e-amerikan kierto

matkakuumeinen

hei!

olen suunnittelemassa jonkinlaista etelä-amerikan kierrosta mahdollisesti ensi vuonna. kysynkin nyt teiltä kokeneemmilta, että jos suunnitelmissa on käydä useammassa maassa (ainakin brasilia, argentiina, peru), niin minkä hintaisia lennot suurinpiirtein ovat ja kannattaisiko ne varata etukäteen? mistä liput voi noutaa?

entäpä millä kannattaa liikkua maan sisällä? onko esim. brasiliassa paljonkin halvempaa/kannattavampaa liikkua junalla/bussilla kuin lentokoneella?

sitten, mihin aikaan vuodesta olisi paras lähteä, jos haluaisin nimenomaan käydä useammassa paikassa. sadekaudet ja kuivat kaudet tietenkin vaihtelee mantereen eri osissa, mutta onko jollain kokemusta, että mihin aikaan (1-3kk) kaikkialla olisi "siedettävä" keli (=ei muta-/lumivyöryjä tai ympärivuorokautista sadetta)?

kiitos paljon mahdollisista vastauksista!

3

829

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • macanudo

      Alkuverryttelynä voisit lukaista Niina Within kirjoittaman 'Rahtilaivalla Brasiliaan - vuorotteluvapaalla Etelä-Amerikassa'. Kirja on tuore matkakertomus Brasilian, Bolivian ja Argentiinan reppureissaajan kokemuksista. Kirjahyllyyn sitä tuskin kannattaa ostaa, mutta se löytynee monista kirjastoista.

      Matka-ajankohtaa määrittäessä muistanet, että mitä etelämmäs menet, niin kesä-elokuussa on varsin vilpoista (kostean kylmää, joka menee luihin ja ytimiin). Ilmojen suhteen suosittelisin meidän keskitalvea, tosin paikallisten lomakausi ajoittuu joulusta maaliskuun alkuun ja hotellien hinnat saattavat pahimmillaan olla moninkertaiset 'baja temporadaan' verrattuna. Tulet varmaan - toivottavasti - saamaan runsaasti neuvoja.

    • Ako

      Lennoista en osaa oikein kommentoida. Kaikkialla tuolla missä itse lensin, kyllä se kirpaisi kukkarossa kun lipun osti.

      Busseista halvin oli US $10 / 1000 km, tyyppihinta ehkä $20-30 / 1000 km. Bussikulttuuri oli melko kehittynyttä, tietyllä tavalla parempaa kuin Suomessa.

      Juniahan koko mantereella on yhteensä noin kolme, joten se ei ole todellinen vaihtoehto. Lisäksi ne mitä kokeilin, olivat a) hitaampia, b) kalliimpia ja c) epämukavampia kuin bussit.

      Kokemuksista lisää http://fff.neutech.fi/Travel/

      --ako

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut = far-right Finns Party?

      Eikös tuo tarkoita, että persut ovat äärioikeistoa? "In 2023, Petteri Orpo, of the National Coalition Party, unseated M
      Maailman menoa
      23
      6954
    2. Sdp on esittänyt maatalous- ja yritystuista leikkaamista

      Joihin menee 10 miljardia euroa vuosittain. Minkä vuoksi äärioikeisto änkyttää jostain vuodesta 2026, kun ei demareiden
      Maailman menoa
      160
      4682
    3. Sanna Marin pitäisi palauttaa pääministeriksi

      Oikeisto "voitti" vaalit valehtelemalla äänistäjille päin naamaa, joten heidät tulisi tuomita menettämään vaalitulos ja
      Maailman menoa
      98
      3661
    4. Ei me olla sielunkumppaneita

      jos sellaisia edes on. En tiedä miksi niin kovasti pidin sinusta, varmaan olisi paljonkin hyviä syitä, mutta ehkä olit v
      Ikävä
      42
      3349
    5. Kokoomus kannatti aiemmin rahoitusmarkkinaveroa - kanta nyt muuttunut

      Kokoomuksen linjanmuutos rahoitusmarkkinaveron suhteen on herättänyt kysymyksiä. Vielä aiemmin puolue antoi ymmärtää kan
      Maailman menoa
      1
      2473
    6. KÄVELYTREFFIT ?

      Mikä on tuo konsepti. Ei kävely ole mitkään treffit. Se on hengailua, ilman mitään panostamista toiseen, go with the flo
      Ikävä
      247
      1857
    7. Hevosmies kylän kunnioitettu herra

      Hei, eikö olis aika pistää "nuoriso" kuriin? Tiedämme miten teidän "yhteisö" toimii sekä kylän vanhin herra, olet poruka
      Hyrynsalmi
      32
      1684
    8. Mies pelkää mahdollista raskautta

      Millaisia ajatuksia seuraava herättää teissä? Olemme tunteneet miehen kanssa vuosikausia, seurustelleetkin jo pitkään j
      Sinkut
      313
      1644
    9. Porno-ope?

      Kaikenlaisia sitä nykyään Suomessakin on. Tai onhan niitä voinut olla aiemminkin, mutta ehkä paperilehtin aikakaudella e
      Maailman menoa
      33
      1618
    10. Kiikkustuoli

      Sunnuntai aamun hiljaisuutta ja rauhaisaa oloa. Aloitan taas uuden alustan, jospa edellisessä asiat tulee pohdittu ja sa
      80 plus
      183
      1386
    Aihe