Oon pitkään jo epäillyt (isommallakin porukalla), että hyvän ystäväni poikaystävä käyttää jonkinlaista kasvuhormonia lihastensa kasvattamiseen. Olen myös erittäin huolissani hyvästä ystävästäni, koska mies on aivan hullu. En tiedä johtuuko se aineista vai mistä, mutta tuntuu, että normaali ihminen ei voi käyttäytyä noin. Haluaisinkin jonkun, joka asioista jotain tietää niin kommentoivan jotakin tähän, ensinnäkin luettelen tähän joitakin merkkejä, joita olen seurannut miehessä, kun olemme jossakin porukalla.
1) Hän on todella ison kokoinen, eikä siis hyvässä mielessä. Isot lihakset toki, mutta mahaakin löytyy. Sellainen hyvin ällöttävä pömppis, sellaisen kokoisella tyypillä.
2) Hikoilee kuin sika
3) Hyvin aggressiivinen, varsinkin humalassa ollessaan
4) Ylisuuri omistushalu tyttöystäväänsä kohtaan ja mustasukkainen
5) Pinna kireällä, ei minkäänlaista huumorintajua eikä itselleen nauramisen taitoa
6) Iho on melko huonossa kunnossa, erityisesti kasvojen alueella
7) Hänen itsensä kertomana liikkunut huumepiireissä, mutta ei ole itse käyttänyt tai diilannut
Tässä jotakin tyypillisiä tuntomerkkejä tyypistä, ei hän sentään ihan idiootti ole, mutta suurimman aikaa juuri ylempänä kuvailtua kuvaa vastaava. Haluaisin mielipiteitä ja vastauksia mieltä kaihertavaan asiaan.
Epäilys yhdestä tyypistä, käyttääkö jtn kasvuhormonia
Huolestunut friend
1
916
Vastaukset
- Junnilainen
Ihan normaali suomalainen jantunen, älä ole huolissasi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 553680
Miksi juuri vasemmiston puolelta tulee niin paljon luusereita, kelapummeja jne.
Tämä asia ihmetyttää suuresti.453106Kehutaan vaihteeksi Perussuomalaisia
Perussuomalaiset ovat olleet melkoisen lokakampanjoinnin kohteena, vaikka ovat saaneet paljon hyvää aikaiseksi. Nyt on1512924Putin lähti takki auki sotaan....
Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,292730SDP ylivoimainen ykkönen
En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.722383Roiskeläpät takaisin niin alkaa lasit kestämään
"Tuulilaseja hajottava talvi-ilmiö on ehkä ratkennut" Tämän päivän autoissa kun on esimerkiksi vanhempaa autokalustoa s581879Polttomoottoriauto on köyhän merkki
Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.1171728Mitä tarkalleen tunnet
Minkälaisia tunteita sisälläsi liikkuu, kun tiedät, että ajattelen sinua lämmöllä ja jotain syttyy myös sinussa? Haluai681160- 821121
- 511106