajit. Tosin mihinkään kisoihin en osallistunut.
24v löysin tyttöystävän ja rauhoituin, hain poliisikouluun vähän yli kolmekymppisenä, en päässyt ja epäilen että syy oli nämä putkapidätykset ja pari lyhyttä ehdonalaista tappeluista.
Nyt ikää jo yli 60v ja olen elänyt täysin nuhteettoman elämän 24 vuotiaasta saakka. Ihmettelen sitä kuinka poliisikouluun pääsee seurasta läpi henkilöt joka alussa nuhteettomia mutta poliisiuransa aikana tekevät rikoksia.
..eli toisin sanoen olisin todennäköisesti ollut aika hyvä poliisi vaikkakin olin nuorena rämäpää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


poliisiksi? kirjoitti:

Olen 24v nuori nainen ja olen pitkään miettinyt poliisikouluun hakemista. Olen perusterve haasteista pitävä tyttö, mutta en fyysisesti kovin kykenevä. En siis ole harrastanut urheilua tai voimaharjoittelua muuten kun lenkkeillen koiran kanssa. Haluaisin kuulla kokemuksia muilta naispuolisilta poliisikouluun hakeneilta/päässeiltä..!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu