Häpeän taakka

Häpäisty

Olen 58 vuotias mieshenkilö. Elämäni on ollut jatkuvissa tuskatiloissa elämistä. Olen siirtokarjalaisten jälkeläinen. Lapsuuteni aika kului koulunpenkillä ja jatkuvassa työnteossa vapaa-aikoina rakentaessamme uudistilaa karjalan korpimetsään. Meidän ”ryssien” perillisten täytyi olla keskiverto kiltimpiä ja ahkerampia ansaitaksemme paikkamme kyläyhteisössä ja ollaksemme vanhemmillemme kunniaksi. Syntymässäni sain vielä rasitteeksi herkkyyden, joka laittoi minut jopa sijaiskärsijäksi sisarusteni kolttosten takia. Olin niin kiltti luonteeltani, etten kolttosia tehdä halunnut. Sisarukseni jotain saivat tehdyksi. En kestänyt katsoa kun isäni olisi piiskaa heille antanut, vaan otin toisten syyt niskoilleni. Lieneekö isäni vaistonnut herkkyyteni kun lievensi rangaistustani. Laittoi nurkkaan seisomaan tietyksi ajaksi.

Armeijassa olin hyvin isänmaallinen ja todella kuuliainen palvelija. Jotain kuitenkin tapahtui hyvin koskettavaa, hyvin sisällä mieltäni/sieluani. Tuo mitä minulle oli tapahtunut, avautui vasta kahdenkymmenen vuoden kuluttua tapahtuneesta.

Minä, isäni uskottu, tuleva maatilan jatkaja. Minä, kodin, uskonnon ja isänmaan peräänkuuluttaja olin muuttunut armeijan loppuaikana. Minusta tuli yllättäen mitä suurin lintsari ja kapiaisten kusettaja. Järkeilyni ansiosta onnistuin aikeissani mitä mainioimmin. Kostin ainoastaan armeijassa olo aikanani. Siviilissä menin suoraan teknilliseen kouluun. Jostain syystä hakeuduin perimmäiseen pulpettiin. En kertaakaan ruokaillut koulun ruokalassa, vaan kävin syömässä läheisen huoltoaseman baarissa. Pukeuduin päivästä toiseen samanlaisiin vaatteisiin, etten herättäisi huomiota. Yhtään ystävyyssuhdetta en pystynyt luomaan koko kolmivuotisen koulun aikana. Minusta oli jostain syystä tullut yksinäinen erakko rakentamansa panssarimuurin sisälle. Ketään en sisään päästänyt, Koskaan en sieltä ulos astunut.

Vuodet vierivät eteenpäin, minä raahautuen mukana. Vaimon sain, poikiakin kaksi. Pitkä froteepyyhe kamarin uunin päällä oli jatkuvassa valmiustilassa, jos joku yllättäen saapuukin vieraaksi kotiimme. Pakollisessa kahvipöydässä istuessani kun tuska kävi sietämättömäksi ja kehokin alkoi protestoida pahaa oloa, aluksi kainalohikoilulla, siirtyen käsien vapinan kautta otsalle, josta hikikarpalot valuivat poskipäilleni. Silloin terapeuttinen apurini (froteepyyhe) oli ainut lohduttajani. Rukoilin paljon, mikäli vielä jaksoin. "Onko vuorotteluvapaalla, sekä Allah että Jumala" lauloi Hector aikoinaan. En silti käynyt kapinaan Jumalia enkä ihmisiä vastaan.

2

126

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ap.

      jatkuu:


      Paikkakunnallemme muutti eräs korkeasti arvostettu psykoanalyytikko-aviopari. Olin matkannut määräni päätepysäkille tai umpitien päähän, josta ei enää paluuta ollut. Eteenpäinkin oli täysin mahdoton mennä. Psyyke ehkä olisi vielä jaksanut jonkin aikaa, mutta keho ei enää kestänyt. Siksi hakeuduin ammattiauttajien luokse viimeisillä voimanrippeilläni.

      Soitin rouva psykoanalyytikolle, joka huolestui kovasti tilastani ja otti minut avosylin vastaan terapiaansa. Kolmisen vuotta kävin hänen luonaan psykoterapiassa. Aluksi yritin löytää syyllisiä läheisistäni ja itsestäni. Lapsuudesta, vanhemmistanikin/kasvatuksesta, erilaisuudestani. Tuloksetta. Parin vuoden kuluttua en ollut mitään uutta oivaltanut, siksi turhauduin. Eräänkin kerran rouva kysyi aluksi, mistä me tänään juteltaisiin. Vastasin kyllästyneenä, että vituttaa jutella kanssasi yhtään mistään. Hän hyvin lempeästi totesi, eikös se vittu miesten mielestä ole ihan hyvä asia. Naurettiin yhdessä ja taas jatkettiin.

      Lähes kolmen vuoden työn tuloksena sisäinen panssarini murtui tai se murrettiin, ihan miten vain. Yllättäen olinkin saapunut takaisin armeijaan. Olin RAUK:n oppilasjohtajana. Ykkösmiehenä kiväärikomppaniasta olin saanut tämän luottamustehtävän toimia oppilaskouluttajana komppaniassa. Oli päivystävän upseerin tarkastuskierros kasarmillamme illalla. Komensin koko porukan ala-aulaan käskynjakoa varten. Tarkastin huolella rivistöjen suoruuden ja moitteettomuuden. Itse asetuin joukkojen eteen odottamaan päivystävän upseerin saapumista. Sieltä HÄN saapuikin. Ylväänä asteli tämä suurten miesten (kranaatinheitinkomppania) kapteeni eteeni. Vaistosin herkässä mielessäni jonkin käsittämättömän pahan läsnäolon, siksi hermostuin. Aluksi ilmoitus meni aivan nappiin. Arvokkaan täsmällisesti ja selkeästi. Loppu murensi minut. Unohdin lopussa "ilmoitti oppilas........."? Niin sekunnin murto-osaksi unohdin sukunimeni. Muistin kyllä myöhemmin, mutta armeijassa kaiken on mentävä putkeen.

      Alkoi häpeällinen näytelmä, jossa olin pakotettu olemaan kärsijänroolissa sanattomana. Kapteenin kasvoille nousee voitonvarma onnistumisen ilme, jota täydentää ivallinen katse silmissään ja häväistyksen sanoma. Mietin kun näin lehdessä Breivikin valokuvan poliisiautossa kuvattuna. Mies joka oli teurastanut 69 ihmistä Norjassa uhkui itsevarmuutta ja täydellistä onnistumistaan. Mietin ketä tuon miehen olemus muistuttaa. Vastaus löytyi sisältäni. Samaisen kapteenin. "Katsokaa tätä oppilasta. Ei muista edes nimeään" Noilla sanoilla, ivakatseella ja halveksunnalla säestäen jatkaa kyllästymättä ikuisuudelta tuntuvan ajan. Ei päästä omalle paikalleni riviin vaan nautiskelee kustannuksellani. Lopulta käskee mennä omalle paikalleen ja häpeämään.

      Tuon minulle järkyttävän kokemuksen tiedostamattani piilotin heti piilotajuntaani. Uskoin ilmeisesti tällä tavalla unohtavani ikävän kokemuksen pois päiväjärjestyksestä. Näin vain ei käynyt. Piilosta käsin trauma oli luova elämästäni sellaisen, jollaisen halusi. "Olet täysi nolla, kaikkien halveksima. Keneenkään et voi luottaa, kaikki sinulle pahaa tahtovat, sinut pettävät".

      Kun olin elänyt silmästä silmään tuon tapahtuman psykoterapiassa muistaen yksityiskohtiaan myöten ihan kaiken, tulin täysin tyhjäksi kuten silloinkin kun tuon häväistyksen koin. Tyhjyyteni tilalle vain nousi erilainen persoonallisuus kuin silloin. Aloin muistamaan ihan kaiken tapahtuneen elämäni varrelta. Ihan kaiken, niin halutessani. Kaikki fobiani olivat poissa, en pelännyt enää yhtään mitään. En auktoriteetteja, en ketään ihmistä, en itseänikään. Mieleni eheytyi ja rauhottui ensin. Myöhemmin myös kehoni hikirauhaset ja hermosto palautuivat entiselleen.

    • yjgygfvtyfvtftg

      No varmaan noin mielisairaalla nimettömällä sairaalla vihalla kadehtimaasi viatonta kohtaan, en ihmettelekään, että jos joku hikoilisi. Minäkin hikoilisin, jos noin hullun ninettömän herjaajan henkilöllisyyden tietäisin, kun arvaan, että vainoat viatonta ja että sun hikoilijakaan- kadehtimas, tuskin edes muistaa tai tietää nimeäsi, vaan sinä olet ainoa, joka mietit sitä ihmistä.

      Itse sain oikein hakemalla hakea, että löysin tämän talipääkeskustelupalstan tästä rikollisesta Suomi24- foorumista, mutta minä taas olisin psykologisessa mielessä kiinnostunut siitä, että mitä voin tehdä, jos joku hullu haluaa esittää minut mielisairaana nettikirjoittelun perusteella ja vastuuttaa minua viatonta kirjoittelusta, mihin en ole osallinen... Olen esimerkiksi kyllästynyt, että aina minua johdatellaan etusivulta keskusteluihin, missä on jonkun puolitutun minuhn entisen koulukiusaajan naama ns. ärsijän paikalla ja minulta kaivataan siihen kommenttia ja minua herjataan, jos dsanon vaikkapa päivää kyseisiin keskusteluihin. Tiedän tasan ihmiset, joiden kanssa olen tekemisissä tai joiden kanssa haluaisin olla tekemisissä ja Suomi24-keskustelupasltaherjaajat ja minun jotkut kahdenkymmenen vuoden takaiset kiusaajat eivät ainakaan uulu sellaisiin ihmisiin. Että jättäkää v*tun nimettömät kirjoittelijaporsaat ne ihmiset rauhaan, joita te ette edes tunne ja jotka eivät kuulu teidän tämän Suomi24- paskasyöttökanavanne jäsenistöön edes, vaikka miten väittäisitte ja valehtelisitte ja toivoisitte! Mä ainakaan en halua, että mun persoona kiinnostaisi palstoilla, missä mulle ei nimeä kukaan esittele!

      V*ttu saa varmaan olla mitä on, mutta ei herjata täysin saittiin osattomia!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Yritän tänään laittaa taajuudet kohdilleen

      Jotta törmätään kirjaimellisesti. Ei tätä kestä enää perttikään. Olet rakas ❤️
      Ikävä
      66
      2198
    2. Onko kaivattusi

      kyltymätön nainen, pystyisitkö olemaan hänelle loputon mies, vai meneekö toisinpäin.
      Ikävä
      38
      1823
    3. Vanhuksen varpaankynsien leikkaus 89 euroa...

      Huh huh.......Parturikäynti olisi varmasti ollut 250 euroa? Kallis on suomi nykyään.
      Maailman menoa
      171
      1430
    4. Viulu vaiennut

      Eikö pisnikset suju ? Vai miksi pahin yrittäjä vouhka on "kadonnu" maan alle. 🤣
      Suomussalmi
      21
      1414
    5. Kyllä tekee kipeää

      Luopua kaikesta mitä on elämässä saavuttanut😞 ei vaan ole enää yhtäkään hiljaista vuorokautta🤬
      Ikävä
      21
      1054
    6. Anne Kukkohovi. Myy likaisia alushousujaan.

      Kuka ihme ostaa jonkun naisen likaisia alushousuja, menee lujaa kyllä tälläkin housujen myyjällä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      73
      1039
    7. Kauanko skuutteja on siedettävä? Ei tietoa liikennesäännöistä, ajellaan miten sattuu ja missä vain.

      Kauanko on kestettävä sähköpotkulautojen terrorismismia? Niillä ajelevat eivät tiedä, tai jos tietävätkin, niin eivät vä
      Maailman menoa
      100
      1000
    8. Nainen, sellaista tässä ajattelin

      Minulla on olo, että täällä on edelleen joku, jolla on jotain käsiteltävää. Hän ei ole päässyt lähtemään vielä vaan jost
      Ikävä
      151
      983
    9. En mä tiedä mitä tapahtuu

      siis tykkäisitköhän musta oikeasti. Ehkä oot pelannu liikaa rahapelejä, ehkä rakastat tyhjiä arpoja.
      Ikävä
      9
      882
    10. Luotatko kaivattuusi?

      Jos et, mistä kiikastaa?
      Ikävä
      73
      872
    Aihe