Palasimme juuri Budapestista

Yksi vain

Vietimme neljä vuorokautta siellä.
Olemme paljon matkustaneet, mutta kyseinen kaupunki oli kyllä käymättä.

Plussia:

-tosi edullinen hintataso! söimme aina jossain aivan keskustassa ja nähtävyyksien vieressä, jossa varmastai kalleinta, silti oli suorastaan halpaa!
-kaunis kaupunki ja yllättävän suuri
-ihmiset pääosin oikein ystävällisiä
-turvallisen oloista
-uskomattoman UPEA eläintarha! jättikokoinen! osaa eläimista sai silitellä, kuten vapaana roikkuvia laiskiaisia jotka tulivat kädestä syömään ja antoivat rapsutellatai vapaana juoksevia isoja lintuja, aivan upeita, kesyjä tai paikka jossa kissankokoiset lepakot lensivät vapaina yläpuolellasi!
-paljon nähtävää, nähtävyyksiä
-vaikka näin myöhä syksy, ihan kivat ilmat yhä
-julkinen liikenne aivan mahtava, helppo kulkea, käytimme metroa, bussia, ratikkaa ja 3 vrk kortti maksoi vain noin 13 euroa, rajatonta matkustamista





Miinuksia:

-silti osa esim. kassoista erittäin töykeitä, sanoisin että vanhan Neuvostoliiton ajat ja palvelu tulivat mieleen
-englantia ei oikeastaan osata tai haluta puhua
-keskustan ulkopuolella aika törkyistä, roskia, törkyä, kaikenlaista
-vaikka meillä oli 4 tähden hotelli, mielestäni oli 3 tähden... ja heti toisena päivänä lattialla vilisti pari torakkaa.
-keskustassa paljon pölyä ja saasteita, takki oli aivan yltäpäältä pölyssä, kuten kengät
-taksit kusettavat. lentokentälle kun saavut, sinua värvätään takseihin, jotka ottavat keskustaan matkasta euroissa minimi 30 euroa, sen sijaan kun otat luotettavan taksin, maksaa noin 20 euroa sama matka, keskustaan noin 25 km.
-visa ei todellakaan käy kaikissa paikoissa eikä edes aina toimi siellä

19

1502

    Vastaukset 19

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pesti

      Hei!
      Varasimme juuri eilen matkan itsenäisyyspäivän viikonloppuun Budapestiin. Onko eläintarha kaukan keskustasta? Onko sinne helppo mennä julkisilla? Meneekö siihen reissuun koko päivä?

      Olen surffaillut neitssä ja yrittänyt vähän miettiä mitä halutaan nähdä. Meitä kiinnostaisi käydä jossain kylpylässä. Ja olen harkinnut myös Sissin kesäpalatsissa käymistä, mutta siihen reissuun menisi yksi päivä lyhyestä lomasta.

      Minkä niminen oli teidän hotelli?

      • Vinkkejä myös;

        Kävimme syyskuussa Budapestissa. Meidän kokemuksia ja paikkoja joissa kannattaa vierailla;
        - kauppahalli Vaci Utcan päässä
        - ruokaravintola Fatal Vaci Utcalla (ehdottomasti)
        - Westend kauppakeskus
        - pääkirkko Vaci Utcan poispäässä (suunnilleen)
        - Vaci Utca kävelykatu
        - Hop on Hop Off - bussilinja laivalinja (punaiset bussit, ei oranssit), saa ajaa 2vrk niin paljon kuin haluaa. Käsityksemme mukaan kaupunkiin tutustuminen kannattaa aloittaa tuolla, bussissa myös Suomenkielinen selostus !
        jnejne.
        Meidän kokemus; ihmiset puhuvat erittäin hyvää englantia turistipaikoissa.
        Have a nice day !

        Myös meidän kokemus; paljon matkustaneena Budapest on ehdottomasti Euroopan aatelia miellyttävyydessään ja kauneudessaan. (en osaa sanoa talven ilmoja, joita sanotaan kylmiksi..)


      • Matka "Lassi"

        Morjens

        Muutaman kerran on tullut käytyä Budapestissa ja tulee varmaankin käytyä uudelleen. Malevilla on valtavan hyvä ja edukkaita paketteja 2-3 vrk käynille.
        Tässä aluksi muutama

        1. Kannattaa ostaa Budapestin julkisen liikenteen esim 3 vrk kortti. SIllä saa matkustella rajattomasti ja esim. metro on todella toimiva. Liikenneverkosto on helppotajuinen ja esim Eläintarha on siinä keltaisen reitin varrella.

        2. Taksit todella saatavat huijata, mutta so what. Ota lentoasemalta vain virallisen firman taksi. Siinä on koju heti uloskäynnin vieressä ja hinta on kiinteä. Samalla saat kortin, jossa on puhelinnumero paluumatkalle. Pyydä hotellia soittamaan siitä kyyti. Kerran hotelli soitti omansa tahi jonkin muun firman ja hinta sen mukainen, eli lähes 2 x

        3. Maassa maan tavalla.

        4. Käväise konditorioissa. Hienoja, kohtuuhintaisia kehvihetkiä.

        5. Jos haluat syödä pikkubudjetilla päivällä, niin mene sinne minne paikallisetkin. Ruokapaikat auki vain tovin päivällä ja ruuhkaa on. Eurolla parilla saat massun täyteen takuulla

        6. Jos on aikaa, niin kKäväise kiinalaisella torilla !! Se on kokemus. Monet varoittivat, mutta ainakin puolenkymmentä kertaa olen käynyt eikä mitään hätää. Rihkamaa, mutta paljon, todella paljon.

        7. Vaci utca tietysti pitää kävellä päästä päähän ja käydä kauppahallissa. Riippuu budjetista, mitä haluaa, mutta samat asia saa hiemam sivummalla todella paljon halvemmalla.

        8. SIninen metro ja siellä ulos nyagati asemalla. Iso kauppakeskus siinä kyljessä ja asematunnelissa monenmoista kaupittelijaa. Saattaapa joku shakinpelaajakin löytyä

        9. Rahat vaihda perillä. Vaihtopistettä kannattaa hieman katsoa ja sellainen, jossa on NO commission ja hyvä kurssi. Nyt näyttää mahtavalta. Saat perillä yli 310 huffia eurolla. Kun viimeksi kävin oli jotain 270 huffia -> tavara on halventunut 15 % !! pelkästään valuttakurssilla ja muutenkin hintataso on vähintään kohtuullisen halpa.

        10. Huomioi, että paremassa raflassa tulee tarjoilupalkkiot päälle. Saattavat olla "kohtuulliset".

        Hieno paikka - kysy suoraan, pyrin vastaamaan


      • Reisman
        Matka "Lassi" kirjoitti:

        Morjens

        Muutaman kerran on tullut käytyä Budapestissa ja tulee varmaankin käytyä uudelleen. Malevilla on valtavan hyvä ja edukkaita paketteja 2-3 vrk käynille.
        Tässä aluksi muutama

        1. Kannattaa ostaa Budapestin julkisen liikenteen esim 3 vrk kortti. SIllä saa matkustella rajattomasti ja esim. metro on todella toimiva. Liikenneverkosto on helppotajuinen ja esim Eläintarha on siinä keltaisen reitin varrella.

        2. Taksit todella saatavat huijata, mutta so what. Ota lentoasemalta vain virallisen firman taksi. Siinä on koju heti uloskäynnin vieressä ja hinta on kiinteä. Samalla saat kortin, jossa on puhelinnumero paluumatkalle. Pyydä hotellia soittamaan siitä kyyti. Kerran hotelli soitti omansa tahi jonkin muun firman ja hinta sen mukainen, eli lähes 2 x

        3. Maassa maan tavalla.

        4. Käväise konditorioissa. Hienoja, kohtuuhintaisia kehvihetkiä.

        5. Jos haluat syödä pikkubudjetilla päivällä, niin mene sinne minne paikallisetkin. Ruokapaikat auki vain tovin päivällä ja ruuhkaa on. Eurolla parilla saat massun täyteen takuulla

        6. Jos on aikaa, niin kKäväise kiinalaisella torilla !! Se on kokemus. Monet varoittivat, mutta ainakin puolenkymmentä kertaa olen käynyt eikä mitään hätää. Rihkamaa, mutta paljon, todella paljon.

        7. Vaci utca tietysti pitää kävellä päästä päähän ja käydä kauppahallissa. Riippuu budjetista, mitä haluaa, mutta samat asia saa hiemam sivummalla todella paljon halvemmalla.

        8. SIninen metro ja siellä ulos nyagati asemalla. Iso kauppakeskus siinä kyljessä ja asematunnelissa monenmoista kaupittelijaa. Saattaapa joku shakinpelaajakin löytyä

        9. Rahat vaihda perillä. Vaihtopistettä kannattaa hieman katsoa ja sellainen, jossa on NO commission ja hyvä kurssi. Nyt näyttää mahtavalta. Saat perillä yli 310 huffia eurolla. Kun viimeksi kävin oli jotain 270 huffia -> tavara on halventunut 15 % !! pelkästään valuttakurssilla ja muutenkin hintataso on vähintään kohtuullisen halpa.

        10. Huomioi, että paremassa raflassa tulee tarjoilupalkkiot päälle. Saattavat olla "kohtuulliset".

        Hieno paikka - kysy suoraan, pyrin vastaamaan

        Miten mahtaa rahanvaihtopisteet olla auki kun menemme sunnuntai iltana...pitääkö vaihtaa kentällä rahaa tarpeeksi ensimmäistä iltaa varten, vai onko kaupungilla vielä auki paikkoja missä saa paremman kurssin...kysyn tätä varmaan liian myöhään, mutta jos joku sattuu käymään täällä vielä ennen lähtöämme niin olisin kiitollinen vinkistä.


      • edfvb
        Reisman kirjoitti:

        Miten mahtaa rahanvaihtopisteet olla auki kun menemme sunnuntai iltana...pitääkö vaihtaa kentällä rahaa tarpeeksi ensimmäistä iltaa varten, vai onko kaupungilla vielä auki paikkoja missä saa paremman kurssin...kysyn tätä varmaan liian myöhään, mutta jos joku sattuu käymään täällä vielä ennen lähtöämme niin olisin kiitollinen vinkistä.

        Älä vaan vaihda lentoasemalla,on huonoin kurssi ,mitä minä tiedän.
        Vaihda vaikka ennen kotimaan Forexsissa pienisumma ,että pääset alkuun.


    • efgbef

      On helppo mennä maanalaisella , Keltainenlinja´lla Hösökterille josta kävellä eläintarhaan . Sirkuskin on vieressä. Kylpyläkin löytyy alueelta

    • kaupunginpuistossa

      Eläintarhan ja sirkuksen vieressä on majoitusmahdollisuus www.budapesthome.net , alue on Budapestin keskustaa, ihan kävellen pääsee liikkumaan parhaille nähtävyyksille. Tuolla alueella on muutenkin jo paljon nähtävää.

    • mekin olimme

      Kaupunginpuistossa on Szetchenyin kylpylä joka on ihan uskomaton elämys monine saunoineen ja sisä/ulkoaltaineen, talvella erityisen kivaa kun voi lillua kuumissa ulkoaltaissa. Kannattaa mennä ja vaikka monena päivänä!

      Puiston laidalla on perinteinen unkarilainen ravintola Bagolyvar joka tarjoaa herkullista ruokaa ystävällisen palvelun kera.

      Upea elämys oli myös Gundel-ravintola jossa oli sillä vierailleiden kuuluisuuksien kuvia seinällä esim. Englannin kuningatar. Tosin kävimme kyseisessä ravintolassa vain sunnuntaibrunssilla joka oli enemmän kuin hintansa arvoinen, muistaakseni n. 30 euroa.

    • ................

      Englantia ei tosiaan osata kuin hotellissa ja ravintoloissa. Ja kaupassa kassat maailman hitaimpia, ei mitään kiirettä vaikka kuinka pitkä jono seisoo kassalla!
      Eläintarha kiva paikka, tosin muutamien eläinten elinolosuhteita oli hieman surullista katsoa...
      Metrot käteviä mutta koska ovat ikivanhoja rotiskoja niin metelikin metrossa on sen mukainen.
      Köyhä kaupunki jonka kyllä huomaa rakennuksista yms.Jos vertaa esim.Wieniin joka ei ole kaukana, niin ovat kyllä kuin yö ja päivä. Budapest ei ole kovin eurooppalainen kaupunki, enemmänkin on idän meininki...
      Itse nostanut käteisen ihan automaatista, en vaihtanut missään.
      Tonavan seutu iltavalaistuksessa kaunis.

      • piparkakku1

        Kaupunki on täynnä nähtävyyksiä - siihen oltava olla rahaa. Tottakai...
        vrt Suomeen :-))))))))))))


    • kesäturisti 2011

      Minäkin kirjoitan pari muistoa reissustamme tähän ketjuun. Katsastimme Budapestiä kesäkuussa 2011. Ihastuimme kaupunkiin. Sen julkinen liikenneverkosto oli helppotajuinen ja käytimme sitä paljon, ratikoita, busseja, maanalaisia.. hoponhopoffiin emme tainneet ehtiä, vaikka sekin suunnitelmissamme oli. Budan linnavuorella kului kokonainen päivä. Paljon katsottavaa, ihania rakennuksia, historian lehtien havfinaa ja ihania kahviloita.

      Asuimme Hotel Presidentissä joka oli luksusta kohtuuhinnalla. Jacuzzi huoneessamme ihastutti perheemme lasta - ja meitä vanhempiakin. Hotellilta oli kävelyetäisyys Tonavan rannoille sekä metroasema korttelin päässä. Hotelliaamiainen kuului hintaan ja sekin oli muistaakseni oikein mainio.
      Jos harrastat valokuvausta - ja muutenkin - hotellin kattoterassilta oli satumaiset näkymät yli kaupungin. Kattoterassilla on myös ravintola, jossa aterioimme yhtenä iltana. Ruoka oli hyvää, mutta palvelu melko hidasta - ei tosin välinpitämättömän hidasta, kovasti he tuntuivat touhuavan, mutta asiat vain eivät oikein edenneet.. ;)

      Yhde päivän vietimme Margit-saarella (vai_mikä_sen-nimi_nyt_oli) ja saarella sijaitsevassa uimalassa. Sekin oli siisti ja hyvin hoidettu. Jotkin tavat kylläkin yllätti pohjoismaalaisen - vaatekaapin avainta ei saanut itselleen vaan puhuhuoneessa oli tyttöjä töissä jotka avasivat kaapin oven tultuasi. Nämä tytöt myös tupakoivat pukuhuonetiloissa - mutta, maassa man tavalla :) Itse en kyllä jättänyt mitään arvokasta vaatekaappiin, kamera yms allasalueelle, josta sain paremmin pidettyä niitä silmällä.

      Budapestin kaupunginpuiston katsastimme (eläintarhan vieressä) , siitä kävelymatka taidemuseoon ja aukiolle jossa itse arkkienkeli Gabriel seurueineen pönöttää patsaana korkeuksissa.

      Tällaista näimme ja koimme sekä paljon muuta. Paljon jäi vielä näkemättä, seuraavaan kertaan siis! =)

    • zzzzw

      Kylpylöissä ei enää ole pukukopeilla niitä tupakoivia tyttöjä/naisia vaan on nykyaikaiset kosketus avaimet.

      • pelottaa

        Kertokaahan vähän lisää hop on hop bussilinjasta ja siis myös veteenmeno-osuudesta. On siis suomenkielinenkin selostus valittavissa, vai onko?
        Vähän arkaillen olen helmikuun alussa menossa, sillä tulen viettämään pari päivää aivan yksin Budapestiin tutustuen, joten kaikki vinkit ovat enemmän kuin tervetulleita.


      • hyvää matkaa..
        pelottaa kirjoitti:

        Kertokaahan vähän lisää hop on hop bussilinjasta ja siis myös veteenmeno-osuudesta. On siis suomenkielinenkin selostus valittavissa, vai onko?
        Vähän arkaillen olen helmikuun alussa menossa, sillä tulen viettämään pari päivää aivan yksin Budapestiin tutustuen, joten kaikki vinkit ovat enemmän kuin tervetulleita.

        Näimme kaksi sightseing-bussifirmaa. Toinen on punainen, toinen oranssi.
        Punaisilla on 3 linjaa, oranssilla 2 linjaa. Ja ainakin punaisilla on laivalinja, ainakin kesällä. Käsitykseni mukaan molemmat samanhintaisia bussipaketteja. 1 lippu maksoi jotakin (vähäsen) ja sillä sai matkustaa 2 pvän aikana niin paljon kuin ehti. me valitsimme punaiset linjat sen vuoksi että sillä oli kattavmpi linjasto. Punaisessa bussissa oli kuulokkeet linjareitin selittämistä varten, ja sieltä sai valita suomenkielisen selostuksen. Kesäaikana matkustimme jokilaivalla yöaikaan Tonavalla, kaupunki vaikutti kauniilta valaisttuna.
        kaupungissa ion kauniita kirkkoja, ainakin pääkirkko jossa on myös musiiikitarjontaa... Terror Haza kertoo kamalasta kommunistien ja natsien terroristista unkarissa. Inhottavaa. Söimme hyvin, paras ravintola meille Fatal, Vaci utca kävelykadulla. Jonka päässä aivan ihan kauppahalli, jossa ihania ruokaravintoloita..
        Ihanat ihmiset, ainakin meitä kohtaan..
        meidän hotelli oli pieni City Hotel promenada, keskellä kävelykatua.. siitä jionkun matkan päässä west end kauppakeskus, oikein hyvä ! emme käyneet kypylöissä, auikapulan vuoksi...


    • Budassa asuva

      Itse käyn mieluummin ARKAD tavatalossa . On edullisempi kuin WEST TEND tavaratalo.
      En oikein tiedä ,minkälaisia ruokaravintoloita tarkoitat kauppahallissa . Minusta on vain yksi ,jota voi jonkinlaiseksi ravintolaksi kutsua. En minä ainakaan ole nähnyt ravintoloita kauppahallissa

      • Menossa

        Ja missäs tällainen tavaratalo sijaitsee?


      • terv. täältä
        Menossa kirjoitti:

        Ja missäs tällainen tavaratalo sijaitsee?

        Ajat punaisella maanalaisella päätepysäkille Pestinpuolella.
        On pääteaseman vieressä.
        Paikalliset käyvät paljon siellä ostoksilla.


    • shoppaajat

      Samojen ketjujen liikkeet ja vakiohinnat paljolti kaikissa tavarataloissa Budapestissa mm. H&M löytyy useimmista. Uusin suuri tavaratalo on Areena, Keleti rautatieaseman vieressä.

    • edfvb

      J Allee tavaratalo Budan puollella

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      47
      957
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      943
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      795
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      117
      746
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      100
      712
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      36
      633
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      631
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      21
      564
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      543
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      70
      533
    14. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      532
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    16. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      107
      493
    17. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      486
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      477
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      46
      471
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      457
    Aihe