Håkan Nesser: Sukujuhlat

alvari.raappavaara

Nesser on päästänyt ikivaari Van Veeterenin lopullisesti eläkkeelle pölyiseen antikvariaattiinsa nuuskimaan klassikoita. Vaan ei Håkan-sedän läppäri ole tiltannut. Uutena hahmona hän marssittaa rikoskentälle konstaapeli Gunnar Barbarottin. Viisi vuotta Tammessa pähkäiltiin, jotta viitsiskö käännättää. Lopulta pistivät Villan töihin ja yli viisisataa sivua jännitysproosaa päätyi kansien väliin suomeksikin.

Barbarotti sai sukunimensä italialaiselta, sittemmin häipyneeltä isältään. Jäljelle ei kuitenkaan jäänyt niin tyypillinen juoppo kompleksi- ja traumakokoelma, vaan harvinaisen tavallinen ja selväpäinen poliisi. Liki aikuisen tyttären huoltaja, kun vaimo lähti lätkimään pienempien lasten kanssa. Semmosta sattuu. Vuosikausia Barbarotti on pelannut omaa taulukkolaskelmaansa pisteytyksineen jumalan olemassaolosta. Rukouksiin tuleva vastine pitää olemassaolosaldon hetkittäin positiivisena.
Van Veeterenin seikkailuitten tapahtumapaikkaa eikä aikaa ei koskaan kerrota. Siinä Barbarotti poikkeaa, että Ruotsissa ollaan, tosin keksityssä Kymlingen kaupungissa ja nykyajassa.

Asiaan. Kirjan alussa eläköitynyt käsityönopettajatar mietti, jotta tappasko ukkonsa vai ittensä. Vai pitäskö ensin äijälle ja tyttärelle yhteset 105-vuotissynttärit. No, sukujuhlat pidetään ja huonostihan siinä käy. Vanhanrouvan poika ja tyttärenpoika katoavat kemujen edetessä jälkeäkään jättämättä. Robert-poika on ennenkin tuottanut harmia holtittomalla itsensä ja elämän etsinnällä, mutta synttärisyksyinen totaalitörppöily eräänlaisessa robinson-bb-saariohjelmassa mustaa koko suvun nimen. Joten vanhalla herralla ei ole edes kiire samana päivänä poliisia hälytellä kun pikkujulkkis häipyy.

Menee talvi, menee kevät eikä mitään selviä. Rakenna tästä nyt rikosromaani. Sukujuhlat onkin jotain aivan muuta. Ennenkaikkea syvällemenevää ihmiskuvausta. Eri näkökulmista perheen jäsenet kertovat miten heistä tuli semmoisia kuin ovat. Kaikentietävä ja kontrolloiva vanhaherra, myös eläkkeelle jäänyt opettaja. Esikoistytär Ebba, priimusoppilas, ylisuorittaja, jolle pojan katoaminen on lopulta liikaa. Ebban puoliso, osuuskaupan hoitaja Leif on maanläheinen käytännön mies, joka jaksaa kun on pakko. Valittujen palojen filosofialla ja osuuskauppa-aatteen voimalla. Ebban ja Leiffin Henrik-poika on juuri aloittanut yliopisto-opiskelut ja hämmentyy täysin löydettyään itsestään uusia ulottuvuuksia. Varmuuden saavutaminen käy kohtalokkaaksi.
Vanhanparin Kristina-tytär on ehkä eniten hukassa elämänsä kanssa. Avioliitto huomattavasti iäkkäämmän tv-pomon kanssa tuntuu häkiltä eikä parivuotias Kelvin paljoa valoa tuo. Poika, joka sanoo vain "Pittu" on voimia vievä kasvatettava.

Valheiden verkko, koston kierre, alistaminen ja salailu. Siinä muuri johon Barbarotti lyö päätään pitkään. Tietennii kaikki lopulta selviää ennemmin sattuman kuin modernin tekniikan avulla. Siinä mielessä mukavan vanhanaikainen kirja. Vauhtia ja vaarallisia tilanteta janoavaa tämä kirja ei virvoita. Mutta onhan meillä aina Remes. Ei Matti.

Uutta on Nesserin aiemmin olemattoman huumoripuolen vahvistuminen. Sarkastiset sivallukset ajan ilmiöistä iskevät kuin pysäköinninvalvoja. Armotta ja varoittamata. Esimerkiksi aivan pokkana kerrottu tieto, että Tukholmassa kahdeksan psykiatria ja psykologia työllistyy pelkästään kuntouttamalla tositeevee-ohjelmista pudonneita törppöjö takaisin ihmisiksi. Ihmisten, sään, paikkojen ja ruokien kuvaajana Nesser kohoaa uusiin korkeuksiin. Vaikken välttämättä ihramakkaraa halua maistaa.

Rohkenen suositella, jos takaa-ajot ja tappelut eivät ole mielestäsi tärkeintä kirjallisuudessa.

1

256

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Taotao.

      Minusta äärimmäisen tylsä. Suorastaan pettymys. Paras Nesserin kirja on Kim Novak ei uinut Genesaretjärvessä. Ja koko van Veetern sarja on loistava.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      32
      2088
    2. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      46
      1705
    3. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      112
      1476
    4. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      104
      1216
    5. Ootko A-nainen vielä vihainen?

      Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja
      Ikävä
      104
      1024
    6. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      76
      968
    7. Mikä on kaivattusi

      ammatti?
      Ikävä
      59
      855
    8. Teit yllättävän siirron

      Olet tähän saakka ollut tietyllä tapaa varovainen. Voi kai sanoa, että olemme kunnioittaneet toistemme rajoja. Tiedän,
      Ikävä
      31
      792
    9. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      52
      779
    10. Kaipaatko nainen

      Semmoista tosi hankalaa ja arkaa miestä? Pitäisitkö hänet aina omanasi jos saisit hänet? Miten huomioisit hänen herkkyyd
      Ikävä
      100
      727
    Aihe