Mikä lienee tuli kun tänne ryhdyin kirjoittamaan, mutta nauvoanne ajattelin kuitenkin kysyä.. Eli ikää on 17vuotta, asun vanhempieni luona ja lukio on kesken. Poikaystäväni, jonka kanssa olen seurustellut 3vuotta (kihloissa olemme olleet n.2vuotta) on 22vuotias yliopisto-opiskelija. Me haluaisimme kovasti lapsen, olemme jopa suunnitelleet tulevaisuutta vauvanvaralle.. Vaikka asun kotona huolehdin itse pyykkini, laitan useimmiten ruuan perheelle ja huolehdin muutenkin äitini apuna kodin yleisistä asioista. Ja haluaisinkin tietää, uskoisitteko te mahdollisesti vanhempina ja enemmän elämänkokemusta omaavina minun ja poikaystäväni pystyvän huolehtimaan lapsesta, jota niin kovasti toivomme?
vauvakuumeppa hyvinkin..
minä vaan
151038
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Uskon kyllä että pystyisitte huolehtimaan vauvasta, mutta neuvoisin kuitenkin odottamaan muutama vuosi. Olet vielä tosi nuori ja lukio on kesken. Sinun kannattaa ainakin käydä lukion valmiiksi ensin. Koska poikaystäväsikin opiskelee teillä ei varmasti ole kovin hyvä taloudellinen tilanne. Ajattele sitä taloudellista puolta. Teillä pitäisi olla oma asunto ensin. Tottakai opiskelija voivat selvitä vauvan kaa ihan hyvin, mutta siinä täytyy osata säästää rahaa! Onko poikaystävälläsi iltatyö? Epäilen ettei opintotuella kovin pitkälle pääse jos on vauva hoidettavana. Eli neuvoni on että odottakaa kunnes sulla on lukio valmis ja poikaystävälläsi työpaikka = )
Minä en olisi niinkään rahasta huolissani. Opiskelijavanhemmat pärjäävät ihan kohtuullisesti, jos osaa vähän miettiä rahankäyttöään.
Oman kokemukseni mukaan kannattaa kuitenkin ensin totutella yhdessä asumiseen. Ainakin itse muuttaessani yhteen poikaystäväni kanssa seurusteltuamme pari-kolme vuotta ja ollessani 19v, oli aluksi hankalaa. Kestää aikansa ennen kuin oppii elämään yhdessä ja saa arjen sujumaan. Sitä paitsi on mukavaa elelle ensin hetki ihan kaksin.
Vauvan tulo perheeseen on kuitenkin sen verran vaativa juttu molemmille, että ainakin minusta on parempi ensin varmistaa se yhteiselon sujuvuus ja lujittaa suhdetta parilla yhteisellä, lapsettomalla vuodella, joiden varrella ehtii tekemään monia mukavia asioita, jotka todennäköisesti jäisivät nuorella lapsiperheellä tekemättä.
Varmasti te pystyisitte huolehtimaan lapsesta, mutta helpompi sitten on jatkaa opiskelua, jos lukio on käytynä loppuun ja mieskin on vähän lähempänä valmistumista. Odottaminen on inhottavaa, tiedän sen itsekin vauvakuumeisena opiskelijana. Itse olen lykännyt vauvahaavetta monta vuotta. Nyt 24v ja naimisissa. Toivottavasti pian raskaanakin :)
kyllä lähtökohta on se, että pitää olla resurssit eli rahaa lapsen elättämiseen! On vastuutonta väittää, että opiskelija pystyisi elättämään lapsen. Pitää muistaa, ettei yhteiskunta voi kustantaa tällaisia tapauksia, jotka on "itse aiheutettuja".
Opiskelija pystyy elättämään lapsen vallan mainiosti opntotuella, opintolainalla, äitiys-/vanhempainrahalla, asumistuella ja lapsilisällä. Eli mitään ylimääräisiä tukia, mitä muutkin esim. työttömät tai pienituloiset perheet eivät saisi ei todellakaan tarvita. Tarvittaessa toinen voi tehdä iltatöitä muutamana iltana viikossa. Toimeentulotukea ei tarvitse mennä sossun luukulta anomaan.
Lainan maksan takaisin omasta pussistani valmistuessani ammattiin parin vuoden kuluttua, joten enköhän ehdi veroina myös maksaa yhteiskunnan tuen takaisin työvuosien aikana. Mieluummin näin, kun että pitkitän lastensaantia usealla vuodella saadakseni ne mainitsemasi "resurssit" kasaan. Silloin yhteiskunta saisikin todennäköisemmin maksaa lapsettomuushoitoni ja muistakaamme myös äidin iän vaikutus riskeihin saada mm. Down-lapsi. Siitäpä yhteiskunnalle tulisi taas lisää maksettavaa erikoispäivähoitojen, koulujärjestelyjen ja terveydenhuollon kautta.
Eli eiköhän se yhteiskunta aina kustanna syntyviä lapsiaan. Näinhän me pysymmme kansana elossa ja saamme veronmaksajia, jotka sitten taas kustantavat uudet lapset ja vanhat "viisaat" eläkepäivillä.
MUKA (nuoret) opiskelijat eivät pystyisi elättämään lapsia, miten selität sen, että tällaisia perheitä sitten on niin paljon ja lapset voivat hyvin? Ei aina tarvitse ostaa sitä kalleinta mahdollista vaihtoehtoa, kun halvemmallakin selviää.
Mun vikki teille on, että muuttakaa ensin yhteen ja olkaa vuosi keskenänne ennenkö hankitte vauvan.
Mitä pienempi asunto sen parempi!
Me asuttiin vuosi 23 neliöisessä yksiössä ja siinä huomas mikä parisuhde on omiaan.
Vaan vessaan pääsi toista piiloon jos alko kismittään toinen ja ulkona oli koiranilma ettei voinu ulos mennä..
Yksiössä ei ollu niin paljoa kuluja kun kaksiossa johon muutettiin seuraavaks ja siivottavaakin oli paljon vähemmän.. Sillon pääsi makkariin toista piiloon jos elämä harmitti..
Nyt muutettiin kolmioon ja odotellaan että esikoinen syntyy. Haaveilen omakotitalosta, mutta tarttee odottaa että mies valmistuu ja löytää kivan työpaikan.
Me ei olla vielä kihloissa.. joskus sitten.. ;)
Vaikka olet aika nuori, niin kannattaa silti odotella hetki ja asua kahden. On hienoa oppia tuntemaan minkälainen toinen on kun yhdessä asutaan, kummasti eri juttu kun asua erillään ja tehdä kotona ruokaa. Teette yhteisiä päätöksiä ja ostatte kaupasta muroja aamupalaks..
Menettekö elokuviin vai maksatteko telkkariluvan?
Varmasti pystytte huolehtimaan lapsesta jos sen hankitte nyt ilman kummempaa parisuhteen rääkkäystä, olen ehkä sen verran seko, että nyt tuntuu mahtavalta kun muistelee millasta se eka vuosi meillä saman katon alla oli.. Mut se oli vaan meijän tapa, ehkä olis voinu toisinkin tehdä..
Mukavaa kesää!
Juuri näin minäkin ajattelen, ensin asutaan yhdessä ja opetellaan elämää kahdestaan. Ja vasta piedemmän ajan päästä hankitaan sitä jälkikasvua, kun tiedetään yhteiselämän toimivan. Seurustelu ja yhdessä eläminen ja asuminen poikkeavat todella paljon toisistaan.
Minulla myös kokemusta tuosta ylipienestä yksiöasumisesta, missä ei pääse toisesta eroon kuin valtaamalla vessan..
eli olemme kyllä asuneet enemmän ja vähemmän koko ajan yhdessä ja kokeiltu myös hyvin pientä paikkaa jossa tilaa ei tosiaan ole omaa ja karkuun ei pääse.. mutta ei ole tarviskaan yhdessä ollaan ja pysytään ja pienistä riidoista huolimatta toisiamme rakastetaan :)
Sinähän kirjoitit asuvasi vanhempiesi kanssa?! Ei muutaman päivän kyläilyt toisen kotona ole sama asia kuin oikeasti asua ja olla yhdessä.
Kotona asuessasi vanhempasi varmaankin maksavat vuokran ja muut laskut, hoitavat ruokaa pöytään ja ovat tukena ja turvana joka tilanteessa. Omassa kodissa teet kaiken tämän ITSE (yhdessä kumppanisi kanssa). Ei voikaan enää odottaa ruoan olevan odottamassa aina valmiina pöydässä (tai että sitä olisi edes jääkaapissa, tai onko siihen rahaa), äiti ei olekaan siivoamassa huonettasi tms.
Ei sitä kaikkea uutta voi ymmärtää täysin ennen kuin sen itse kokee. Myönnän itsekin olleeni lähes avuton taloudenhoitoon yms. liittyvissä asioissa kun vielä kotona asuin. Kummasti sitä kuitenkin oppii kokemuksen kautta ja hyvä niin.
Onnea teille joka tapauksessa, sovitaanko kuitenkin niin että lapsia hankitaan vasta kun KUMPIKIN sitä OIKEASTI ja OMASTA vapaasta tahdostaan haluaa ja on siihen valmis. Se on varmasti parasta silloin!
Tässä perheessä ruoka on valmis vasta kun minä sen olen tehnyt.. Ja poikaystäväni kanssa asuimme reilu vuoden pienen pienessä huoneistossa jonka vuokra myös maksettiin ei sillä ole merkitystä maksaako sen vanhemmilleen vai kenelle.. minä myös siivoan tämän talon suurimmaksi osaksi yksin ja rahaa saan 100e kuussa ja maksan itse suurimman osa kuluistani. omani ja poikaystäväni pyykit pesen ja äitini on siivonnu huoneeni viimeksi kun olen ollu hyvin hyvin pieni.. nykyään siis siivoan jo koko taloa.. Ei kaikkien äidit anna kaikkea valmiina.. Näin meillä.. Kiitos kuitenkin neuvoista :)
Yhteenmuuttaessa joutuu hakemaan aikansa sopivaa työnjakoa. Jos olet tehnyt kotona lähes kaiken ja peset myös poikaystäväsi pyykit jne., niin käy helposti, että keräät kaikki kotihommat itsellesi muuttaessani yhteen. Tähän minäkin sorruin alussa.
Haluatko tosiaan parikymppisenä kuluttaa kaiken aikasi kodinhoitoon ja lapsen hoitoon miehesi opiskellessa? Ainakin minä tahdon jakaa kotityöt ja opiskella myös itse. Ei nainen kaikkea ehdi. Siksipä yhdessä asumaan opettelu on minusta paikallaan ennen lasten saantia, jotta ehditään vähän opetella yhdessä asioiden ja kodin hoitamista. Se ei riitä, että molemmat osaavat kodista huolehtia, vaan pitää löytää se yhteinen tapa elää arkea, joka molempien mielestä on tyydyttävä.
Ette ikinä arvaa mitä mä tein kun muutin kotoa miekkosen kanssa ja kun sain miekkosen saman katon alle...
- Silitin miehen kalsarit ja sukat.. Ei tuu enää pieneen mieleen, hyvä jos oikeinpäin jaksan ne kääntää..
Heh...
hankkia lapsia ennen kuin on edes asunut ja elänyt saman katon alla mielellään pidemmän aikaa.
Teidän kannattaa muuttaa ensin miehesi kanssa yhteen.. ja katsoa toimiiko yhteiselo.
Sillä itse seurustelin 4v ex-mieheni kanssa, olimme myös kihloissa. Ehdittiin yhdessä asumaan n puoli vuotta kunnes huomattiin ettei suhde toimi.
Näinkin voi käydä.