Outoa käytöstä koiralla???

Otin 3kk sitten kleinspitz nartun siotukseen, koira on 5v. Koira on elänyt kennelissä tähän asti. Ongelmana on, asun siis kerrostalossa, ettei koiruus liiku sisällä mihinkään, siis ei ollenkaan, syömässä käy iltasin, kun nostin kupit sohvan viereen, muuten ei sohvalta liiku. Ulos lähtee, kun laitan sohvalla valjaat, ja sit vaan vien, ulkona on reipas, toki pelkää vieraita ihmisiä ja koiria yms.
Luulisin että on nyt joku lukko aivoissa, ei vaan tajua että koko asunto on käytössä, ei siis saa edes herkuilla motivoitua pois sohvalta.
Välillä vien koiran pois olkkarista, ja laitan oven kiinni, juttelen ja annan herkkuja yms, mut heti kun avaan taas olkkarin oven, ni sohvaperuna on hetkessä paikallaan sohvalla.
Oliskohan jollakulla jotain vinkkiä tähän ongelmaan????
2273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itse adoptoin aikanaan kennelissä ns häkkikoirana olleen kääpiökoiran.Hän oli 6-v tullessaan meille. Ensimmäiset 4 kuukautta koira asui keittiön pöydän alla ja kulki huoneen seinänvierustoja pitkin. Olihan koira joutunut elämään pienessä häkissä joten liikkuma-alue oli ollut todella minimaalinen.
Meille oli suuri voitto kun koira kulki huoneenpoikki keskeltä huonetta eikä pieliä pitkin.Mutta aikaa sopeutumiseen meni n 5 kuukautta. Ulkoilu oli aluksi sitä että koira kannettiin ulos ja ensimmäiset ulkoilut menivät puolijuoksua koira maha maata hipoen häntä koipien välissä eikä vahingossakaan pissinyt yms ulos.
Mutta ajan kanssa koira tottui elämään normaalia perhe-elämää ja laajensi reviiriään koko asuntoon.
Koirasi on ottanut sohvan alueekseen jossa kokee olonsa turvalliseksi. Kärsivällisyys ja aika parantaa haavat. Toivottavasti koira ei enää joudu pois kodistasi entisiin oloihinsa!

Äänestä
Aloittaja

Koiraa en anna kasvattajalle edes pennutus ajaks enää, siitä on jo sovittu, koska en halua että se taantuu taas takas. Hyvä tietää, että se aika on vaan kyseessä, olen kai itse jokseenkin kärsimätön, kun alkaa jo usko loppua, että joskus muuttuis nk. normi koiraks. Alkuun minäkin kannoin hissiin, mut menee jo ihan kivasti toi ulkoilu, ja kaikki muu koiruuden käsittely, ei mitään ongelmaa, ainut on tosiaankin toi sisällä liikuminen. Mutta iso kiitos sinulle vastauksestasi, koska kukaan ei ole osannu mulle vastata tähän kysymykseen, kun olen sitä noilla koira sivustoilla muuallakin kysellyt.
Tää mun koiruus ei ole ollu ihan häkki koirana, mutta tarhassa kuitenkin, ja aina toisten pienten koiruuksien seurassa.
Siis kärsivällisyyttä vaan :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


n4103xxl kirjoitti:

Otin 3kk sitten kleinspitz nartun siotukseen, koira on 5v. Koira on elänyt kennelissä tähän asti. Ongelmana on, asun siis kerrostalossa, ettei koiruus liiku sisällä mihinkään, siis ei ollenkaan, syömässä käy iltasin, kun nostin kupit sohvan viereen, muuten ei sohvalta liiku. Ulos lähtee, kun laitan sohvalla valjaat, ja sit vaan vien, ulkona on reipas, toki pelkää vieraita ihmisiä ja koiria yms.
Luulisin että on nyt joku lukko aivoissa, ei vaan tajua että koko asunto on käytössä, ei siis saa edes herkuilla motivoitua pois sohvalta.
Välillä vien koiran pois olkkarista, ja laitan oven kiinni, juttelen ja annan herkkuja yms, mut heti kun avaan taas olkkarin oven, ni sohvaperuna on hetkessä paikallaan sohvalla.
Oliskohan jollakulla jotain vinkkiä tähän ongelmaan????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu