Kerron nyt tarinani, joka tulee varmasti saamaan PALJON vihaisia äitejä vastaamaan ja haukkumaan, mutta jos joku ajattelisi asiaa meidän toistenkin osapuolien kannalta..
Olen avoliitossa kihlattuni kanssa. Hänellä ja hänen ex-vaimollaan on 2 yhteista lasta, 5 ja 3 vuotiaat lapset. Lasten isä on lähi-isä ja äiti on etä-äiti. Lapset ovat vuoroviikoin molemmilla vanhemmillaan, eli viikko viikko periaatteella. Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä vajaa 1,5 vuotta. Olen 31 vuotias. Aloittaessani suhteen mieheni kanssa, muutama ystäväni varoitti minua tulevasta ja siitä mitä tämä kaikki voi vielä tuoda tullessaan. En silloin ymmärtänyt vielä asiaa, kaikki oli kivaa ja uutta. Lapset ovat ihania ja tulen erittäin hyvin toimeen niiden kanssa. Meillä on läheiset suhteet ja vietämme paljon aikaa yhdessä. Olen alusta asti tehnyt lapsille selväksi, että minä EN OLE lasten äiti. Heti alettuamme seurustella mieheni kanssa hänen exä alkoi tehdä asioista vaikeita. Alkuun oli asenne minua kohtaan että "tuo ämmä ei kasvata lapsiani ja ei saa olla niiden kanssa tekemisissä." Ennen minua lapset olivat isällään enemmän, usein sen viikon ja lisäksi vielä äidin hoitoviikolla olevia viikonloppuja. Exä soitteli vain kerran viikossa max. ja yleensä vielä harvemmin. Minun astuttua kuvioihin alkoi soittoja tulla päivittäin ja viestejä joka päivä. Lapset alkoivat sanoa että heidän äitinsä haukkuu minua ja lapset eivät saisi tykätä minusta. En ole koskaan, ENKOSKAAN sanonut pahaa sanaa heidän äidistään lapsille. Päinvastoin, jos lapset ovat itkeneet että eivät halua mennä äidilleen niin olen puolustanut että äiti rakastaa teitä ja haluaa että te olette sieläkin aina toisella viikolla.
Alkoi tulla soittoja päivittäin tosiaan ja exä haukkui minua jatkuvalla syötöllä ja uhkasi tappaa mm.eläimeni. Olen rauhallinen enkä koskaan sanonut mitään haukkuja hänelle takaisin. mieheni teki selväksi exälleen että minua ei haukuta kun syytä ei ole. Muutin mieheni kanssa yhteen ja tästä se ******** vasta alkoikin. Arki meillä meni hyvin, lapsien kanssa kaikki oli enemmän kuin täydellistä. Teimme perheenä asioita, mutta silti tein AINA selväksi että en ole lasten äiti. Vanhempi kysyi usein miksi en voisi olla heidän äiti kun oma äiti ei koskaan leiki tai jaksa olla heidän kanssa vaan vie heitä aina hoitoon isovanhemmille. Silti, kerroin aina että teillä on oma äiti ja minusta ei koskaan tule teidän oikeaa äitiä. Olen teidän elämässänne aina, mutta ette saa kutsua minua äidiksi koska teillä on oma äiti. Exä alkoi tehdä elämästämme helvettiä. Jatkuvia syytöksiä, haukkumista, valehtelua, kavalsi jopa lasten rahoja, kävi takapihallamme kyttäilemässä ikkunoista sisään ja sitten näitä eläinten tappouhkauksia. Alkoi tuntua raskaalta, mutta silti jaksoin tsempata ja elää normaalia elämää välittämättä exästä. JOka asiasta piti tehdä vaikeaa ja hän myönsikin että niin kauan kun olen hänen lasten elämässä, niin kauan hän tekee asioista helvetin vaikeita. Alkoi lastenvalvojalla ramppaaminen, exä varaili sinne aikoja. Sitten alkoi tulla rakkaudentunnustuksia miehelleni, vaikka koko tämän ajan miehen exä on seurustellut. Sitten exä alkoi pommittamaan minua myös viesteillä ja soitoilla. Mieheni pyysi lopettamaan minun häiriköinnin, ei se loppunut. Aloin olla entistä väsyneempi kuvioihin ja siihen että vaikka en olisi mailla halmeilla niin aina minä saan syyt niskaani. Exä soitteli miehelleni ja itki pahaa oloaan ja riitojaan oman miehensä kanssa. Mieheni teki selväksi että ei ne asiat hänelle kuulu. Alkuun sain taistella oman mieheni kanssa siitä että hän ei nähnyt asiaa minun kannaltani, ihmetteli vain miksi hermostun aina kun hänen exä soittaa. Joka päivä tehtiin jostain asiaa, väärän värinen sukkakin sai ison riidan ja kas kas, minä olin syyllinen siihenkin. Exä kärsii mielenterveysongelmista ja välillä, n.joka toinen kuukausi hän romahti ja pyysi että lapset olisivat meillä toistaiseksi. Otimme aina lapset kun hän vain pyysi. Lapset alkoivat kärsiä tilanteesta ja reagoida siihen kun heidän äiti vie lapsia vaan hoitoon eikä ole heidän kanssaan.
Jälleen tuli notkahduksia exän suunnalta, hän ei jaksanut lapsia vaan pyysi miestäni hakemaan lapset häneltä pois että hän saa aikaa miettiä. Välillä exä ehdotti että lapset olisivat meillä kokonaan ja hänellä vain joka toinen vkonloppua ja sitten hän peruikin seuraavana päivänä asian. Näitä mielenmuutoksia on tullut paljon. Ystäväni ihmettelivitä kuinka minä jaksan tällaista soppaa, miksen ota ja lähde pois. Mutta.. rakastan miestäni enemmän kuin mitään. Rakastan myös hänen lapsiaa ja kuten alkuun sanoin, meillä on lämmin suhde.
Jatkuu...
Olen avoliitossa kihlattuni kanssa. Hänellä ja hänen ex-vaimollaan on 2 yhteista lasta, 5 ja 3 vuotiaat lapset. Lasten isä on lähi-isä ja äiti on etä-äiti. Lapset ovat vuoroviikoin molemmilla vanhemmillaan, eli viikko viikko periaatteella. Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä vajaa 1,5 vuotta. Olen 31 vuotias. Aloittaessani suhteen mieheni kanssa, muutama ystäväni varoitti minua tulevasta ja siitä mitä tämä kaikki voi vielä tuoda tullessaan. En silloin ymmärtänyt vielä asiaa, kaikki oli kivaa ja uutta. Lapset ovat ihania ja tulen erittäin hyvin toimeen niiden kanssa. Meillä on läheiset suhteet ja vietämme paljon aikaa yhdessä. Olen alusta asti tehnyt lapsille selväksi, että minä EN OLE lasten äiti. Heti alettuamme seurustella mieheni kanssa hänen exä alkoi tehdä asioista vaikeita. Alkuun oli asenne minua kohtaan että "tuo ämmä ei kasvata lapsiani ja ei saa olla niiden kanssa tekemisissä." Ennen minua lapset olivat isällään enemmän, usein sen viikon ja lisäksi vielä äidin hoitoviikolla olevia viikonloppuja. Exä soitteli vain kerran viikossa max. ja yleensä vielä harvemmin. Minun astuttua kuvioihin alkoi soittoja tulla päivittäin ja viestejä joka päivä. Lapset alkoivat sanoa että heidän äitinsä haukkuu minua ja lapset eivät saisi tykätä minusta. En ole koskaan, ENKOSKAAN sanonut pahaa sanaa heidän äidistään lapsille. Päinvastoin, jos lapset ovat itkeneet että eivät halua mennä äidilleen niin olen puolustanut että äiti rakastaa teitä ja haluaa että te olette sieläkin aina toisella viikolla.
Alkoi tulla soittoja päivittäin tosiaan ja exä haukkui minua jatkuvalla syötöllä ja uhkasi tappaa mm.eläimeni. Olen rauhallinen enkä koskaan sanonut mitään haukkuja hänelle takaisin. mieheni teki selväksi exälleen että minua ei haukuta kun syytä ei ole. Muutin mieheni kanssa yhteen ja tästä se ******** vasta alkoikin. Arki meillä meni hyvin, lapsien kanssa kaikki oli enemmän kuin täydellistä. Teimme perheenä asioita, mutta silti tein AINA selväksi että en ole lasten äiti. Vanhempi kysyi usein miksi en voisi olla heidän äiti kun oma äiti ei koskaan leiki tai jaksa olla heidän kanssa vaan vie heitä aina hoitoon isovanhemmille. Silti, kerroin aina että teillä on oma äiti ja minusta ei koskaan tule teidän oikeaa äitiä. Olen teidän elämässänne aina, mutta ette saa kutsua minua äidiksi koska teillä on oma äiti. Exä alkoi tehdä elämästämme helvettiä. Jatkuvia syytöksiä, haukkumista, valehtelua, kavalsi jopa lasten rahoja, kävi takapihallamme kyttäilemässä ikkunoista sisään ja sitten näitä eläinten tappouhkauksia. Alkoi tuntua raskaalta, mutta silti jaksoin tsempata ja elää normaalia elämää välittämättä exästä. JOka asiasta piti tehdä vaikeaa ja hän myönsikin että niin kauan kun olen hänen lasten elämässä, niin kauan hän tekee asioista helvetin vaikeita. Alkoi lastenvalvojalla ramppaaminen, exä varaili sinne aikoja. Sitten alkoi tulla rakkaudentunnustuksia miehelleni, vaikka koko tämän ajan miehen exä on seurustellut. Sitten exä alkoi pommittamaan minua myös viesteillä ja soitoilla. Mieheni pyysi lopettamaan minun häiriköinnin, ei se loppunut. Aloin olla entistä väsyneempi kuvioihin ja siihen että vaikka en olisi mailla halmeilla niin aina minä saan syyt niskaani. Exä soitteli miehelleni ja itki pahaa oloaan ja riitojaan oman miehensä kanssa. Mieheni teki selväksi että ei ne asiat hänelle kuulu. Alkuun sain taistella oman mieheni kanssa siitä että hän ei nähnyt asiaa minun kannaltani, ihmetteli vain miksi hermostun aina kun hänen exä soittaa. Joka päivä tehtiin jostain asiaa, väärän värinen sukkakin sai ison riidan ja kas kas, minä olin syyllinen siihenkin. Exä kärsii mielenterveysongelmista ja välillä, n.joka toinen kuukausi hän romahti ja pyysi että lapset olisivat meillä toistaiseksi. Otimme aina lapset kun hän vain pyysi. Lapset alkoivat kärsiä tilanteesta ja reagoida siihen kun heidän äiti vie lapsia vaan hoitoon eikä ole heidän kanssaan.
Jälleen tuli notkahduksia exän suunnalta, hän ei jaksanut lapsia vaan pyysi miestäni hakemaan lapset häneltä pois että hän saa aikaa miettiä. Välillä exä ehdotti että lapset olisivat meillä kokonaan ja hänellä vain joka toinen vkonloppua ja sitten hän peruikin seuraavana päivänä asian. Näitä mielenmuutoksia on tullut paljon. Ystäväni ihmettelivitä kuinka minä jaksan tällaista soppaa, miksen ota ja lähde pois. Mutta.. rakastan miestäni enemmän kuin mitään. Rakastan myös hänen lapsiaa ja kuten alkuun sanoin, meillä on lämmin suhde.
Jatkuu...
Vastaukset 30
Vanhimmat
JATKOA:
Etenki vanhempi lapsista on tosi kiintynyt minuun ja tukeutuu minuun. On ihan silminraastavaa kuinka hän itkee ja pyytää minua olemaan hänen äiti. Edes lasten itkun edessä, en ole koskaan lähtenyt sille linjalle että haukkuisin heidän äitiään tai yrittäisin viedä hänen äidin paikkaansa. Alkasin olemaan poikki siihne jatkuvaan häiriköintiin. Joka kerta kun miehelläni soi puhelin, alkasin jo täristä että taas jotain ****** ja mitä nyt olen tehnyt. Jokainen tekstiviesti sai melkein paniikkihäiriökohtauksen ja sydämen pamppailemaan.
Sovittiin useasti että exä ei enää soittele jatkuvasti, vaan jos on akuuttia asiaa ja jättäisi meidät rauhaan. Ei se toiminut. Jopa öisin tuli soittoja, kännissä tuli viestejä ja haukkumista minulle ja rakkausrunoja miehelleni. Itkin usein.
Alkasin olla väsynyt tilanteeseen. Ystäväni kehotti minua tekemään päätöksen, joko jään ja kärsin tai lähden ja joskus pääsen asian yli. Miksi minun pitäisi luopua elämäni miehestä, hänen exänsä takia. Taas alkoi sama exältä, että hän ei jaksa lapsia ja ne pitää hakea häneltä pois. Sitten tehtiin se ratkaiseva askel ja mentiin hakemaan muutosta käräjäteitse lasten tapaamisoikeuteen äitiään koskien. Nyt, tämä prosessi on vasta alussa ja en tiedä mistä löydän voimia. Soittoja tulee edelleen ja viestejä. Haukkumista, huutamista, riitaa ja riitaa. Hän laittoi viestejä miehelleni että olen sairas ja hän toivoo että kuolisin pois kokonaan ym. Kamalaa luettavaa.
Edelleen, pari kertaa viikossa exä onnistuu tekemään asioista vaikeaa. Yrittää joka asiaan sekaantua, siis ihan joka asiaan. Manipuloia ja aiheuttaa meille turhaa vaivaa ja riitaa. Olemme perhee kanssa menossa perhepsykologille ja sinnekin hän, kas kas, soitti ja ilmoitti että minä en sinne saa tulla vaa hän menee sinne mieheni ja lasten kanssa. Kun nimenomaan psykologi päätti että meidän perhe menee sinne ensin ja sitten lasten äiti saa mennä oman perheensä kanssa sinne. Mutta ei.. hän kieltää minulta asian että koska en ole lasten äiti, en saa osallistua tollaisiin tapaamisiin. Hän olil soittanut lasten hoitopaikkaan että en saa enää hakea lapsia hoidosta, soittanut kaupungille että me maksamme hänen hoitomaksut ym ym ******. Jatkuvalla syötöllä. ALkaa olla takki tyhjä, en enää tiedä mitä tehdä. Nyt, ensimmäistä kertaa tuli sellainen fiilis että olisiko parempi että lapsia ei olisi olemassakaan. En koskaan voinut kuvitella ajattelevani näin. 2 läheistä ystävää jotka ovat kokeneet saman, kertoivat heti alkuun, että valitettavasti jossain vaiheessa alkaa minulle tulla negatiivinen fiilis niitä lapsia kohtaan. Muisto siitä mitä kaikkea olen joutunut kärsimään ja kokemaan.
Mietin ottaisinko ja lähtisin koko suhteesta pois. Mutta miten lapset pärjäisi, olen vanhemmalle lapselle etenkin niin tärkeä ja läheinen. En tiedä kuinka hän kestäisi asian. Entä mieheni, tulisiko hänestä katkera lapsilleen siksi että heidän äitinsä sai minut pois elämästään. Mieheni rakastaa lapsiaa ja minua niin paljon. Mutta nyt hänkin sanoi että ei jaksa enää tätä ******, tuntuu että on vain harmia lapsista. Hän sanoi ettei halua ajatella niin, mutta kun ei enää itsekään saa nukuttua ja näkee sen minun tuskan ja itkun määrän. Sanoin että se olen minä joka lähden, et saa jättää lapsia vuokseni. Sitä en halua.
Odotamme vain, että tämä alkanut käräjäprosessi olisi ohi. Mutta siinä menee aikaa. Kauan. ONko se liian kauan? Pitääkö minun menettää mielenterveyteni asian kanssa. Koska on liian myöhäistä. Olen vahva ihminen, en aio luovuttaa. Uskon että lapsila olisi parempi olla meillä enemmän, turvallisessa ympäristössä. Heidän äitinsä on ollut hoidettavana myös psykiatrisessa sairaalassa ja mieheni on ollut äitiyslomalla 8 kk, kun exä meni työelämään.
Miksi, voi miksi pitää tehdä toisen elämästä helvettiä. Miksi. Mieheni on usein sanonut, että haluaisi myös exän miesystävän osallistuvan lasten elämään, että hän kuuluu siihen myös ja miksi exäni sulkee oman miehensä pois lasten elämästä.
JOku voi ajatella, että antakoon lasten isän ja äidin sopia keskenään asioista. Uskokaa, sitä on kokeiltu, niin monet kerrat. Mutta ei onnistu.
Tässä tämä ,ajatukseni. Moni äiti nyt varmasti ajattelee että se olen minä joka yrittää viedä äidin paikkaa. En ole sitä tekemässä. Olemme mieheni kanssa noin 2kuukautta yrittänyt omaa yhteista lasta. Nyt tuntuu että onko siinä mitään järkeä, jos tämä suhde tulee kaatumaan exään. En ovuloi, koska stressitaso on liian kova. Näin sanottiin suoraan lääkärissä.
Nyt, monen taistelun jälkeen mieheni tukee minua joka asiassa ja on pyytänyt niin syvästi anteeksi kokemaani asioita johtuen hänen exästään. Ja sitä kuinka hän ei alkuun ymmärtänyt miksi hermostuin aina kun hänen exä soitti. Nyt hän ymmärtää kuvion, on ymmärtänyt jo jonkun aikaa, onneksi. Hän tajusi että kaikki ne soitot, kaikki ne turhat viesti, on tehty vain minun kiusaksi. Hän ihmetteli miksi exä usein kyseli miten meillä menee ja kyseli häiritseekö minua hänen soittelu ym. NYt kun kuvio on selvillä myös miehelläni, hän vihaa sydämensä pohjasta exäänsä. Toivoo jopa hänen kuolemaansa, sanoi että olisi kaikilla parempi niin. Raakasti sanottu. Lapsilla pitää silti olla äiti. Mutta..onko lapsille oikein, että he kärsivät tilanteesta, jossa äiti ei heidät jaksa hoitaa. 5v lapsi sanoi silmin kirkkain että "äiti ei enää jaksa hoitaa meidä, se joutuu varmaan sairaalaan. Ehkä se ei enää tykkää meistä. " Olemme yrittäneet sano ett ehkä äiti vain on väsynyt jos on nukkunut huonosti tms, kyllä hän teistä välittää. Mutta 5v vain jatkaa sinnikkäästi että "no, onneksi te jaksatte hoitaa meitä ja äiti ei jaksa enää. Jaksaakohan äiti koskaan." Nyt ollaan mietitty lähestymiskieltoa ja mennään ensi viikolla rikospoliisille. Kotirauhan rikkominen voisi tulla kysymykseen tässä kiusanteossa, toivotaan että saadaan oikeutta perheellemme.
Ollaan menossa sinne psykologille, tästä alkaa tulla traumoja myös lapsille.
Voimia sinulle paljon!
Et ole tehnyt mitään väärää, vaan nimenomaan kaiken oikein! Juuri noin itsekin toimisin. Mutta nyt on tilanne niin, että lähestymiskielto seuraavaksi tuolle naiselle, jos ei häiriköintiä lopeta. Tai soitto poliisille, ja kun poliisi kieltää naista koko ajan olemasta yhteydessä, se voi toimia. Eli normiyhteydet kyllä, jos on akuuttia OIKEAA asiaa, muttei sekoiluja. Ja miehesi tehtävä on tehdä stoppi tuolle rakkausrunoilulle etc. -> ja jos nainen ei pärjää oikeasti lasten kanssa, on liian väsynyt ja mielenterveysongelmainen, niin sitten lastenhuollon juttu ja lapset teille. Ei sinun silti tarvitse olla se ÄITI, jos et halua, huoltajuus lapsista voi olla lasten isällä ja äiti on jossain hoidossa, sinä olet miehen Nainen/Rakastettu/Elämänkumppani, ja tottakai lasten ystävä. Mutta sinun ei tarvitse mennä äidin rooliin, olet vain oma itsesi kuten tähänkin asti. Olet toiminut juuri oikein!
Voimia jatkoon! - toivon todella että tilanne ratkeaa rauhallisesti ja hyvin.
Voimia ja siunausta teille, sitä sinä ja perheesi nyt tarvitsette.
Yhteyttä tämän "exän" sukulaisiin ja sanottava että mielenterveydellinen tilanne on jo huolestuttavalla tasolla. Joku johon lasten äiti luottaa täysin voisi puhua tai jos muu ei auta varata aikaa ja mennä yhdessä jonnekkin paikkaan jossa asiaa tutkitaan ja keskustellaan miksi mieli tekee tepposiaan. Mielenterveys on vakava asia joka pitää korjata heti kun vain oireita ilmaantuu.
Ongelma on siis ex- vaimon mielenterveys, ei lapset. Suomessa on lähes mahdotonta saada ihmistä pakkohoitoon vaikka kaikki omaiset olisivat vaarassa. Vasta kun joku menettää henkensä, eli on liian myöhäistä, ruvetaan miettimään oisko jotain voinut tehdä.
Koita muistaa että kyse on sairaasta ihmisestä, se ehkä antaa perspektiiviä asiaan.
Lasten takia toivon että löydät itsellesi apua ja keinoja voimaantumiseen.
Miehen exä käy terapeutilla ja hänellä on lääkitys. En tiedä mikä tarkalleen ottaen on hänen diagnoosi, mutta mielenterveyshäiriöitä on ollut jo vuosia. Ollut psykiatrisessa sairaalassa myös hoidettavana 1-2 kuukautta, kun oli vielä mieheni kanssa naimisissa.
Saan aina jostain voimia ja uutta puhkua, mutta itsekin alkaa olla ns.takki tyhjä. Mieheni kanssa mietimme jos asiaan auttaisi lähestymiskielto, kotirauhan rikkomisesta juttu tms. Että me saisimme rauhan ja voisimme keskittää lapsiin kaiken voimamme. Niin kauan kuin tilanne on "auki" eli päätöstä ei tule käräjäoikeudesta, niin niin kauan valitettavasti tilanne jatkuu viikko ja viikko systeemillä. Lastenvalvoja ei voi asiaa päättää, sielä käytiin jo ja hän ei voi muuttaa lasten huoltoa koskevaa sopimusta joten se menee käräjäoikeuden kautta. Vaikka toissakerralla kun hän "ei jaksanut lapsia" vaan ne piti hakea häneltä pois, niin asiasta soitettiin heti lastenvalvojalle, kun alkoi tulla niin outoja tekstiviestejä. Asia meni lastensuojelun alaiseksi ja lapset piti heti hakea pois exältä. Silti, voimassa olevaa sopimusta jatketaan, valitettavasti.
Siksi huoli onkin entistä kovempi lapsista ja siitä, kuinka me aikuiset jaksamme tilanteen kun se häiriköinti ei vaan lopu.
Oi voi mikä soppa. Nyt tärkeää on saada voimia sinulle ja miehellesi, lapset tarvivat vahvoja ihmisiä lähelleen. Yhteys poliisiin että saa ahdistelun ja häiriköinnin lopetettua!
Ei kannata syyttää mielenterveysongelmista kärsivää ihmistä. Sairas ei ole vastuussa teoistaan. Lähestymiskiellot ja muut rajoitteet eivät ole inhimillisiä rajoitteita ihmiselle, joka mieli on särkynyt. Vaikka toista puhutaan, mielenterveyden hoito on vasta lapsenkengissään. Lääkitykset ja terapiat ovat usein täysin sairastuneen itsensä kannalta turhia: lääkkeet turruttavat tunne-elämää, saavat aikaan aggressioita. Terapiassa taas ei monestikaan kuunnella ihmisen pelkoja ja harhoja, vaan yritetään suunnata huomio muualle.
Olisiko mahdollista yrittää rakentavaa yhdessä oloa? Ottaa rikki mennyt äiti puutteineen mukaan, häntä ihmisenä arvostaen ja sairauden tuomat häiriköinnit anteeksi antaen.
Olet kyllä tukalassa tilanteessa. Kuitenkin olet mielestäni toiminut aivan oikein esim. siinä että et ole provosoinut exää millään lailla etkä moittinut häntä lapsille.
Kyseessä on selvästi sairas ihminen. Tiedän kokemuksesta miten kauhea tilanteesi on. Oma tilanteeni ei ollut aivan samanlainen, vaan mieheni veljen koko perheelle aiheuttama uhkailu ja häiriköinti ja lapsemme hakkaaminen harjan varrella.. Haimme lähestymiskiellon perheelleemme, emmekä vastanneet häirikön viesteihin tai puheluihin. Tallentakaa kaikki häiriköinnit todistusaineistoksi viranomaisille! Tuli mieleeni että voisitte ilmoittaa exälle pitävänne puhelimen äänettömällä ja että luette vain asialliset, lapsia koskevat viestit hänen taholtaan. Exä käyttää selvasti lapsia välineenä teitä vastaan. Ilmoittakaa rajanne selkeästi exälle ja joka kerrran kun hän häiriköi tai rikkoo kotirauhaa jollain lailla , niin ilmoitus poliisille. Tällä ihmisellä on narsistisia piirteitä. Narsisti ei voi sulattaa että on jäänyt kakkoseksi, samoin kuin toisten ihmisten liipasimella pitäminen tuo tyydytstä narstiselle luonteelle.Välillä hellittää ja sitten taas kiristää, kuin kuminauhaa. Ennenkuin pääsette oikeussaliin asiaanne käsittelemään,tutustukaa narsismiin! Tällainen ihminen nimittäin osaa puhua oikeudessakin juristit puolelleen. En ole psykologian asiantuntija, mutta aikuisen lapseni entinen naisystävä käyttäyi erotilanteessa (vaikka eivät edes asuneet yhdessä koskaan) samalla tavalla kuin tuo miehesi exä, ja tulimme ihan asiantuntijan kanssa siihen tulokseen että tämä ihminen kärsii narsismista ja on epävakaa muutenkin psyykeltään. Toivon että miehesi exä rauhoittuu kun tietää teidän oikeasti hakevan muutosta tilanteelle oikeusteitse. Kunnalliset kynänpyörittäjät eivät saa mitään aikaan vaan pelkäävät "pallinsa" puolesta ja hyssyttelyä riittää! Vasta oikeustoimet lähestymiskieltoineen saivat meidän häirikön lopettamaan. Lapset kyllä aistivat tilanteenne ja olen lähes varma että tietävät tarkkaan syynkin. Tätä lapsille selvästi ahdistusta aiheuttavaa tilannetta voisitte korostaa oikeudessa. Voimia sinulle ja miehellesi!
Kiitos vastauksista. Olen tutkinut narsismia ja on kyllä piirteitä siihen. En muista nyt mikä on hänen diagnoosinsa, siis en muista sitä nimeä, kun olen sen vain kerran sattumalta nähnyt kun heitimme pois hänen vanhoja papereitaan.
Olemme monesti koittaneet selvittää asiaa, pyytää että hän soittaisi vain ja ainoastaan jos on kyse lapsen sairastumisesta tai onnettomuudesta. Mutta ei, se ei toimi. Hän ei uskoa ja aina uudelleen ja uudelleen hän soittaa ja laittaa viestiä että tärkeää asiaa. Mies soitti alkuun takaisin ja tärkeä asia ei ollutkaan tärkeä. Reissuvihko on käytössä ja siihen pitäisi pystyä laittamaan ne asiat, jotka ei ole akuutteja. Olemme pyytäneet kauniisti ja pyytäneet tiukempaan sävyyn olemaan soittamatta tai viestittelemättä meille, ei auta. Hän nimenomaan käyttää lapsia välikätenä, että saa syyn soittaa. Minä olen kuitenkin hänen mielestään se sairas osapuoli, jonka pitäisi kuolla pois kokonaan. Viestit on tallella onneksi.
Nyt kun tilanne on niin että hän on saanut haasteen käräjiltä jo joku aika sitten, niin pari viikkoa meni rauhallisesti. Nyt haukkumiset on loppunut jokseenkin, mutta nyt tulee näitä "tärkeitä" puheluita ja viestejä. Silti sitä asiaa ei ole, joten mieheni ei enää vastaa edes puheluihin. Ykskikin kerta parin tunnin aikana tuuli 20 soittoa ja 10 tekstiviestiä! Tämä ei ole enää inhimillistä elämää. Ei voida mennä edes kauppaan jos hänen autonsa on parkkipaikalla, kun ei tiedä mitä tapahtuu. Kerran uhkasi lyödäkin minua.
Näitä soittoja ja viestejä tulee enimmäkseen silloin, kun hänellä on lapset luonaan. Olemme miettineet, että ehkä tämä on hänen tapansa ilmoittautua itsestään siten, että emme unohtaisi että HÄN on lasten äiti ja HÄN on olemassa. Jopa Jouluaattona tuli useita viestejä. Lapset olivat hänen luonaan silloin. Lastenvalvoja tietää tilanteen, mutta viimeksi kun mieheni oli sielä exän kanssa, niin riitaa sielä vain tuli ja huutoa ja lastenvalvoja ei reagoi asiaan mitenkään. Hän on tietoinen asiasta kyllä, asianajajammehan on laittanut hänellekin tiedoksi kaikki haaste-asiat ym.
Alkaa vaan usko loppua välillä, että voitetaanko me tämä juttu ja loppuuko tämä koskaan ja saako perheemme koskaan elää normaalia elämää, rauhassa.
Mieheni kanssa olemme alkaneet riidellä tavallista enemmän, koska välejämme hiertää tämä asia ja siihen liittyvä unettomuus. En saa nukuttua enää, mietin vain näitä asioita ja herään painajaisiin. Odotan hetkeä, kun kaikki tämä on ohi. En usko että lapset aistivat mitään, koska hoidamme mieheni kanssa tähän asiaan liittyvät keskustelut aina vasta illalla kun lapset nukkuu jo. Koskaan emme puhu lasten äidistä pahaa lasten aikana, jos on sanottavaa niin sitten puhumme kahdestaan ilman että lapset kuulee. Mieheni pitää puhelinta äänettömällä ja aina kun viesti on tullut, hän näyttää sen minulle ja lapsille emme puhu mitään että heidän äitinsä on soitellut taas tai laittanut viestiä.
Kävimme perheneuvolassa ja sielä sosiaalityöntekijät sanoivat, että olemmeko me ajatelleen hakea lähestymiskieltoa. Että se voisi auttaa tätä tilannetta hieman niin, että meidän jaksaminen olisi vielä vahvempaa. Toivotaan parasta, uskon silti että kaikki järjestyy. Mutta koska, se on eriasia.
Yksi asia hieman ihmetyttää että miksi 31v nainen on vielä lapseton jos kerran kova hinku on tehdä lapsia?
Herätä vasta kolmekymppisenä tekemään kakaroita jonkun jo perheen perustaneen äijän kanssa niin se ihmetyttää? Minä itse olisin katsellut lapsettoman poikamiehen sen ensimmäisen perheen perustamiseen enkä perheellistä niin ettei tarvitsisi niiden exien kanssa alkaa tappelemaan.
Minä en koskaan usko noin yksipuoliseen tarinaan missä tehdään mielipuolinen toisesta osapuolesta ja rivien välistä voi kuvitella kuinka joku kolmekymppinen epätoivoinen nainen koittaa saada itseään paksuksi ja hokemalla rakastamalla sen äijän kakaroita kun tosiassa kukaan ei rakasta kuin omia kakaroitaan. Täysjärkinen nainen lähtisi tuosta systeemistä pois eikä varsinkaan alkaisi haluamaan paksuksi jo perheen perustaneen äijän kanssa.
Itse ainakin jos olisi ikää mittarissa yli kolmenkymmenen ja haräisin vasta siinä vaiheessa tekemään ensimmäisiä kakaroita niin viimeiseksi hakisin jo perheen perustaneita äijiä. Tulee mieleen että on niin ruma ämmä ettei sitä ole kukaan huolinut muuta kuin nyt kun joku äijä jolla on tullut kriisi ja mielenterveysongelmia kummallekkin. Sillä äijällä on pahimmat ongelmat kun ei pysty irtautumaan siitä exästään.
Et sinä ole ihan varma ettei se äijä saa jotain nautintoa siitä että että kaksi päästään sairasta ämmää tappelee siitä sillä sitäkin olen nähnyt niin monesti.
Toinen ämmä on tehnyt ne kakarat ja toinen yrittää lisää eikä sitä äijää haittaa yhtään jos exä ja nykyinen tappelevat hampaat irvessä ja alussahn on aina se lämmin suhde kunhan vähän paremmin tutustutaan. Kahden vuoden päästä suhde on jo ihan toinen kun on tehty se ensimmäinen kakara. Kakaranteon jälkeen se äijä huiteleekin omissa harrastuksissaan välittämättä ämmästä mitään eikä edes kiinnosta kotiin tulla. Kukahan sitä kakaran rääkymistä viitsii kuunnella kun baarissa on hauskempaa. Sulla on viisaita ystäviä jotka antavat hyviä neuvoja mutta ei ne auta kun päätään pitää lyödä seinään niin lyö.
Ei muuten naiset joilla on pakko saada kakaroita niin odottele kolmekymppiseen asti vaan niitä tehdään kenelle tahansa jo sitä ennen. Kaikkein tyhmintä on alkaa tehdä niitä jo perheelliselle äijälle jos joku toinen on on ehtinyt ennen.
Se vika voi olla siinä äijässäkin kun ei ole kyennyt katkaisemaan sitä entistä suhdetta lopullisesti. Oletko ajatellut mitä virheitä te teette niin kuin tietämättenne? Psygologisia virheitä! Ei muuten ole ihan tervettä saattaa paksuksi itseään juuri eronnella äijälläkään vaikka olisi kuinka rakastunut.
Tuo erotilanne on kamala stressi kenelle tahansa vaikka kuinka huonosta suhteesta eroisi. Joku kolmekymppinen vanhapiika ei sitä tiedä mitä ero on.
Nainen koka kolmikymppsenä vasta alkaa ensimmäistä perhettään perustamaan jo perheen perustaneen äijän kanssa ei ole oikein viisas. Kyllä sellaisen äijänkin tarvitsee olla oikein idiootti mutta näitähän on. Se vitun yksinkertainen äijä saattaa oikein nauttia näistä tappelevista ex ja nykyisistä ämmistään ja ei edes halua tehdä ongelmille mitään. On muuten hauskaa kun ne haaskat tappelevat keskenään ja äijän roikale sen kun vaan nautiskelee.
Sen kun te idiootit tarinoiskelevat ja koittavat saada paksuksi itseään mahdollisimman lahjakkaasti. Kerro vaan suunattomsti kuinka se äijän haamppi nauttii teidän ämmien tappeluista jne.
Hmm... Ensisynnyttäjien keski-ikä on 28-29 vuotta... Että eihän tämä aloittaja ole kuin pari vuotta yli sen. Mikä siinä nyt on kummallista? Ehkä joku pitkä suhde takana, joka ei ollut "se oikea", sitten opiskelut, uran luominen ja oikean rakkaan etsintää... Ihan normaali ikä perustaa perhettä tänä päivänä. Paljon kypsempää toimintaa, kuin saada joskus 20-kesäisenä, itsekin vielä tenavana, lapsia, ja sitten erota muutaman vuoden päästä.
Ja jos "se oikea" nyt sattuu jo olemaan isä, niin sitten on.
Eikä tässä jutussa puhuttu, että aloittaja olisi "vanha-piika", mikä muutenkin on kivikautinen sana. Nykyään on sinkkuja.;) Aloittaja voi sitä paitsi olla vaikka eronnut taikka leski. Mistäs tiedät?
Ja näin pohjustukseksi, itse olen saanut ensimmäisen lapseni 28-vuotiaana. Super tavis siis. Nyt lapsia on itsellä kaksi, ja miehen aiemmasta liitosta kuuluu perheeseen myös kaksi lasta. Hyvin on mennyt jo vuosia.:)
Olen ollut vaikeassa suhteessa ennen tätä nykyistä suhdettani. 3,5 vuoden suhteen jälkeen vihdoin pistin alkoholisti exäni pois elämästäni. Olin vuoden sinkkuna ja sitten tapasin elämäni miehen. Ainut mies, jonka kanssa koskaan on tuntunut että haluan juuri hänen kanssaan lapsia. Lapsen halusin jo exäni kanssa, mutta hänen alkoholismin takia en uskaltanut lasta tehdä, enkä edes halunnut ottaa sitä riskiä että lapseni isä on alkoholisti.
Se, että elämäni miehellä on jo entuudestaan lapsia, ei ole este sille ettemmekö voisi yhdessä hankkia lapsia. Lisäksi vaikea refluksitautini on ollut este myös asialle. Olin 29v kun tapasin nykyisen mieheni. Nyt olen saanut refluksini ruotuun oikean lääkityksen avulla.
"Minä en koskaan usko noin yksipuoliseen tarinaan missä tehdään mielipuolinen toisesta osapuolesta ja rivien välistä voi kuvitella kuinka joku kolmekymppinen epätoivoinen nainen koittaa saada itseään paksuksi ja hokemalla rakastamalla sen äijän kakaroita kun tosiassa kukaan ei rakasta kuin omia kakaroitaan. Täysjärkinen nainen lähtisi tuosta systeemistä pois eikä varsinkaan alkaisi haluamaan paksuksi jo perheen perustaneen äijän kanssa."
En usko minäkään, joten suhtaudun todella kriittisesti äitien haukkuessa ex-puolisoitaan. Olen kokenut aloittajan kaltaisen tarinan ja tiedän että isät ovat todella heikossa asemassa, äidin sana on "totuus".
Koittakaa lasten takia jaksaa, pakko olla vahvana heidän takiaan!
Ymmärrän että tilanne on hermoja raastava, ja en todellakaan sano poikittaista sanaa tuohon. Olet täysin oikeutettu olemaan lasten elämässä osana, ja he tarvitsevatkin vakaata ja mieleltään tervettä äitihahmoa elämäänsä. Mutta nuo häiriköintisoitot ja yhteydenotot, miksette vie asiaa eteenpäin? Laittomia uhkauksia, kunnianloukkausviestejä, noista voisi tehdä jo rikosilmoituksen, ehkä saisi sekin mamma vähän muutakin ajateltavaa siinä vaiheessa.
Enkä kyllä tajua miksi lasten isä ottaa asian noin kevyesti? Hän vain kertaalleen sanoo exälleen, ettei sinua tulisi haukkua ja tulla nokkaansa koputtamaan? Ei exällä ole oikeutta käyttäytyä kuin tyranni, luulisi lasten isänkin se tajuavan. Ottaisi ohjat käsiinsä niinkuin mies. Ja se rikosilmoitus ehdottomasti tehtävä. Tuo on jo pahemmanluokan häiriköintiä!
Älä ihmeessä edes suunnittele eroa,sit exä vasta olis tyytyväinen.jos lapset on tarpeeksi vanhoja miksi suojella hullua äitiä eikä sanoa miltä tuntuu..Lopetin itse hissuttelun ja se helpotti myös lapsia.Äiti myös kavaltanut lastenrahoja,fyysistä ja henkistä väkivaltaa käyttänyt.nyt varmaan tuntuu karseelta,mutta pysy yhdessä miehes kanssa ja muista että voit tehdä myös exän elämästä manalaakin pahemman,suosittelen..
Joo ei kannata, pitää olla yhdessä vaikka kiusallaan!! Sehän onnistuu näiltä nyksisltä vallan mainoisti. Kulissi liittohan se on ollut alusta alkaen.
Sinnittele sinnittele vaan, mikään ei ole mukavampaa itsetunnolle kun nähdä exän ja lasten katkeruus ja kaipuu... onnea kulissiliittoon...
Exähän se katkera tuossa tilanteessa on. Ja niin nähtävästi ed. kirjoittajakin, varmaan exä sinäkin ja toivot ettei niin olisi. Nykyinen vei paikkasi.
Olenhan minäkin exä, ja nyksä, mutta en katkera.
Jahas... kaikki muut exät katkeria mutta sinä et!! Hih niinpä niin... huviksesi vaan kirjoittelet katkeria viestejä... niinp niin... sepäs se... heh...
Psykiatrisessa sairaalassa työskennelleenä henkilönä voin sanoa, että kannattaa soittaa Terveysneuvontaan puh. 110023 ja kertoa miehesi exän tiedossa olevista mielenterveysongelmista ja häiritsevästä käyttäytymisestä. Terveysneuvonta kyselee lisäkysymyksiä ja voi lähettää paikalle lääkärin arvioimaan henkilön sairaalahoidon tarvetta. Mitä enemmän eri viranomaiset, kuten poliisi ja psykiatri, ovat tekemisissä miehesi exän kanssa, sitä suuremmalla todennäköisyydellä miehesi saa pitää lapsensa jatkuvasti luonaan.
Maalaisjärjellä järkeiltynä on tajuaa, ettäö lasten on parempi olla teidän luonanne kuin heidän äitinsä luona, joka ei ilmeisesti jaksa heitä hoitaa. Suomessa on pakko käydä hillitön byrokratiasota ennen kuin jotain saadaan aikaiseksi.
Hei!
Ihan niin kuin olisin lukenut omasta elämästäni. Tarinasi on lähes samanlainen kuin minun. Meille on tosin pian syntymässä yhteinen lapsi ja minun tunteeni menevät hirmuista vuoristorataa. Voisinpa kertoa sinulle, mikä auttaisi, mutta kun en tiedä itsekään :(.
Voimia sinulle!
Toivottavasti löydät jostakin voimia läpi tämän prosessin, mielestäni ei hyvää parisuhdetta kannata lopettaa ex:n takia...
Kuulostaa tuo ex:n tilanne siltä että on kovasti mustasukkainen siitä että hänen lastensa elämään on tullut uusi ihminen josta he kovasti pitävät ja hän tuntee itsensä ja asemansa suhteessa omiin lapsiinsa uhatuksi, pelkää jäävänsä kakkosekti... Tämä on mielestäni inhimillistä ja myös minulle henkilökohtaisestikin tuttu tunne vaikka en mikään hankala ex olekaan. Jos hän on vielä itsetunnoltaan heikoilla, sairastaa masennusta (narsisteillakin tavallista) ja tuntee itsensä huonoksi äidiksi, on tunne hänellä varmasti aika kauhea ja sieltä sitten tulee tällainen primitiivinenkin käytös erityisesti sinua kohtaan ja syyllistäminenkin. Tulee mieleen että miten tämän ihmisen kokemusta itsestään hyvänä äitinä voisi edistää, hänhän tulee aina olemaan näiden lasten äiti ja sitä kautta näkymään myös lasten voinnissa ja sitä kautta se olisi ainakin lapsien kannalta tärkeää. Olisiko mahdollista esim. sinun tavata tämä lasten äiti ja kertoa hänelle mitä ajattelet sinun suhteesta hänen lapsiinsa? Tällöin hän saisi kuulla ettet yritä tulla toiseksi äidiksi vaan olet kolmas turvallinen ja luotettava aikuinen lasten elämässä. Toki tällaiset keskustelut vaativat myös siltä toiselta osapuolelta halua...
Toinen asia mitä ajattelin on se että hae itsellesi keskusteluapua (jos sitä ei vielä ole) esim. perheasiainkeskuksen kautta. Se että saa puhua tapahtuneita asioita, niiden herättämiä tunteita läpi jonkun ammattilaisen ja ulkopuolisen ihmisen kanssa auttaa sinua saamaan perspektiiviä niihin ja myös jaksamaan.
Jos tämä ex on aivan mahdoton niin sitten ei mikään muu auta kuin se lähestymiskiellon hakeminen...
Toivottavasti asiat edistyvät pikaisesti johonkin suuntaan ja kovasti tsemppiä sinulle tuohon hommaan. Ajattelisin että näiden lasten onni on että heillä on myös sinut!
Kiitos vastauksista. Keskusteluja on yritetty, vähän aikaa meni hyvin, kunnes sain taas huudot niskaani, kovat haukkumiset ja muuta. Eli sellainenkaan ei onnistu, ei sitten millään. Nyt tilanne on siinä pisteessä, että piti mennä poliisilaitokselle kertomaan asiasta. Poliisit ottivat yhteyttä mieheni exään ja ainakin nyt näyttää, että hän on toistaiseksi jättänyt meidät rauhaan. Miehen kanssa ollaan saatu voimia taas ja selvitettyä ja yhdessä tässä jatketaan toinen toistaan tukien. Ollaan alettu käydä perheneuvolassa kahden viikon välein nyt sovittu ajat sinne. Tuntuu, että se auttaa ja saa miehenikin kunnolla puhumaan tunteistaan.
Lasten äiti on nyt vaan alkanut tämän lasten psyykkaamisen, se tuntuu niin kamalalta. Kaikki asiat mitä vanhempi lapsi kertoi, kuinka heidän äiti on meitä haukkunut. En voi uskoa sellaista. Lapsethan tässä kärsivät ja olemme heidän kanssaan puhuneet nyt paljon siitä, että toisia ihmisiä ei saa haukkua ja äiti ei varmasti tarkoita sitä ym. Koskaan ei ole vanhempi lapsista käyttäytynyt niinkuin eilen käyttäytyi meidän hakiessamme lapset. Hän itki ja huusi kuinka vihaa meitä ja ei koskaan halua olla enää meidän kanssamme. Hän inhoaa meidän eläimiä ja meidän kotia. Vain äiti on kiva. Myöhemmin lapsi pyysi anteeksi meiltä, kun keskustelimme ja alkoi kertoa mitä heidän äitinsä oli haukkunut meitä. En tiedä mitä tehdä. Onneksi lapselle on varattuna lastenpsykologilta aika, ehkä siel saadaan tarvitsemamme apua. Toivo elää siitä, että joku päivä vielä kaikki voisimme hyvin ja olisimme onnellisia, yhdessä kaikki.
Voi ihme näitä satuja!! Kyllä on nyksällä erittäin huono itsetunto, että pitää miehen exästä tehdä se syntipukki väen väkisin!! Mene hoitoon ensin itse, ennenkuin laitat lapset kärsimään moisista jutuista! Käsitätkö yhtään että se sattuu lapsiin nuo valheelliset jutut mitä levittelet? Yrität siisä saada lasten äidin pois heidän elämästään!! Ei voi sairaampaa ajattelua enää olla.
Sympatiseeraan tätä lasten äitiä. Surullista. Olen itse ihan hetken aikaa lievästi toiminut noin. Hänellä on todella kurja olla. Haluaa olla varmasti lastensa kanssa mutta ei jaksa oman päänsä kanssa. : (((
Sympatiseeraan myös lapsia jotka ovat nyt tilanteessa ihan hukassa. Tarvitsevat turvallista aikuista mutta en tiedä onko ihan oikein sanoa lapsille ettet ole heidän äitinsä et ole biologinen äiti mutta tällä hetkellä olet heidän "äitinsä" .
Mielestäni olette hyvin hakeneet apua. Mutta käräjäoikeudet ja poliisit ovat todella ikäviä toimenpiteitä sellaista ihmistä kohtaan, joka tarvitsee tukea eroonsa ja itsetuntoonsa lasten äitinä. Lapsia ei saa ottaa häneltä pois.
Teinä en kyllä lähtisi hankkimaan tähän sopaan lisää lapsia. Mielummin sitten jätät miehen ja etsit uuden jonka kanssa hankit lapset. Nykyisille lapsille olisi iso shokki jos tulisi vielä yksi lapsi joka vie kaiken huomion. Mihin he sitten luottaisivat.
Selvä etäisyys miehesi puolelta xään rauhoittaa tilanteen. Puheluihin ei kannata vastata vaan toimia sähköpostilla ja numerot salaisiksi.
Enkä usko, että olet niin pulmunen itse ette ole kironnut tätä kuviota ja naista tai olisi sanonut mitään pahaa hänestä!
Aika yksityiskohtaista tekstiä...
Toivottavasti äiti ei tunnista itseään tai joku muu hänen läheinen. Napsahtaa syyte meinaan...
Viesteissä ei saa kertoa liian tarkasti esim. lasten iät ,tapaukset ja tapahtumat...
Ensinnäkin kannattaa lopettaa ex:n suojeleminen. Tarkoitan tällä sitä että lasten olisi hyvä tietää millainen heidän äitinsä todella on. Varmaan he sen jo tietävätkin, eivät lapset yleensä tyhmiä ole. Omat kokemukseni sairaasta sukulaisnaisesta ovat opettaneet että lapsille kannattaa olla rehellinen. Silti sairas ihminen saattaa pystyä huijaamaan tarinoillaan lapsia ja välillä aikuisiakin, mutta on huomattavasti helpompaa kaikille kun on tiedossa mikä siellä taustalla vaikuttaa.
Se, että ette puhu lapsille "pahaa" heidän äidistään on tavallaan hienoa, mutta jos hän kerran on paha....
Hohhoijaa... Jokainen taaplaa tyylillään. Terveisin 35-v. lapseton, sairaseläkkeellä oleva sekä parisuhteessa eronneen kolmen lapsen isän kanssa. Ja mullakin on 'kielto' kasvattaa näitä mukuloita. ;)