Kolme ja puoli vuotta tietokone käytössä!

Eikä yhtään virusta - miten niitä oikein saadaan? Käyttiksinä XP ja Win-7. Virustorjuntana olleet Avast ja Essentials.
29109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Eiköhän siellä sun Windows matolootassas joku virus piileskele vaikket sitä tiedäkään. Ja joka tapauksessa koneesi on valmiiksi saastunut Microsoftin vakoilukäyttöön rakentamilla takaporteilla, halusit tai et.
Koneesi myös lähettää 30 eri tavalla tietoa Microsoftille tekemisistäsi.

Muista nyt, että Windowsille on olemassa yli 3 miljardia leviävää virusta ja samanverran kaikkea muuta ad-warea ja malwarea ja jopa keyloggereita. Sellainen koneessasi todennäköisesti on, tai useampiakin. Monet mainostajat ja viranomaiset haluavat tietää mitä teet koneellasi. Salaisten pakkokeinojen lain myötä koneeseesi on voitu asentaa keyloggeri sinulle siitä mitään kertomatta. Nämä softat toimivat pääosin vain Windowsissa. Maciin ja Linuxeihin on vaikeampaa saada tartutettua moisia saastoja.

Windows on kuin avoin kirja, jonka käyttäjä on kaikkien kaupallisten mainostajien ja viranomaisten uhri. Helppo maalitaulu yksinkertaisesti.

Tässäpä näitä syitä olla käyttämättä Windowsia.

Äänestä

Jos kone on päivitetty niin ne virukset pitää itse ladata. Itsekseen eivät tule.
Tuoreita haittaohjelmia saa vaikka täältä:

HUOM!!!
MITKÄÄN VIRUSTORJUNNAT EIVÄT AUTA NÄILLÄ SIVUILLA YHTÄÄN MITÄÄN!!!!

Jos olet kiinnostunut niin tarkista ensin että itse käyttis ja KAIKKI selaimen lisäosat ovat päivitettynä, aivan erityisesti Java, Flash ja Acrobat reader, ja kannattaa käyttää rajoitettua käyttäjätiliä.
XP kannattanee kuitenkin ehkä unohtaa kokonaan tässä yhteydessä.

http://bit.ly/vhD6eY
http://www.malwaredomainlist.com/

Äänestä
  • Tietenkään Windowsiin ei tule viruksia. Virustorjuntaohjelmat ovat aivan turhia, turhempia kuin virukset, joita Windowsiin tehtaillaan miljoonia joka vuosi. Niistä raportoiminenkin on turhaa, aivan kuten Windowsin haavoittuvuuksista kertominen, koska Windows on raivoisan turvallinen.

    ...

    Tätähän se sinun argumennoinnin taso on. Palataanpa sitten maan pinnalle:

    "tarkista ensin että itse käyttis ja KAIKKI selaimen lisäosat ovat päivitettynä, aivan erityisesti Java, Flash ja Acrobat reader"

    Kelvolliset käyttöjärjestelmät suosivat avoimia tekniikoita, joihin päivityksiä tuotetaan loppukäyttäjän näkökulmasta automaattisesti, joten seuraavankaltaisiakaan järjettömiä uutisia ei tarvitsisi lainkaan edes kirjoittaa:

    Pc:tä pitää paikkailla keskimäärin joka viides päivä
    http://www.tietokone.fi/uutiset/pc_ta_pitaa_paikkailla_keskimaarin_joka_...

    Pc:tä... - huihai. Windowsia tuo tarkoittaa, ei mitään Linux-jakelua. Pc tarkoittaa myös Linux-masiinaa ja tosiaankaan ei ole tarvis paikkailla yhtikäs mitään. Ubuntut vaihdetaan uudempiin versioihin keskimäärin kahden vuoden välein ja jos haluaa harvempaa vaihtoväliä, niin esim. Centos on silloin paikallaan.

    Kerropa muuten motiivistasi kirjoittaa vielä hieman tarkemmin. Jokainen keskustelu päättyy kannaltasi argumenttien loppumiseen ja rökäletappioon, joten miksi vaivaudut?

    Äänestä

  • American dynamo kirjoitti:

    Tietenkään Windowsiin ei tule viruksia. Virustorjuntaohjelmat ovat aivan turhia, turhempia kuin virukset, joita Windowsiin tehtaillaan miljoonia joka vuosi. Niistä raportoiminenkin on turhaa, aivan kuten Windowsin haavoittuvuuksista kertominen, koska Windows on raivoisan turvallinen.

    ...

    Tätähän se sinun argumennoinnin taso on. Palataanpa sitten maan pinnalle:

    "tarkista ensin että itse käyttis ja KAIKKI selaimen lisäosat ovat päivitettynä, aivan erityisesti Java, Flash ja Acrobat reader"

    Kelvolliset käyttöjärjestelmät suosivat avoimia tekniikoita, joihin päivityksiä tuotetaan loppukäyttäjän näkökulmasta automaattisesti, joten seuraavankaltaisiakaan järjettömiä uutisia ei tarvitsisi lainkaan edes kirjoittaa:

    Pc:tä pitää paikkailla keskimäärin joka viides päivä
    http://www.tietokone.fi/uutiset/pc_ta_pitaa_paikkailla_keskimaarin_joka_...

    Pc:tä... - huihai. Windowsia tuo tarkoittaa, ei mitään Linux-jakelua. Pc tarkoittaa myös Linux-masiinaa ja tosiaankaan ei ole tarvis paikkailla yhtikäs mitään. Ubuntut vaihdetaan uudempiin versioihin keskimäärin kahden vuoden välein ja jos haluaa harvempaa vaihtoväliä, niin esim. Centos on silloin paikallaan.

    Kerropa muuten motiivistasi kirjoittaa vielä hieman tarkemmin. Jokainen keskustelu päättyy kannaltasi argumenttien loppumiseen ja rökäletappioon, joten miksi vaivaudut?

    "Tietenkään Windowsiin ei tule viruksia."

    Aivan varmasti tulee. Klikkailet vain noissa linkkaamissani sivustoissa olevia linkkejä päivittämättömällä Windowsilla niin takaan että örkit tulevat koneelle ihan itsekseen.

    "Virustorjuntaohjelmat ovat aivan turhia,.."
    Eivät aivan turhia mutta väite on kuitenkin sillä tavalla totta että "hyvätkin" virustorjunnat tunnistavat oman kokemukseni pohjalta vain ~50% aktiivisesti jaettavista haittaohjelmista, mutta heikompikin arvio on olemassa:

    "Riittääkö virustorjunnan ruuti?
    Keskusrikospoliisi viittaa julkaisussaan "Yrityksiin kohdistuvan rikollisuuden tilannekuva" mittaukseen, jonka mukaan virustorjuntaohjelmistot kykenevät tunnistamaan ja torjumaan vain 25–30 prosenttia liikenteessä olevista, uusista haittaohjelmista. "

    http://bit.ly/vkbeH1

    Joten valaisisitko nyt minua mitä ratkaisevaa hyötyä virustorjunnoista on?

    "....raportoiminenkin on turhaa, aivan kuten Windowsin haavoittuvuuksista ..."

    Windowsin haavoittuvuuksista raportoiminen on äärimmäisen tärkeää ja näin toimitaankin. Jos on tiedossa joku haavoittuvuus jota vastaan hyökätään ja johon ei ole paikkausta vielä olemassa niin silloin pitää tietää miten rajoittaa uhkaa.

    Secunia on kaupallinen tietoturvayhtiö jonka asiakas minäkin tavallaan olen. Minulle tulee sähköpostiin ilmoituksia tärkeimmistä päivityksistä eri ohjelmiin.

    Äänestä

  • UPDATE_9452388 kirjoitti:

    "Aivan varmasti tulee" viruksia.

    Tietenkin niitä tulee. Windows perinteisesti ollut varsin reikäinen ja jos joku siitä Microsoftin ulkopuolelta taas reiän löytää, niin eipä hän edes saa sitä korjata, joten käyttäjät jäävät Microsoftin armoille senkin suhteen tuleeko paikkausta vai ei.

    "Joten valaisisitko nyt minua mitä ratkaisevaa hyötyä virustorjunnoista on?"

    Sikäli kuin koneen tietoturvaa voi parantaa kohtuudella, niin se kannattaa aina, erityisesti yleisimpiä uhkia vastaan. Windows-aikoina näin vaivaa virus- ja haittaohjelmajahtiin ja silti niitä tuli toisinaan. Huonoa ja reikäistä järjestelmää ei pysty paikkaamaan pitävästi millään virustorjunnalla. Parhaassa tapauksessa ne pitävät seulan pinnalla hieman pidempään, mutta lopputulos on silti sama.

    "Windowsin haavoittuvuuksista raportoiminen on äärimmäisen tärkeää ja näin toimitaankin."

    Näinpä, mm. tällä palstalla.

    "Minulle tulee sähköpostiin ilmoituksia tärkeimmistä päivityksistä eri ohjelmiin"

    Itselläni homma hoituu automaattisten päivitysten avulla. Paitsi järjestelmä, myös yksittäiset ohjelmat pitävät tietoturvan ajan tasalla.

    Äänestä

Älä viitsi taas valehdella. Kyllä virukset tarttuvat Windowsiin ihan itsekseen. Sain aikanaan monta kertaa ilmoituksen virustartunnasta jonka virustorjunta sitten muka puhdisti.

Se ei kauaa tarvitse jollain pornosivullakaan surffailla kun Windows-kone on täynnä viruksia. Ja niitä viruksia saa myös muuten netistä pilvin pimein ja sähköpostiroskan mukana.

Windows-kone on yleensä varmasti virusten saastuttama.

Äänestä
  • Ok. Kerro minulle yksikin weppisivu josta örkki tulee itsekseen koneelle!!!

    Nuo linkkaamani sivut sisältävät linkkejä jotka ovat JUURI NYT aktiivisia hyökkäyssivustöja ja niiltä löytyvät haittaohjelmat ovat niin tuoreita että virustorjunnat tunnistavat niitä heikosti tai ei ollenkaan.

    Joten haista paska valehtelija.

    Äänestä

  • UPDATE_9452388 kirjoitti:

    Ok. Kerro minulle yksikin weppisivu josta örkki tulee itsekseen koneelle!!!

    Olet kyllä aika kova poika nimittelemään muita. Nyt sitten uutuutena haistattelukin mukana samaan hintaan.

    Terv. Saatanan roisto

    Äänestä

  • UPDATE_9452388 kirjoitti:

    Ok. Kerro minulle yksikin weppisivu josta örkki tulee itsekseen koneelle!!!

    Nuo linkkaamani sivut sisältävät linkkejä jotka ovat JUURI NYT aktiivisia hyökkäyssivustöja ja niiltä löytyvät haittaohjelmat ovat niin tuoreita että virustorjunnat tunnistavat niitä heikosti tai ei ollenkaan.

    Joten haista paska valehtelija.

    Liki kaikki pornosivut, melkein kaikki warez-sivut ja viimeistään kun alat imuroida jotakin koneellesi, saat mukana heti virustartunnan. Myös erilaisia valmiiksi saastutettuja hyökkäyssivustoja on paljon ympäri internetiä.

    Monet nettisivustot myös avaavat toisen ikkunan, jonka kautta koneellesi sitten iskeekin virus.

    Nykyiset sähköposti- ja verkkomadot leviävät minuuteissa ympäri maapallon.

    Madot ovat pieniä ohjelmia, jotka leviävät netissä itsenäisesti. Matojen yleisin ja toistaiseksi haitallisin tyyppi, sähköpostimadot, etenee sähköpostien liitetiedostoina. Luultavasti kuuluisin sähköpostimato on vuonna 2000 riehunut LoveLetter. Se lähetti tietokoneisiin viestin, jonka otsikkona oli houkuttelevasti ILOVEYOU. Kun saaja avasi liitetiedoston, virus tutki Outlook-ohjelman osoitekirjan ja lähetti itsestään kopion kaikille siinä luetelluille.
    Toinen matotyyppi, autonomiset verkkomadot, toimii täysin itsenäisesti. Nämä lierot livahtavat tietokoneisiin käyttöjärjestelmästä tai jostakin ohjelmasta löytyvän turva-aukon kautta. Saastutettuaan koneen haittaohjelma alkaa tutkia internetiä ja etsiä muita koneita, joista löytyy paikkaamaton turva-aukko. Käyttäjä voi olla täysin tietämätön koneensa infektoitumisesta.

    Pahimmillaan nettimadot leviävät eksponentiaalisesti. Esimerkiksi 2003 ilmestynyt SQLSlammer-nettimato saastutti käytännössä kaikki internetistä löytämänsä haavoittuvat koneet varttitunnissa.

    että kyllä leviävät itsenäisesti ja tarttuvat ihan itsestään.

    Äänestä

  • ubuntu-käyttäjä kirjoitti:

    Jos warez sivuilta lataa ja asentaa jotain koneelleen niin örkkitartunta on 110% varma alta aikayksikön mutta vain ääliöt asentelevat softaa warez sivuilta.

    Odotan edelleen linkkausta sivustolle josta saan jonkin örkin koneelle. Laitan välittömästi kuvankaappauksen tänne että olen vieraillut sillä sivustolla.

    "Kun saaja avasi liitetiedoston..."
    "jostakin ohjelmasta löytyvän turva-aukon kautta...."

    Ja niin edelleen.

    Äänestä

  • UPDATE_9452388 kirjoitti:

    "Kun saaja avasi liitetiedoston..."
    "jostakin ohjelmasta löytyvän turva-aukon kautta...."

    Ja niin edelleen.

    Niin. Windows on reikäinen joka puolelta, joten siihen tarttuu kaikki virus saasta. Sen isäksi Windows vaatii kaikenlaista ihmeellistä lisäosaa kuten javaa, Flashia sun muuta paskaa, jotta sitä edes voisi käyttää. Juuri näidenkin lisäohjelmien aukkojen kautta kaikki paska tarttuu sitten Windowsiin. Ja Internet explorer on niin reikäinen, että sen kautta nyt viimeistään koneelle tarttuu mikä vaan virus.

    Linuxin arkkitehtuuri on turvallinen. Työpöytä linuxeihin ei tartu mikään, eikä linuxille ole olemassakaan leviäviä viruksia. Ubuntun tilanne on edelleen se, että sille on 0 virusta. Ubuntu on sentään tunnetuin työpöytä-linux.

    Windows nyt vaan on paska käyttöjärjestelmä ja haittaohjelmien luvattu maa. Joka ainoa keyloggeri, spyware-saasta, virus, troijalainen tai muu malware-saasta toimii Windowsissa ja on suunnattu Windowsiin hyökkäämiseen. Macille ja Linuxille ei ole juurikaan mitään viruksia.
    Windows on päin persettä rakennettu, eikä Microsoft edes yritä rakentaa Windowsia turvalliseksi.

    Linuxissa turvallisuuden takaa avoimuus. Jokainen näkee itse mitä lähdekoodissa on. Samoin avoimen lähdekoodin muut ohjelmat ovat turvallisia samasta syystä. RIITTÄVÄN moni koodaamistatoinen ihminen käy koodin läpi ja koko linux-yhteisö tietää heti jos koodissa on joukossa saastaa. Saasta puhdistetaan pois ja sellaista koodanneen koodaaminen....loppuu.

    Ja se keskitetty, valvottu pakettivarasto. Turvallisuuden parhaita takeita.

    Äänestä

  • UPDATE_9452388 kirjoitti:

    Jos warez sivuilta lataa ja asentaa jotain koneelleen niin örkkitartunta on 110% varma alta aikayksikön mutta vain ääliöt asentelevat softaa warez sivuilta.

    Odotan edelleen linkkausta sivustolle josta saan jonkin örkin koneelle. Laitan välittömästi kuvankaappauksen tänne että olen vieraillut sillä sivustolla.

    >Jos warez sivuilta lataa ja asentaa jotain koneelleen niin örkkitartunta on 110% varma alta aikayksikön mutta vain ääliöt asentelevat softaa warez sivuilta.

    Tätähän minä olen sanonut, että vain idiootit asentelevat jotain warez-sivustoilta, eikä idiootteja välttämättä voi pelastaa, sillä idiotismi ei useinkaan parane.
    Tunnettuja ja "hyvämaineisia" torrent-sivustoja en tietenkään/edelleenkään lue warez-sivustoiksi varsin tunnetuista syistä.

    Terv. Sr

    Äänestä

  • old_profile_11056 kirjoitti:

    Tässä tämän päivän satoa Macille torrent sivuilta:

    "Myös nimellä OSX/Miner-D kutsuttu troijalainen leviää tällä hetkellä ainakin torrent-palveluissa suositun kuvankäsittelyohjelman sisuksiin kätkettynä. "

    http://bit.ly/sFsWRC

    Tässä alkuperäinen juttu: http://bit.ly/vVcPCl

    Niin, kaikkeahan sitä voidaan yrittää, ja kun Mac koko ajan nakertaa Windowsin markkinaosuutta ja lisää suosiotaan, kaikkea myös yritellään.

    Tuskinpa tätä voi helpostikaan saada (jos ollenkaan) esimerkiksi siitä hyvämaineiseksi tunnetusta palvelusta, jonka nimen mainitsemisesta vedät hirveät herneet. Yleisellä tasolla puhuttuna jokainen tietysti päättää itse, millä järjellä ja kriteereillä turvallisuusasioita arvioi (pitääkö esimerkiksi jotain kymmeniä ilmeisesti puhtaiksi todettuja torrentteja jakoon pannutta tunnettua nimimerkkiä luotettavana lähteenä vai ei), ja kuten sanottua idiooteille emme voi mitään.

    Ehkä sanan "leviää" tilalla voisi tässä uutisessa lukea "yritetään levittää", niin oltaisiin enemmän reaalimaailman puolella.

    Tota...öööööö... Siis Macciin tehdään sen takia haittaohjelmia koska "Mac koko ajan nakertaa Windowsin markkinaosuutta ja lisää suosiotaan" ????

    Eli tuossakaan rikolliset eivät ole oikeasti rahastamassa Bitcoinin avulla mitään vaan tämä on vain joku MS:n ovela juoni Macciä vastaan???

    Joo, Selvä.

    Sulla on terävän kielen lisäksi vielä vilkas mielikuvituskin... ;)

    En nyt kuitenkaan viitsi selittää asioita kuin lapselle, kun monet varmaan ymmärsivät pointtini ja luulen että sinäkin ainakin papereitten mukaan aikuinen olet.

    Äänestä

19 vuotta ja kymmeniä tietokoneita käytössä, tällä hetkellä perheessä kuusi, yksi virus yhdellä koneella vuonna 1997. Käyttöjärjestelmät Applen. Ei virustorjuntoja, mutta uteliaisuusskannaus noin kerran vuodessa, jolloin yleensä on löytynyt muutama Windows-örkki lähinnä roskaposteista. Järjestelmässä toimivia viruksia ei ole löytynyt 14 vuoteen.

Äänestä
  • Jep. 98 korkattiin aikanaan. NT4, W2k, XP, Vista ja W7 ovat pysyneet puhtaana.

    NT4:ssä toimi todella käsikäyttöinen F-Prot for DOS. Haittaohjematunnisteet haettiin käsikäyttöisesti ftp palvelimelta!! Tällä tarkistelin asennuspaketteja ennen ohjelmien asennusta.

    W2k:ssa oli muistaakseni jo avast.

    XP:ssä oli avast mutta koska koneessa oli muistia niin vähän (512Mt) niin en käyttänyt sitä jatkuvasti taustalla lainkaan. Tarkistelin silläkin lähinnä vain asennuspaketit ennen asennusta ja josku kyllä scannasin muutenkin.

    Vistassa ensin avast joka ei ollut täysin yhteensopiva joten laitoin siihen myöhemmin MSE:n.

    W7:ssa MSE.

    Virustorjuntojen merkitystä painotetaan aivan liikaa. M-Kar sanoo niitä humpuukiohjelmiksi ja olen ~90% samaa mieltä vaikka minulla nyt onkin sellainen asennettuna pienenä lisäsuojana.
    Ne jotka meuhkaavat eniten humpuukipalomuureista ja kaikenmaailman älyttömistä torjuntaohjelmista ovat niitä samoja joilla on useimmin koneet täynnä kaikenlaista paskaa.

    Äänestä

Kerronpa sulle wc-drinkki yhden totuuden: Windows-käyttäjillä on koneet täynnä paskaa koska Windowsiin ladataan kaikki ohjelmat sieltä sun täältä ympäri internetin ihmeellistä maailmaa, etkä voi ikinä tietää asensitko juuri haittaohjelman vai et. Mitään valvottua pakettivarastoa ei ole Windowsille.

Sen lisäksi Windows sallii minkä tahansa saastan asentumisen koneelle, toisin kuin Linux. Ubuntussa asennusoikeus hankitaan salasanalla tai sudolla ja sillä salasanalla. Ilman terminaalia tai pakettivarastossa salasanaa et asenna yhtään mitään koneelle. Linux ei salli asentamista luvatta.

Ubuntussa taas on keskitetty, valvottu ja turvallinen pakettivarasto, josta ohjelmat haetaan, niin on useimmissa muissakin linux-distroissa. Juuri yksi ainoa, keskitetty ja tarkasti puhtaana pidetty pakettivarasto tekee käyttämisestä turvallista. Microsoft ei ole koskaan oppinut sitä läksyä. Apple muuten on oppinut sen melko hyvin. Siksi niillä on Apple Store, josta ohjelmia käydään hakemassa.

Google taas on yksi esimerkki siitä miten käy kun palvelun ylläpitäjä jättää valvonnan hoitamatta. Android-market on yksi lähde saada haittaohjelma puhelimeensa tai tabletiin.

Äänestä

2007 harrastin vielä warettamista, kun itselleni netti oli uusi ja ihmeellinen asia ja tuo oli niin helppoa. Kyllähän niistä joistain virustorjunta örkkejä löysi, osa warettamista tiedostoista oli ollut palvelimilla jo vuosia joten ehkä eivät örkitkään enää toimineet Vistassa, mutta ainakin yhden tartunnan kone sai jonka kanssa meni vartti kikkaillessa. Kun tuon warettamisen lopetin ei viruksiakaan ole näkynyt.
Pääkoneessa käytössä Win7 ja Ubuntu, toisessa koneessa Xp ja Ubuntu. Ubuntu pääkäyttiksenä viimeiset 2-3 kuukautta.

Äänestä

Sama juttu. Waretin aikanaan paljon kun ei ollut kiinnostusta eikä rahaa ostaa rehellisesti mitään Windowsiin. Ja löytyihän niitä viruksiakin usein. Sitten kun vaihdoin Ubuntuun ei ole enää ollut tarvetta warettaa eikä ole ollut huolta viruksista.

Waretus on Windowsin kanssa käytännön pakko, jos et aio maksaa peleistä ja ohjelmistoista kiskurihintoja. Jos käyttäisin edelleen Windowsia, niin warettaisin kaiken edelleen. Ubuntuun saa ilmaiseksi laillisesti kaiken, joten ei tarvitse warettaa edes pelejä.

Eli ottaisin ilmaiseksi omani joka tapauksessa, jos käyttäisin Windowsia. SE vaan olisi varastamista.

Äänestä

"Waretus on Windowsin kanssa käytännön pakko, jos et aio maksaa peleistä ja ohjelmistoista kiskurihintoja. Jos käyttäisin edelleen Windowsia, niin warettaisin kaiken edelleen. Ubuntuun saa ilmaiseksi laillisesti kaiken, joten ei tarvitse warettaa edes pelejä. "

Ei Windowsin kanssa tarvitse warettaa sen kummemmin kuin minkään muunkaan, samat ohjelmat saa Windowsiinkin ilmaiseksi mitä Ubuntuun, näin ainakin itsellä.
Houkutus warettamiseen on toki Windowsin kanssa suurempi, koska kaupallista ohjelmistoa on tarjolla, Totuus vaan on ettei esim nykyisen kaltaisia pelejä Pc:lle olisi jos niitä ilmaiseksi pitäisi tehdä. Budjetit ovat miljoonaluokkaa.

Äänestä

Kyllä nykyisen kaltaisia pelejä olisi olemassa, ne vain tehtäisiin harrasteluontoisesti ilmaiseksi ihan niin kuin suurin osa asioista linux-yhteisössä tehdään. Ubuntullekin on suuret määrät ihan ilmaisia ja helvetin hyviä pelejä.

Kaupallisista peleistä suurin osa on roskaa, joka on tähdätty nimenomaan maksimivoittojen saamiseen, siksihän kaikki oikeasti mielenkiintoiset pelit, kuten avaruussimulaattorit, lentosimulaattorit ja parhaat sukellusvenesilmulaattorit ovat jääneet pois ja tilalla on urheilupeliroskaa, sitä sössöm-liigaa ja muuta paskaa. Ja need for speed kaahailut, jotka eivät ole simulaatiota nähneetkään. Taas kerran avoimen lähdekoodin ajosimulaattorit ovat parempia kaikki kuin kaupalliset rypistykset.

Tämän hetken paras avaruuslentosimulaatori on Orbiter sim ja se on ihan ilmainen avoimen lähdekoodin ohjelma. Samoin lentosimulaattoreista ehdottomasti aidosti lentämisen harjoitteluun suunnattu Flight gear on ilmainen ja avoimen lähdekoodin ohjelma.

Kaikki aidosti laadukkaat pelit siis tehdään avoimesti ja ilmaiseksi.

Kaupallisuus tuottaa varmasti myyvää riskitöntä paskaa, kaikki kunnollinen ja mielenkiintoinen jää purkkaviihe kaupallisuuden jalkoihin.

Sössöm-liigat ja jalkapallo liigat eivät kiinnosta ketään paitsi niitä pikkupoikia ja sille tasolle jääneitä aikuisia joille yleisön joukossa mylviminen ja turhanpäiväisten urheilurypistysten pelaaminen on pyhä asia. Me muut teemme jotakin kehittävämpää kun katsomme tv:stä sössöm-liigaa tai NHL:ää (nuhjuisten homojen liiga?).
Urheilu on perseestä melkein kaikki. Varsinkin se paska jota telkkarista tulee joka paikassa. Baariinkin kun menee niin eikäö varmasti tule sössöm-liigaa tai valkoisen nahkakuulan perässä juoksemista televisiosta?

Mitä mielenkiintoista siinäkin on kun formulat ajavat samaan suuntaan rataa ympäri kaksi tuntia putkeen? Miksi vitussa joku siitä maksaa MTV3:lle? Onpas saatanan mielenkiintoista menoa! Ei muuten kiinnosta pätkän vertaa.

Ei mitään syytä ostaa kaupallisia purkkapelejä, jotka on valmiiksi mutustettu kaupallisesti varmasti kannattavaksi. Laatua ja mielenkiintoista simuloimista saa ihan ilmaiseksikin.

Sössöm-liiga ei kiinnosta sitten pätkän vertaa. Ihan sama vaikka Hifk ja JYP tappaisivat toisensa jäälle. Ei kiinnosta.

Äänestä
  • "Tämän hetken paras avaruuslentosimulaatori on Orbiter sim ja se on ihan ilmainen avoimen lähdekoodin ohjelma. " ja näyttäisi olevan vielä Windows ohjelmakin:

    http://orbit.medphys.ucl.ac.uk/download.html

    "Samoin lentosimulaattoreista ehdottomasti aidosti lentämisen harjoitteluun suunnattu Flight gear on ilmainen ja avoimen lähdekoodin ohjelma. " joka näyttää myös toimivan Windowseissa:

    http://www.flightgear.org/download/

    Kiitti vinkeistä jos joskus innostun...

    Äänestä

  • UPDATE_9452388 kirjoitti:

    "Tämän hetken paras avaruuslentosimulaatori on Orbiter sim ja se on ihan ilmainen avoimen lähdekoodin ohjelma. " ja näyttäisi olevan vielä Windows ohjelmakin:

    http://orbit.medphys.ucl.ac.uk/download.html

    "Samoin lentosimulaattoreista ehdottomasti aidosti lentämisen harjoitteluun suunnattu Flight gear on ilmainen ja avoimen lähdekoodin ohjelma. " joka näyttää myös toimivan Windowseissa:

    http://www.flightgear.org/download/

    Kiitti vinkeistä jos joskus innostun...

    Orbiterin ja flight gearin saa sitten linuxiinkin, siinäpä sulle uutisia.

    Äänestä

Heko heko, taas pikkupojat vauhdissa! Pistäkää vielä hieman lisää kekäleitä pesään, niin alkaa tämäkin palsta muistuttaa Tietokone-lehden "keskustelufoorumia"!

Äänestä

"Taas kerran avoimen lähdekoodin ajosimulaattorit ovat parempia kaikki kuin kaupalliset rypistykset."

Taitaa tux-racer olla paras ajo-simulaattori, minkä Linuxeihin saa.

http://www.youtube.com/watch?v=c3Ok_GkbgKA

Äänestä

Kommentoi aloitusta

epätietoinen... kirjoitti:

Eikä yhtään virusta - miten niitä oikein saadaan? Käyttiksinä XP ja Win-7. Virustorjuntana olleet Avast ja Essentials.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu