Olen harjoitellut / harjoittanut meditointia jo vuosia, mutta vasta tänä vuonna olen löytänyt mielestäni oikean tavan saavuttaa upea rentoutumisen tila.
Tästä kuitenkin seuraa se, että saavuttaessani tämän tilan, kehoni alkaa valmistautumaan orgasmiin ja saa orgasmin.
Ensiksi hengitys muuttuu syväksi ja rauhalliseksi, kehoni ja varsinkin raajani muuttuvat etäisiksi, aivan kuin eivät enää olisikaan siellä; johtuen mitä ilmeisemmin syvästä rentoutumisesta.
Aluksi näen mielessäni / silmissäni mustaa, mutta vähitellen tämä kuva muuttuu "selkeämmäksi", kevyesti sinertävän hohtoiseksi metallisen kaltaiseksi puhtaaksi "seinäksi". Tuolloin tunnen, että olen todella hyvin keskittyneessä tilassa. Ulkomaailma ei häiritse.
Sitten pääni ja / tai keskivartaloni alkaa "nytkymään" kevyesti itsestään. Hengitykseni alkaa kiihtymään hiljalleen. Pääni taipuu taaksepäin. Hengitys kiihtyy kiihtymistään. Koko kehoni alkaa vapisemaan pikku hiljaa yhä enemmän. Lopulta tärisen kauttaaltani ja hengitykseni on todella nopeaa. Joudun huutamaan nautinnosta, kun tila tuntuu niin hyvältä ja samalla myös rajulta.
Sitten tila rauhoittuu vähitellen, ja tulee ihanan raukea olo. Nauran ja hymyilyttää. Keho vielä tärisee hieman jälkeenpäinkin, vaikka lopetan meditoinnin siihen.
Aluksi kesti pitkään, että tuli tälläinen tila, mutta nyt tämä tila saapuu jo noin 10-15 minuutissa.
Olen hieman ymmälläni. Kuuluuko meditaation johtaa orgasmiin? Pitäisikö meditointia jatkaa orgasmin jälkeen vielä?
Meditointi ja orgasmi?
14
2531
Vastaukset
- 123nimimerkki
Auttaisi jonkin verran jos kertoisit miten tuohon tilaan päädyt eli miten itseasiassa meditoit, keskitytkö hengitykseen jne.
Miten pitkiä aikoja istut kerralla ja kuinka monta vuotta olet noin tarkemmin istunut ja miten systemaattisesti?
Itsellä ei ole tuollaisia kokemuksia. Olen kokenut hyvin miellyttäviä tiloja, mutta niissä ei hengitys ole lähtenyt kasvamaan vaan päinvastoin ollut enemmänkin lähes huomaamatonta. Voi olla että myös innostut mielihyvästä niin että keskushermoston aktiivisuus nousee. Pystytkö tekemään tuon saman ilman että hengitys nopeutuu keskushermoston tilan mukana? Orgasmi tuntuu vähän hassulta, varsinkin jos siihen jonkinlainen seksuaalinen kiihotus. Jhanoihin liittyvät mielihyvä voi tuntua jossain määrin seksuaaliselta, mutta on kuitenkin eri. Voi olla myöskin mahdollista että sekoitat orgamin ja ekan jhanan nousemiseen liittyvän ilon eli Piti -nimisen tuntemuksen, joka ei tosin vastaa normaalia ilon tunnetta vaan on sellaista pulppuavaa hyvänolon tunnetta joka muistuttaa vähän shampanjakuplia kehosssa. Jhana on yleisesti hauskempaa kuni seksi, tosin vertailu on vähän väkinäistä kun seksi sentään yleensä sosiaalista toimintaa.
Jos kyse on jhanoista tai samankaltaisesta ilmiöstä, olisi että kokeile tutkia sitä mielihyvää niin ettei tajunnantila laske, mistä se pulppuaa, miten se muuttuu ja miten siihen suhtaudut. Tuolla tavalla voit uppoutua tuohon tilaan syvemin ja rentoutua siihen, sillä mieli hakeutuu kivasti mielihyvän ääreen ja jos kykenet lepäämään siinä ja rentoutumaan niin mindfulness voi nopeasti vahvistua. Älä nyt kuitenkaan mene sen nautinnon mukana siten että tajunnantaso alkaa laskea, se voi olla kivaa, mutta ei vie sinua eteenpäin.
Toinen perusohje on myös katsoa miten tuokin tila on kärsimystä, siinä on jännitystä eikä se tarjoa lopullista tyydytystä vaikka tuntuukin mukavalta. Tutki miten itse sen intentionaalisella toiminnallasi tuotat ja revi se alas, lopeta se joka pitää tuota tilaa yllä.
Googlaa Jhana meditation, voin kokeilla noita sanoja myös youtubesta, ehkä myös "piti". Hyviä merkkejä nuo luultavasti ovat. Ei tuohon vaan kannata jäädä rypeämään. Olet löytänyt varman nautinnon lähteen ja se on hieno asia koska nyt ei tarvitse juoksennella nautinnon perässä ympäriinsä.
Jos tästä ei ollut apua niin kysele tuolta dharma -foorumilta lisää. Jos se ei auta niin sitten jokin ulkomaalainen meditaatiofoorumi.- ymmällään hieman
Hei, ja kiitos vastauksestasi!
Hmm, yritän hieman yksityiskohtaisemmin selvittää tässä tuota asiaa.
Olen meditoinut varmaan noin 10 vuotta, mutta todella epäsäännöllisesti.
Aluksi meditoin säännöllisesti, kokeilin vähän kaikkea mitä löysin meditaatiosta. Mantraa, ilman mantraa, silmät auki, silmät kiinni, tuijottaen tuulessa heiluvaa lehteä, kynttilän liekkiä, tai mielessä olevaa kuviota, suorassa auringonvalossa, epäsuorassa valossa, pimeässä, keskittyen hengitykseen, keskittyen ääniin mitä kuulen, keskittyen tuntemuksiin, mielen täydellistä tyhjentämistä, sekä johonkin tiettyyn asiaan keskittymistä ajatuksissa. Olisikohan jotain muutakin...
Istuen, jonkin pehmeän päällä, jalat ristissä, muttei lotuksessa, kun en ole niin notkea. Sattuu liikaa pelkkä yrittäminenkin. Välillä koettanut makuullakin tai jossain tuolilla istuenkin.
En kuitenkaan löytänyt sitä oikeaa tapaa, jolla olisin saanut itseni rentoon tilaan, vaikka miten yritin. Pikemmin kehoon sattui vain, ja välillä sekavakin olotila. Tästä johtuen meditaationi tuli epäsäännölliseksi. Välillä olin kuukausiakin meditoimatta. Sitten välillä taas iski ajatus, että voisin koettaa taas.
Tänä vuonna taas olen alkanut meditoimaan uudelleen, hieman säännöllisemmin. Perimmäinen kimmoke on, että luin meditaation lisäävän aivojen dopamiini -tasoja. Olen kuitenkin jonkinlainen henkinen etsijäkin, että en kuitenkaan pysty ajattelemaan meditaatiota pelkkänä rentoutus tai mielihyvän välineenä. Aina kun meditoin, jossain aivojen sopukoissa on kuitenkin toive, että saisin yhteyden kaikkeuteen, ymmärtäisin paremmin elämää, maailmaa, maailmankaikkeutta, menneisyyttä ja tulevaisuutta, nykyhetkeä.
Ennen kuin aloin saavuttamaan tätä uutta rentoutumisen tilaa meditoidessa, harjoitin rentoutumista, jossa peitin silmäni käsilläni. Rauhallisesti hengittäen. Keskittyen otsaani. Yritin välttää katsomasta silmillä tyhjyyttä. Tällä tavoin saavutin ensimmäistä kertaa elämässäni todella rennon tilan valveilla ollessani. Tähän ei kuitenkaan liittynyt orgasmia. Ilmeisesti tuokin on kuitenkin jollain tavalla laskettavissa meditoinniksi (?).
Sittemmin siis aloin kokeilemaan pitkästä aikaa "normaaliakin" meditaatiota. Käytin samankaltaista tekniikkaa kuin tuossa silmät peitettynä, paitsi en peittänyt silmiä.
Eli,
Istun jonkin pehmeän päällä, jalat ristissä, kädet laitan polvien päälle, klassista asentoa mukaillen, eli peukalo ja etusormi, tai peukalo ja etusormi sekä keskisormi yhteen. Aloitan hengittämään nenän kautta, mutta en tee mitään temppuja, vaan anna luonnollisesti hengen kulkea. Suljen silmäni ja keskityn otsaani, jolla vältän tyhjyyteen tuijottamisen. Annan kehon rentoutua. Jos jossain tunnen kiristystä, niin pyrin rentouttamaan sen osan kehosta myös. Jos mieleen ponnahtaa jotain asioita, niin tipautan ne kevyesti pois mielestäni, uudelleen keskittymällä otsaani. Toisin sanoen tyhjennän mieleni, vaikka en niin tietoisesti sitä tyhjennäkään. (joskus aikaisemmin, edellisinä vuosina pyrin aktiivisesti tyhjentämään mieleni)
JATKUU.... - ymmällään hieman
ymmällään hieman kirjoitti:
Hei, ja kiitos vastauksestasi!
Hmm, yritän hieman yksityiskohtaisemmin selvittää tässä tuota asiaa.
Olen meditoinut varmaan noin 10 vuotta, mutta todella epäsäännöllisesti.
Aluksi meditoin säännöllisesti, kokeilin vähän kaikkea mitä löysin meditaatiosta. Mantraa, ilman mantraa, silmät auki, silmät kiinni, tuijottaen tuulessa heiluvaa lehteä, kynttilän liekkiä, tai mielessä olevaa kuviota, suorassa auringonvalossa, epäsuorassa valossa, pimeässä, keskittyen hengitykseen, keskittyen ääniin mitä kuulen, keskittyen tuntemuksiin, mielen täydellistä tyhjentämistä, sekä johonkin tiettyyn asiaan keskittymistä ajatuksissa. Olisikohan jotain muutakin...
Istuen, jonkin pehmeän päällä, jalat ristissä, muttei lotuksessa, kun en ole niin notkea. Sattuu liikaa pelkkä yrittäminenkin. Välillä koettanut makuullakin tai jossain tuolilla istuenkin.
En kuitenkaan löytänyt sitä oikeaa tapaa, jolla olisin saanut itseni rentoon tilaan, vaikka miten yritin. Pikemmin kehoon sattui vain, ja välillä sekavakin olotila. Tästä johtuen meditaationi tuli epäsäännölliseksi. Välillä olin kuukausiakin meditoimatta. Sitten välillä taas iski ajatus, että voisin koettaa taas.
Tänä vuonna taas olen alkanut meditoimaan uudelleen, hieman säännöllisemmin. Perimmäinen kimmoke on, että luin meditaation lisäävän aivojen dopamiini -tasoja. Olen kuitenkin jonkinlainen henkinen etsijäkin, että en kuitenkaan pysty ajattelemaan meditaatiota pelkkänä rentoutus tai mielihyvän välineenä. Aina kun meditoin, jossain aivojen sopukoissa on kuitenkin toive, että saisin yhteyden kaikkeuteen, ymmärtäisin paremmin elämää, maailmaa, maailmankaikkeutta, menneisyyttä ja tulevaisuutta, nykyhetkeä.
Ennen kuin aloin saavuttamaan tätä uutta rentoutumisen tilaa meditoidessa, harjoitin rentoutumista, jossa peitin silmäni käsilläni. Rauhallisesti hengittäen. Keskittyen otsaani. Yritin välttää katsomasta silmillä tyhjyyttä. Tällä tavoin saavutin ensimmäistä kertaa elämässäni todella rennon tilan valveilla ollessani. Tähän ei kuitenkaan liittynyt orgasmia. Ilmeisesti tuokin on kuitenkin jollain tavalla laskettavissa meditoinniksi (?).
Sittemmin siis aloin kokeilemaan pitkästä aikaa "normaaliakin" meditaatiota. Käytin samankaltaista tekniikkaa kuin tuossa silmät peitettynä, paitsi en peittänyt silmiä.
Eli,
Istun jonkin pehmeän päällä, jalat ristissä, kädet laitan polvien päälle, klassista asentoa mukaillen, eli peukalo ja etusormi, tai peukalo ja etusormi sekä keskisormi yhteen. Aloitan hengittämään nenän kautta, mutta en tee mitään temppuja, vaan anna luonnollisesti hengen kulkea. Suljen silmäni ja keskityn otsaani, jolla vältän tyhjyyteen tuijottamisen. Annan kehon rentoutua. Jos jossain tunnen kiristystä, niin pyrin rentouttamaan sen osan kehosta myös. Jos mieleen ponnahtaa jotain asioita, niin tipautan ne kevyesti pois mielestäni, uudelleen keskittymällä otsaani. Toisin sanoen tyhjennän mieleni, vaikka en niin tietoisesti sitä tyhjennäkään. (joskus aikaisemmin, edellisinä vuosina pyrin aktiivisesti tyhjentämään mieleni)
JATKUU....Hengitykseni alkaa sitten rauhoittumaan. Tämä johtaa sitten seuraavaan, syvempään rentoutumisen tilaan kehossa. Kadotan tavallaan osittain kehoni, en ole tietoinen tavallaan raajoistani, tai kehostani muutenkaan. Samalla myös alan "näkemään" ensimmäisessä viestissäni kuvaaman "metallisen" vaalean sinertävän seinämän. Tätä seinämää olen muuten nähnyt aikaisempinakin vuosina ja liittyy juuri tuohon otsaan keskittymiseen.
Aluksi pelkäsin tätä syvää rentoutumisen tilaa, koska pelkään turhankin paljon menettää itsekontrollia. Välillä on edelleenkin pakko raottaa hieman silmiä ja todeta, että: "kyllä, olen täällä, raajani ovat tässä, ja ne liikkuvatkin, kun yritän". Sitten uskalsin koettaa antaa tilan jatkua. Se tuntuu ihanalta tilalta. Todella rentoutunut olo, kehossa, että mielessä.
Tässä tilassa ulkoinen maailma ei enää juurikaan häiritse. Jos jostain kuuluu melua, sivuutan sen helposti, ilman, että rentoutuminen katoaa mihinkään. Tässä tilassa myös pystyn pohtimaan asioita, jos haluan. Olen joskus lukenut itsesuggestiosta, itsehypnoosista. Epäilen, että tässä tilassa se olisi hyvinkin mahdollista (?).
Jos kuitenkin valitsen vain oleskelun tässä rennossa tilassa, ilman muita ajatuksia, niin siitä hyvinkin seuraa sitten kevyt pään tai kehon nytkyminen edestakaisin. Jos annan sen jatkua, niin sitä seuraa hengityksen kiihtyminen pikku hiljaa. Pää / niska kaareutuu itsestään hieman taaksepäin. Nämä taas johtavat alkavaan koko kehon vapinaan. Vaikka pidän keskittymisen otsassani ja "metallisessa" seinämässä, niin tila vain jatkaa eteenpäin. Keho vapisee rajusti, kädet eivät pysy enää polvilla millään, hengitys on todella nopeaa. Lopulta kädet saattavat nousta ihan "eläköön" asentoon ylös, kun tuntuu niin hyvältä. Huudan, mutta kevyesti, sen verran itsekontrollia, ettei halua naapureille häiriötä. Nauran, hymyilen. Missään vaiheessa en ajattele seksuaalisesti. Olen vain ns. tarkkailija fyysisissä tapahtumissa, jos näin valitsen. Jos en valitse tarkkailua, niin tila kuitenkin jatkaa tulemistaan.
Liittynee kuitenkin hengityksen tihenemiseen. Olen joskus saanut muutenkin orgasmin ilman koskettelua, kun olen ollut seksuaalisesti kiihottunut, ja antanut hengityksen toimia automaattisesti. Hengitys kiihtynyt kiihtymistään ja sitten keho vapissut voimakkaasti. Nautinnontila on kuitenkin silloin hieman toisenlainen, seksuaalisesti tyydyttävämpi.
Olen ymmärtänyt, että meditoidessa pitäisi olla rentona, vapaana, ns. ei pitää mitään jarruja päällä. Tässä omassa tapauksessani kuitenkin seurauksena on sitten fyysinen kiihottuminen, vaikken ajattele mitään seksuaalista. Tuntuisi väärältä alkaa rajoittamaa meditoidessa itseään, ja ei siinä silloin varmaan edes pysty olemaan edes rentona. Muutenkin ilmeisesti tavoitteiden vastaista?
En ole tietoinen mikä on Jhana, mutta kuvaamasi pulppuava hyvänolontunne kuitenkin tuntuisi sopivan omaan tilaani. Tajunnan taso ei juurikaan mielestäni tipu, ehkä hetkellisesti. Olen tietoinen mitä itsessäni tapahtuu. Ja pystyn pitämään keskittymisen melko hyvin tuossa seinässä otsassani.
Hengitys aina kiihtyy, kun tuo tila tulee päälle.
Hyviä vinkkejä sinulla tuossa. Pitää yrittää seuraavalla kerralla tutkiskella sitä tilaa paremmin, vaikkakin se kyllä ainakin tähän mennessä on tapahtunut tuolla tavalla, että "kiihko" - huippu - rauhoittuminen. Mistä tuo tila tulee, en ole oikein varma. Tuntuu iskevän niin tyhjästä pikku hiljaa. Jälkitilaa, hyvää oloa en ole tutkiskellut juurikaan, mutta pitää seurailla sitäkin, kun seuraavan kerran tapahtuu.
Hmm, ainiin. Laitetaan nyt tähän loppuun, kun tuli niin pitkä teksti, ettei tiedä mihin muuallekaan laittaisin.
Niin, tuli mieleen vielä viestiäsi lukiessani, että joskus aikaisempina vuosina olen joitakin kertoja saavuttanut meditoidessa tilan, jossa hymyilyttää ja naurattaa, koska tuntuu niin hyvältä, ilman mitään muuta syytä, mutta tähän ei ole liittynyt orgasmin kaltaista rajua vapinaa tai hengityksen kiihtymistä.
Koetan googletella noita juttuja :)
- kokija
Saattaa olla että hengitykseen keskittymällä tuota tilaa ei niin helposti synny.
Keskityt otsaasi. Se näyttää aktivoivan hermoradat, jotka kulkevat päästä selkärangan molemmin puolin päästä alas. Liittyy virtsarakkomeridiaaniin. Tämä on syy minkä näen johtavan sinun tapauksessasi tuohon tilaa. Siihen liittyy myös hermoston herkkyystila, joka on syntynyt osin meditaation kautta. Onkohan tätä edes kovin paljon tutkittu lääketieteellisesti.
Otsassa oleva keskus on seksuaalikeskuksen pari, joten kumpikin vaikuttaa kumpaankin.
Tilan syntymistä voi vaimentaa keskittymällä muuhun kuin otsaan, jos se häiritsee. Vaikka kokonaisvaltaisesti koko olemukseen, tai mitä keksitkin minkä näet sopivan. - 123nimimwekki
Minulla ei ole tuollaisia kokemuksia. Tuo otsaan keskittyminen kuulostaa vähän erikoiselta. Se voi olla osa jotain hindujen energiakäsityksiä ja sillä voi olla jokin merkitys osana jotain energeettista puhdistusohjelmaa tms. asioita joita en ymmärrä. Sen sijaan yhdessäkään buddhalaisessa lähteessä en ole kuullut tuollaista ohjetta. Hindujen ja buddhalaisten meditaatioiden ero on kuitenkin merkittävä, ne ovat erilaisia teitä ja niiden sotkeminen voi johtaa sekaannuksiin ja ongelmiin. Epäilemättä hindujen tekniikat voivat tuottaa voimakkaita kokemuksia ja autuuden kokemuksia, mutta se ei ole pointti buddhalaisuudessa.
Buddhan oivallus oli nimenomaan käyttää meditaatiota välineenä todellisuuden rakenteen ymmärtämiseen eli siihen miten mieli tuottaa illuusion pysyvästä, tyydytystä tarjoavasta maailmasta jossa on pysyvä minä. Kun tuon oppii näkemään niin ei pidä enää väliaikaista pysyvänä, sitä minänä mikä ei ole minä ja sitä tyydytystä tuovana joka ei tuo tyydytystä, tällöin myös kärsimyksen tuottaminen lakkaa kun mieli ei ole enää harhojen vallassa.
Meditaatiolla saa aikaan myös hasuja olotiloja, mutta ne menevät ja tulevat kuten kaikki muukin olotilat ja ovat täten epätyydyttäviä, eivätkä ne ole perimmäinen minä. Osa noista "hassuista tiloista" on välineellisiä hyödyllisiä tuon todellisuuden rakenteen ymmärtämisen kannalta ja Buddha puhuu Jhanoista tärkeänä osana polkua, niiden kultivoiminen on viisasta.
Suomeksi paras kirja mielestäni on Henepola Gunaratanan Johdatus tietoiseen läsnäoloon, joka ilmestyi tänävuonna basamin suomennoksena. Sama teos on ilmaiseksi saatavana verkosta ladattavana versiona nimellä Mindfulness in Plain English. Täällä on englantia äidinkieleneen puhuvan oppineen theravada -munkin opetuksia siitä mitä Buddha opetti meditaatiosta. Itselle ne ovat olleet valaisevia:
http://www.audiodharma.org/teacher/16/
Kannattaa ehkä harkita tutustumista paikkakuntasi meditaatioporukoissa tai harkita vaikka meditaatioretriitin käymistä, varsinkin jälkimmäinen voi olla vahva kokemus jos sinulla on kuitenkin kehittynyt keskittyneisyys. Samalla opit myös buddhalaista meditaatiota ja voit keskustella kokeneiden opettajien kanssa. - snsnnsn-82
Se ei tärkeää. Etkö voi irtauta seksin maailmasta? Ei ollenkaan kapitalistinen egoismi-kysymys meditoinnin tai minkään muunkaan uskonnon kohdalla. Kohdistatko tämän kysymyksen suoraan minulle? No, ei lainkaan tärkeää, yksityisasia, mutta joskus säälittävän harvoin jotain aivan muuta, tavoin.
- aloittelija :)
En ole guru, mutta kosminen tanssi on seksuaalista, eikä seksuaalisuus itsessään ole tamasta. Joogitkin saavat joogatessaan tahattomia orgasmeja. Minä ainakin hyväksyisin tuon sellaisenaan , enkä ihmettelisi asiaa. Villi veikkaukseni on että kundaliinisi nousee muitta mutkitta ja shiva ja shakti yhtyvät. Itse en laittaisi vastaan jos noin kävisi ja pitäisin asiaa luonnollisena. Ehkä kokemus ajan kanssa muuttuu...? Erityisesti jos olet nainen... Nainen ei menetä elämänenergiaansa samalla tavalla orgasmissa kuin mies. Mutta vuosituhannet tämä on ollut ikuinen dilemma henkisyys vastaan seksuaalisuus. Mutta tuo kokemasi kuulostaa oikein kauniilta ja puhtaalta. Nauti ja ole iloinen siitä. Mutta älä jää kiinni siihen tai tarvitse sitä ;)
- 30 vuotta orgasmia
Miehilläkin jooginen orgasmi etenee selkärankaa pitkin, eikä mitään tule ulos.
Orgasmitila saattaa jatkua jopa vuosikymnmeniä. - 30 vuotta orkkua
Joogista orgasmia ei pidä sekoittaa loppuvaiheessa kiihottumistilaan, sillä kiihottuminen johtuu pelosta ja negatiivisuudesta.
Jooginen orgasmi on loppuvaiheessa tyhjyyden ja kirkkauden tuntoa.
- 3RDDIMENSION
Useat meditoinnit laskee aivoaallot sille taajuudelle, missä pelot sekä kiihoittuminen tapahtuu. Pelko, levottomuus, ahdistuneisuus sekä kiihottuneisuus on hyvin lähellä toisiaan. Ei ole poikkeuksellista, että meditointi johtaa ns. "kuivaan orgasmiin", tai että tuore meditoija kokee myös pelkoa tai huolestuneisuutta.
Meditoinnin aikana oppii koko ajan erottelemaan tunteita ja tuntemuksia. Vähän kuin oppisi sokkeloisen kaupungin kadut. Vähitellen opit "navigoimaan" mielessäsi, eikä hyvä olo johda itsestään tai automaattisesti tai haluamatta orgasmeihin.
Meditointi on siis itsentä löytämistä ja itsensä tuntemista ja vähitellen on kuin edessäsi olisi kartta, joten pääset meditoinnilla sinne minne haluat. Erilaisiin tuntemuksiin, menneisiin tapahtumiin, uusiin "maailmoihin" jne.
Olen harrastanut täysin omantapaistani meditointia ilman oppeja, termejä, johdatuksia yms. hieman yli 5 vuotta ja tässä ajassa olen oppinut monenlaista. Jos menneisyydessä on tapahtunut jotain, mikä edelleen vaivaa, niin "matkustan" tuohon aikaan ja tapahtumiin. Joskus muistiin on jäänyt jotain, mitä en ole huomannut tai oivaltanut, mutta meditoinnin avulla olen sen huomannut ja saanut asian selvitettyä. Seksi tai seksuaalisuus on tietenkin yksi suurimmista meditointikohteista. Se onkin yllättäen aika laaja "maailma". Sitä tutkimalla löydät monenlaista mielentilaa ja fyysistä tuntemusta. Yksi voimakkaimmista fyysisten tuntemusta ja mielentilojen yhdistelmästä on syvä kiihottuneisuus yhdistettynä pelkoon. Kun tämän voi kokea ilman transsia tai muita alentuneita tietoisuudentasoja, niin se kokemus voi olla todella voimakas. Yleensä se johtaa aina miehellä ejakulaatioon. Ejakulaatiosta puheenolleen... Kun edistyt meditoinnissasi, niin vähitellen opit erottamaan tunne- sekä mielentilaperusteisesti orgasmin ja ejakulaation toisistaan. Voi myös oppia ejakuloimaan ilman orgasmia ja saamaan orgasmin ilman ejakulaatiota. Siemensyöksy ilman orgasmia voi olla ensimmäisillä onnistumiskerroilla outo kokemus. Kyseessä ei ole vain yhtäkkiä alkava siemennesteen purkautuminen vaan kokemus on aika moniselkoinen. No, jokainen voi sen kokea omalla tavallaan. Itselläni se alkaa lievällä kiihottumisella. Sitten alkaa tuntumaan palleassa, alavatsalla, elimessä, eturauhasen alueella, peräaukossa, pakaroilla ja reisissä erilaisia tuntemuksia... kipinöintiä, puutuneisuuden tunnetta, kuin olisi ilmassa. Nämä tuntemukset voimistuu vähitellen, kunnes ne saavuttaa huippunsa. Sen jälkeen tunnen kovan puristuksen ja hyvänolon aaltoja peräaukosta terskaan asti. Sitten alkaa tuntua lieviä sykähtelyitä, kunnes sitten tuntuu kuin koko alakeho pumppaisi siemennesteet ulos. Kun se tunne alkaa, niin tuntuu kuin juoksisi rappusia yhtäkkiä kuudenteen kerrokseen asti. Sama tunne lihaksissa ja mielessä. Sydän lyö yli 100 krt min. ja hengästyttää voimakkaasti.
Tässä seksuaalisessa meditaatiossa eli "meditointimasturboinnissa" on se huono puoli ollut, että joskus nämä tuntemukset saattaa ilmaantua yhtäkkiä tahtomattaan. Eli jokin asia saa mielentilan kiihoittumaan ja saatan kokea "kuivan" orgasmin. Joskus saattaa tulla yhtäkkiä pelkoaaltoja varoittamatta missä tilanteessa tahansa ja se johtaa kiihoittumiseen.
Meditaatio, oli se sitten minkätasoista tahansa, on asia, jonka kanssa täytyy olla varovainen. Mielen kanssa ei kannata leikkiä, sillä meditointi voi oikeasti johtaa jopa vaaratilanteisiin. Muista, että liikutaan alueilla, joissa vaikutetaan esim. sydämen sekä aivojen toimintaan. On normaalia syventyä ja miettiä asioita ja vähän hukata ajantajuaan, ja yleensä siihen se pitäisi jättää. Esim. itse jumiuduin tyhmyyttäni transsitilaan liki kuudeksi tunneksi. Nykyään kun teen jotain, missä vaivun syvään transsiin, niin takanani on aina valopylväin merkitty tie, jonka päässä on rappuset ylös ja rappusten päässä hohtava ovi todellisuuteen. Muuten saattaa taas eksyä mielen sokkeloihin. Lisäksi voimakkaimmat tuntemukset on aiheuttaneet kivuliaita rytmihäiriöitä.
Meditointi avaa parhaimmillaan/pahimmillaan uuden ulottuvuuden, jonka todella näet ja koet monin eri tavoin. Mielen syvimmät onkalot ja rotkot on syytä jättää tonkimatta. Mitä syvemmälle menet, sitä suuremmaksi nousee riski kadottaa kosketus todellisuuteen. - thirdeye
Olen ihan uusi tässä hommassa ja meditiointi keskittyen pisteeseen emättimen etupuolella pisteessä jota en osaa käsin löytää johtaa väistämättä orgasmiin. On erilaisia tapoja lähestyä sitä. Niin käyttäen lihaksia jolla virtsaakin pidätetään ja jotka orgasmissakin reagoivat tai sitten puhtaasti tuohon pisteeseen keskittyen ja rauhallisesti jännittäen lantionpohjan lihasta. Syvä keskittyminen johtaa välittömästi sykkeen nousuun ja orgasmiin, jonka voi rauhoittuen pitää vain tuntemuksena. Itse yleensä koen kymmenisen orgasmia ennen kuin lopetan.
- hhuuhaata
Voi hyvänen aika mitä paskan jauhantaa
- Lek
Suosittelen Oshon kirjaa Tantra, spirituaalisuus ja seksi
- höh?
En ymmärrä sitä että ketjussa halutaan yhdistää pelot orgasmiin. Koska orgasmissa voi kokea syvää rauhaa ja rakkautta koko luomakuntaa kohtaan, niin ilmeisesti myös rakkauskin voidaan sitten liittää pelkoon. Onkos se tutkittu että millä aivoalueella se rakkaus ilmenee?
Buddhalaisuudessa onkin tympeää juuri se että joskus sen harjoittajat vaikuttavat nihilisteiltä jotka haluavat kieltää kaiken. Sitten sitä vaan istutaan itsetärkeitä aloillaan pyrkien johonkin "tyhjyyteen". Mitäpäs jos vaan hyväksyttäisiin kaikki mikä luonnostaan tulee?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123650MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar711928Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421588Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811214Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja651035Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33978Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778