Puolet

kaupungintalolta pihalle!! Aivan älytön organisaatio, sihteereitä, projektityöntekijöitä, johtajia, päälliköitä, apulaisia, sihteerin sihteeriä jne jne ja kaikenlisäksi puolet tekijäpuolesta saisi kans kenkää, lapioon vain nojataan, ajellaan autolla kaupungilla ja sanotaan että on niin kiire ja paljon työtä. Oikein odotan seuraavaa vuotta että kriisikunnan tunnusmerkit täyttyy niin alkaa lopputilien aika..
3102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Niin j a Booris ensimmäisenä. Pääsisi keskittymään siihen päähommaansa.

Äänestä

Kuka on kaupungintalon turhin virkamies, kenen päätökset ja toilailut on kuin suoraan hölmölästä. Kaupungin velat kasvaa, veroäyri nousee, on palkkiomatkaa ym.ym.

Äänestä

Kokkolan kaupunki on sosiaalinen työpaikka ja viroissaan vuosikymmeniä olleet
ihmiset tuskin työllistyisivät yksityisellä sektorilla.
On siellä kyllä ihan osaavaakin ja mukavaa porukkaa, yleensä siellä ruohonjuuritasolla .
Pöhötauti on paha ja vaikee parannettava.
Mun ehdotus on että kaikkien yli 3k e tienaavien palkat ylimenevältä osalta leikataan 50 % ja jäädytetään , kunnes kaupungin tulot ja menot saadaan balanssiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hahhaa77 kirjoitti:

kaupungintalolta pihalle!! Aivan älytön organisaatio, sihteereitä, projektityöntekijöitä, johtajia, päälliköitä, apulaisia, sihteerin sihteeriä jne jne ja kaikenlisäksi puolet tekijäpuolesta saisi kans kenkää, lapioon vain nojataan, ajellaan autolla kaupungilla ja sanotaan että on niin kiire ja paljon työtä. Oikein odotan seuraavaa vuotta että kriisikunnan tunnusmerkit täyttyy niin alkaa lopputilien aika..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu