Timo Soini

Hän on aivan ilmeisesti ollut koko ajan oikeassa. Vippaskonstit Kreikan auttamiseksi takkuilevat aina vain pahemmin.

Kreikkaa tulisi auttaa pääsemään irti EU´sta. Voisivat ottaa drakmat käyttöön ja antaa sen devalvoitua. Pohjasta olisi sitten parempi päästä uuteen nousuun.
657
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Äänestä pressaksi.
Idoliasi.

Äänestä
  • En äänestä. Siinä menisi hyvä pääministeri hukkaan, jos tulisi valituksi.

    Suhdanteet tulevat seuraavien vaalien jälkeen edellyttämään Timo Soinia pääministeriksi. Sitä odotan.

    Nykyisille hallituspuolueille jää sopivasti aikaa munata itsensä täysin.

    Äänestä

ta suomen kannalta.

PAAVO VÄYRYSTÄ äänetää kaikki itseään järkevänä pitävät, Timo Soinista tehdään pääministeri, suomi alottaa eu politiikan alusta, kuten kaikki muutkin nyt joutuu tekemään.

Äänestä
  • Äänestä toki, minä en.

    Äänestä

  • Ei nuo sovi yhteistyöhön. Miksi jotkut yrittävät moista ängätä. Ovat kuin itä ja länsi. Pitää erotta kauas toisistaan.

    Äänestä

  • Taitaa olla TOEUTUMATTOMIEN TOIVEIDEN TYNNYRIN TÄYTETTÄ tuo toiveesi.

    Väyrysetä ei koskaan tule Suomen Tasavalllan Presidenttiä.
    Soinista en olisi niinkään varma. Todellakin - olisi tappio maallemme, jos Soini valittaisiin Presidentiksi.
    Pressahan on jo nyt ilman mitään valtaoikeuksia.
    Kunhan saa porukkansa oppimaan "pöytätavoille", on Soini Puolueineen kova luu maamme politiikassa.
    En kuitenkaan antaisi tälle miehelle diktaattorin valtakirjaa.

    Täytyyhän jonkun siivota nykyhallituksen jäljet. Siinä riittääkin hommaa, niin Soinille kuin Väyrysellekin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tilja K kirjoitti:

Hän on aivan ilmeisesti ollut koko ajan oikeassa. Vippaskonstit Kreikan auttamiseksi takkuilevat aina vain pahemmin.

Kreikkaa tulisi auttaa pääsemään irti EU´sta. Voisivat ottaa drakmat käyttöön ja antaa sen devalvoitua. Pohjasta olisi sitten parempi päästä uuteen nousuun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu