Hei,
haluaisin kuulla muilta syöpää sairastavilta kokemuksia perheen tai läheisten suhtautumisesta sairauteen.
Itse olen reilu parikymppinen 2-vuotiaan pojan äiti. Ongelmanani on mieheni suhtautuminen minuun ja sairauteeni. Olemme melkein avioeron partaalla, sillä minullla on tullut mitta täyteen mieheni piittaamattomuudesta. Olen alkanut epäilemään, että miehelläni on taipumuksia narsistiseen persoonallisuuteen. Onko teillä kenelläkään vastaavanlaisia kokemuksia?
Kiitos jo etukäteen asiallisista vastauksista!
haluaisin kuulla muilta syöpää sairastavilta kokemuksia perheen tai läheisten suhtautumisesta sairauteen.
Itse olen reilu parikymppinen 2-vuotiaan pojan äiti. Ongelmanani on mieheni suhtautuminen minuun ja sairauteeni. Olemme melkein avioeron partaalla, sillä minullla on tullut mitta täyteen mieheni piittaamattomuudesta. Olen alkanut epäilemään, että miehelläni on taipumuksia narsistiseen persoonallisuuteen. Onko teillä kenelläkään vastaavanlaisia kokemuksia?
Kiitos jo etukäteen asiallisista vastauksista!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Samma här ! Puolison, oma aika,omat menemiset ym ovat lisääntyneet ja kun tieto sairaudestani tuli,hän ilmoitti halustaan aloittaa pelehtimään työkaverinsa kanssa.Naisen joka huolehtii tasan itsestään ex.hoitaa lapset.Aikaa on hoitaa tasan itseään.Mutta ko.nainen kusee,paskoo,piereskelee ihan niin kun muutkin.Hengitys haisee aamulla ja hiukset on pystyssä.Voimia riittää laittaa freesiksi ei ole aivorungon syöpää.Ei päätä särje 24/7, ei korvat soi ym.ym.
Mutta vielä se kostautuu.Eipä silloin löydy sympatiaa.Paljon voimia Sinulle,toivottavasti miehesi havahtuisi ja alkaisi tukemaan.
Minulla kyllä tukee sen minkä osaa. On vaan enemmän hermoilevaa tyyppiä joten paremminkin minä joudun tukemaan heitä ettei joudu paniikkiin minun sairauteni takia. Kyllä yrittävät minkä osaaavat oikein vilpittömästi.
Oma mieheni on tukenut minua kaikissa sairauteen liittyvissä päätöksissä ja elämässä muutenki. Välillä tulee mietittyä kuka tukee häntä kun minä olen hoitoviikolla kiukkuinen äkäpussi jolle ei passaa mikään vaikka sen tekisi miten päin vaan ja suustani pääsee kaikenlaisia sammakoita,mutta silti hän seisoo rinnallani.
Jaksamista teille toivon minä
Onko mahdollista tilata aika perheneuvolaan? me aloitimme siellä käynnin ja vieläkin se jatkuu kun perheessä on tullut tilanteiden muutoksia.
Minun mieheni kävi siellä yksinään myös keskusteluja psykologin kanssa, ihan alussa kun meillä oli vaikeaa.
Minun mieheni pelkäsi puolestani, sana syöpä merkitsi hänelle kuolemaa meilläkin oli nuorin vasta 2-vuotias kun sairaus löydettiin aivan sattumalta.
Minulla oli ongelmia itseni kanssa, sulkeuduin ja en päästänyt miestäni lähelle ja näin itseni rumana. Aloin kuvittelemaan että hän pettää minua ja se oli kamalaa aikaa, joskus tutkin hänen taskujaankin salaa etsien todisteita toisesta naisesta.
Myöhemmin tunnustin nämä hänelle ja olemme saaneet jo nauraa minun käytökselle.
Huomenta!
Kyllä meilläkin mies tukee minkä ehtii ja joskus ihan liiaksikin. Kerrankin kun oikein potutti että hyvä etten kattilaa seinää nakannut ja lähdin yksin metsään lenkille itkemään niin se soitti jo 4 minuutin päästä perään... :)
Ja sanotaanko näin, että jos mieheni ei minua tukisi ja olisi touhussa mukana niin pellolle laittasin. Minulle ei enään psyyke kestäisi alkamaan miettimään ylimääräsiä asioita koska mielestäni sitä ollaan joko yhdessä kuin kaksi vanhaa varista oli tilanne mikä vain tai sitten ei olla...