Tätä foorumia vaivaa sairaus nimeltä AMK-kateus. Joillakin ihmisillä on uskomaton tarve aliarvioida kaikkia Suomen ammattikorkeakouluja keinolla millä hyvänsä. Yritetään rinnastaa sitä opistotutkintoon ja väitetään opetuksen olevan huonotasoista.
Mistä ihmeestä tämä kateus AMK-opiskelijoita kohtaan syntyy? Ei tällaista keskustelua näe yliopisto- tai esim. ammattikoulufoorumilla. Onko niin, että yliopistossa opiskelevat pelkäävät AMK-insinöörien vievän alan työpaikat? Tuntevatko ammattikoulun sähköasentajat alemmuutta AMK:n sähköinsinööriä kohtaan?
Kaupallisella alalla vanhat merkonomit yrittävät kilvan todistaa, että heidän tutkintonsa on "kuin nykyinen tradenomitutkinto". Syynä kateus, kun heidän aikanaan tradenomikoulutusta ei edes vielä järjestetty.
Lopettakaa nyt aikuiset ihmiset tuo turha uikutus ja itkeminen. Ammattikorkeakoulussa voi opiskella kaikki toisen asteen koulutuksen suorittaneet ja pääsykokeen läpäisseet. Eli jos yliopisto-opiskelija tuntee jonkun saavan saman tittelin helpommalla vaivalla, niin tee sitten itse samoin ja hae ammattikorkeakouluun. Jos ammattikoululainen tuntee alemmuutta, niin suorittakoot opintonsa hyvillä arvosanoilla ja hakekoot itsekin ammattikorkeaan.
Mistä ihmeestä tämä kateus AMK-opiskelijoita kohtaan syntyy? Ei tällaista keskustelua näe yliopisto- tai esim. ammattikoulufoorumilla. Onko niin, että yliopistossa opiskelevat pelkäävät AMK-insinöörien vievän alan työpaikat? Tuntevatko ammattikoulun sähköasentajat alemmuutta AMK:n sähköinsinööriä kohtaan?
Kaupallisella alalla vanhat merkonomit yrittävät kilvan todistaa, että heidän tutkintonsa on "kuin nykyinen tradenomitutkinto". Syynä kateus, kun heidän aikanaan tradenomikoulutusta ei edes vielä järjestetty.
Lopettakaa nyt aikuiset ihmiset tuo turha uikutus ja itkeminen. Ammattikorkeakoulussa voi opiskella kaikki toisen asteen koulutuksen suorittaneet ja pääsykokeen läpäisseet. Eli jos yliopisto-opiskelija tuntee jonkun saavan saman tittelin helpommalla vaivalla, niin tee sitten itse samoin ja hae ammattikorkeakouluun. Jos ammattikoululainen tuntee alemmuutta, niin suorittakoot opintonsa hyvillä arvosanoilla ja hakekoot itsekin ammattikorkeaan.
Vastaukset 61
Vanhimmat
Koko amk-järjestelmä tehtiin vanhan opisto-järjestelmän päälle. Tyhjästä yht'äkkiä päätettiin, että hupsheijjaa nyt ollaankin sitten korkeakouluja. Näin tämä asia menee, eikä sitä mikään muuksi muuta.
Tuo nyt on kuultu (tai luettu) sen sata kertaa ennenkin täällä. Eikös se ole hyvä että uudistetaan koulutusta ja tarjotaan vaihtoehtoja? Kaikkia koulutusohjelmia tarvitaan ja jokainen opiskelkoon missä haluaa, annetaan siis jo olla tämän ikäkulun aiheen!
Mutta kun koulutusta ei ole uudistettu vaan pelkästään nimi. Amkit on opistoja, ei sitä mikään muuta.
Kyllä sitä uudistettiin... Taisi hieman pidentyäkin?
Totta se vaan silti on, ei siitäkään päästä mihinkään. Ymmärrän ihan hyvin, näin korkeakouluopiskelijan (valmistuneen) näkökulmasta, että monia ottaa päähän varsinkin ammattikorkeakoulujen tapa markkinoida itseään korkeakouluina. Tosiasiassa kyse todellakin on vain lainsäädännöllisestä kikkailusta. Sumutus vaan on osaan AMK-opiskelijoista (vähemmistöön kylläkin) mennyt niin täydestä, että he oikeasti kuvittelevat olevansa korkeakouluopiskelijoita.
on juuri tuo pituss...samat asiat kuin opistoasteella, aikaa vaan käytetään entistä enemmän
Sisältö sama, vähän harjoittelua lisää. Merkonomi tai tradenomi - sama asia.
Taitaa monia ottaa pikemminkin se päähän, että AMK-opiskelijat vievät kaikki työpaikat...
Tuskin se kateudesta on kiinni. Joidenkin ihmisten vain täytyy pönkittää omaa egoa toisia mollaamalla. Ensin täytyy vain löytää joku sopiva ryhmä, jota haukkua. Haukkumisperusteeksi käy mikä vain, esimerkiksi sukupuoli, ihonväri, elämänkatsomus, pukeutuminen, ikä tai, kuten tässä tapauksessa, koulutus. Ammattikorkeakoulu on vielä niin uusi asia, että tiedot siitä ovat puutteellisia ja mielipiteet moninaisia. Kun perustaa käsityksensä kuulopuheille ja toisen käden tiedolle, käsitesoppa on valmis!
Jotkut huvittelevat kirjoittelemalla haukkuma-kirjoituksia, monet niistä ovatkin pelkkiä provoja eli toisia suututtamaan ja keskustelua aiheuttamaan kirjoitettuja tarkoituksellisen kärjistettyjä "mielipiteitä". On muistettava, että tänne voi anonyyminä kirjoitella kuka tahansa ihan mitä vain ja väittää olevansa mitä ei ole. Tämän foorumin käyttäjät edustavat sitä paitsi vain pientä osaa ihmisistä. Jos täällä esim. insinööreistä suurin osa kirjoittelee jonkinlaisia juttuja, ei se tarkoita, että kaikki Suomen insinöörit olisivat samaa mieltä. Joka kirjoitusta ei kannata ottaa tosissaan (tai henk.kohtaisesti). Paras tapa suhtautua provoihin on jättää ne huomiotta!
Yleistämistä näkee tosi paljon, kuten myös mustavalkoisia tulkintoja. Yleistämistä pitäisi tosissaan yrittää välttää sekä lukiessaan kirjoituksia että vastatesssaan niihin. Kirjoittaessaan tulisi myös aina muistaa, että jokaisen omat kokemukset ovat vain niitä omia subjektiivisia kokemuksia. Jokainen saa olla mitä mieltä haluaa, vaikka mielipide olisi miten perustelematon ja irrationaalinen tahansa! :)
Kyllä se on paremminkin niin, että ammattikorkeakoululaiset
ovat kateellisia yliopistosta valmistuville
maistereille, joilla on oikea akateeminen
tutkinto. Naurettavaa edes ehdottaa(kuten mediassa
on ollut ilmoilla), että
amiskorkeasta valmistuisi maistereita. Ammattikorkeassa opitaan käytännön duunia,
yliopistossa puolestaan tieteellisen tutkimuksen tekemistä. Miksi ammattikorkeakoululaiset eivät itse hae yliopistoon opiskelemaan, jos maisterin
nimike niin houkuttaa?! Tervetuloa pääsykokeisiin ja tuhansien sivujen lukemista vaativiin tentteihin! Reilua olisi, että ammattikorkeakoulusta valmistuneet joutuisivat opiskelemaan ns. jatkotutkintonsa yliopiston puolella, jossa tutkintojen laatuvaatimukset ovat huikean paljon korkeammat kuin ammattikorkean puolella. Tämä on fakta.
Mitäs just kirjoitin yleistämisestä?
"ammattikorkeakoululaiset
ovat kateellisia yliopistosta valmistuville
maistereille"
Varmaan kateellisiakin löytyy, mutta turha väittää, että kaikki olisivat kateellisia. Minä esimerkiksi en ole, eikä kukaan luokkatovereistanikaan tietääkseni ollut. Pitää vain tietää mitä tahtoo opiskella ja tehdä. Minua ei voisi vähempää kiinnostaa teorian lukeminen yliopistossa. En silti väheksy maistereita mitenkään, päinvastoin kunnioitan kovasti yliopistossa opiskelleita, koska kuten kirjoitit, laatuvaatimukset siellä ovat aivan eri tasoa.
...jos kirjoitukseni herätti ärtymystä. Vastaukseni oli kohdistettu Masalle, jonka
teksti myös noudatteli yleistämisen ja mustavalkoisuuden perinteitä.
No harm done. En ärtynyt, tarkoitin vain sanoa, ettei alemman tutkinnon suorittanut suinkaan aina kadehdi ylemmän tutkinnon suorittanutta, koska ihmisillä on erilaiset tavoitteet ja kiinnostuksen kohteet.
Juuri tälläisiä tapauksia alkuperäisen viestin kirjoittaja tarkoitti.
Usein kirjoittaja on juuri saanut lukionsa päätökseen ja saanut tietää pääsevänsä yliopistoon opiskelemaan. Ollaan niin akateemisia että... Tietenkin tässä vaiheessa tiedetään täsmälleen millaista opiskelu ammattikorkeakoulussa on ja miten vaikeaa se on yliopistossa.
"Ammattikorkeassa opitaan käytännön duunia,"
Niinkö? Itse muistan omilta ajoiltani käytännön duuneista lähinnä fysiikan labrat, materiaalien tutkimukset ja vastaavat. Ihan samoja kuin nyt TTY:llä.
"Miksi ammattikorkeakoululaiset eivät itse hae yliopistoon opiskelemaan, jos maisterin
nimike niin houkuttaa?"
Tuskin ketään jatkotutkinto kiinnostaa sen tittelin takia. En myöskään usko, että ammattikorkeakoulun opiskelijat ovat itse keksineet tuon maisteri (amk) -titteliä. Kyllä se on tullut korkeammalta taholta. Jatkotutkinto on tarkoitettu lähinnä työn ohessa suoritettavaksi lisäkoulutukseksi.
Niin ja itse tosiaan tulin yliopistoon opiskelemaan.
"Tervetuloa pääsykokeisiin ja tuhansien sivujen lukemista vaativiin tentteihin!"
Hip hei. Itse opiskelin ensin ammattikorkeakoulussa koneinsinööriksi ja nyt opiskelen teknillisessä yliopistossa diplomi-insinööriksi. Ei niissä tenteissä ihan niin suurta eroa ole kuin luulet.
Saattaa tietenkin olla, että esimerkiksi tradenomi/ekonomi koulutuksissa on enemmän eroa, mutta käsittääkseni niiden ei muutenkaan ole edes tarkoitettu olevan yhtä lähellä toisiaan kuin insinööri(amk) ja diplomi-insinööri.
todellakaan kiinnosta olla maisteri! Se kun ei ole meistä opiskelijoista se nimike kiinni...mua ainakin hävettäs sanoo et oon joku sairaanhoidon maisteri..huh huh. Oon ylpeä ammatistani sairaanhoitajana ja kätilönä ja en koskaan ole halunnut mitään yliopistotason tutkintoa saadakseni jonkun typerän nimikkeen...ja luulenpa ettei kukaan muukaan AMK:n opiskelija sitä maisteri-nimikettä haluu...etkö tajua että se tulee jonkun EU-pykälän takia, eikä opiskelijoitten pyynnöstä?! Minulle on aivan sama miksikä koulua nimitetään, kunhan pääsen haaveammattiini!! Ja aika vaikeeta on yliopistossa opiskella kätilöksi? Niin ja kätilön tutkinto on 180ov ja maisterin 160ov. Ja ne saa opiskella vaikka kuus vuotta kun meidän pitää 4,5vuodessa valmistua! Äitiyslomasta saa vuoden tauon, mikä on ihan ymmärrettävää... Mut kerran siellä yliopistossa on olevinaan niin fiksua porukkaa niin eikö 160ov:n tutkinto pitäs suorittaa korkeentaan neljässä vuodessa? Kyllä meillä AMK:laisilla on ihan samalla tavalla taloudellisesti tiukkaa ja pitää töitä tehdä ja perhettä elättää. Joten olkaa jo hiljaa ja pysykää laitoksessanne! Minä olen ainakin onnellinen että olen päässyt opiskelemaan ja toivon todella ettei tarvitse ottaa sitä maisteri-nimikettä!! Järkyttävää olis! Aion olla kyllä pelkkä kätilö...
Eikös amiskassa pitäisi saada äitiyslomasta opintoviikkoja?
Samaa mieltä olen :) Ajatus, että ammattikorkeasta valmistuvista tulisi maistereita on ihan naurettava. Ja jos ei olla kateellisia, niin ei tarvitsisi edes ehdottaa moista...
Ammattikorkeiden jatkotutkinnon tutkintonimikkeeksi ovat ammattikorkeiden rehtorit ehdottaneet maisteri (amk). Siis se eroaisi selkeästi yliopistomaistereista.
Kylläpä eroaisikin selkeästi! Keksisivät uuden nimen jos haluaisivat että se oikeasti erottuu selkeästi. Ei tradenomikaan ole mikään kandidaatti (amk)!
Kylläpä maisteri (amk) eroaakin ihan hirveästi maisterista... Ja kuinkahan moni amk-maisteri sujuvasti "unohtaisi" sen amk:n perästä... ;)
Ei noita opintoviikkoja voi toisiinsa noin verrata. Mitä olen ammattikorkeakouluissa olevilta kavereilta kuullut, niin opintoviikot irtoaa siellä niin paljon helpommalla kuin yliopistossa...
Eroaa se sen verran selkeästi, että jos tällainen (toistaiseksi) amk-tasoinen henkilö ne erottaa toisistaan, niin luulisi sitten "oikeidenkin" maistereiden erottavan ne toisistaan.
Amkoissa on turhautuneita tohtoreita, joilla ei ole pääsyä yliopistoon heidän huonojen sosiaalisten taitojensa tai muusta akateemisesta arvioinnista johtuen. He ovat turhautuneita opettamaan ammattikorkeakouluissa vain jotain noomeja. He haluavat opettaa tulevia maistereita.
Ammattikorkeakoulumaisterista voisi tulla polyesteri, että voisimme erottaa oikeasta maisterista. heh heh
Tradenomin jatkotutkinto on tietenkin TRANSISTORI (AMK).
Master of Nutrition service management = Hampurilaisravintolan vuoropäällikkö
(Vrt. Bachelor of Nutrition service management = hampurilaispaistaja)
En oikein ymmärrä mikä tässä tittelihommassa oikein sapettaa "oikeita" maistereita, kun amk:n käyneet ja YO:n käyneet eivät yleensä kilpaile samoista työpaikoista.
Mahtaa näitä maistereita sapettaa, kun meikäläinen AMK:n käyneenä insinöörinä tulen tienaamaan enemmän kuin joku peruskoulun maisteri, mikä sinänsä on hyvin tärkeää ja vaativaa työtä.
Keksikää amikset omat nimikkeenne älkääkä yrittäkö kopioida kaikkea yliopistoista. Ihan sama kenen kanssa kilpailette.
Tässä esimerkki yliopiston ja amk:n opintoviikoista. Tuttavani opiskeli
amk:ssa medianomiksi. Hänelle pätkähti
6 opintoviikkoa(!) yhden viikonlopun
ajan kestäneestä ryyppyreissusta, jossa
muka suunniteltiin jotakin ryhmätyötä.
Yliopistossa 5 opintoviikkoa varten
istutaan seminaarissa koko lukuvuoden
ajan(!) joka viikko, opponoidaan
esitelmiä ja pidetään omia esitelmiä. Että
tällaista.
Kuulostaa uskomattomalta. Ei niitä opintoviikkoja AMK:sta tosiankaan noin helposti saa, ainakaan kaupanalalla. Yliopistossa kirjatentit ovat pääsääntöisesti laajempia kun AMK:ssa, mutta muita töitä onkin sitten huomattavasti vähemmän.
Opponointia, esitelmiä ja ryhmätöitä kun AMK:ssa on varmasti enemmän kun yliopistolla. (Puhun nyt siis perustasoista molemmissa kouluissa.)
...perustat argumenttisi "Opponointia, esitelmiä ja ryhmätöitä kun AMK:ssa on varmasti enemmän kun yliopistolla". Anna esimerkit sekä yliopistosta että amk:sta.
Yliopistolla markkinoinnin peruskurssissa ei tehty yhtään ryhmätyötä ainoastaan (laajempi)kirjatentti. AMK:ssa vastaavasti tehtiin useita ryhmätöitä mm.markinointisuunitelma ja lisäksi kirjatentti (oli muuten sama kirja kun yliopistolla).
...tarkoitin siis markkinointisuunnitelma. Tuli kirjoitettua vähän hopusti. Tähän kirjoitusvirheeseen onkin sitten hyvä takertua:)
No jaa, en nyt tuon yhden esimerkin perusteella ihan vakuuttunut...
Muistakaa,että JBA on Turun yliopistolla työskentelevä lääketieteen lisensiaatti, joka valmistelee keuhkotauteihin liittyvää väitöskirjaansa :D VITTU SÄ JBA OLET SÄÄLITTÄVÄ. KUOLE SINÄ SEKOPÄÄ TYÖTÖN SINNE KAUPUNGIN YKSIÖÖSI JA LOPETA LÄÄKÄRINÄ ESIINTYMINEN. OLET HÄPEÄKSI KOKO YHTEISKUNNALLE.
No eipä pidä yleistää. Ystävälläni joka opiskelee ammattikorkeakoulussa matkailun liikkeenjohtoa, oli vähän samantapainen tehtävä. He suunnittelivat eräretken budjetteineen, ohjelmineen, palveluineen jne. Tähän kuului myös käytännön toteutus (yksi viikonloppu retkellä), mutta se oli vain pieni osa tätä muistaakseni 4ov opintokokonaisuutta.
Ja osataan sitä leikkiä nähtävästi ihan yliopiston puolellakin. Olin Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisen tiedekunnan pääsykokeissa hakemassa kotitalousopettajaksi tänä vuonna. Kokeessa minut vietiin lavastettuun huoneeseen ja sanottiin että "olet 2 lapsen äiti ja olette lähdössä koko perheellä järvenrannalle vuokramökille viettämään kesälomaa. Pakkaa perheesi tarvitsemat tavarat 9min aikana."
Heh, kyllä siinä vähän nauratti. Siis lavastettu huone, joka oli mullin mallin. Piti mennä kaappeja läpi etsien lasten uima-asuja ja sadevaatteita. Hauskaa oli, että kun puolet ajasta oli mennyt, toinen valvojista antoi lapun ja sanoi "olet saanut tekstiviestin". Lapussa luki, että "tulen mukaan, laita mukaan kahvia termarissa". Sitten vain äkkiä kahvinkeittoon ja termaria etsimään.
Tämäkö on sitä teidän niin korkealle nostamaanne akateemisuutta? :D Ettäkö ammattikorkekoulut ovat vain käytännön kouluja?
Itse arvostan ihmistä katsomatta hänen koulutustaan. En pidä itseäni yhtään korkeammalla, vaikka yliopistolle pääsisinkin. En myöskään yritä epätoivoisesti tehdä itsestäni parempaa ja fiksumpaa haukkumalla toisten koulutusta. Menkää nyt jo itseenne aikuiset ihmiset!!
Aamen! Suomessa on siis olemassa oikeasti fiksuja ihmisiä. Toisten mollaamisella ei pääse pitkälle riipumatta mitä kouluja on käynyt.
Kun JBA näyttää olevan niin uskollinen
esittämään mielipiteitään täällä, niin ehdotan,
että hänelle ryhdytään maksamaan palkkaa. JBA
voisi jättää lääketieteen hommat ja hakea töitä
yleltä eikös vaan.
Varmasti pärjäis parremmin YLE:llä kuin "lääkärinä",mutta tuskin pääsis edes sinne. :)
On tuokin, paljon vakuuttavampaa on muka kun joku uhoaa, että "kaverin kaverin kaveri sai opintoviikkoja ryyppäämällä AMK:ssa.".
Mikäs nyt niin ottaa päähän? Sekö, että joku on kanssasi eri mieltä?
Olen keuhkoilla evalina, mikä ei tarkoita sitä, että väikkärini liittyisi millään tavalla asiaan. Tutkimukseni liittyvät pääasiassa immunologian ja patologian alaan.
Viestisi itkuraivarinomaista huuto-osuutta en viitsi kommentoida. Se kertoo sinusta niin paljon enemmän kuin minusta.
Ei taidealalla ainakaan ole mitään merkitystä onko tutkintosi "taiteiden maisteri" vai "muotoilija".
Onneksi olen valinnut kyseisen alan ja aion tehdä uraa OMALLA OSAAMISELLANI, siinä ei paljon tutkintonimikkeet paina...ja ottakaahan huomioon, että työelämässä on omat nimikkeet, ei teitä siellä enää kukaan erittele AMK- tai yliopistoihmisiksi.
Loppupeleissä kaikki on kiinni vain ja ainoastaan OMASTA OSAAMISESTA!
Pitäkää lapselliset brassailutittelinne!:)
On täysin naurettavaa tehdä itsestään jollain tavalla parempaa ihmistä vain nimittämällä itseään maisteriksi. Eiköhän siinä paina jo muut elämänarvot kuin se että saa haluamansa ammatin.
Itse haen myös taidealan ammattiin. Tavoitteeni on ensin opiskella teatteri-ilmaisun ohjaajaksi AMK:n puolella, sitten jossain vaiheessa teatteritaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulussa. En ole koskaan miettinyt onko se koulu johon haen AMK vai yliopisto: jos teatteri-ilmaisun ohjaajia koulutettaisiin yliopistossa niin sinne hakisin. Maisteri on vain sana.
Eiköhän tärkeintä ole miettiä mitä haluaa elämältään kuin minkä arvon saan koulutuksellani? Samalla tavalla yliopistossa opiskellut voi tuntea elämänhalunsa katoavan kun ala olikin väärä, mutta ei ole kanttia vaihtaa kirurgista kondiittoriksi. Fiksumpi se joka uskaltaa tehdä sitä mitä oikeasti haluaa eikä se joka haluaa kohottaa itsetuntoaan tai miellyttää sukulaisiaan yliopisto-opinnoilla.
Varmasti suurin osa tekee päätöksensä koulutuksestaan oikein perustein. Ne jotka tekevät sen pinnan vuoksi, heidän mielenterveydestään maksaa yhteiskunta, kärjistetysti.
Tärkein on se miten tekee sen työn jota varten opiskelee, ei se onko kyseessä AMK vai yliopisto.
Jonkun ne työt on tehtävä. ei kaikki voi olla johtajia. työ on vaan elämän sivujuonne. monet yliskät ei saa mitään palkaa esim, opetajat mieluumin oon amiskainsinöri!
Opethan tekee ihan kunnioitettavaa työtä mut ei saa palkaa amis insinööri saa paljon palkaa vaikka on "duunary"
Kiitos kaikille vastanneille. Viestini herätti aivan oletettuja reaktioita. Juuri kukaan ei silti vastannut siihen alkuperäisen viestini punaiseen lankaan, eli mistä tulee tämä tarve ja halu mustamaalata ammattikorkeakouluja ja niiden opiskelijoita? Sitä vastoin sitäkin enemmän tuli vastauksiksi tätä ihan samaa, jopa suorastaan katkeruudeksi muuttunutta ammattikorkeakoulujen aliarvioimista.
Minulle henkilökohtaisesti on aivan se ja sama, mitä Internetin keskustelufoorumien Matti tai Maija ajattelevat tulevasta tutkinnostani. Minulle on myös se ja sama, onko ammattikorkeakoulujärjestelmä alun alkaen perustettu opistoasteen päälle. Ymmärrän toki aavistuksen verran tämän yleisen katkeruudenkin alkuperää, koska titteleiden vaihtaminen ja koulutusrakenteen uudistaminen pienentää Suomen koulutusportaiden välistä kuilua. Näin ollen maisteri tuntee olonsa uhatuksi, vaikka uskoisin että silti aivan suotta.
Vanha sananlasku sanoo, että kateus vie kalatkin vedestä. Se on meissä suomalaisissa perijuurinen ominaisuus ja varsinkin näin anonyymissä keskusteluympäristössä sen koko olemus puhkeaa kukkaansa. Keskustelujen argumentointi on puutteellista ja vastaukset kertovatkin mielestäni enemmän keskustelijasta itsestään, kuin puhuttavasta asiasta.
Koulutuksen tavoite on antaa valmiuksia työelämään. Työelämässä ei silti pärjää pelkällä kirjatiedolla tai muodollisella pätevyydellä. Henkilön kehittyminen ammatilliseksi osaajaksi ja työelämän asiantuntijaksi on elinikäinen prosessi, jonka pohjakoulutus vain laittaa alulle. Tärkeintä elämässä ei ole ulkoa opittu tieto, vaan taito löytää haluttu tieto helposti. Työelämä ja koko kansantaloutemme tarvitsee osaajia laidasta laitaan, koulutushajontamme joka sektorilta. Tärkeintä ei pitäisi olla oman statuksensa pönkittäminen muita mustamaalaamalla, vaan omat tietonsa ja taitonsa osoittamalla.
Oikein hyvää kesää kaikille Suomen opiskelijoille ja leppoisia kesäpäiviä ennen syksyn koitoksia!
...näytät, että kateellisena ihmisenä
analysoitkin itseäsi. Viestistäsi paistaa
läpi oma katkeruutesi. Ehkäpä
koko aiheen esille nostamisen punainen
lanka löytyy siitä, ettet itse ole
yrityksistä huolimatta(?) päässyt
yliopistoon. Sen verran katkeraan sävyyn
puhut yliopistoihmisistä.
Eivät kaikki AMK:ssa opiskelevat ole hakeneet yliopistoon, saati halunneet sinne. Kyllä monet AMK opiskelijat varmasti yliopistolle halutessaan pääsisivät, mutta jos omat kiinostuksen kohteet ovat toisaalla niin minkäs teet. Tyypillinen yleistys tällä palstalla on, että kaikki AMK:ssa opiskelevat olisivat halunneet yliopistolle, mutta eivät olisi sinne päässeet. Halusin nyt vaan muistuttaa asiasta, vaikka kohdistatkin kirjoituksesi selkeästi alkuperäisen viestin kirjoittajalle.
...olla masa itse joka tuon viimeisimmän
viestin kirjoitti nimimerkillä "Tyypillistä";)
En ole koskaan halunnut, tai saati sitten hakenut yliopistoon. Tekstissäni ei liene kateutta, enhän minä ole missään vaiheessa mustamaalannut tai aliarvioinut yliopistoja. Sisälukutaito se näyttää olevan silti joillain, jopa yliopistossa opiskelevilla nähtävästi täysin hukassa.
sillä en ole asiaan pahemmin perehtynyt eikä se pahemmin kiinnostakaan. Itse kuitenkin hain juuri ammattikorkeakouluun. Eipä lukion jälkeen paljon muita mahdollisuuksia ole jollei yliopisto kiinnosta tai taidot eivät sinne riitä. Ammatti-instituutti taasen voi tuntua vähän liian lässyltä. Ammattikorkeakouluopinnot tuntuvat kuitenkin olevan kovassa ja kasvavassa suosiossa.
Semmosta shittii.
?!?!?!?!?!?!?
...sen verran, että ammattikorkeakouluun
ei pääse, jos on liian hyvät arvosanat!
Tästä on usealla tuttavallani kokemuksia. Jos keskiarvo on lukion päästötodistuksessa 9.5( vielä työkokemuspisteitä), ei pääse edes valintahaastatteluihin. Miten selität
tämän?
Aika ylimielinen(ja perusteetonkin)muuten tuo lauseesi "Jos ammattikoululainen tuntee alemmuutta, niin suorittakoot opintonsa hyvillä arvosanoilla ja hakekoot itsekin ammattikorkeaan".
Taidat itse olla kateellinen sekä yliopistoihmisille että ammattikoululaisille.
Ei pidä paikkaansa. Omalla luokkakaverillani on viisi L:ää ja yksi E. Keskiarvo 9.6 ja on silti AMK:ssa. Kyllä tollasilla papereilla otetaan varmasti sisään (AMK:hon) kun luulisi tyyppien läpäisevän kokeet kirkkaasti.
...on mahdollista, että tuttavilleni(ka 9.5 työkokemusta) on käynyt niinkuin on käynyt?!(ks. edellinen viestini). Ja tosiaan edes
haastattelukutsua ei ole kuulunut. Kyseessä
on fysioterapeutin koulutusohjelma(jos joku
sitä nyt ihmettelee).
Kenties yhteishaussa on tapahtunut jokin virhe, tai ystäväsi on täyttänyt hakupapereiden jonkin kohdan väärin. Mene ja tiedä... Itse olisin yhteydessä oppilaitokseen ja tiedustelisin asiaa. Kyllä Suomessa opiskelemaan pääsee mitä haluaa ja minne haluaa, jos on tarpeeksi hyvä.
"ammattikorkeakouluun ei pääse, jos on liian hyvät arvosanat"
Missä ammattikorkeakoulussa on valintakriteerinä että koulumenestyksen tulee olle tarpeeksi "huono"? Ei yhdessä ainoassakaan! Kyllä tuo sinun kaverisi tapaus johtui jostain muusta kuin liian hyvistä arvosanoista. Syytä en osaa kertoa, koska en ole valintakriteerejä ko. alalle nähnyt. Näin ihan arviolta voisin arvata YO-todistuksen ns. ei-niin-hyviä arvosanoja. YO-todistuksella on nimittäin yleensä suurempi merkitys kuin lukion päästötodistuksella. Mutta kuten sanoin, tämä oli pelkkä arvaus, koska valintakriteerejä ko. alalle en tosiaan tiedä.
Luuletko tosiaan, että tämä "ystäväsi" ei päässyt AMK:hon liian hyvien arvosanojensa takia. Onko tarkoituksesi ärsyttää vai oletko kehitysvammainen vai mitä helvettiä?
...L:n paperit toisella tutuistani. Eli ne eivät ainakaan olleet liian huonot...
Kyseinen kriteeri on 99% varmuudella samaa sarjaa, kuin (myöskin kirjoittamaton kriteeri) yliopisto-opiskelun suunnittelua koskeva kriteeri; jos aiot YO:on tulevaisuudessa, et AMK:uun pääse. Siis jos paljastat tämän seikan valintakokeessa tms. tilaisuudessa. Ja tämä pitää aika pitkälle paikkansa. Kyllä varmaan jossain pääsee, mutta ko. kriteeri on todellinen. Se on fakta.
Hyvät arvosanat taas viittaavat tietysti AMK:a korkeampiin tavoitteisiin elämässä. Eli käytännössä sama asia. Näin ainakin näkisin tilanteen...
Luin mienkiinnosta koko viesti ketjun läpi. En voi muutakin todeta, että omat lapsena harrastivat joskus leikki-ikäisenä samantasoita keskustelu hiekkalaatikolla. Tuntuu, että keskustelun taso on jäänyt--> veit minun lapioni, anna se takaisin. Toivon ettei vietien takana ole oikeasti akateemisen tutkinnon kirjoittaneita. Jos on, niin voin sanoa että kusessa ollaan, jos akateemisesta maailmasta valmistuu tuon tasoisia ns.nykypäivän osaajia.
Eiköhän se ole niin, että suurin syy yliopistolaisten ammattikorkeakoulujen mollaukseen on se, että hyvin suuri osa yliopistotutkinnoista johtaa nykyään joko työttömyyteen tai ainakin epävarmuuteen työpaikasta, pätkähommiin ym.
Itse koen sen lähinnä huvittavana kun joku humanisti irvailee amk-insinööriopiskelijalle. Taitaapi olla humanistin markkina-arvo työelämässä aika pieni.
Mitä itse tunnen kavereitani, jotka opiskelevat yliopistolla (lukuunottamatta teknillistä ja lääkistä), ainakin yliopiston ns. hömppäaineissa ja kauppatieteellisessä selviää hyvin pitkälle kun bileissä joka toinen päivä ja käy naamansa näyttämässä tenteissä. Akateeminen vapaus on muutenkin Suomessa viety liian pitkälle, yliopisto pitäisi muuttaa ammattiin johtavaksi opistoksi, joka valmistaisi opettajia, kirjastovirkailijoita, verovirkailijoita yms. En väitä, etteikö amk:n insinööripuolellakin helpolla pääsisi mutta ainakin koulutuksellamme on selkeä funktio toisin kuin hyvin suurella osalla yliopistotutkinnoista nykyään.