Olisimme kiinnostuneita tästä rodusta, tulisi lapsiperheeseen. Millaisia kokemuksia teillä on?? hyviä/huonoja??? Mulla ei huonoja ole tiedossa kuin "paimennus" näykkiminen ja turkinhoito..
kertokaa kokemuksia!
vanhaenglanninlammaskoira??
5
3935
Vastaukset 5
- tikkulitakkuli
Hei!
Veljeni perheessä on vanhaenglanninlammaskoira, oikeastaan kaksikin.
Vanhempi koiran uros oli jo ennen veljeni ensimmäisen lapsen syntymää heillä, eikä koskaan ole lasten kanssa ollut kokemuksia. Oikein oikein ihana rotu, joka otti lapset laumansa jäseniksi ja vartioi niitä hellästi. Koskaan ei koirat ole lapsille mitään tehneet, päin vastoin. Heittäytyvät makuulleen ja antavan rapsutella ja helliä. Toki veljeni on myös vaimoineen opettanut lapsilleen, kuinka koiraa kohdellaan.
Tuota paimennusnäykkimistä ei kummassakaan koirassa ole. Ne lähinnä vain kulkevat perässä ja seuraavat ettei kukaan eksy esimerkiksi metsälenkeillä, jossa juoksevat vapaana. Silloin juostaan ihmisten väliä ja pidetään lauma koossa, mutta koskaan ei tuotakaan ole hampailla tehty.
Turkinhoitokaan ei sinällään ole iso juttu, jos opettaa jo pennusta asti koiran olemaan toimenpiteissä rauhallisesti vaikka kyljellään makuullaan. Läpiharjaus riittää kerran viikkoon ja kun sen tekee alusta asti kunnolla, ei karva pääse takuttumaan huopamaiseksi jolloin se on kivuliasta koirallekin. Tassukarvojen ajelu, kynsien leikkuu jne sujuu kun se on pennusta asti opetettu.
Itse voisin ottaa bobtailin milloin vain, jos asuisin suuremmassa asunnossa. En pieneen kerrostaloasuntooni boi tuota ihanaa koiraa ottaa, ja elämäntilanteenikin on sellainen, ettei aikaa koiralle olisi tarpeeksi.
Pentuna koira kuin koira voi kokeilla rajojaan. Rajat ovat rakkautta niin lasten kuin koirienkin kasvatuksessa, se on varma. Kun alusta asti koiralle on selvänä lauman arvojärjestys - ensin tulee ihmiset, sitten koira- sujuu kaikki varmasti helpommin.
Bobtailit ovat hellyydenkipeitäkin. Ainakin veljeni karvakaverit tulevat jopa syliinkin jos ne haluaa ottaa.- Blockhead´s
Olen kasvattanut rotua yli 22-vuotta, ensimmäinen vanhaengl.lammaskoira tuli meille ns. "lemmiksi" kolmilapsiseen perheeseen. Rotu sopii mitä mainioimmin lapsiperheeseen, mutta kuten "tikkulitakkuli" kirjoitti: "Pentuna koira kuin koira voi kokeilla rajojaan. jne" - Se ON opetettava tavoille, niin sisäsiisteys- kuin harjaus- ja hoitotoimenpiteille! On melkoinen pehmoilija, mutta kyllä sieltä koira löytyy sisältä ja ilman rajoja ja rakkautta siitä (-kin) tulee "ongelmatapaus". Melko helppo kouluttaa, helppo harjata ja siistiä kun on opetettu. Pitää kaikista perheenjäsenistä, sukulaisista ja vieraista! Ei sovi ns. talonvahdiksi muuta kuin kumealla äänellään... karkottaa kauppiaat jo sillä pois kotiovelta. Laskee sisään kenet vain, kuka siis ei pelkää koiran isoa kokoa. ;) Turkki ON HOIDETTAVA vaikka olis kotikoira! Mutta, sekään ei ole ylivoimainen, kun kasvattaja neuvoo ja opastaa...
Hieno rotu (oma lehmä ojassa...) jolle soisin enemmän positiviista mainetta!
Päivi Kakriainen
- kiinos
kiitos vastauksistanne. eiköhän päätös ala varmistua...
- nclkjhxnuwh
Aivan ihana rotu! Lasten kanssakaan ei mitään ongelmia. Vahti kotia kyllä muttei vihaisesti. Ainut tilanne missä olinäykkimis-paimennusta oli pulkalla laskeminen, mutta koirahan voi siksi aikaa jäädä sisälle :) Vähän laiskoja joten kouluttamisen kannalta motivointi voi olla ongelma-tosin meillä ruoka kelpasi aina hyvin! Ihan mikä vaan ruoka, ei tarvinnut olla mitään herkkuja.
Turkin hoito on todella työläs, sen vuoksi en kuvittelekaan enää ottavani vanhaenglanninlammaskoiraa, raukalla olisi aina lyhyt turkki.- Anonyymi
Eihän se haittaa, että koiralla olisi lyhyt turkki! Haittaa ainoastaan näyttelyissä käymistä (sitä ei voi siis harrastaa) paitsi erikoisnäyttelyihin pääsee kerran vuodessa osallistumaan lyhyeksi leikatulla lampurilla. :) Onneksi en ole kuin 7,5 vuotta myöhässä...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.851209Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu27759- 12744
- 90695
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30687- 46668
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14655Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.68639Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj27617- 57607
- 60573
- 41571
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan83569Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?46540- 43534
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.129517Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa52503Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13502Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31475Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.27457