Mä en tie miten alottaisin, enkä mä oikee ees tie et minne tää pitäs pistää, ennkä mä tie sitäkä et miks mä tän kirjotan. Mut mä alotan ny alusta.. Eli mä masennuin tossa kolme vuotta sitte (oon ny 17) En kauheen pahasti, mut kuitenki. Sitte ku m ämenin ysillä mä masennuin pahasti. Viiltelin itteeni ja haudoin itsaria. Mulla on takana yks loppuun asti viety itsemurha yritys ja tosi monta melki tekoonmennyttä. Mä kävin jollain kuraattorilla ja sit se pisti mu teteenpäin jollekki ihme psykiatrille, mut kukaa ei koskaan saanu tietää et miltä musta oikeesti tuntuu, ku mä oon tosi hyvä näytteliä ja tässä tilanteessa, ku näin jälkeen päin aattelee se oli tosi huono juttu. Mä paranin sitte ysin jälkee. Tai niin mä luulin.
Mut heti ku koulut ilmotti mihin on päästy alko takapakit. Mä en päässy mihkä. Jouduin kympille ja siä oli melki kaikki mua kiusanneet ihmiset. (aikas lailla kiusaamisen takia masennuin) Mä rupesin saamaan tappo uhkauksia. Ja kaikkia muita uhkauksia. Se oli ihan kamalaa.. Mä sairastuin sillon uudestaa rupesin viiltelee ja kaikkee muuta. Mut sitte mulle tuli siihne mukaa viä anoreksia.. =( Mä sit pääsin niistä yli ihan omin voimin tossa puol vuotta sitte. Mut niinhän sanotaan, et hoitamaton masennus palaa aina takasin, ennemmin tai myöhemmin.
Nyt ku mä elän tätä nykyaikaa, ni kaikki potkii taas päähän. Mä en päässy taaskaa mihkä kouluun. Mä olin viä tossa kuukausi sitte tosi onnellinen, mut ny mä oon romahtanu henkisesti ihan maahan. Mä oon saanu kattoo vierestä ku kaveri riutuu huume helvetissä ja samaan aikaan mä menetin mun parhaan ystävän. Nyt tää kaikki helvetti on palannu nii läheiseks ku vaa voi. Mä viiltelen taas itteeni ja mä en voi antaa itteni syödä. Mä halun olla syömättä, nautin nälästä ja halu oksentaa ku syön. Musta tuntuu et mikää ei enää onnistu. Tää kaikki valuu mun käsistä, enkä mä enää osaa hallita itteeni..
Mä en ehkä halu et kukaa vastaa mulle yhtää mitää tai mitää muutaka. Mä halusin vaa jotenki sanoo et puhukaa ku teillä on vaikeeta. Mä en todellakaa oo osannu sitä taitoo ja tässä sitä ollaan. Mä en tie nousenko mä täältä koskaan. Mä nousen aina ehkä kuukaudeks, mut sitte mä vajoon taas. Tää on niin isoo helvettiä et mä en todellakaa toivo et kukaa joutuu tähän..
Puhukaa ku teillä on vaikeeta, vaikka kaikki tuntu s ylitte pääsemättömältä, ni se varmaan kannattaa.. Mulla ei oo enää ketää kelle mä puhuisin. Sen takia mä yritän kirjottaa tätä tänne. Et ees joku tietäs kuinka pahalta musta tuntuu ja et joku sais tietää et mua sattuu..
Mut heti ku koulut ilmotti mihin on päästy alko takapakit. Mä en päässy mihkä. Jouduin kympille ja siä oli melki kaikki mua kiusanneet ihmiset. (aikas lailla kiusaamisen takia masennuin) Mä rupesin saamaan tappo uhkauksia. Ja kaikkia muita uhkauksia. Se oli ihan kamalaa.. Mä sairastuin sillon uudestaa rupesin viiltelee ja kaikkee muuta. Mut sitte mulle tuli siihne mukaa viä anoreksia.. =( Mä sit pääsin niistä yli ihan omin voimin tossa puol vuotta sitte. Mut niinhän sanotaan, et hoitamaton masennus palaa aina takasin, ennemmin tai myöhemmin.
Nyt ku mä elän tätä nykyaikaa, ni kaikki potkii taas päähän. Mä en päässy taaskaa mihkä kouluun. Mä olin viä tossa kuukausi sitte tosi onnellinen, mut ny mä oon romahtanu henkisesti ihan maahan. Mä oon saanu kattoo vierestä ku kaveri riutuu huume helvetissä ja samaan aikaan mä menetin mun parhaan ystävän. Nyt tää kaikki helvetti on palannu nii läheiseks ku vaa voi. Mä viiltelen taas itteeni ja mä en voi antaa itteni syödä. Mä halun olla syömättä, nautin nälästä ja halu oksentaa ku syön. Musta tuntuu et mikää ei enää onnistu. Tää kaikki valuu mun käsistä, enkä mä enää osaa hallita itteeni..
Mä en ehkä halu et kukaa vastaa mulle yhtää mitää tai mitää muutaka. Mä halusin vaa jotenki sanoo et puhukaa ku teillä on vaikeeta. Mä en todellakaa oo osannu sitä taitoo ja tässä sitä ollaan. Mä en tie nousenko mä täältä koskaan. Mä nousen aina ehkä kuukaudeks, mut sitte mä vajoon taas. Tää on niin isoo helvettiä et mä en todellakaa toivo et kukaa joutuu tähän..
Puhukaa ku teillä on vaikeeta, vaikka kaikki tuntu s ylitte pääsemättömältä, ni se varmaan kannattaa.. Mulla ei oo enää ketää kelle mä puhuisin. Sen takia mä yritän kirjottaa tätä tänne. Et ees joku tietäs kuinka pahalta musta tuntuu ja et joku sais tietää et mua sattuu..
Vastaukset 10
Vanhimmat
Mä en voi muuta sanoa kuin yritä jaksaa. Kyllä se siitä helpottuu. Ihan varmasti jossain välissä. Ja yritä jonkun kanssa jutella noista sun ongelmista niin se voi helpottaa.
sun pitäs hankkii ittelles enemmän kavereita (ehkä netik kautta.....) ja poikaysyävä....
ne on avaimet onneen ja sitte puhut perheen kanssa
Mulla on kanssa ollu tota masennusta vähän useemman kerran ja mä tässä kerron et miten mun juttu meni ja kuinka pääsin asian yli..On tää nyt vähän törkeetä tunkee sun kirjotukseen mun omat valitusvirret mut..joo.
mä olin tossa muutama kuukaus sitten tosi masentunu, koska mun poikaystävä oli kuollu pari kuukautta ennen sitä ja mä surin sitä tosi paljon vaikka ei me sillon oltu ees yhessä kun se kuoli. mä koitin itsemurhaa kerran mut en onnistunu (tosin oon tyytyväinen ettei onnistunu..järki pakotti kuitenkin viime hetkellä miettiin mitä olin tekemässä) mä en tiedä mistä mun masennus tuli, mä itkin itkin itkin en syöny ei huvittanu olla koulussa en halunnu olla kavereitten kanssa enkä mä sitten pystyny puhuun kellekkään siitä. loppujen lopuks ku jaksoin hinata itteni kouluun ni opettajat pisti mut terkkarille ja siltä sitten sain apua..mä kävin terapeutilla pari kertaa ja sain lääkettä masennukseen. se onneks autto. sitten olin kuukauden ihan terve, sitten ilmeni uus masennuskausi, kaikki meni samallailla ku kuukaus sitä ennen, sitten kuviohin astu syömishäiriö. mulla todettiin anoreksia. se oli lievä kuitenkin, enhän mä ite sitä ollu halunnu enkä tuntenu minkäänlaista mielihyvää asiasta et laihduin (olin jo aikasemminki sairastanu anoreksiaa) kun laiha olin muutenkin. mä sain tähän jälkimmäiseen anoreksiaan hoitoo onneks ajoissa. Painoin sillä hetkellä 43 kiloo. (pituutta on 162). nyt sitten taas pari viikkoo sitten mulla rupes tuleen oireita syömishäiriöstä. eka oire oli se et mulle ei masitunu ruoka ollenkaan vaikka koko ajan oli kauhee nälkä. aina tuli oksennus ku laitoin ruokaa suuhuni. oon laihtunu tän kahen viikon aikana 5 kiloo (paino nyt 38) menin sitten terkkarilla käymään ja se määräs mulle rautatabletteja mun alhaiseen hemoglobiiniin koska mua pyörrytti koko ajan, aina kun nousin huippas ja pari kertaa kerkesin pyörtymäänki. verikin oli ihan kirkkaan punasta ja laimeen näköstä. (hemoglobiini on viel tälläkin hetkellä 87). rautatabletit kuitenkin ehkäsee pyörtyilemistä jne, mut edelleenkään ei ruoka maistu. nyt sitten joudun sairaalaan letkujen päähän seuraavasta kerrasta kun oksennan, pelottaa kauheesti. aiemmin en oo letkuissa ollu ja nyt se on todennäköstä et pian mut näkee sairaalassa tajuttoman heikossa kunnossa.
tän saman mä kirjotin tossa joku aika sitten tonne terveysgenreen eli tilanne on tällä hetkellä se että joudun käymään painontarkkailussa kokoajan ja pian taitaa olla vuorossa se että tosiaan joudun sinne sairaalaan..menee niin huonosti että..
mut voimia sulle kauheesti mä tiedän että se on vaikeeta tossa tilanteessa. Mulla ittelläni on aina ollu kauheen vaikeeta kertoo asioista muille mä oon ollu tosi sulkeutunu lyhyen elämäni. Jos sä haluat tai jotain ni voit vaikka laittaa mulle mailia tai jotain. Voitas vähän jakaa tunteita sun muuta paskaa. (= koitetaan me pärjäillä *halirutii*
Munki mielestä olis tosi kiva mailata ja vaihtaa ajatuksia.. Mun maili ossa on [email protected].. Et jos sä vaikka halut mailata eka.. =)
Se on kyllä totta että kannattaa yrittää puhua asioista jonku kanssa. Mutta tietysti joskus on niin että ei oikein ole semmoisia kavereita kenenkä kanssa asioista puhuisi, vaihtoehtona toimii internet joka kuitenkin on aika heikko vaihtoehto mutta netissä pystyy keskustelemaan anonyymisti ja siittäkin voi jotain hyötyä olla. Itse olen käynyt kans usean vuoden helvetin ja siinä välissä kun kaverit ovat usean muuton seurauksena jääneet taakse eikä voi kellekkään asioista puhua niin siinä on tosi vaikeaa. Se tuska siittä kun pitää kaikki asiat sulkea sisäänsä ja hautoa niitä päivät pitkät... Monesti tulee mentyä jonnekki metsään rauhaan ja pyörittelemään niitä asioita mielessä. Apua on yhtäkkiä vaikea tarjota muuta kuin että olen valmis keskustelemaan asioista jos joku sitä haluaa
Yritä unohtaa vaikka tuntuis miten pahalta.
Huomaat hetken päästä ettäse helpottaa vaikka se unohtaminen olis KUINKA vaikeeta.
Hemmottele itseäs jotenki ja mieti hyviä hetkiä.
Mä vaikutan muiden silmissä aika coolilta tyypiltä mutta mullakin on joskus vaikeeta.kaikilla on.
Tsemiä sulle!
kyl sä siihen pystyt, usko vain itseesi
jos tahto riittää keinot löytyy, nosta sun katseesi
pidä haaveistasi kiinni äläkä lannistu
ilman täyttä panosta et varmasti onnistu
ilmaiseksi ei tuu mikään, kaikella on hinta
valmistaudu kokemaan se mikä on pahinta
susta, pelkosi kun kohtaat, ekaksi se sattuu
toka, kolmas, neljäs, pikkuhiljaa siihen tottuu
toteuta sun omaa juttuu, muihin älä vertaa
tielläsi pitäydy, anna ihmisten mongertaa
mitä tahtoo, sillon muista ketä varten elät
itsellesi vaiko niille jotka kääntää selät
olet vahvempi kuin tiedät, kipua voit kestää
enemmän kuin uskot joten muu ei pysty estää
paitsi ainoastaan sinä, kärsivällisyyttä
turpiin et tuu ikinä ottamaan ihan syyttä
moni sanoi:
muista että sulla niinkuin toisillakin rajat on
yksi sanoi:
olet vapaa, tää maailma on sulle täysin rajaton
tarkasta motiivis, ovatko ne feikit?
siinätapauksessa aikaa hukkaat jos sä leikit
kun sun asenne on nöyrä suuria tavoitat
oikoteitä pitkin menemällä tuskin voitat mitään
et saa periks antaa vaikka menis pieleen
elämä ei aina seuraa suunnitelmaas mieleen
paina: sullon mahdollisuus, kattona vain taivas
niin sano sekin tyyppi joka tiensä tähtiin raivas
toiset ei voisitä päättää missä sun rajat on
aidat on vain hämäystä, maailma on rajaton
itseäsi älä huijaa, kuuntele sydäntä
etkä joudu juoksee koipien välissä häntä
sä saat kaiken mitä tarviit, aina pitäs kiittää
jakoon pistä omasi niin sulle vielä riittää
ja kun unelma toteutuu jatka silti työtä
samoin kuten sait sen voit menettää ajan myötä
elämä on haaste, mieletön tilaisuus
sä sen määräät minkälainen on sun tulevaisuus
uskallatko sä kokeilla minne asti kantaa
siivet aukilevitetyt vai aiotko antaa
mahdollisuuksien mennä? tartu niistä kiinni
mitään et tuu hävii paitsi jos luovutat niinni
loput päivistäsi mietit: entä jos ois toisin...
spekulointi jälkeenpäin ei oo mistään kotoisin
kauempana näkyy maailma, tosson katuoja
ennen valintaasi muista: ei ole rajoja
muuta kuin hetki kun kuolet, sitä ei voi väistää
älä silti anna toisten ittees tasapäistää
rehellisenä oot kaunis, täydellinen tapaus
käytä hyväksesi kaikki se annettu vapaus
joka sullon hallussasi, etene pelotta
uneksi ja luota: haaveista voi tulla totta
Voi ei! Sinun pitää hankiia apua ja nopeasti! Hanki itsellesi terapeutti! Tiedän kyllä, että se on vaikeaa, mutta sinä olet siinä mielessä hyvässä kunnossa, että tiedostat itse, että tarvitset apua. Nyt vaan nopeasti avun hankintaan!
Kiitos kaikille jokka jaksoi lukea tän mun jutun ja niille jokka viitti vastata. Noista kaikista jutuista oli tosi paljon apua mulle! Kiitos *HALI*
ittees niskasta kiinni ja ala ajatteleen nyt vain ittees!! sä oot nyt tärkeintä, sun täytyy ajatella kaikkee mistä sä tykkäät ja tehä niin.. ja sitte asetat itselles pieniä tavoitteita!! yritä auttaa sun ystävääs niin paljon kun voit ja päätä että nyt mä alan opiskella tosissani.. stemiä... :) tää oli nyt vaan tällästä mikä uli ekana mieleen.. :)