Hermione-Kalkaros

£eguaani

Hermione hiipi kohti tyrmiä. Hänellä oli tumma kaapu, ja huppu hiuspehkonsa peittona. Hän näytti mustalta ja salaperäiseltä varjolta livahtaessaan ääneti alas portaita. Hermione vaimensi oven narinan heilauttamalla taikasauvaansa ja sihahtamalla hiljaa käskysanan. Paksu tammiovi liukui auki kuin öljyttynä.

Kuu loi valkoista valoa ikkunoista. Mykät patsaat hymyilivät pimeässä. Hermione kääntyi tyrmiin johtavalle viettävälle käytävälle siivestä, jossa oli aiemmin ollut vain harvoin. Täällä saattoi jo tuntea yrttien höyryjen huumaavan tuoksun. Oli kevät, mutta koulua oli vielä jäljellä vaikka kuinka paljon. Ulkona kuutamossa puut olivat jo lehdessä, ja maa puski kukkia ja heiniä näkyviin.

Jännitys poltti Hermionen vatsaa. Hän saisi pian kohdata käärmeenlumoojan, jonka hypnoottiset silmät olivat tehneet häneen vaikutuksen jo ensimmäisessä kohtaamisessa hänen ensimmäisenä Tylypahkan-vuonnaan. Silti vasta kuluvana vuonna tuo tunne oli laajentunut joksikin isoksi ja pelottavaksi. Hän ajatteli mestarin tummaa ääntä, jonka jokainen sana tuntui kietoutuvan hänen vartalonsa ympärille pehmeänä, vaativana samettipaulana. He olivat kohdanneet joitakin kertoja jo aikaisemmin, öiseen aikaan tyrmissä, missä jykevät, kylmät graniittiseinät saivat jokaisen kuiskauksen, jonka mestari sanoi hänen hiuksiinsa, kaikumaan pelottavan kovana.

Hermione oli kompastua omaan helmaansa. Hän ei uskaltanut käyttää valoa taikasauvansa kärjessä. Tyttö ajatteli, mitkä seuraukset olisi sillä, että hänet yllätettäisiin yöllä matkalla tyrmiin, jonne meno oli ankarasti kielletty.

Hän kulki käytävän viertä ja laski ovia. Kalkaroksen työhuoneessa he eivät koskaan olleet tavanneet. Hermione arveli, että professori oli valinnut jonkun luokista, kukaties jonkun vähemmän käytetyn.

Yksi ovista oli auki. Luokka sen takana häämötti mustana hämärässä. Hermione astui sisään.

-Sulje ovi. Ääni oli käheä kuiskaus huoneen toisesta päästä. Hermione teki työtä käskettyä. Sitten hän käveli haparoiden peremmälle.
Kalkaros kaappasi hänet syliinsä, ja Hermione inahti yllätyksestä.
-Hys, neiti Granger.
-Anteeksi, professori, Hermione kuiskasi.

-Arvasin, että tulisit.
-Niin minäkin sinusta, pikku professori Kalkaros.
-Sinä olet niin nenäkäs... Jonkun pitäisi opettaa sinulle tapoja.
-Minä olen niin vaikea oppilas. Niin - huomionkipeä.

Kalkaros nauroi hiljaa, ja holvit toistivat tuon onton ja käheän äänen moninkertaisena. Miehen kalpeat sormet pyörittelivät Hermionen kiharaista suortuvaa.
-Istutaan tuonne.
Professorin liikautti sauvaansa, ja tusinaan vahakynttilöitä syttyi häilähtelevä liekki. Ne oli sijoiteltu takaseinän suurten kivipaasien ulokkeisiin.

Tyrmässä oli joskus opetettu, mutta nyt se oli vain ammottava, tyhjä ja kostea. Ikkunoita ei kellarikerroksen kammioissa luonnollisesti ollut, paitsi loihdittua lajia. Takaseinässä oli alkovimainen syvennys. Siellä oli kultainen leijonantalja ja samettisia huopia ja saviruukkuja. Tyrmässä tuoksui vahvasti yrteille. Suuria kasvinippuja roikkui katossa kuivumassa.

Vahakynttilöiden valo sykähteli Kalkaroksen tummilla, ankarilla kasvoilla, ja liekö ollut valon vai Hermionen ansiota, että ne hieman pehmenivät. Hermione kapusi syvennykseen ja otti viittansa pois. Kalkaros asetti säpen ovelle ja asteli olkien poikki tytön luo.
-Sinua hermostuttaa.
-Kyllä. Joku näki minut, kun lähdin makuukammiosta.
-Vai sitä sinä mietit.
-Niin, sanoi Hermione nopeasti.

Kalkaros istui häntä vastapäätä.
-Opeta minulle jotain uutta, Hermione sanoi.
-Miten sinun silmäsi säihkyvät tuolla tavalla?
-Minä olen utelias.
-Se on vain pahasta. Ei sovi nuorille neideille.
-Sopiiko se vanheneville herrasmiehille?
-Ei sovi. Mutta he eivät malta pitää sitä kurissa.

-Mitä sinä haluat tietää, professori? Etkö sinä tiedä jo kaiken?
-Tiedän.
-Mikä sinua sitten polttaa?
-Minä haluan muistaa uudelleen.

Hermione otti kenkänsä pois ja käpertyi taljalle kerälle.
-Severus, rakastatko sinä minua?

Tummakulmainen mies oli hiljaa ja kuunteli tytön pamppailevaa sydäntä.

-Tuo ei ollut kovin älykäs kysymys.
-Minä en halua olla älykäs.
-Juuri sitä minä sinussa rakastan.
-Aijai, professori Kalkaros, ei saa sotkea asioita sanaleikkeihin. Sano, rakastatko sinä minua todella?

-Minä rakastan sinua niin palavasti että pelkään sinun sulavan.
-Nyt minä ymmärrän, miksi sinä aloit opettaa taikajuomia.
-Kuinka?
-Sinä ajattelet ajattelet vain sulamispisteitä ja muuta roskaa... Ja siksi, että sinä olisit ollut todella huono runoilija.

Tyttö ja juomamestari nauroivat molemmat. Hermione irvisti.

-Et sinä pitäisi runoilijoista, sanoi Kalkaros.
-En niin... Estyneet juomamestari-poikamiehet ovat paljon jännempiä.
-En minä ole estynyt!
-Todista se minulle! Hermione virnisti.

Kalkaros hyväili hänen hiuksiaan ja olkapäitään. Hermione syleili juomamestaria.
-Mitä haluat muistaa? tyttö kysyi.
-Kaiken. Alusta asti, sanoi Kalkaros hiljaa ja huokasi.
-Tarkoitatko ensimmäistä suudelmaasi ja sen sellaista?
-Sinä olet aina ollut minun priimusoppilaani. Olin juuri sanomassa noin.

-Anna kun arvaan lisää, Hermione sanoi, mutta sanat kuuluivat epäselvästi, sillä hänen kielensä oli jo Kalkaroksen suussa.

Kultainen leijonantalja välkehti vahakynttilöiden valoa, ja pimeä tyrmä heidän ympärillään tuntui kuuntelevan, mitä Kalkaros vastaisi priimusoppilaalleen. Mutta yö oli hiljaa kivimuurien sisällä. Hermionen nauru helisi pimeässä.

11

4266

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • £eguaani

      Sanokaa, mitä voisin parantaa tai että mistä piditte, jne jne.

      Kommentteja!!!

      Ja saa jatkaakin, jos pystyy.

      • £eguaani

        Nämä disclaimerisotkut: eli ennen kuin joku ehtii mäkättää asiasta, en omista hahmojen tai miljöön oikeuksia, vaan ne omistaa J.K. Rowling sekä ne tahot, joille hän on ne luovuttanut. Eikä tällä koeteta tehdä rahaa eikä tässä ole antisemitistisiä viittauksia.


    • (oo)

      Tosi hyvä parodia. Ihan jaksoin lukea.

    • kasvi

      funky

    • mallu

      Kirjoitatko eepokseen? FinFanFuniin? Syytä olisi!

      Ihana, minä tykkäsin todella paljon.. Oli sentään molemmat minun lemppareita :) Siis Kalkaros ja Hermione..

      Älä kuule muuta yhtään mitään tästä, tämä oli just niin perfect :D

      • fanittaa...

        Ihq, suorastaan!
        Jatka samaan malliin. ;)


      • minä.vaan
        fanittaa... kirjoitti:

        Ihq, suorastaan!
        Jatka samaan malliin. ;)

        se oli tosi hauska!!! =)


    • jeah

      Toi oli tosi...hmm...omaperäinen, mutta HYVÄ!
      JATKA, haluan kuulla lisää!!

    • DeNiGrAtE

      Hupaisa. Tuollaista paria ei ole ennen tarjottukkaan.

      • anzKu

        enpä nyt tiiä.. ällöttävä pari , mutta aika huvittava;)


    • TYtYtyTytytyytuturyt

      Saako jatkoa y

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      80
      2047
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1259
    3. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      27
      1105
    4. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1038
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      95
      804
    6. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      133
      799
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      45
      727
    8. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      62
      706
    9. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      672
    10. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      61
      666
    Aihe