Lehmiä kuolee?

Äitiliini 1959

Taas kerran lehmä kuoli. Olimme ulkomailla viikon lomalla ja kun tulimme kotiin oli kyseistä lehmää hoidettu jo kaksi kertaa poikimahalvauksena. Lehmä kyllä seisoi mutta ei syönyt ja seuraavana iltana se kuoli. Joskus on pieneen mieleen hiipinyt ajatus siitä, että aina kun olemme lyhyelläkin lomalla, niin joku lehmä sairastuu niin voisiko lehmällä olla eron tuska. Minä ainakin puhun navetassa lehmille kuin pienille lapsille.

Kysynkin nyt lehmäihmisiltä että kuinka monta lehmää teiltä kuolee vuodessa itsestään "ilman syytä"? Meillä on 60 lypsävää ja voi sanoa että keskimäärin kerran kuussa lehmä kuolee. Ja kun niille ei tehdä ruumiinavausta niin asia jää vaivaamaan. Kotikuntani sijaitsee kaukana joten kerran kuussa yritän päästä vanhempiani katsomaan.

En ole koskaan asiaa ajatellut sen paremmin mutta kun menin Ammun sivustolle ja klikkasin kotona kuolleet ja järkytyin. Katsokaapa muut ammusta ja kertokaa minulle.

11

1045

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ap.

      Tuli mieleen sekin juttu että utaretulehdukset myös lisääntyvät kun olemme lomalla. Saman loman aikana tuli utaretulehdus ja lehmälle tilattiin teurasauto koska jäljelle jäi 2 maitoa tuottavaa neljännestä. Vaikka olisi huippulomittaja töissä ja isäntäväki matkoilla niin lehmät tressaantuvat. Samaa stressiä ei ole jos vain toinen lomailisi vuorollaan.

    • Muamuija

      Paljolle kuulostaa nuo teidän kuolemat. Meillä noin 40 lehmää ja ei varmaan yhtä vuodessa kuole itsekseen, lopettamaan tietysti sairauden takia joskus joutuu, mutta niistäkin pahin vuosi taisi olla neljä lehmää Honkajokeen samana vuonna. Toki lehmillä voi olla eroahdistus, mutta jos lomittajakaan ei aina vaihdu, pitäisi hänenkin olla jo jollakinlailla tuttu, ettei ihan järkytystään voisi lehmät sairastua. Kummallista kaikenkaikkiaan. Nyt jännätään yhden juoksutusmahaleikatun toipumista, yksi takapakki jo viikon sisään leikkauksesta koettu ja jos ei ala selvitä, tulee joko kuolemaan heikkouttaan lähipäivinä tai joudutaan lopettamaan. Isosta lehmästä vain muisto kohta jäljellä, niin paljon laihtunut ja heikentynyt mahdollisimman hyvästä hoidosta huolimatta. Isännan mielestä minun lempilehmä, olen sen jo kahdesti aiemminkin henkiin taistellut eri syistä.

    • sikaosmo

      Meillä on tänä vuonna kolmen kymmenen lehmän karjasta kuollut yksi lehmä ( tai piti oikeastaan lopettaa ) Enimmillään vissiin on pyörinyt siinä viiden kieppeillä, jotka on pitänyt laittaa raatokuljetukseen.

      Niitten lehmien kuoleminen ei nyt aina välttämättä ole kiinni karjanhoitajan ammatti taidosta vaan, jos pitäjässä sattuu olemaan tumpelo eläinlääkäri, niin minkäs sille karjanomistaja mahtaa, Se on vain ihmeellinen asia, kun ne eläinlääkärit jotka raskivat lääkitä eläintä esim. poikimahalvaukseen, niin niitten jäljiltä ne lehmät nousevat seisaalleen ja toipuvat hyvin. On se vain niin turhauttavaa katsoa lehmää silmiin tumpelon jäljiltä ja sanoa, että " hyvää päivää ja hyvästi".... Siinä mielessä olisi oikeasti ihan hyvä jos jokin taho tekisi näille lehmille jonkinlaisen ruumiin avauksen, jolla pystyttäisiin toteamaan oikea eläimen kuolin syy tai mikä johti siihen että lehmä piti lopettaa. Kun meilläpäin näyttää olevan tapana eläimen sairastavan rasvamaksaa, jos eläinlääkäri ei pysty parantamaan sairautta.

      Sellainen vain vinkiksi, jos teillä näitä poikima halvauksia on enemmälti, niin yritä syöttää ennen poikimista lehmille tunnu kivennäistä. Meillä oli aikoinaan onelmia halvausten kanssa, mutta kun saatiin ne syömään ruokkijan kautta pieninä annoksina kyseistä kivennäistä, niin halvaukset loppuivat kokonaan, Tarkista myös ruokinta onko jotain häikkää ja hoida heti tulehtuneet utareet.

    • Ap.

      Kiitos vastauksistanne! Hyvin teillä menee kun niin vähän kuolee eläimiä. Olemme vasta nyt havahtuneet miettimään että mistä johtuu meidän lehmien kummalliset kuolemat. Tämä oli ensimmäinen tehtävä eli kysellä muilta.
      Me käytämme todella vähän lomia ja lomittaja vaihtuu usein. Sama lomittaja sattuu meille ehkä puolen vuoden välein ja vain 3 lomittajaa käy meillä. Käyn yksin vanhempieni luona ja näin stressitekijöitä on vähemmän.

      Meillä ei ole poikimahalvausongelmaa kuin aniharvoin. Tämäkin tapaus kun palasimme matkalta oli sellainen että lehmä seisoi kahden hoidon jälkeen ihan hyvin. Epäilytti koko diagnoosi. Se oli vain syömätön. Syitä voisi olla monta mutta kun ei kukaan tutki. Ja Honkajoelle lähetettävää ei saisi mielellään avata. Nyt kuulemma on lipsuttu, koska myös eläinlääkäri haluaisi tietää syyn.

      Masentavaa kun ei tiedä syitä ja siten ei voida korjata omia toimintojaan. Rehu on kuitenkin ensiluokkaista ja riittävää samoin olosuhteet.

    • Mmörö

      Meillä kuolee keskimäärin : 1 vuodessa..

      • gftyt

        vfgfhgyuyj


    • isanta

      Liian paljon kuolee.Poikimahalvaus johtuu ruokinnasta, joten tarkista se asiantuntijoiden avustuksella.
      On totta että lomittajien jälkeen on esim. utareongelmia. Ne erilaiset rutiinit ja joskus silkka välinpitämättömyys ovat syynä.

      Ehkä myös joku ulkopuolinen nkisi teidän tilasokeutenne läpi.

    • kipeät lonkat

      Meillä menee noi yksi lehmä vuodessa ja ollaan kaikki lomat ja maksulliset päivät poissa tilallta. Niihin on omat samat lomittajat, kun varataan syksyllä kaikki seuraavan vuoden lomapäivät. Viikonloppuisin poikamme työskentelee minun edestä navetalla. Joten vaihtoa on paljon. Mutta parikymmentä vuotta sitten meillä oli sääntö, että kun oli lomalle lähtö aamu koitannut, niin jotain häikkää oli navetassa. Silloin oli juuri näitä halvauksia esimerkiksi. Onneksi se on poistunut rehunjaon automaation kautta.

    • navettapiika

      Olemme vaihtaneet tilaa joten nyt on kuollut paljon, noin 5 kipaletta/ 40 lehmää. Juoksutusmahankiertymä on semmonen kiva tauti, että tappaa jos hoito ei osu kohalleen. Meillä on nyt auottu kaikki raadot, koko suolisto pihalle ja kattomaan näkyykö poikkeavaa, evirallekin on elinpaketteja lähetetty. Tulokset on ollut laidasta laitaan, mutta suolistus alkaa jo sujua. Kiertymän hoidossa kannattaa juoton lisäksi, pyörittää eläintä. Homma kuulostaa pahemmalta kuin onkaan, onnistuu kolmelta mieheltä ja akalta. Eläinlääkäreitä kannattaa taluttaa, olla aktiivinen itsekin ja aivan kaikkea ei kannata uskoa. Meillä on jo useita kertoja kuultu, jos sinä välttämättä vaadit... kyllä minä vaadin ja minunhan se elukka on, niin ja sen laskunkin minä maksan myös Honkajoelle. Jos homma ei pelaa, onhan meillä aina läänineläinlääkäri. Lomittajat on luku sinänsä, 24 vuotta niitä hommia tehneenä tiedän, että siihen porukkaan mahtuu ja sairaudet ei sille sakille ole kovin tuttu juttu. Lehmiäni jätän aika harvoin ja harkiten, mutta sittenkin päivystän puhelimen päässä. Kuulostaa hullulta, mutta niin se vain on leipä on lehmissä kii nni kovin montaa ei loman aikana kestä kuolla.

    • Ap.

      Kivasti vastailtu!
      Ammua ei kannatakaan uskoa. Ei sieltä saa kuin käsin hakemalla kuolleet ja niille päivämäärän. Näkyy laittavan monen vuoden kuolleet yhden vuoden kontolle.

      Silti kun katson nyt Ammun tietoja niin liikaa kuolleita tälle vuodelle. Meillä on 65 lehmää ja tänä vuonna kuolleita on 9. Yksi tapaturma jota vieläkin itken. Loput enemmän tai vähemmän kysymysmerkkejä. Peruspoikimahalvausta ei yhtään. Luulen että koli on suurin syy. Kun lehmän vastustuskyky on heikoimmillaan niin tartunta on tullut.

    • isanta10

      Älkäähän nyt poraamaan ryhtykö lehmien takia
      Eämään kuuluu oleellisena osana kuolema. Sitä jos emännätkin alkaa kantaa kaikenmaailman murheita harteillaan, saattaa ne hartiat käydä ajanmittaan kapoiseksi.
      Antakaa elon mennä kuin vesi hanhen selästä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      203
      15019
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      126
      10490
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      106
      10042
    4. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      108
      9321
    5. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      52
      9152
    6. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      56
      6915
    7. 181
      6497
    8. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      15
      6365
    9. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      163
      6147
    10. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      32
      5579
    Aihe