Poika nyt 4kk ja kiinteitä aloittelemassa. Keitin perunan ja muusasin haarukalla ja lämmitin korviketta siihen sekaan. Se jäi kuitenkin niin kokkareiseksi että yökkäili. Sit otin pienen siivilän jonka läpi laiton soseen, sit meni paremmin. Miten tämä kannattaisi tehdä näin alussa, kun on kyse lusikallisesta tai kahdesta? Sit kun syö enemmän, voin toki ottaa sauvasekoittimen ja survoa sillä. Neuvoja!
perunaa
neuvokaa nyt tyhmää
259
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ehkä jauhoisempi perunalajike toimisi paremmin? Itse olen saanut ihan haarukalla pikkumäärän tasaista sössöä jauhoisesta perunasta ja äidinmaidosta. Valitettavavasti en nyt muista, mitä lajiketta olen käyttänyt, kun tuosta on jo niin paljon aikaa, mutta jauhoisempi lajike oli tosiaan kyseessä. Sellainen, joka muutenkin sopii hyvin perunamuusin tekoon. Sitten, kun alat tehdä isompia annoksia, suosittelen perunan soseuttamiseen sellaista vanhaa kunnon perunanuijaa sauvasekoittimen sijaan. Sauvasekoittimella muusista voi tulla liisterimäistä. :)
mä oon kans saanu ihan harukalla, en tie lajiketta mut jauhoinen pottu ja sit hyvin kypsäks ja soseutus samantien, ni luulisin että onnistut