Sony SLT77A

Uusi Sony A77 on suuri pettymys -- samoin myyjä Verkkokauppa.com.
Odottelin kameraa suurin toivein ja lopulta sain sellaisen. Tuote on kuitenkin viallinen (normaalia Sony laatua, niin on käynyt monasti aiemminkin), mutta tällä kertaa myyjä alkoi pompotella minua aivan älyttömasti. Risan tilalle en saanut ehjää, piti juosta talossa paikasta toiseen ja lopulta maahantuojan huoltoon. Sonyltä ei ei vastata kyselyihin eikä yhteydenottopyyntöihin, mutta siihen olen jo tottunut edellisten Sony-tuotteiden osalta.
Tällä kertaa uusi kamera ei suostunut näyttämään kuin osan ylänäytön segmenteistä. Kameran tarkennus ei pelaa -- ei ainakaan Sonyn omalla 70-200/2,8 objektiivilla. Syynä lienee juuri tuo valoa hävittävä peili. Suoria kustannuksia keskeneräinen operaatio on jo aiheuttanut 100€ verran sekä 5-6 tuntia työaikaa. Ei paljon hymyillytä!! Vaikea sanoa, miten kunnollinen yksilö pelittäisi -- tämä ei ainakaan! Nyt se on viety maahantuojan huoltoon, olen ilman kameraa, ei sekään hymyillytä. Onneksi on sentään Canon 5DMkII.
5369
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Haiskahtaa provolta :)

Äänestä
  • Eihän se mahdotonta ole. En tähän ikään ole saanut mitään täysin virheetöntä uutta kameraa, Viat on kuitenkin olleet säätövikoja, mutta sellaisiakaan ei uusissa saisi olla.

    Äänestä

Heh. Ei oo provo, tarina vaan paranee koko ajan. Tyyppihän laittoi toisenkin vuodatuksen ja kun ei Canikonin mainostus ollut tarpeeksi selvä vihje, niin piti korottaa panoksia - nyt on jo kolme Sonyä (järkkäri, videokamera ja pokkari) mennyt samanaikaisesti rikki & kaikki makaa huollossa.

Äänestä

Tietenkin on provo, verkkokaupalla ei vielä ko kameraa edes ole, sen voi vasta ennakkotilata niiltä.

Äänestä
  • Selvästi PROVO kyseessä koska ei CyberPhotossakaan ole tuota Sonya vielä varastossa. Tuskin tuolla provolla on tuota Canonin 5D:täkään , kunhan vaan kertoilee tällä sivustolla "iltasatujaan."

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


penttisa kirjoitti:

Uusi Sony A77 on suuri pettymys -- samoin myyjä Verkkokauppa.com.
Odottelin kameraa suurin toivein ja lopulta sain sellaisen. Tuote on kuitenkin viallinen (normaalia Sony laatua, niin on käynyt monasti aiemminkin), mutta tällä kertaa myyjä alkoi pompotella minua aivan älyttömasti. Risan tilalle en saanut ehjää, piti juosta talossa paikasta toiseen ja lopulta maahantuojan huoltoon. Sonyltä ei ei vastata kyselyihin eikä yhteydenottopyyntöihin, mutta siihen olen jo tottunut edellisten Sony-tuotteiden osalta.
Tällä kertaa uusi kamera ei suostunut näyttämään kuin osan ylänäytön segmenteistä. Kameran tarkennus ei pelaa -- ei ainakaan Sonyn omalla 70-200/2,8 objektiivilla. Syynä lienee juuri tuo valoa hävittävä peili. Suoria kustannuksia keskeneräinen operaatio on jo aiheuttanut 100€ verran sekä 5-6 tuntia työaikaa. Ei paljon hymyillytä!! Vaikea sanoa, miten kunnollinen yksilö pelittäisi -- tämä ei ainakaan! Nyt se on viety maahantuojan huoltoon, olen ilman kameraa, ei sekään hymyillytä. Onneksi on sentään Canon 5DMkII.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu