Aatukin viettäisi nimipäiviään tänään, jos

vielä eläisi. Nimipäivät: Aadolf
On mukavaa kuitenkin, ettei elä, koska muuten saattaisimme mekin puhua nyt saksaa. ,)
2999
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Muistatko miksi Aatu ittensä tappo, olisko se ollut Saksan tappio? joka laukas Aatussa pakokauhun?
Jotain rajaa noihi kehäpäätelmiin...

Äänestä

Kun vuonna 1919 eräs pieni porukka kokoontui ns. panimokokoukseen Münchenissä, astui puhujakorokkeelle muuan Adolf Hiler niminen, ansioitunut itävaltailinen sotaveteraani. Hän aloitti puheensa palavasti haukkumalla juutalaiset ja räiskimällä hirveyksiä Versaillesin sopimuksesta. Paikalla oli 41 henkilöä, jotka perustivat Saksan Työväenpuolueen, joka myöhemmin muutettiin Saksan Kansallissosialistiseksi Tyäväenpuolueeksi (NSDAP). Herra Hitler oli kahden vuoden kuluttua 1921 puolueen puheenjohtaja. Vuonna 1924 hänet tuomittiin maanpetoksesta vankilaan, mutta hänellä oli siellä lokoisat oltavat ja oma sihteeri käytössään, eräs opiskelija nimeltä Rodolf Hess. Näin syntyi teos Mein Kampf.

Äänestä
  • -Hmmm? Hitlerhän oli oikeasti Einsteinin kaltanen nero, mitä tulee kansalaisien manipulointiin mutta suuntasi kykynsä ihmisiä vastaan, eikä heidän hyödykseen. Suuruuden hullu narsisti kuvaa hyvin tuota luonteen piirrettä, jonka vallassa mies elämänsä eli.
    Ilmeisesti olisi ollut mahdollisuudet isoihin asioihin, jos olisi käyttänyt kykynsä tolkullisella tavalla.

    Äänestä

  • -mietiskelijä- kirjoitti:

    -Hmmm? Hitlerhän oli oikeasti Einsteinin kaltanen nero, mitä tulee kansalaisien manipulointiin mutta suuntasi kykynsä ihmisiä vastaan, eikä heidän hyödykseen. Suuruuden hullu narsisti kuvaa hyvin tuota luonteen piirrettä, jonka vallassa mies elämänsä eli.

    Jep ja hän oli ensimmäinen, joka loi tuollaisen koneiston käytännössä tyhjästä. Sille oli kuitenkin tilaus, sillä Saksa oli pahoissa talousvaikeuksissa ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Hitler otti lainaa ja pani talouden näennäisesti kuntoon, mutta kun jo 1935 huomattiin, että tätä rataa ei voida jatkaa, alkoi mielessä kyteä mahdollisuus vallata uusia alueita ja niin sitten syyskuussa 1939 Saksa hyökkäsi Puolaan ja alkoi toinen maailmansota.

    Äänestä

  • -mietiskelijä- kirjoitti:

    -Hmmm? Hitlerhän oli oikeasti Einsteinin kaltanen nero, mitä tulee kansalaisien manipulointiin mutta suuntasi kykynsä ihmisiä vastaan, eikä heidän hyödykseen. Suuruuden hullu narsisti kuvaa hyvin tuota luonteen piirrettä, jonka vallassa mies elämänsä eli.
    Ilmeisesti olisi ollut mahdollisuudet isoihin asioihin, jos olisi käyttänyt kykynsä tolkullisella tavalla.

    Hitlerillä ei ollut kuin kyky selitellä asioita. Kun talous on heikko tai uhattuna, niin ihmiset uskovat kaikkia selittäjiä joilla muka on ratkaisut ongelmiin. Saksan talous oli aivan päin prinkkalaa NewYorkin pörriromahduksen jälkeen ja tyhmät talous "nerot" painoivat lisää D-markkoja.
    Ainoa realisoitavissa oleva omaisuus löytyi Saksalaisilta pankkiireilta ja porvaristolta ja valtion taloutta yritettiin kohentaan demonisoimalla suurin osa pankkiireista ja porvaristosta. (Juutalaisväestö)
    Hitler oli pelkkä sosialisti ja paskan jauhaja.

    Äänestä

  • UPDATE_8858833 kirjoitti:

    Lisäys: Hitlerin toiminta oli pelkkää ryöstömurhaa.

    Äänestä

  • Heidän pitää olla kovempia kuin Kruppin teräs, sanoi AH kolmannen valtakunnan tulevista nuorista.

    Äänestä

  • UPDATE_8858833 kirjoitti:

    Lisäys: Hitlerin toiminta oli pelkkää ryöstömurhaa.

    Niin siis Kansallissosialistit panivat teollisuudelle niin kovat verot, että jotkut joutuivat maksamaan tuotostaan jopa 98 % veroa. Sen lisäksi utopiaa rahoitettiin lainaamalla rahaa ulkomailta. Lainoja ei ollut aiottukaan maksaa takaisin.

    Äänestä

  • UPDATE_8858833 kirjoitti:

    Hitlerillä ei ollut kuin kyky selitellä asioita. Kun talous on heikko tai uhattuna, niin ihmiset uskovat kaikkia selittäjiä joilla muka on ratkaisut ongelmiin. Saksan talous oli aivan päin prinkkalaa NewYorkin pörriromahduksen jälkeen ja tyhmät talous "nerot" painoivat lisää D-markkoja.
    Ainoa realisoitavissa oleva omaisuus löytyi Saksalaisilta pankkiireilta ja porvaristolta ja valtion taloutta yritettiin kohentaan demonisoimalla suurin osa pankkiireista ja porvaristosta. (Juutalaisväestö)
    Hitler oli pelkkä sosialisti ja paskan jauhaja.

    Mutta kuitenkin nerokas äijä, joka todellakin tyhjästä loi kolmannen valtakunnan. Hieman parempaa (huonompaa meille) onnea ja hän olisi japanin kanssa ottanut maailman herruuden, mitä ei kyllä voi missään nimessä kehua hyväksi asiaksi, jos olisi toteutunut. Mikäli Aatun team olisi kerinnyt saamaan ydinpomminsa valmiiksi, saattaisi olla ettei tässä enää kirjoiteltaisi, koska ei tuo olisi epäröinyt sitä käyttää kaikkia vihollisiaan vastaan. Diktatuurissa nyt elettäisiin ja pieni eliitti hallitsisi maapalloa. Noh, niin se nytkin hallitsee, mutta erilaisten kytkösten kautta, kuten EU:n, jne. Rahavaltahan se ns.rulettaa. Aatuhan sai Eu:n avulla sen, mitä ei sotimalla saavuttanut, tosin eipä ole onneksi paukuttelemassa henskeleitään sen asian tiinoilla. ,-))

    Äänestä

  • old_profile_47084 kirjoitti:

    Heidän pitää olla kovempia kuin Kruppin teräs, sanoi AH kolmannen valtakunnan tulevista nuorista.

    Ei kun tarkoitin, oli motivaatio Eurooppaan hyökkäämiselle.
    Saksa oli köyhä maa ekan sodan jälkeen ja tarvitsi rautaa ja hiiltä päästäkseen jaloilleen.
    Siksihän se aatu niin suosittu oli, kun lupas nostaa maan alennustilasta...

    Äänestä

  • UPDATE_8858833 kirjoitti:

    Hitlerillä ei ollut kuin kyky selitellä asioita. Kun talous on heikko tai uhattuna, niin ihmiset uskovat kaikkia selittäjiä joilla muka on ratkaisut ongelmiin. Saksan talous oli aivan päin prinkkalaa NewYorkin pörriromahduksen jälkeen ja tyhmät talous "nerot" painoivat lisää D-markkoja.
    Ainoa realisoitavissa oleva omaisuus löytyi Saksalaisilta pankkiireilta ja porvaristolta ja valtion taloutta yritettiin kohentaan demonisoimalla suurin osa pankkiireista ja porvaristosta. (Juutalaisväestö)
    Hitler oli pelkkä sosialisti ja paskan jauhaja.

    Kumma kyllä, aatussa oli juutalais ja afrikkalaisverta ;)))
    Juu, rahat oli juutalaisilla pankkiireilla sen ajan Saksassa

    Äänestä

  • -mietiskelijä- kirjoitti:

    Mutta kuitenkin nerokas äijä, joka todellakin tyhjästä loi kolmannen valtakunnan. Hieman parempaa (huonompaa meille) onnea ja hän olisi japanin kanssa ottanut maailman herruuden, mitä ei kyllä voi missään nimessä kehua hyväksi asiaksi, jos olisi toteutunut. Mikäli Aatun team olisi kerinnyt saamaan ydinpomminsa valmiiksi, saattaisi olla ettei tässä enää kirjoiteltaisi, koska ei tuo olisi epäröinyt sitä käyttää kaikkia vihollisiaan vastaan. Diktatuurissa nyt elettäisiin ja pieni eliitti hallitsisi maapalloa. Noh, niin se nytkin hallitsee, mutta erilaisten kytkösten kautta, kuten EU:n, jne. Rahavaltahan se ns.rulettaa. Aatuhan sai Eu:n avulla sen, mitä ei sotimalla saavuttanut, tosin eipä ole onneksi paukuttelemassa henskeleitään sen asian tiinoilla. ,-))

    Noo, Oppenheimerille oli tilausta muuallakin...
    Tuskin se Suomea vastaan olis pommiaan käyttänyt, eikähän suunta olsi ollut Uk ja Ranska

    Äänestä

  • old_profile_47084 kirjoitti:

    Niin siis Kansallissosialistit panivat teollisuudelle niin kovat verot, että jotkut joutuivat maksamaan tuotostaan jopa 98 % veroa. Sen lisäksi utopiaa rahoitettiin lainaamalla rahaa ulkomailta. Lainoja ei ollut aiottukaan maksaa takaisin.

    Kuten ei aio muuten Kreikkakaan nähdäkseni, mutta tuskin sieltä ihan Aatun luomaa valtakuntaa nousee. Jokunen Kreikkalainen lomailusaari varmaan joudutaan kuitenkin pakkolunastamaan velkojen kattamiseksi, jollei koko maata "ulosteta" Eu:sta? Ja siinä sitten taas on siemen isompaan rähinään. No, mitä tässä suotta piruja seinälle maalailen, ne tulee sinne maalaamattakin, jos ovat tullakseen. ;-)

    Äänestä

  • UPDATE_9740709 kirjoitti:

    Noo, Oppenheimerille oli tilausta muuallakin...
    Tuskin se Suomea vastaan olis pommiaan käyttänyt, eikähän suunta olsi ollut Uk ja Ranska

    -Äläs sano! Suomalaisethan ajoivat natsit lapista, joten, vaikka polttivatkin sen lähtöhälinöissään, jäi niille monta "sankarivainajaa" suomen maaperälle. Eli, jotain oli taatusti Aatusella suomeakin kohtaan hampaankolossa. Muuten, me puhuttais nyt venäjää, jos saksalaiset ei olis silloin tulleet apuun. Onko tullut moinen ajatus mieleen, kun venäläiset alkoi loikkimaan rajan ylitse? :-))

    Äänestä

  • -mietiskelijä- kirjoitti:

    Mutta kuitenkin nerokas äijä, joka todellakin tyhjästä loi kolmannen valtakunnan. Hieman parempaa (huonompaa meille) onnea ja hän olisi japanin kanssa ottanut maailman herruuden, mitä ei kyllä voi missään nimessä kehua hyväksi asiaksi, jos olisi toteutunut. Mikäli Aatun team olisi kerinnyt saamaan ydinpomminsa valmiiksi, saattaisi olla ettei tässä enää kirjoiteltaisi, koska ei tuo olisi epäröinyt sitä käyttää kaikkia vihollisiaan vastaan. Diktatuurissa nyt elettäisiin ja pieni eliitti hallitsisi maapalloa. Noh, niin se nytkin hallitsee, mutta erilaisten kytkösten kautta, kuten EU:n, jne. Rahavaltahan se ns.rulettaa. Aatuhan sai Eu:n avulla sen, mitä ei sotimalla saavuttanut, tosin eipä ole onneksi paukuttelemassa henskeleitään sen asian tiinoilla. ,-))

    Aatun ympärillä oli henkilöitä jotka hallitsivat tilanteen. Venäjällä suurimmat tappiot tulivat juuri siksi, kun Aatu otti itse ohjat. Korpraali asttuin kenraaleiden saappaisiin.
    Käsittääkseni Aatulla oli pelkästään korpraalin aivot, eikä suuremman luokan sodankäynnistä ymmärtänyt hölkäsen päöläystä. Ei muuten ollut mikään kummoinen valtiomieskään, eikä ilman älykkäitä käskyläisiään olisi ollut yhtikäs mitään.
    Taiteilijanakin pelkkä kesklinkertaisuus. Mynchenissä opiskeli taiteita jossain taidekoulussa, muttei mihinkään korkeatasoisempaan päässyt ala-arvoisilla töherryksillään. :D

    Äänestä

  • UPDATE_9740709 kirjoitti:

    Ei kun tarkoitin, oli motivaatio Eurooppaan hyökkäämiselle.
    Saksa oli köyhä maa ekan sodan jälkeen ja tarvitsi rautaa ja hiiltä päästäkseen jaloilleen.
    Siksihän se aatu niin suosittu oli, kun lupas nostaa maan alennustilasta...

    Niin, siihen tuossa vähän ylempänä viittasin. Saksa oli käytännössä konkurssissa jo vuonna 1938.

    Äänestä

  • UPDATE_8858833 kirjoitti:

    Aatun ympärillä oli henkilöitä jotka hallitsivat tilanteen. Venäjällä suurimmat tappiot tulivat juuri siksi, kun Aatu otti itse ohjat. Korpraali asttuin kenraaleiden saappaisiin.
    Käsittääkseni Aatulla oli pelkästään korpraalin aivot, eikä suuremman luokan sodankäynnistä ymmärtänyt hölkäsen päöläystä. Ei muuten ollut mikään kummoinen valtiomieskään, eikä ilman älykkäitä käskyläisiään olisi ollut yhtikäs mitään.
    Taiteilijanakin pelkkä kesklinkertaisuus. Mynchenissä opiskeli taiteita jossain taidekoulussa, muttei mihinkään korkeatasoisempaan päässyt ala-arvoisilla töherryksillään. :D

    AH oli siis pyrkinyt Münchenissä taidekouluun, mutta ei päässyt.

    Äänestä

  • old_profile_47084 kirjoitti:

    Niin, siihen tuossa vähän ylempänä viittasin. Saksa oli käytännössä konkurssissa jo vuonna 1938.

    Aivan.
    Mikä tahansa jeesus joka lupaa silloin parempia aikoja nousee sankariksi.
    Totta on kyllä et aatulla oli strategista silmää ...

    Äänestä

  • -mietiskelijä- kirjoitti:

    -Äläs sano! Suomalaisethan ajoivat natsit lapista, joten, vaikka polttivatkin sen lähtöhälinöissään, jäi niille monta "sankarivainajaa" suomen maaperälle. Eli, jotain oli taatusti Aatusella suomeakin kohtaan hampaankolossa. Muuten, me puhuttais nyt venäjää, jos saksalaiset ei olis silloin tulleet apuun. Onko tullut moinen ajatus mieleen, kun venäläiset alkoi loikkimaan rajan ylitse? :-))

    No Saksan kannalta suurimmat viholliset oli Ranska ja UK.
    Muistanet et V-pommejakaan ei tännepäin lähetetty, mut Britteihin niitä kyllä viuhui.
    No Venäjähän hyökkäs Suomeen Marraskuussa -39.
    Mut Suomi voitti talvisodan ;) Juu lentokoneita ja tankkeja ostettiin Briteistä, Saksasta ja Ranskasta. Ja apua saatiin joukkojen koulutuksessa.
    Suomella kun oli sit hiukka sitä sutinaa Saksan kans ja sakemannien joukot tuli tänne, hyökättyään eka Venäjälle, niin pakkohan se iivanankin oli reipastua ;) ja alko uus sota.
    Ja sittenhän myö jouduttiin vetään kinttaat käteen ja ajamaan kaikki hyökköilijät pois omalta maalta...

    tuhansia suomineitoja lähteissään karkuun ja sitten polttivat heidät taloihinsa. Kylmä fakta.

    Äänestä

  • UPDATE_8858833 kirjoitti:

    Aatun ympärillä oli henkilöitä jotka hallitsivat tilanteen. Venäjällä suurimmat tappiot tulivat juuri siksi, kun Aatu otti itse ohjat. Korpraali asttuin kenraaleiden saappaisiin.
    Käsittääkseni Aatulla oli pelkästään korpraalin aivot, eikä suuremman luokan sodankäynnistä ymmärtänyt hölkäsen päöläystä. Ei muuten ollut mikään kummoinen valtiomieskään, eikä ilman älykkäitä käskyläisiään olisi ollut yhtikäs mitään.
    Taiteilijanakin pelkkä kesklinkertaisuus. Mynchenissä opiskeli taiteita jossain taidekoulussa, muttei mihinkään korkeatasoisempaan päässyt ala-arvoisilla töherryksillään. :D

    Hänen älykkyytensä perustuikin intuitioon ihmismielen toiminnasta. Siitä tässä hänen nousussaan oli kysymys ... Hänestä olisi voinut tulla hyvä koulukuraattori. ;-))

    Äänestä

  • Raiskasivat natsit kirjoitti:

    tuhansia suomineitoja lähteissään karkuun ja sitten polttivat heidät taloihinsa. Kylmä fakta.

    No niinpähän teki venäläiset desantitkin.
    Missä sota, siellä raiskataan.
    Ja tästä aiheesta voiskin sanoo muutamia epäkunnioittavia sanoja, mut olkoot.

    Äänestä

  • old_profile_47084 kirjoitti:

    AH oli siis pyrkinyt Münchenissä taidekouluun, mutta ei päässyt.

    Ei päässyt Wienin taideakatemiaan. (tai mikäseoli):D
    Luin tuolta jostakin, että olisi Munchenissä käynyt jonkinasteisen taidekoulun.
    Voin olla väärässä, eli saanut väärää tietoa jostakin, mutta muistikuva on sellainen että niin olisin jostakin lukenut.

    Äänestä

Miksi hän viettäisi nimipäivää suomalaisen nimipäiväkalenterin mukaan, tämä täivaltio täällä vai miten hän tapas sanoa...

Äänestä
  • Eli itse asiassa kyseessä on Ruotsin vallan aikainen nimipäivä, kuningas Kustaa II Aadolfin kuolinpäivä. Saksalaiset olivat sikäli mukana että kuoli sodassa heitä vastaan.

    Äänestä

  • old_profile_52939 kirjoitti:

    Eli itse asiassa kyseessä on Ruotsin vallan aikainen nimipäivä, kuningas Kustaa II Aadolfin kuolinpäivä. Saksalaiset olivat sikäli mukana että kuoli sodassa heitä vastaan.

    googleko kertoi? :))

    Äänestä

  • Ihanko totta? kirjoitti:

    googleko kertoi? :))

    Jotkut oppivat yhtä ja toista jo koulussa... mutta tuo kytkös saksalaiseen piti täsmentää koska joku oli tehnyt siitä oudon tulkinnan avaukseen.

    Äänestä

Vai Kustun nimipäivä (no ilmankos täällä on niin märkää) Tällainen pöhkö sanonta tulla tupsahti mieleen sieltä kaukaisesta nuoruudesta.

Äänestä

Kaikilla, jotka ovat jättäneet jälkensä historiaan, on ollut myös järkeviä ja hyviä neuvoja.Myös Aatulla, valitettavasti. Olen jostain lukenut, että hän sanoi:Ei ole viisasta pitää päiväkirjaa ja tehdä muistiinpanoja." Se on todella viisas neuvo.Neuvonanatajasta viis.Minä olen sitä noudatellut. Mutta nämä nettikirjoituksetkin voidaan aina kaivaa jostain esiin. Mutta enpä minä ole kuin tavallinen kansalainen:D

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

heil aadolf kirjoitti:

vielä eläisi. Nimipäivät: Aadolf
On mukavaa kuitenkin, ettei elä, koska muuten saattaisimme mekin puhua nyt saksaa. ,)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu