Kekri

Kekri, on meidän juhlamme!

Kekri oli sadonkorjuujuhla, jota vietettiin ennenvanhaan syystötöiden jälkeen. Samalla vuosi vaihtui maalaisyhteisöissä. Toreilla ja turuilla pidettiin karjamarkkinoita ja palkolliset vapautuivat edellisen vuoden työpesteistään ja etsivät uusia pestejä.

Kekrin ajankohta vaihteli, syyskuun lopulta, pyhäinpäivään. Kekrinä syötiin hyvin ja kestitettiin vieraita.

Irlantilaiset veivät sadonkorjuujuhlan Amerikkaan ja se palasi takaisin Eurooppaan Halloweena, kaiverrettuna kurpitsana.

Meillä Korvessa on elvytetty tuota vanhaa perinnettä. Vietämme kekrijuhlaa erilaisin tapahtumin tänäiltana. Tipasojan kylällä valmistettu komea kekripukki on seisonut pienellä lautalla Kajaanin linnanraunioiden kupeessa odottamassa polttamista muinaisuomalaisen pakanallisen sadonkorjuujuhlan muistoksi.

Juhlaamme liittyy runsaasti mystiikkaa, tuli- ja tanssitaidetta, pakanallinen viiden kylän Kaisan voimin torvilla puhallettava sinfonia "Oodi Pukille. Lopuksi voimahuutojen saattelemana sytytämme pukin tuleen.

Näin on pukki poltettu aikaisempina vuosina, mutta katsotaan onko kekrijuhlan järjestäjillä riittänyt rahaa oheisohjelmaan ja elääkö perinne siltä osin.

Tapahtuma on synnyttänyt myös yhden naisen vastarintaliikkeen. Älkää polttako pukkia.

Tänään pyhäinpäivänä käyn myös haudoilla muistamassa vanhempiani ja isovanhempiani. Olen valmistanut kanervista, sammaleista ja kuivista ohran- ja kaurantähkistä koristeita rakkaitteni haudoille, sytytän kynttilät heidän muistolleen..

Toivotan kaikille palstalaisille hyvää kekriä.

Mandi
901548
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 90

Vanhimmat

Pakanallisuuteen viittaavaa toimintaa samoin kuin jokin Halloween-juhlakin ja siihen liittyvät jutut.

Ehkä sitä kekriä voisi viettää vanhana traditiona, mutta kaikki se Amerikan hullutus joutaisi jäädä pois meiltä. Jo pikkulapsetkin viettävät Halloweenia kaikkine kamaline tykötarpeineen nykyään meilläkin Suomessa.
Ei ole tarpeen täällä Pohjolassa moinen. Lucia valontuojana, on ihan kiva perinne juuri tänä pimeänä vuodenaikana. Aloittaa joulukauden hillityn juhlinnan.
Ei sovi krääsä siihenkään juhlaan.

Äänestä
  • Aloittaja

    Halloween ei sytytä liian amerikkalaisena minuakaan, vaikka syyllistyinkin kräässään kun laitoin ovikranssiin kurpitsakoristeen ; )

    Korven taivas on tylsistyttävän harmaa, joten ihan kiva piristys on tämä pukinpolttojuhla illalla. Katoin juuri pöydän valmiiksi, haudalla käynnin jälkeen.syömme perinteistä karjalanpaistia, perunoita ja porkkanalaatikkoa.

    Äänestä

  • old_profile_29497 kirjoitti:

    Ei ovikranssi ole krääsää, jos se on tehty luonnonaineista eikä mistään muovista tai muusta sellaisesta. Tykkään luonnonaineksista tehdyistä koristeista, hillityllä maulla käytettynä.

    Ovikranssi on minullakin ovessa. Pian kai alkavat nuo Naisten Joulumessut täällä Helsingissä ja sitä ennen on Elma-messut, joilla on paljon kädentaitoa ja kivoja yksilöllisiä koristejuttuja myynnissä. Aika kalliita vain ovat, mutta täytyyhän valmistajien toki saada vähän katetta töilleen.

    Täytyyhän elämässä olla iloakin ja kauneutta!

    Äänestä

  • Aloittaja

    pois turha krääsä! kirjoitti:

    Usein ostopäätös jää tekemättä näillä kädentyöt messureissuilla juuri tuon korkean hinnan takia. Vaikka ei silti ostin Kansallismuseon myymälästä pienen ompelukorin nukketaloni ensimmäiseksi uudeksi esineeksi ja se pieni kori maksoi viisi euroa.

    Keräilyesineisiin pistän rahaa, mutta tykkään värkätä itsekin erilaisia havu-ja jäkälä yms koristeita.. Minulla on ovikranssin pohjana oksista tehty punos, jolle laitan aina kunkin sesongin mukaisia koristeita.

    Iloa ja kauneutta sitä tarvitsemme täällä synkän ja pimeän vuodenajan keskellä ; )

    Äänestä

  • pois turha krääsä! kirjoitti:

    Ei ovikranssi ole krääsää, jos se on tehty luonnonaineista eikä mistään muovista tai muusta sellaisesta. Tykkään luonnonaineksista tehdyistä koristeista, hillityllä maulla käytettynä.

    Ovikranssi on minullakin ovessa. Pian kai alkavat nuo Naisten Joulumessut täällä Helsingissä ja sitä ennen on Elma-messut, joilla on paljon kädentaitoa ja kivoja yksilöllisiä koristejuttuja myynnissä. Aika kalliita vain ovat, mutta täytyyhän valmistajien toki saada vähän katetta töilleen.

    Täytyyhän elämässä olla iloakin ja kauneutta!

    Torstaina kävimme metsästä hakemassa tarvikkeita kransseihin. Mukaan tuli kuusenoksia, lehtikuusenoksia käpyineen, puolukan ja sianpuolukan sekä mustikan varpuja, myös pajunvartta rungoksi. Eilen meitä oli kolme naista ja kukin teimme seppeleen, lesket miehiensä haudalle ja sinkku oviseppeleen. Me lesket kävimme pimeässä hautausmaalla viemässä kynttilän haudalle, se sopii hyvin kranssin keskelle. Tänään tein ovikranssin lahjaksi varvuista. Parikymmentä vuotta sitten tein monta kranssia urheiluseuran myyjäisiin. Tein ne edellisenä päivänä, olivat tuoreita ja menivät hyvin kaupaksi. Täällä ei onneksi kukaan tule päristelemään ovikelloa ja kummittelemaan. Ei sopisi päivään, jolloin ainakin minä hiljennyn muistelemaan edesmenneitä rakkaita.

    Äänestä

  • kekri ja lucia ovat yhtä pakanallisia. Tuo lucia eli lucifer on suoraan saatanallinen, se pitäisi kyllä tyhmemmänkin tietää.

    Äänestä

  • Kristittyjen päivä kirjoitti:

    kekri ja lucia ovat yhtä pakanallisia. Tuo lucia eli lucifer on suoraan saatanallinen, se pitäisi kyllä tyhmemmänkin tietää.

    Kristityt ovat oikeasti kiristettyjä.
    Ei heillä ole mitään todellista vapauden valoa
    eikä ihanaa oloa. Kunhan huijaavat senkun ehtivät.
    Syntiä ja Saatanaa ja tuomiota koko homma läpeensä.

    Äänestä

  • Toivottavasti et sitten juhli joulua, jonka lähes kaikki traditiot ovat pakanallisista juhlista peräisin. Useimmat asiat ovat roomalaisten Saturnaliasta, joulukinkku viikinkien muinaisuskosta, jne.

    Kristityt eivät alkuaikoina juhlineet joulua lainkaan. Syntymäpäiviä juhlivat yleensäkin vain sellaiset pakanat kuten faraot ja Herodes.

    900-luvun tienoilta alkaen kristitytkin alkoivat viettää Saturnalian tapaista hilpeää karvenaalijuhlaa joulun aikaan.

    Nykyaikaista joulujuhlaa kirkossa käynteineen alettiin viettää vasta 1800-luvulla!

    Äänestä

  • kurpizzajuhla kirjoitti:

    Kristityt ovat oikeasti kiristettyjä.
    Ei heillä ole mitään todellista vapauden valoa
    eikä ihanaa oloa. Kunhan huijaavat senkun ehtivät.
    Syntiä ja Saatanaa ja tuomiota koko homma läpeensä.

    Huonostipa tunnet kristityt. Loppupeleissä näemme kuka oli oikeassa.

    Äänestä

  • Pakanallinen joulu kirjoitti:

    Toivottavasti et sitten juhli joulua, jonka lähes kaikki traditiot ovat pakanallisista juhlista peräisin. Useimmat asiat ovat roomalaisten Saturnaliasta, joulukinkku viikinkien muinaisuskosta, jne.

    Kristityt eivät alkuaikoina juhlineet joulua lainkaan. Syntymäpäiviä juhlivat yleensäkin vain sellaiset pakanat kuten faraot ja Herodes.

    900-luvun tienoilta alkaen kristitytkin alkoivat viettää Saturnalian tapaista hilpeää karvenaalijuhlaa joulun aikaan.

    Nykyaikaista joulujuhlaa kirkossa käynteineen alettiin viettää vasta 1800-luvulla!

    ei kyllä ole mitään Saturnaliasta. Kyseessä on vanha yleiseurooppalainen keskitalven juhla.

    Äänestä

  • Että näin kirjoitti:

    Huonostipa tunnet kristityt. Loppupeleissä näemme kuka oli oikeassa.

    kurpizzajuhla kertoi juuri sen, minkälaisen kuvan minäkin olen kristityistä saanut. Ainakin niistä, jotka olen tavannut.

    "Loppupeleissä näemme kuka oli oikeassa."

    - Luuletko että kuoltuasi näet jotain?

    Äänestä

Ei kiitos tommosta roskaa

Äänestä

Kiitos kun kirjoitit, en tiennytkään että Kekri on alun perin eurooppalainen juhla. On mukava, että se on palannut meille, koska syksy on niin pitkä ja pimeä että siihen tarvitaan juhla. Uskon, että Halloween-juhlasta karisee turha amerikalaisuus varmasti ajan myötä kunhan vaan alamme viettää sitä, koska käytännössä meille syntyy siitä oma juhlaperinne ja omat juhlan viettotavat.

Eikä sekä ainakaan minua haittaa, jos tähän syksyiseen Kekri-Halloween -juhlaan jää jotain amerikkalaisia mausteita, jotka kertovat juhlan tarinaa, että se on kiertänyt maailmaa. Eihän meillä suomalaisilla oikeasti olisi paljon mitään, jos me ei koskaan olisi otettu vaikutteita myös ulkomailta.

Äänestä
  • Jaa, että ei olisi mitään ilman vaikutteita. Oletko käynyt koulua lainkaan? Vai eikö oppi vaan uponnut päänuppiin? Vai louskutatko vaan leukojas paremman tiedon puutteessa? Täällä jos missä on vahvat perinteet, luulis sunkin yli kuuskymppisenä nyt tuon verran tietävän

    Äänestä

  • Minun mielestäni kaikki juhlat ja tapahtumat meille lapsenmielisille ja lapsille ovat kivoja näin kaamosaikana, kunhan niihin ei liitetä uskontoa kovin vakavasti.
    Minusta on hauskaa, kun lapsilla on jotain puuhaa ja hauskaa tekemistä. Lapset nauttivat ja kyllä suomalaiset lapset ne hupsuimmat amerikkalaiset tavat jättävät tekemättä. Eihän sitä niin vakavasti tarvitse ottaa,

    Kekri- juhla on suomalaisillekin perinteistä juhlaa satokauden päätteeksi. Parina pyhäpäivänä on mukava tehdä hyvää uuniruokaa ja mennä vaikka viemään kynttilä omaisten haudalle. Se on korutonta ja kaunista. Kynttilöitä sytytän myös kotonani niin pihalle kuin sisällekin - sopii näin kaamosaikaan. Kylläpä se pimeä tuleekin äkkiä alkuillasta, kun kellot siirrettiin talviaikaan.

    Äänestä

  • Tarkennuksena, että Kekri on suomalainen juhla ja vain sillä nimellä Suomessa.

    Äänestä

  • mikäs hiippari se si kirjoitti:

    Jaa, että ei olisi mitään ilman vaikutteita. Oletko käynyt koulua lainkaan? Vai eikö oppi vaan uponnut päänuppiin? Vai louskutatko vaan leukojas paremman tiedon puutteessa? Täällä jos missä on vahvat perinteet, luulis sunkin yli kuuskymppisenä nyt tuon verran tietävän

    Olipas torjuva vastaus! Se taisi kertoa enemmänkin vastaajan omasta koulutustasosta :-)

    Perinteet eivät synny tyhjästä, vaan niihin juuri tarvitaan vaikutteita. Suomeen on tullut vaikutteita lännestä Tukholman kautta ja idästä Pietarin kautta, ja esihistorian aikana jo Baltian kautta Rooman valtakunnasta ja Bysantista asti. Melko varmasti myös muinaiset esisuomalaiset olivat saaneet vaikutteita muilta kulttuureilta Uralin takaa ja etelämpää ennen kuin tulivat nykyisen Suomen alueelle.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kekripukki on saksalaisia alkuperää.

    Kekrin toisena päivänä kylällä lähdettiin "kekriä kiertämään". Kylissä liikkui seurueita, joissa oli mukana kekripukeiksi tai kekrittäriksi naamioituneita hahmoja ja jotka halusivat taloista kestitystä.

    Ilmeisesti merkittävin hahmo oli kekripukki, sarvekas ja pelottavan näköiseksi tarkoitettu olento. Kekripukin sisällä saattoi olla kaksi miestä, jolloin se oli nelijalkainen. Pukki vieraili usein myös nuutinpäivänä, jolloin sitä kutsuttiin nuuttipukiksi.

    (Ote Wikipediasta)

    Lieko muualla suomessa kekripukkijuhlia?

    Elias Lönnrot -seura suunnittelee kekrijuhlan laajentamista ensi vuonna mm. kekrikulkueeseen, jossa oljista tai mistä milloinkin tehty kekripukki kuljetetaan juhlakulkueessa joen rantaan poltettavaksi. Tuo perinne palautetaan aikaisempien vuosien mukaiseksi.

    Tarkoitat keripukkia?

    Äänestä

lisää kekreistä ym muista vanhoista juhlista täältä: http://adf.ly/3T9gj

Äänestä

Sillä halloewwnillä, aivan kuten pyhäinpäivälläkin, on juurensa aunperin pakanoiden juhlassa. Molemmat ovat brittein saarten kelttien uuden vuoden juhlien perillisiä.

Äänestä

Ei juhlita tätä jenkkiläistä paskaa!

Vietämme pyhiä perheen ja ystävien kesken. Valmistan kotimaisia ruokia ja katan kauniisti. Tapaamme sukua ja ystäviä. Muistamme vainajia ja käymme haudoilla.

En pidä ovikellon rämpyttelystä! Tätä on jatkunut jo viikon ajan. Mitä hirveimpiin asuihin pukeutuneet lapset tulevat ovelle ja huutavat karkki tai kepponen!

Minua suorastaan VITUTTAA tämä jenkkien matkiminen ja kaikki mikä tulee jostain muualta maailmasta on hienoa.

Eikö kukaan halua vaalia omaa perinnettä ja kulttuuria??

Äänestä
  • Pyhäinmiestenpäivä on pyhäinmiestenpäivä, eikä mikään halloween. Silloin muistellaan pyhiä miehiä, eli menneiden vuosisatojen suuria uskonmiehiä ja perehdytään heidän elämäntarinoihinsa joissa on paljon opiksi otettavaa. Tarkoitus ei ole muistella kuolleita sukulaisia.

    Äänestä

Halloween on kamala. Suomeen sitä on lanseeraamassa tällainen kuin Erikoiskauppojen liitto !!!

Että tiedätte mistä ahterista se tulee.

Äänestä

Kun pahan valta kasvaa kaikkialla
vahvista ääntä toisen maailman...

vaikka tohon amerikkalaiseen juhlaperinteeseen liittyy toi ihmisten/ lasten "demonisointi" kaikenlaisilla asuilla ja kerrotaan mitä ihmeellisempiä kummitustarinoita, niin kyllä uskon että enkeleitäkin sekaan mahtuu..

Kiitosjuhlahan se on ainakin vanhalle väelle syksyn aika. Työkalut talteen ja nauriit kuoppaan. Poppoo lämpimään tupaan ja lepäämään.

Joku armoton henkivaltojen taisto lienee tässäkin juhla-asiassa, kuka se on profeetta ja näkijä sanomaan että mikä se on ainoa ehdoton tapa juhlia mitäkin asiaa.
Mä uskon enkeleihin, heiilläkin on omat tehtävänsä maailmassa ympäri vuoden --- menneitten sukupolvien saatto, tuo ihmiskunnan näkymättömien todistajien joukko, saavathan he elää, ainakin ihmisten mielissä ja muistoissa.

Vaikka kuinka kuormitettu ja raskautettu maailmantaakoilla olisi ihminen, niin välillä irroittautuminen arjesta tekee ihan hyvää kaikille.
Lämpöä, valoa ja iloa --- ketä nukuttaa, pimmeessä saa paremmat unet.

Äänestä

Ei juhlita tätä amerikkalaista/kaupallista juhlaa. Meillä ollaan kotona ja syödään vähän paremmin. Rauhoitutaan tämä arjen keskellä
Tämä halloweeni tapahtuma sopisi paremmin tuonne tammikuulle, nuutipukinpäivälle.

Äänestä

Jaa kekri.

No hyvä kun tuli tiedoksi, tuolla junioripalstalla joku paasasi jostain juhlapyhästä, enkä oikein ollut kalenterissa mukana, ei ollut hajuakaan, että nyt on sitten kekri.

Mä vastustan ankarasti melkein kaikkia ns. juhlapyhiä. Net kun on jostain ihmeestä tänne roudattu. kaikenmaailam halloweeinit ja pahinhan on joulu, jossa uskikset keikkas ikivanhan ja perinteisen talvitradition omiin epämääräisiin tarkoitusperiinsä.

Noin kalenterista. Nyt niin uskomattoman lämmintä ollut, että aika on tuntunut pysähtuneen. Ei edes auton ikkunoita ole tarvinnut skrapata, vaikka marraskuu hyvällä alulla. Ainoo on tietenkin toi pimeys. Kuka idiootti lie alunperin keksinyt talviajan? Meinaan vaan, mitä hyötyä siitä on kenellekkään, että illalla pimeys tulee aikaisemmin ja unirytmit menee sekaisin? Hitto, jos nyt kelloa pitää siirtää, niin toiseen suuntaan. Näkee töissäkäyvät ihmisetkin edes vähän luonnonvaloa töitten jälkeen. Ja meitsi, vnha yökukkuja useasti herää siihen aikaan, kun ulkona alkaa hämärtymään >:/

Niin juu sadot on korjattu. Nyt pöndellä olleet innoissaan peltohommissa. Hyvä kyntää ja tehdä muita syysjuttuja, ei ole märkää, eikä ole edes pakkasia, saapi nyt näkee, miten käy sitten roudan kanssa. Keväällä hankala kylvää, jos maa jäässä.

Mun mielestä nämät perinteiset ja ihan vuodenaikoihin liittyvät juhllat on ihan jees. Jokin juhannuskin ihan ok, kun unohtaa siihen liitetyt pakkojutut. Mä muuten olen joskus polttanut päsiäiskokkoa. Onhan se toki vanha perinnekkin. Mutta silloin hyvä polttaa roskia siinä sivussa:D

=DW=

Äänestä
  • Talviaika kyllä sattuu olemaan meidän normaaliaika. Pitäis mieluumin kysyä kuka hemmetti keksi kesäajan.

    Äänestä

Onkohan kaikilla, vielä kaikki naamarit tallella? :)
H.

Äänestä

EI KIITOS HALLOWEENEILLE JA KEKREILLE!

Eikö tuossa Suomen kalenterissa ole nyt jo ihan tarpeeks erilaisia teemapäiviä ja juhlia. Ainoastaan ystävän päivä on noista tuontihumputuksista jotenkin perusteltu.

Eikö Pääsiäisissä, aprillipäivissä (ainut aineeton teemapäivä), vapuissa, juhannuksissa, ja jouluissa ja uusissavuosissa ole ihan riittävästi? Monissa paikoissa saatetaan viettää vielä loppukesän juhlia, kuten esimerkiksi venetsialaisia.

En aio ikinä ruveta viettää halloweenejä, enkä opeta lapsiakaan siihen hömpötykseen!

Äänestä

Jos täytyy valita, niin kotosuomalainen kekri-perinne iliman muuta voittaa tuontijuhla halloveenin. Vaikka juhlilla onkin yhteinen alkujuurensa ties missä historian hämärissä, ovat ne kuitenkin niin erilaisia. Meidän täällä Suomessa kannattaisi elvyttää ja kehittää omia tapojamme, eikä aina matkia ns. suuren maailman kotkotuksia, eivät oikein istu suomalaiseen menttaliteettiin.Kauppiaat tietysti kannattaa krääsäjuhlia, helppoo rahaa kilahtaa kirstuun.

Äänestä

kyllä se on ihan miellyttävää jos jollain on vielä varallisuutta halloweenejä vietellä minun varallisuuteni eivät sellaiseen juhlimiseen riitä kiitos kataisen jyrkin ettei tässä sitten muuta,hyvää halloweenia nyt sitten vain kaikille

Äänestä

Taas jenkki p a s k a a,suomi maailman toiseksi amerikkalaistunut maa.
Vietetäänkö seuraavana NATO jaisia?

Äänestä

Kekri on siirretty väärälle ajankohdalle. Alunperin se oli viimeinen päivä lokakuuta (samaan aikaan kuin amerikkalainen Halloween), mutta se mentiin jostain kumman syystä siirtämään marraskuulle, eli täysin väärään ajankohtaan. Juhlat pidettiin "oikaoppisesti" lokakuun viimeisenä päivänä.

Yliopiston lehdessä (Aviisissa) oli se oikeaoopinen kekrin päivämäärä, sielä varmistin, kun hämmästyin, miten pyhäinpäivä on viime vuosina muljahtanut Suomen kalenterissa marraskuulle. Ihmiset juhlivat nyt kyllä aivan vääränä ajankohtana, yliopistobn historiantutkijoihin luotan enemmän kuin Suomen kalenterisotkuihin. En minä jouluakaan juhli tammikuussa. Hauskaa piristystä arkeen oli, mutta nyt se on jo aikoja sitten mennyt. :)

Äänestä
  • Niin teki. Juhla oli jo viime viikonloppuna. Onhan se nyt älytöntä yrittää juhlia sellaista juhlaa pyhäinpäivänä

    Äänestä

  • abcdefghallow kirjoitti:

    Niin teki. Juhla oli jo viime viikonloppuna. Onhan se nyt älytöntä yrittää juhlia sellaista juhlaa pyhäinpäivänä

    Niin, Halloween on kyllä ihan eri juhla kuin Pyhäinpäivä. Halloween oli viime viikonloppuna ja Pyhäinpäivä on nyt.

    Äänestä

  • Joo niin on kirjoitti:

    Niin, Halloween on kyllä ihan eri juhla kuin Pyhäinpäivä. Halloween oli viime viikonloppuna ja Pyhäinpäivä on nyt.

    Kekri, Samhain, Pyhäinpäivä ovat kaikki periaatteessa sama juhla. Halloween pyhäinpäivän aatto ja kristillistetty samhain. Kekri kristillistettiin pyhäinpäiväksi.

    Äänestä

No kylläpä täällä piisaa tiukkapipoista sakkia. Halloween on juuri parhaita juhlia harmi vaan että nämä suomalaiset mököttäjät on niin tylsiä ettei jaksa panostaa.

Äänestä
  • ostanut kiitospäivän kalkkunan valmiiksi? Kiitospäivänä me muistelemme ensimmäisten amerikkalaisten uudisraivaajien saamaa ensimmäistä viljasatoa uudella mantereella.

    Äänestä

  • Oletko jo kirjoitti:

    ostanut kiitospäivän kalkkunan valmiiksi? Kiitospäivänä me muistelemme ensimmäisten amerikkalaisten uudisraivaajien saamaa ensimmäistä viljasatoa uudella mantereella.

    Minäkin muistelen lämmöllä sitä kun Englantilaiset esi-isämme menivät amerikkaan, tappoivat inkkareita ja perustivat Suomen uudelle mantereelle.

    Halloween ei ole suomalainen juhla miltään osin. Se on kauppiaiden luoma kulutusjuhla jotta he saisivat rahaa. Halloweenia ei ole edes kalenterissa merkittynä.

    Vituttaa kun kauppiaat vetoavat lapsiin vaikka se on lailla kiellettyä ja yrittävät heidän avullaan istuttaa uutta kulutusajankohtaa heidän kauppiaskalentereihinsa!

    Äänestä

Tuollainen kiitospäivä on heti laitettava viralliseksi liputuspäiväksi, koska munkin sukulaisia on mennyt ameriikkaan, onneksi lähtivät, kiitos siitä.

Äänestä

en ole keltti, enkä edes irlantilainen, joten ei tuu juhlittua

Äänestä

Halloween saa olla, pyhiä miehiä en tunne enkä tunnusta edes olleen. Jos olisi auto alla, olisin kai käynyt viemässä vanhemmille kynttilät tuonne runsaan sadan kilometrin päähän. Nyt työyön jälkeen päivä meni levossa ja ainut juhlaan viittaava oli se, että tein itselleni hyvää ruokaa, en minkään kekrin vuoksi vaan ihan vain sen takia että taas alkaa parin viikon eläkepätkä. Siinä on juhlan aihetta tarpeeksi.

Äänestä

Juu on siellä jenkkilässä osattu kekkereitä viettääkin. Kurpitsatkin palautetaan eurooppaan koverrettuna ja parhaat palat syötynä. Ja vielä irvinaama-koristeena.

Äänestä
  • :DD tää oli hyvä :), kiitos nauruista!

    Äänestä

Minun äitini kertoi, että silloin ennenvanhaan tämä keksi on ollut jopa suurempi juhla esim.piioille ja rengeille kuin joulu.
Kekrinä on piiat ja rengit usein vaihtaneet taloa ja jos ei niin saaneet ainakin palkkansa ja lomaa ja emäntä on kukon (lanttu,liha yms) leiponut mukaan.
Ja kuten äiti sanoo niin "köyhäkin on keppinsä pään nuolaissut" eli tarkoittaa juuri sitä että sadonkorjuun sadosta on nautittu ja pöytä laitettu koreaksi vaikkei sitä ole juuri ollut millä "mällätä" kuten nykyään sanotaan.
Vietän lasteni kanssa sellaista pientä kekriä..syödään jotain hyvää ja poltetaan kynttilöitä.Viedään rakkaiden haudoille kynttilät jne jne, mutta ne naamarit ja kurpitsat saa jäädä meiltä rauhaan ja kaikki muukin se "kauheus" siitä, millaista se amerikassa tuntuu olevan.
Ihanaa Pyhäinmiesten päivää ja iltaa kaikille.

Äänestä
  • Kuten Älpykkäliini totesiKekri on ikivanha perinne nimenomaan loka-marraskuun vaihteessa. Kustaa Vilkuna kirjassa Vuotuinen ajanatieto tuo esiin miten Kekriä on vietetty ajan saatossa. Ehdottomasti Kekri perinnettä ei pidä sotkea Halloween- juhlaan joka on ihan eri juttu.

    Kävin tänään paikallisilla Kekri-markkinoilla. ostoksiakin kertyi, lampaantalja auton istuimelle ja luomutuotteita suoraan tiloilta. Lammasryynäri pussukka ohraryyneillä, oli tosi maukasta lämmitettynä, kyllä vieraiden mukaan ryynärit vaativat ehdottomasti punaviiniä kyytipojaksi. Itsetehdyt makkarat ovat tosi hyviä. Minusta kauppojen makkarat ovat kaikki saman makuisia, sillä erotuksella joistakin tihruaa juustoa mausteena.

    Kauniita ovikransseja, villasukkia, kauniita neuleita ym. Varsinainen Kekrin juttu, sitä taloudenhoitajan pestiä ei kukaan tullut tarjoamaan, lienenkö yli kulunut ja loppuunkäytettyä tavaraa.

    Mukavasti meni keskipäivä tuttuja tavatessa informaation vaihdon merkeissä. Kyllä Kekri markkinat ovat ihan tätä päivää, kiva kun Korpikirjailija toi Kekrin palstalle.

    Äänestä

  • Tiesitkö että tuo sanonta millä "mällätä" on itseasiassa alunperin sanonta, kun on millä "myllätä" joka tarkoitti sitä että rikkailla oli jyviä, eli ruokaa, eli käytännössä tulevaisuus turvattu, eli heillä oli millä myllätä.

    Äänestä

Koulussa vietettiin elonkorjuujuhlaa ehkä elo vai syyskuussa. Sillä ei ollut mitään tekemistä taas Halloweenin kanssa. Tiedä sitten. Kekristä en tiedä mitään vielä.

Äänestä

Pyhäinmiestenpäivä ja siihen kuuluvat perinteet kunniaan! Halloween on monelle taas vain 1 syy "bilettää" eli tutummin sanottuna ryypätä. Jopa kolmekymppiset tyypit pukeutuu typeriin asuihin ja vetävät pään täyteen, jotta edes hetkeksi pääsevät takaisin lapsen tasolle... No, eihän ryyppäämisessäkään silloin tällöin mitään pahaa ole, mutta tarvitseeko siihen kehitellä jotain naurettavia tekosyitä, kuten joku Halloween?!

Äänestä

Tarinoissa elää se "jokin"

Ainakin mun lapsenlapset on tykännyt kovasti kun joskus iltaisin kerrotaan jo edesmenneistä ihmisistä ja "vanhasta ajasta".
Pikku pojat tykkäsi kovasti myös Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen tarinoista. Niistä syntyi meillä paljon juttua, naurua ja leikkiä.

Äänestä

Kyllä se nyt vain on niin että meillä täällä taigan keskellä ei paljon juhlita, varsinkin jos se juhla on jotain ulkomaalaista hapatusta ja varsinkin jos siihen ei liity puukkotappeluja ja juominkeja. Olishan se kauhee asia jos jollain sattuis oleen kivaa ja nauras ja menis hernerokka väärään kurkkuun siihen vois vaikka kuolla.

Pikkupennutkin laittaa naamiaisasuja ja koputtelee ovelle kesken meidän saunakaljottelun ja sanoo että happy halloween onksulla karkkeja setä ja mä sanon että turpiin tulee jos et mee äkkiä.

Onneksi iskän ja mutsin haudat ovat sopivan kaukana siellä salolla ettei tartte lähtee roudaan mitään havuja tai tuikkuja.

Laa kekristä puhutaan? Ihan turha keksintö meillä täällä mässäillään ja ökyillään vuoden ympäri on nähkääs sadonkorjuu jossain päin maailmaa joka ainoo päibä.

Äänestä
  • Millonkahan ne laittaa "edit" napin tälle palstalle?

    Halloween on nimenomaan lasten ja nuorison suosima juhla: naamiasaujen ei tarvi olla mistään kauhuleffoista ja kaikkein pienimmät juhlijat on usein puettu ei-pelottaviin asuihin: prinsessoiksi, leppäkertuiksi, merirosvoiksi jne. Aikuisten Halloween-juhlissa on myös monenlaisia eri asuja ja toi zombie/kauhulinja on lähinnä nuorison alakulttuuria joka on tullut meille tututksi filmeistä.

    Nut taas jos annatte kauppiaiden liiton luoda jonkun juhlaperinteen niin tiedätte varmasti että se mikä eniten myy on se mitä tuputetaan hyllyillä halloweeniksi.

    Ja sitten se päivämäärä: Halloween ja Pyhäinmiestenpäivä ovat todellakin kaksi aivan eri asiaa: ensimmäinen on iloinen ja rakastettu karnevaali syyspimeydessä ja toinen perinteinen kirkollinen juhlapyhä. Halloween on AINA 31 lokakuuta, mutta voihansitä juhlia milloin haluaa, jos haluaa juhlia yksinään.

    Äänestä

  • Aloittaja

    paloma.se.co kirjoitti:

    Millonkahan ne laittaa "edit" napin tälle palstalle?

    Onko kekrin vietto ruotsissa jäänyt Halloween jalkoihin, vai onko teillä lainkaan kekri perinnettä?

    Äänestä

  • old_profile_29497 kirjoitti:

    Onko kekrin vietto ruotsissa jäänyt Halloween jalkoihin, vai onko teillä lainkaan kekri perinnettä?

    Mikäli Wikipediaan on uskominen, niin Kekri näyttäisi olevan suomalainen sadonkorjuujuhla...hieman epämäärinen ajankohdaltaan ja sisällöltään.

    http://sv.wikipedia.org/wiki/Kekri

    Äänestä

  • Aloittaja

    Tässä kerkiä mittään kirjoitti:

    Mikäli Wikipediaan on uskominen, niin Kekri näyttäisi olevan suomalainen sadonkorjuujuhla...hieman epämäärinen ajankohdaltaan ja sisällöltään.

    http://sv.wikipedia.org/wiki/Kekri

    Kekrijuhla on suomalainen sadonkorjuujuhla. Muualla lienee erilaisia nimityksiä tälle synkän vuodenajan valoa arkeen tuovalle juhlalle.

    Äänestä

  • old_profile_29497 kirjoitti:

    Kekrijuhla on suomalainen sadonkorjuujuhla. Muualla lienee erilaisia nimityksiä tälle synkän vuodenajan valoa arkeen tuovalle juhlalle.

    Täällä Ruotsissa ei taida olla muuta sadonkorjuujuhlan nimeä, kuin juuri "Skördefest" -nimitys. Kaupunkien tai eri järjestöjen järkkäämä syystapahtuma, joka vaihtelee ohjelmaltaan. Usein kuitenkin siihen sisältyy kasvi- ja kukkateema...esitellään syksyn satoa ja kilpaillaankin kasvattajien kesken.

    Äänestä

  • old_profile_29497 kirjoitti:

    Onko kekrin vietto ruotsissa jäänyt Halloween jalkoihin, vai onko teillä lainkaan kekri perinnettä?

    Ei täällä ole mitään kekriä eikä ollut Suomessakaan silloin kun vielä siellä asuin. Kansanperinne jota on elvytetty viime vuosikymmenellä, uskoisin? i minulla ole mitään kekriä vastaan, kuullostaa ihan mukavalta polttouhreineen jne. mutta luulen että kauppiaiden liitoilla on ongelma kekrikrääsän markkinoimisessa, koska kekri on niin "maanläheinen" juhla.

    Halloweenia viettävät lähinnä lapset ja nuoriso, kouluissa ja vapaa-ajan kodeissa. Ei se mikään iso juttu ole täällä, vain pieni parenteesi rapujuhlien ja joulun välissä. Pyhäinpäivä on juttu erikseen: haudoilla käydään ja sitten kinkulle kotiin ja sillipurkki pöytään.

    Äänestä

  • Tässä kerkiä mitään kirjoitti:

    Täällä Ruotsissa ei taida olla muuta sadonkorjuujuhlan nimeä, kuin juuri "Skördefest" -nimitys. Kaupunkien tai eri järjestöjen järkkäämä syystapahtuma, joka vaihtelee ohjelmaltaan. Usein kuitenkin siihen sisältyy kasvi- ja kukkateema...esitellään syksyn satoa ja kilpaillaankin kasvattajien kesken.

    Taitaa olla aika paikallsia noi skördefestit myös, mun kotiseudulla en ole nähnyt ilmoituksia, mutta en kyllä tarkkaan seuraakaan. Sana näkyy eniten ICA ja COOP-kauppojen mainoslehtisissä.....

    Äänestä

  • paloma.se.co kirjoitti:

    Taitaa olla aika paikallsia noi skördefestit myös, mun kotiseudulla en ole nähnyt ilmoituksia, mutta en kyllä tarkkaan seuraakaan. Sana näkyy eniten ICA ja COOP-kauppojen mainoslehtisissä.....

    Rippuu varmaankin siitä kuinka aktiivinen on kaupungin kulttuurihoito (kulturförvaltning) tai pienempien paikkojen kylätoimikunta (hembygdsförening). :)

    Yksityiset tuskin koskaan mitään sadonkorjuujuhlia järjestävät.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Tässä kerkiä mitään kirjoitti:

    Täällä Ruotsissa ei taida olla muuta sadonkorjuujuhlan nimeä, kuin juuri "Skördefest" -nimitys. Kaupunkien tai eri järjestöjen järkkäämä syystapahtuma, joka vaihtelee ohjelmaltaan. Usein kuitenkin siihen sisältyy kasvi- ja kukkateema...esitellään syksyn satoa ja kilpaillaankin kasvattajien kesken.

    Alustuksessani kerroin hitusen historiaa kekristä. Itseasiassa kaikkialla maailmassa on sadonkorjuuseen liittyviä juhlia.

    Tässä tuli mieleeni keskiajan sadonkorjuujuhlat. Koska noina aikoina säilöntä menetelmät olivat mitä olivat, ihmiset söivät ja joivat itsensä jopa sairaiksi kun ruokaa oli. Kukaan ei tiennyt huomisesta eikä siitä milloin saavat seuraavan kerran mässäillä ; ).

    Nykyisin asiat ovat toisin ja siksi onkin tarpeellista palauttaa mieliimme vanhoja perinteitä miksi niin tehtiin.

    Juhlitaan menneitä ja tuodaan arkeen menneen ajan havinaa.

    Äänestä

  • old_profile_29497 kirjoitti:

    Kekrijuhla on suomalainen sadonkorjuujuhla. Muualla lienee erilaisia nimityksiä tälle synkän vuodenajan valoa arkeen tuovalle juhlalle.

    Talonpoikaisyhteiskunnassa tämä vuotuinen piikojen ja renkien pestaustapahtuma oli täällä Ruotsissa aina Mikkelinmessuilla, siis Mikkelinpäivän juhlana ja monissa paikoissa pidettiin silloin syysmarkkinoita joita kutsuttiin Mikkelinmarkkinoiksi. Tää Mikkelinpäivä niinkuin henrij mainitsikin, on minusta lähimpänä suomalaista kekriä, vaikka kekri on todennäköisesti vanhempaa alkuperää ja siihen liittyy enemmän "pakanallisia" uskomuksia.

    Suomessa juhlapyhiä on lyhennetty yhdistämällä ne viikonloppuihin. Juhannuskaan ei osu kuin harvoin Juhanin päivälle kuten lapsuudessani osui. Sama perimmäinen tarkoitusperä on mikkelinpäivällä ja kekrillä.

    Äänestä

  • old_profile_29497 kirjoitti:

    Suomessa juhlapyhiä on lyhennetty yhdistämällä ne viikonloppuihin. Juhannuskaan ei osu kuin harvoin Juhanin päivälle kuten lapsuudessani osui. Sama perimmäinen tarkoitusperä on mikkelinpäivällä ja kekrillä.

    Hieman guuglailtuani tuli esiin myös mikkelinmessuyöhön liittyviä kansanperinteitä Ruotsista, mm. se että kaikki karja ja hevoset oli oltava sisätiloissa ennen mikkelinmessua, hiirenhiljaa että ne suojeltuisi noitakonsteilta.
    Tässä linkki jos haluat luka lisää, ruotsiksi:
    http://www.edu.linkoping.se/museum/mickelsmass.htm

    Sama juttu täälläkin: mikkelinpäivääkin on siirretty ainakin kolme kertaa:)
    Juhannus menee miten sattuu (oikeesti se pitäisi olla juuri Johannes Kastajan päivänä kristillisen tradition mukaan ja kesäpäivän seisauksen aikaan kristinuskoa vanhempien kansanperinteiden mukaan).

    Tää kirkollisten ja pakanallisten juhlapyhien keskeiset pakkoavioliitot ovat osa maailmanlaajuista uskonnollista synkretismiä missä vanhat ja uudet uskot sulautuvat toisiinsa muodostaen ajan mukaan aivan uusia kultteja.

    Muistanpa vanhempieni kertomuksia kuinka karjaa oli suojeltava noidilta.
    Liittyy juuri tähän mikkelinpäivä/kekri taikauskoon. Ainahan kylillä oli niitä, jotka halusivat tekeytyä noidiksi ja tehdä ilkivaltaa naapureilleen.

    Äänestä

  • Aloittaja

    paloma.se.co kirjoitti:

    Sama juttu täälläkin: mikkelinpäivääkin on siirretty ainakin kolme kertaa:)
    Juhannus menee miten sattuu (oikeesti se pitäisi olla juuri Johannes Kastajan päivänä kristillisen tradition mukaan ja kesäpäivän seisauksen aikaan kristinuskoa vanhempien kansanperinteiden mukaan).

    Tää kirkollisten ja pakanallisten juhlapyhien keskeiset pakkoavioliitot ovat osa maailmanlaajuista uskonnollista synkretismiä missä vanhat ja uudet uskot sulautuvat toisiinsa muodostaen ajan mukaan aivan uusia kultteja.

    Luin tuon linkkisi. Löysin myös tällaisen jutskan ; )

    Kekri oli myös hedelmällisyyttä tuova henkiolento, jota kekrinä juhlittiin. Muun muassa Mikael Agricolan epäjumalien luettelo vuodelta 1551 kertoo Kekrin lisänneen karjan kasvua:

    Äänestä

Empä tiedä, en muista kuin mikkelelinpäivän, silloin piti olla nauriit nasassa, ja kaalet kasassa, niin ja akat tuvassa.

Äänestä

Itse asiassa se muinaiskelttien pippalo oli Samhain ja siihen kuului kaiverrettujen nauriiden sisällä poltetut kynttilät. Nuo nauriit vaihtuivat jenkeissä kurpitsoiksi, mutta tuo lyhtyperinne on kumminkin alkanut Euroopasta.

Äänestä

Samhain, vuoden viimeinen päivä jolloin ikuisuuden portit avautuivat molempiin suuntiin...

Äänestä
  • Aloittaja

    Taidat olla aamuyönviisas. 60 vuotiaat tuskin juhlii halloweeniä, pelottelemalla naapureita ; ))

    Äänestä

  • old_profile_29497 kirjoitti:

    Taidat olla aamuyönviisas. 60 vuotiaat tuskin juhlii halloweeniä, pelottelemalla naapureita ; ))

    Ihanaa, että olet herännyt! Kyllä useimatkin 60 "joutuvat juhlimaan" Kekriä ja Halloweeniä, koska sitä jälkikasvua on jotenkin vahdittava.

    No tuo kirjoittaja taitaa olla joko nuori, tai häirikkönuorisoa kasvattava ikuinen nuori? Varokaamme häntä, koska hänen lapsensa tekee näitä ilkitöitä spreijaillen autoja ja vanhusten ikkunoita.

    Omasta lapsuudestani (40-50-luvulla) muistan maaseudulta, että Kekrinä (äitini siitä mainitsi) oli lammaskaalia ja päiviä en muista. Ainakin syksyllä tapettiin sika, vasikka!/koita ja lampaita, jotka sitten suolattiin.

    Mielestäni nykyisin on jätetty nämä vanhat perinteet täyttämättä. Hillutaan kaikenlaisten naamareiden kanssa toreilla ja turuilla peloittelemassa "mummoja"!

    Toisaalta on hyvä, että nykyisin ei ole niitä "orjamarkkinoita", jotka silloin syksyisin toteudettiin, vaikka valittettavasti se on siirtynyt nykyisin jokapäiväiseksi tuskaksi, joka halutaan lakaista pois julkisuudesta.

    Äänestä

Kuten joku aikaisempi kirjoittaja täällä jo kertoi, kekri on monisatavuotinen perinne joka on liittynyt satovuoden taitteeseen. Juhlittiin satokauden päättymistä. Sen ajankohta on ollut hyvin liikkuvainen. Siitä se sitten on sulautettu katoliseen pyhien miesten päivään ja muuttunut yleisesti vainajien juhlaksi - ei ainoastaan pyhien. 1955 pyhäinpäivän ajankohdaksi on määritetty marraskuun ensimmäinen lauantai. . Osa kekrin varhaisemmista tavoista on siirtynyt jouluun ja uuteenvuoteen.

Äänestä

Ei juhlita kekriä, eikä halloweenia, vaan Pyhäinmiestenpäivä. Muistellaan pois nukkuneita omaisia, kristinuskon marttyyreja ja rakastetaan niitä jotka vielä elävät kanssamme maan päällä.

Äänestä

Tuli mieleen opiskeluaika, jolloin oli kuusipäiväinen työviikko. Pyhäinmiestenpäivä katkaisi syyskauden- oli kaksi vapaata päivää ja opiskelijat matkustivat sankoin joukoin kotikulmilleen kauemmaksikin. Itse asuin niin lähellä. että pääsin tavallisena viikonloppunakin vanhempien luo. Pääsiäinen katkaisi kevätkauden.

Äänestä

Markkinamiesten ja -naisten vouhotusta koko Halloween. Halloween on nyt viimeisen 5 vuoden aikana hiipinyt kuin varkain suomalaistenkin juhlaksi.

Noh, kaipa tähän pimeään vuodenaikaan ennen joulua jokin piristys kaivataan.

Nimi "halloween" minua kuitenkin kovasti kiusaa. Kekri kuulostaisi paljon kotoisemmalta, mutta halloween-nimi varmasti myy paljon paremmin, kun se on niin seksikkään ulkolainen nimi.

Äänestä
Aloittaja

Huomenta kaikille!

Olinpas yllättynyt kuinka vilkasta täällä on ollut illan, yön ja aamun tunteina. Itse olin kekrin vietossa, ensin linnanraunioiden kupeella pukin polttoa seuramassa ja sitten ystäviemmei luona iltaa istumassa. Ei ollut halloween krääsää vaan ihan suomalaista edamia, salamia, salaattia sekä ruisnappeja naposteltavana. Juomana jäävettä sekä suomalaisuudesta poikkeavana chileläistä punaviiniä ; )

Pukinpolttojutska oli lyhyt ja karun kaunis noin vajaa tunnin kestävä ja siitä oli riisuttu edellisten vuosien valoloistoa pois, liekö laman ja säästölinjan seurausta.

Tilaisuus keräsi kuitenkin tuhansia kaupunkilaisia joen rantaan tuijottamaan kun pukkiparka paloi "poroksi".

Hautuumaalla iltapäivällä oli vilkasta. Kynttilät valaisivat harmautta. Kajaanin oppaat olivat järjestäneet kiertokävelyn kuuluisien kainuulaisten haudoille. Siinä sukuhautamme läheisyydessä on Urho Kekkosen vanhempien haudat.

Äänestä
  • Vieläkö Kekkosen muistomerkki on tallella, muistan sen oleva sellainen mutkikkaan torven vertauskuva. Ehkä se kertoo ajasta jona Kekkonen eli, kovin olivat mutkaiset, monitahoiset Suomen kuviot, hänellä oli tietoa ja taitoa neuvotella asioita maan edun mukaisesti.

    Kekkosen syntymästä on muistaakseni 110vuotta ja vielä jok´ikinen suomalinen muistaa ja tietää kuka oli Kekkonen. Totuus ei pala tulessakaan, vaikka häntä on yritetty mustamaalata kaiken aikaa, mitään väärää ts mikä ei olisi maan edun mukaista ei ole löytynyt.

    Äänestä

  • Aloittaja

    ent.kajaanilainen kirjoitti:

    Vieläkö Kekkosen muistomerkki on tallella, muistan sen oleva sellainen mutkikkaan torven vertauskuva. Ehkä se kertoo ajasta jona Kekkonen eli, kovin olivat mutkaiset, monitahoiset Suomen kuviot, hänellä oli tietoa ja taitoa neuvotella asioita maan edun mukaisesti.

    Kekkosen syntymästä on muistaakseni 110vuotta ja vielä jok´ikinen suomalinen muistaa ja tietää kuka oli Kekkonen. Totuus ei pala tulessakaan, vaikka häntä on yritetty mustamaalata kaiken aikaa, mitään väärää ts mikä ei olisi maan edun mukaista ei ole löytynyt.

    Asustelen Kekkosen koulun kupeessa, jota isänikin on aikoinaan käynyt. Kekkospatsakin on tuossa näköetäisyydellä. En ole ikinä ymmärtänyt miksi siitä patsaasta tehtii sellainen tötterö. Mielestäni hän olisi ansainnut näköispatsaan.

    Kainuussa on satoja kilometriä teitä, jotka ovat Kekkosen työn aikaan saamia. Nykyinen liikenneministeri suomussalmelainen nainen ei saa aikaiseksi edes routavahinkojen parannustöitä korven teille eikä yleisien liikenneyhteyksien parantamista vaan me roikutaan kaikkein kalleinpien yhteyksien päässä pääkaupunkiseudusta.

    Minulla on tuolla galleriassani protestikuva Kekkosesta kamunani. Protestikuva nyky Suomen politikan kuvioita vastaan ; ))

    Äänestä

Kerrot kyllä asiaa, mutta jotkin eivät täsmää. Kekrijuhlaa, sadonkorjuun päättymisen juhlaa on vietetty kuvaamallasi tavalla ja palkolliset vaihtoivat pestejään ja tuhlasivat edellisen vuoden tienestejään markkinoilla, palkka kun maksettiin usein vain kerran vuodessa. Kun kristinuskoa istutettiin pakanakansaan ja haluttiin ruotia pois vanhoja tapoja, yhdistettiin pakanakansan moninaiset juhlat kirkollisiin juhliin. Meillä siitä tuli alkujaan Pyhäinmiestenpäivä, vsta 1955 eteenpäin sukupuolineutraali Pyhäinpäivä joka asettuu lokakuun viimeisen päivän ja marraskuun 6 päivän väliseen lauantaihin. Se on meillä vainajien muistamisen päivä, jolloin käydään omaisten haudoilla ja viedään usein havuseppele. Halloween myös juontaa kelttiläisestä perinteestä, sen nimi kokonaisuudessaan oli All Hallow´s Eve ja perinteen mukaan vainajahenget lähtivät vaeltamaan haudoistaan ihmisten pariin Pyhäinpäivän aattona. Pahantahtoisia henkiä petkutettiin naamioitumalla itsekin hengiksi ja kummituksiksi ja ihmiset hyvittelivät pahojahenkiä lahjoin välttyäkseen niiden pahanteolta ja kaunalta, kostolta. Haudoille sytytettiin tulia ja lyhtyjä ohjaamaan henkiä takaisin manalaansa.Tämän juhlan siirtolaiset veivät Uuteen Maahan ja siellä se jälleen muotoutui, ajan myötä nimi on lyhentynyt halloweeniksi ja lapset pukeutuvat peläteiksi tuntematta juurikaan juhlan taustaa vaatiessaan " trick or treats" - meillä "karkkia tai kepponen" joskin meillä mukulat viettävät noitajuhliaan enemmän pääsiäisen aikaan ja sotkevat siinä karkin kerjäämiseen karjalaisen virpomisperinteen.
On mukavaa että vanhoja perinteitä palautellaan ihmisten tietoisuuteen ja juhlitaan vanhoin tavoin, tärkeää on myös kertoa varsinkin nuorille juhlien monisatavuotiset juuret liittyen eri kulttuureihin ja uskomusnäkemyksiin.

Äänestä
  • Aloittaja

    Iltaa taas!

    Tietoni on toki pirstaleista, mutta en löytänyt epätäsmällisyyksiä.

    Etsin aloituksella historian havinaa nykyisen kaupallisen halloween hössötyksen sijaan.

    Tokihan nuoret ovat jo omaksuneet amerikan meiningin ja se heille suotakoon. Itse tykkään perinteistä, joita olen opettanut lapsillenikin, mutta luulenpa, että lapseni opettavat lapsilleen omat kotkotuksensa mitä ne milloinkin on.

    Yleensä perinteet alkavat kiinnostamaan vanhemmalla iällä. Nuorena halutaan bilettää ja sitä halloween on parhaimmillaan.

    Äänestä

Trick och treats, käytä kappalejakoa tekstissäsi, on miellyttävämpää lukea vaikka asia olisi kuinka diletantti tasoista tahansa.

Äänestä
  • diletanttitasoinen lienee

    yhdyssana?

    Äänestä

  • dfghnjm,.- kirjoitti:

    diletanttitasoinen lienee

    yhdyssana?

    "Diletanttitasoinen lienee yhdyssana?" kirjoitetaan yhdelle riville, vai mitä?

    ;)

    Äänestä

  • Sivustalukija kirjoitti:

    "Diletanttitasoinen lienee yhdyssana?" kirjoitetaan yhdelle riville, vai mitä?

    ;)

    kappalejako!

    (toinen kappale)

    Äänestä

KEKRI on nykyisinkin jo (taas) monipuolisten tapahtumien aikaa - ja monet niistä ovat vielä edessäpäin. Ruokien ja juomien osalta sadonkorjuuseen liittyvä tapahtuma on oivallinen tilaisuus korostaa kotimaisten ruokien ja oluiden, sahtien ja muiden ruokajuomien merkitystä.

Alla oivallinen vinkkilista suomalaisiin KEKRI-tapahtumiin:
http://olutverkko.wordpress.com/2011/10/18/kekri-on-kausioluen-aikaa/

Äänestä

Kyä se on Halloweed

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

old_profile_29497 kirjoitti:

Kekri, on meidän juhlamme!

Kekri oli sadonkorjuujuhla, jota vietettiin ennenvanhaan syystötöiden jälkeen. Samalla vuosi vaihtui maalaisyhteisöissä. Toreilla ja turuilla pidettiin karjamarkkinoita ja palkolliset vapautuivat edellisen vuoden työpesteistään ja etsivät uusia pestejä.

Kekrin ajankohta vaihteli, syyskuun lopulta, pyhäinpäivään. Kekrinä syötiin hyvin ja kestitettiin vieraita.

Irlantilaiset veivät sadonkorjuujuhlan Amerikkaan ja se palasi takaisin Eurooppaan Halloweena, kaiverrettuna kurpitsana.

Meillä Korvessa on elvytetty tuota vanhaa perinnettä. Vietämme kekrijuhlaa erilaisin tapahtumin tänäiltana. Tipasojan kylällä valmistettu komea kekripukki on seisonut pienellä lautalla Kajaanin linnanraunioiden kupeessa odottamassa polttamista muinaisuomalaisen pakanallisen sadonkorjuujuhlan muistoksi.

Juhlaamme liittyy runsaasti mystiikkaa, tuli- ja tanssitaidetta, pakanallinen viiden kylän Kaisan voimin torvilla puhallettava sinfonia "Oodi Pukille. Lopuksi voimahuutojen saattelemana sytytämme pukin tuleen.

Näin on pukki poltettu aikaisempina vuosina, mutta katsotaan onko kekrijuhlan järjestäjillä riittänyt rahaa oheisohjelmaan ja elääkö perinne siltä osin.

Tapahtuma on synnyttänyt myös yhden naisen vastarintaliikkeen. Älkää polttako pukkia.

Tänään pyhäinpäivänä käyn myös haudoilla muistamassa vanhempiani ja isovanhempiani. Olen valmistanut kanervista, sammaleista ja kuivista ohran- ja kaurantähkistä koristeita rakkaitteni haudoille, sytytän kynttilät heidän muistolleen..

Toivotan kaikille palstalaisille hyvää kekriä.

Mandi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu