Tänään ihmiset käyvät haudoilla
kynttilät loistavat
illan hämärässä.
Ehkä muistotkin loistavat
tai kaduttavat
lohduttavat
jokaisella eri tavalla.
Minäkin kävin haudoilla
minunkin pitäisi muistaa
muistan vain vähän
pieniä paloja.
Tätini joka minut toi
isän haudalta mummulaan
ja siitä vuodesta jotain
lapsen muistoja.
Ruskea pieni pöytä
jonka taatani meille teki
ja pienet tuolit
ja ruuan tuoksun.
Ja leikit siskoni kanssa
siinä kun piti torua
kaikilta leikeiltämme
emme ehtineet syödä.
Ja vastalypsetyn maidon
lämpimänä mukista,
sisko aina ensin
mikä oli oikea järjestys.
Lapsellisia muistoja
heistä jotka hoitivat minua
kun olin pieni.
Kun en voi muistaa enempää
siitä ajasta.
Sytytän kynttilän.
Pyhäinpäivänä
11
485
Vastaukset
- *m*
Herkän kaunis on runosi ja kauniita muistosi niiltä ajoilta.
- tee.
*m* , Kauneudesta en osaa sanoa mitään, mutta välitön ja lapsuuden muistoista kumpuava tämä runo kyllä oli. Kai sekin piti tulla kirjoitetuksi.
Kiitos vastuksestasi!
Muista poiketen sytytin kynttilän koirieni haudalle. Nuoremman koiran kuolemasta on tarkalleen vuosi. Muuten olen haudannut ajatukseni työntekoon eli aherran siirtolavalle kuormaa.
- tee.
Uskon kyllä, että koiraan voi kiintyä siinä kuin ihmiseenkin, varsinkin jos se pitkäaikainen työtoveri metsästyksessä, muuten palveluskoirana ja miksei vain yksinäisen seurakoirana.
Siitä varmaan johtuu koiransa suden suuhun menettäneiden suhtautuminen susiin,
melkein kuin olisi viety oma lapsi. Niin samaa sukua kuin ovatkin molemmat, ei se vaikuta.
Mutta niin ovat juutalaiset ja arabitkin Aabrahamin jälkeläisiä. - Angstinen t.
Tosi kaunista tee!
- A.t
Tämä sai kyllä ihan kyyneleet silmään.. herranjestas miten kauniita lapsuusmuistoja tuli omaankin mieleen..
- tee.
A.t. Kiitän sinua silmistäsi, jotka näkevät kaunista sielläkin missä on vain vaatimatonta arkea.
Ja kaunista päivää toivon sinulle tähän marraskuiseen harmauteen! Mielestäni sopivaan päivään olet sovittanut runosi, koska sehän
on mitä suuremmassa määrin muistojen päivä.
' lapsellisia ' muistoja tosiaan, melkein voin lukiessa nähdä kaiken,
tuntea lämpimän maidon tuoksun ja kaiken muun.
Läheisten muisteloa kauniilla tavalla jossa oma mielikin on varmasti
levännyt haudalla käydessäsi ja sen jälkeen.
Kovasti vain tunnut edelleen aliarvioivan itseäsi, siihen ei ole mitään
syytä. Anna lukijan päättää siitä, millainen runosi on. Emme me ole
kukaan oikeita ihmisiä arvioimaan omia kirjoituksiamme.
Jatka valitsemallasi tiellä.- tee.
Lindalinda, kas kun taaskin huomasit runontapaiseni. Kiitos sinulle sanoistasi, vaikka omien runojensa arvosta on aina epävarma.
Mielenkiintoinen on tuo kysymys tai kehotus omasta tiestä. Olen muutaman kerran yrittänyt siltä poiketa, eli muuttaa tyyliäni ja seuraukset ovat kahtalaiset. Toiset tunnistavat vaikka yrittää muuta ja toiset käskevät lopettamaan muunlaiset kokeilut, kuten vaikkapa murrerunot. Eipä kai sitä karvoistaan mihinkään pääse, vaikka kuinka yrittäisi. - annanen.
tee. kirjoitti:
Lindalinda, kas kun taaskin huomasit runontapaiseni. Kiitos sinulle sanoistasi, vaikka omien runojensa arvosta on aina epävarma.
Mielenkiintoinen on tuo kysymys tai kehotus omasta tiestä. Olen muutaman kerran yrittänyt siltä poiketa, eli muuttaa tyyliäni ja seuraukset ovat kahtalaiset. Toiset tunnistavat vaikka yrittää muuta ja toiset käskevät lopettamaan muunlaiset kokeilut, kuten vaikkapa murrerunot. Eipä kai sitä karvoistaan mihinkään pääse, vaikka kuinka yrittäisi.Runosi vei minutkin hiljaisiin sydämen muistoihin. Usein arkisiin, silti mieleen jääneisiin.
Kirjoittamasi runo on koskettava, aito, herkkä.
t: vanha runoystäväsi annanen - tee.
annanen. kirjoitti:
Runosi vei minutkin hiljaisiin sydämen muistoihin. Usein arkisiin, silti mieleen jääneisiin.
Kirjoittamasi runo on koskettava, aito, herkkä.
t: vanha runoystäväsi annanenAnna ystäväni, oli hyvin ilahduttavaa kuulla sinusta pitkästä aikaa - kuinka pitkästä lainkaan? Kiitos kauniista kommentistasi myös!
Kun saisi sinut vielä takaisin palstalle. Uskon monen kaivanneen. Pelkästään kommenttisikin ovat aina lukemisen arvoisia mutta lempeitä. Ja runot vielä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain2689409Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja
Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve52811Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim2452028Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha1051940- 1441447
SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918
kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,711438Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa
Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..1311363Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko931016- 71931
- 40848