Oon nyt seurustellu kohta kuukauden yhen tosi mukavan jätkän kans. Me tullaan hyvin juttuun ja ollaan must aika samanlaisii. Lisäks se on ihan hyvännäkönenki eli mitään ongelmaa ei pitäs olla, mut kun on!!! Mä en nimittäin oikeen tunne mitään, esim ku suudellaan ni ei se mua mitenkään ällötäkkää mut en vaa tunne yksinkertasesti juuri mitään! Viihdyn kuitenkin sen seurassa ja välitän siitä ihmisenä, eli en haluis jättääkkään, mut haluisin vaa olla jotenkin...ihastuneempi!
En oo ennen seurustellu eli en tiiä miltä pitäs tuntuu!??? Mul on vaa ollu jotenki hohdokkaampi kuva seurustelusta....
Sit viel sellanen juttu et en oo pystyny täysin unohtaa pitkäaikasta ihastustani! Oon kyl tajunnu et sitä kohtaan tunnen vaan kai intohimoo sen ulkokuoren perusteella ja meillä tuskin olis yhtäpaljon yhteistä ku mulla ja tällä nykyisellä....´
Äh! Tosi vaikee yrittää selittää mitä mä tunnen, mut toivommukaan joku osais neuvoo jotenkin!!!
ikää mul on sit 19...
En oo ennen seurustellu eli en tiiä miltä pitäs tuntuu!??? Mul on vaa ollu jotenki hohdokkaampi kuva seurustelusta....
Sit viel sellanen juttu et en oo pystyny täysin unohtaa pitkäaikasta ihastustani! Oon kyl tajunnu et sitä kohtaan tunnen vaan kai intohimoo sen ulkokuoren perusteella ja meillä tuskin olis yhtäpaljon yhteistä ku mulla ja tällä nykyisellä....´
Äh! Tosi vaikee yrittää selittää mitä mä tunnen, mut toivommukaan joku osais neuvoo jotenkin!!!
ikää mul on sit 19...
Vastaukset 7
Vanhimmat
sano et halut olla mielummin ystävii sano et se ei mitänkään johdu siitä et se vaan et oot oikeesti ihan sairaan mukava mut ainakin viel toistaseks haluisit olla ystävä sen jäbän kans kert jos et tunne niin MITÄÄN ni ei kyl semmosest tuu lyl yhtään mitään...
ollaan kuitenki tunnettu vast sen verran vähä aikaa, et jos sanon et oltas vaan ystävii, ni tuskin se haluu mua enää niin tapailla ja sit täst ei ainakaa voi tulla mitää. En haluu kuitenkaan menettää sitä! Ja en tiiä et haluunks mä sit kuitenkaan olla VAAN ystävä....en tosiiaan tiedä mitä mä tunnen vai tunnenko mitään! Voihan olla ettei se jätkäkään tiiä?!
Luulisin että kuka tahansa voi rakastua kehen tahansa, jos vain löytää sen mitä etsii. Esm luulen että rakastuisin kehen tahansa joka ei piilottelisi itseään, ajatuksiaan ja tunteitaan. No, en tiedä.
rakastua tohon poikaan! mut en tiiä onks se niin yksinkertasta. En kyl tajuu miks en tunne itteeeni ihastuneeks, koska jos en tota haluu ni mitä sitte. Kukaan ei tunnu kelpaavan....no pitää kai yrittää vielä, kyl mäkin periaattees uskon et voi rakastuu vähä keneen vaan (jos on siis yhtään saman henkinen ihmine). Eli ehkä mun vaan pitää hengata sen kaa enemmän ja saatan koht huomata et oon ihan rakastunu siihen...?
Uskoisin, että ainakin omalla kohdallani, en tiedä koskeeko sama muita, rakastuminen on kiinn tuntemisesta. Jos tuntee toisen hyvin ja hän sinut, tulette toimeen, haluatte auttaa toisianne, mielestäni tässä olisi rakkauden aineksia. Itse kyllä en ole vielä rakastunut koska en kai tunne tyttöjä tarpeeksi. Vaikka, noh, ehkä toeriani on sittenkin huuhaata. Kun kerran yrittää miettiä omalta kannalta, ehkä rakkauteen tarbitaankin jotain veikeammin selitettävää? Ehkä olen liian tyhmä huomaamaan että olen rakastunut. Minulla kun on turhan romanttinen kuva rakkaudesta, ehkä rakkaus onkin erillaista kuin millaiseksi sitä luulen.
Taas tähän: Onko aitoa rakkautta, ja millaista se on?
Rakkaus tulee,jos on tullakseen,sama pätee ihastumiseen.
Mulla on käynyt sama juttu,on ollut jotain juttua aivan ihanan,kiltin,suloisen ja vielä hyvännäköisenkin jätkän kanssa, mutta en vain ole ihastunut siihen. Yritin pakottaa itseäni ihastumaan,ja mietin mikä mussa on vikana,kun ei sellainen herkkupala kiinnosta.
Mutta niin se vaan menee,ei siihen oikein itse voi vaikuttaa kehen ihastuu.Ja ei se ihastuminen pakolla tule.
Anna itsellesi aikaa,ja vapautta katsella ympärillesi,ja havaita olevasi ihastunut johonkin.
Se ei ole reilua poikaystävällesikään jatkaa suhteessa,jossa et tunne olevasi täysillä mukana ja oma itsesi.
rakastan poikaystävääni yli kaiken.olemme seurustelleet reilun 2 vuotta,ja huomaan että tunteeni häntä kohtaan vain voimistuvat.seurusteluni aluksi en edes ajatellut että suhteemme voisi olla näin kestävä.en tuntenut poikaa ollenkaan,hän oli ehkä hiukan syrjitty ikäistensä joukossa.en vieläkään tajua miksi..siksikö että hänen perheensä on helluntailainen?vai hänen iloisen,vitsailevan luonteensa takia?nyt hän on koulussa isommassa kaupungissa,kotikuntamme on hyvin pieni ja saisäsiittoinen.uudessa koulussa hän on saanut paljon kavereita ja on suosittu.no tämä ei liittynyt ollenkaan asiaan..
olemme oppineet tuntemaan toistemme ajatusmaailmaa,tiedämme toistemme mieltymysten ja inhojen kohteet,tuemme toisiamme ja kuuntelemme.edelleenkin sanomme kaiken mikä vähänkään painaa ja juuri tämä on pitänyt suhteemme koossa.tämä on minusta aitoa rakkautta.sen löytäminen ei ole helppoa,mutta minulla kävi tuuri.uskon että huolestumiseen on aihetta vasta kolmikymppisenä jos silloinkaan.mielestäni rakkaus on tärkeää,mutta ei niin tärkeää että sen murehtimiseen pitää käyttää koko nuoruus.uusia ihmisiä tapaa säännöllisesti,ja kaikki he ovat erilaisia.kyllä sieltä joku läytyy.
Tunteeton,jos et halua olla vain ystävä,tunnet häntä kohtaan jotain muutakin kuin kaveruutta.anna sen vahvistua,opettele tuntemaan poikakaverisi.