Olen kasvamassa pikkuhiljaa aikuiseksi, täytän pian jo 19. Kuitenkaan elämässäni ei tunnu olevan minkäänlaista sisältöä vaan kaikki päivät tuntuvat samalta toinen toisensa jälkeen. Herään jossakin puolen päivän seuduilla, istun koneelle, käyn urheilemassa, tulen takaisin koneelle, lähden aikuislukioon, tulen takaisin, käyn urheilemassa, tulen istumaan koneelle, istun siinä vaihtelevasti 00-03 välille, menen nukkumaan. Tässä ovat päiväni joita näen menneisyydessä ja tulevaisuudessa. Kavereita ei ole yhden yhtä. Minnekään en oikein uskalla mennä yksin, kauppaan ehkä.
Aikaisemmin minulla oli hyvä tavoite kiinteyttää kehoani ja pudottaa painoa, siinä olen vajaassa kahdessa vuodessa onnistunut ilmiömäisen hyvin ja olen nyt hyvin urheilullinen... Mutta nyt on 1 projekti vähemmän, toista ei näytä tilalle tulevan. Ehdottakaa ihmiset minulle, mitä voisin tehdä saadakseni mieleni virkeäksi, pystyäkseni jälleen innostumaan ja nauttimaan asioista kuten pienempänä. Haluaisin nimenomaan vaihtelua päiviini...
Aikaisemmin minulla oli hyvä tavoite kiinteyttää kehoani ja pudottaa painoa, siinä olen vajaassa kahdessa vuodessa onnistunut ilmiömäisen hyvin ja olen nyt hyvin urheilullinen... Mutta nyt on 1 projekti vähemmän, toista ei näytä tilalle tulevan. Ehdottakaa ihmiset minulle, mitä voisin tehdä saadakseni mieleni virkeäksi, pystyäkseni jälleen innostumaan ja nauttimaan asioista kuten pienempänä. Haluaisin nimenomaan vaihtelua päiviini...
Vastaukset 10
Vanhimmat
Jos tykkäät musiikista, niin rupea sitä duunaamaan. Tai sitten käsitöitä harrastamaan tahi jotain muuta "mieltä kehittävää".
Oon 12v ja se tyhjä olo tuli itelleki mutta bändissä soitto ja sävellys antaa sisältöä. KOKEILE
Soittelen jo kotona, omistan pari kitaraa ja sähköpianon.
Siitä onkin hyvä ruveta väsäämään pystyyn yhdenmiehen yhtyettä. Kokeile edes jos siitä tuliski vaikka jotain :D
http://www.riemurasia.net/jylppy/media.php?id=86274&c=5
tuttu fiilis ite olen odotellut et toi menis ohi siitä asti että täytin 18
Ei vaan kasaat kunnon yhtyeen, siinä saisit ainaki kavereita.
harrastukset voisi olla hyvä idea, ei välttämättä "projektina"/suorittamisena vaan ihan vain huvikseen ja ajankuluksi. ^___^
jos urheilusta pitää, niin joukkuelajeja harrastamalla voisi varmaan helpoiten saada tuttuja ja lopulta kavereitakin. mutta oikeasti mikä tahansa tekeminen, mikä tuntuu mukavalta toimii.
jos koneella ollessa/TV:tä katsoessa haluaa "herätellä itseään jokapäiväisesta harmaudesta", niin suosittelen jonkin uuden sarjan seuraamista. sillälailla minä olen mutaman vuoden ajan havahtunut huomaamaan, että "nythän on sunnuntai kun tästä sarjasta kerran tuli uusi jakso, pitääpä kastella kukat".
Et oo ainoo :) sama ongelma..
En tiedä, onko hyvä ajatus, mutta esim. kansalaisopisto tarjoaa aikamoisen laajan valikoiman kaikenlaista tekemistä.. Eikä ole aina koko syksyn tai kevään kestäviä juttuja vaan ihan vaan yhden viikonlopun tai yhden arkipäivän... Tarjolla myös soittoa, jos olet siitä kiinnostunut.. Ja jos paikkakunnallasi on kansalaisopistotoimintaa....
Just a though.