lähtee 2 viikoksi Thaimaahan Jouluna.En saa pitää yhteyttä tänä aikana.Miltä teistä tuntuisi tällainen?
Lapseni
??
15165
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ihana elämys lapselle.
Riippuu lapsen iästä? Jos yli 16-v. niin voi lomailla itsenäisesti pari viikkoa ilman mamman paapomista. Kasva aikuiseksi ja ymmärrä että lapsetkin kasvavat aikuisiksi. Mitä paremmin he pärjäävät itsenäisesti omassa elämässään sen paremmin on kasvatus onnistunut. Että silleen.
Käske varoa sikäläisiä prostituoituja. Niillä on HIV ja likaiset huumeneulat terveimmilläkin. Kannattaa harjoittaa selibaattia siellä ollessaan, varoa liikkumasta pimeän aikaan - siellä raiskataan ahkerasti kaikkea mikä liikkuu - ja juoda vain lännessä pullotettua vettä. Asfaltin ulkopuolelle ei juuri kannata mennä, käärmeet, skorpionit, malariahyttyset, aivokuumepunkit ja em. likaiset huumeneulat vaanivat. Paikallisten kanssa ei kannata olla tekemisissä; ryöstäjät ryöstävät, kauppiaat pettävät ja saastaiset hotellit huijaavat. Päivällä kannattaa varoa, auringonpistos voi olla tosi vaarallinen ja pohjoismainen iho palaa tuskallisesti puolessa tunnissa.
Muuten ihan hyvä ajatus tuo matka.
Toivottaisin hyvää lomaa...!Voi hyvä tavaton sentään,aikuiset ihmiset.
Mun lapsi ainakin halusi joka päivä jakaa kokemuksiaan:O
Me on ainakin totuttu sellaseen yhdessäoloon, että varsinkin kun hän on isänsä kanssa pitkällä matkalla, niin koti-ikävä on kova. Isä määrää tahdin ja vaikka matkan kohde kuulostaisi ihanalta, niin niissä tulee sen suuruisia pettymyksiä ja pahastumisia, että lapsen on hyvä saada niistä sanoa.
Thaimaa on niin kaukanakin, että jo välimatka tekee yksinäisen tunteen varsinkin nukkumaan käydessä.
Jos pystyt, hanki sellanen kännykkä hänelle, minkä viestit maksat itse. Kannettavalla tietokoneellakin voi laittaa spostia (tai kysellä sikäläisiä mahdollisuuksia käyttää nettiyhteyttä).
Johan siellä on aika hurjat tulvat olleet joten varmasti haluat tietää onko lomakohteessa hyvä ja turvallinen asua.
-Ihan pirullista kidutustahan tollanen yhteydenpidon estäminen on kun on noin kaukaisesta reissusta kyse!!! EI asiallista, ei ei.
...niin sitä vaan, että eihän sellä reissussa tartte/saa surkutellen olla ja kun kuulee niitä kenkkuja kokemuksia, niin siinä on hyvä sauma kysellä mukavista asioista. Ja sillai toivottaa hyvää lomamieltä ja pyytää sanomaan terveisiä aina ja olla ilonen lapsen puolesta kun kuitenkin lapsi on vähän niinkuin paratiisissa!
Kummasti jäi vaivaamaan, että minkä takia ette saisi pitää yhteyttä!!! -Ja pyydä tuliaisia! Pikkukiviä, simpukoita...
Niiden ihmisten päässä on vikaa, jotka kuskaa toisten lapsia muihin maihin, vaarantavat heidän terveyden ja kasvattajat lasten omaisten huolta.
Rikkovat suomalaisen jouluperinteen toisten lapsilta ja näiden vanhemmilta, rikkoisivat vain omiltaan.
Nostavat yhteiskunnan tukea hoitaakseen muiden lasta ja käyttävätkin tuet matkusteluunsa.
Ulkomaan matkan hinnalla olisi lapsi voinut olla pitkään oman perheensä kanssa ja saada oikeaa tukea kotimaassa.
Sijaisvanhempien pitäisi olla ekologisen, vastuullisen, säästäväisen ja normaaliin elämään pystyvän ihmisen malli sijaislapselle.
Ulkomaan matkat ei ole tätä. Ulkomaan matka ei kehitä lasta. Ulkomaan matka vieraannuttaa lapsen omasta elämästään ja rasittaa.
Tuo on ihan totta. Sijoituspaikoissa luulisi käytettävän esimerkkiä nimenomaan kaikkien vastuusta toisia kohtaan, ekologista tuollanen kaukomatkailu ei todellakaan ole. Jos tollasesta menee sijaisperheelle sanomaan, saa säälinsekaisen hymähdyksen vastaukseksi ja mahdollisesti kommenttia kateellisuudesta.
Moni alkuperhe on mieluummin köyhä ja haluaa kasvattaa lapsen empatiaa ja kun sit joutuu törmäämään ihan peruskauheuksiin ja kerskakulutukseen, niin sepä panee hiljaseksi. Köyhä on saattanut saada leiman esim lapsen vaatetuksen takia (ja antanut lapsen esim kulkea vaikkapa kumppareissa jos ne on kätevä sujahuttaa jalkaan kouluun lähtiessä vaikka oisikin lämmin ja kuiva sää eli jos lasta itseään ei verkkarit ja tikkitakki haittaa niin tää vanhempi antaa lapsen olla oma itsensä eikä seuraa trendejä).
Kysyisit kirjallisesti sijoittajalta miten se käytännössä aikoo järjestää sijoitetun olosuhteiden valvomisen Thaimaassa.
Thaimaassa on seksiturismia. Sehän se kiehtoo. Sijaisvanhemmat saattavat käyttää näitä palveluja ja siksi matka suuntautuu sinne. Suomessa on ihan hyviä lomakohteita sijaisperheille sijoitettuineen ja ovat valvonnan alla suomalaisissa lomakohteissa.
Onko välttämätöntä meidän veroista kustantaa Thaimaahan matkoja sijaisvanhemmille.
Miksi ei anneta lapsen viettää ihanaa lomaa Thaimaassa? Ei se ole mikään takapajula ja vaarallinen paikka, ei siis kannata olla huolissaan.
Lapsi saa ihanan elämyksen ja loman keskelle arkea. Jos perhe jättäisi lapsen Suomeen, niin minkälainen jenkka täällä sitten olisi siitäkin?
Thaimaassa ei seksiturismi näy tavalliselle turistille, ihan turhaa höpöä. Ja kai kenellä tahansa saa olla oikeus lomailla missä haluaa, ei sijaisvanhempien tarvitse sen "ekologisempia" kuin muidenkaan matkailijoiden. Naurettavaa kateutta.
Annetaan lapselle lomansa ja hyvillä mielin!
Itsekään en ymmärrä, miksi ei saa pitää yhteyttä. Siitä varmaan kannattaa vielä keskustella. Mutta en kyllä lähtisi lapselta pilaamaan omalla katkeruudellani ja jutuillani harvinaista lomaa!
PS. en ole sijaisvanhempi, vaan huostaanotetun sukulainen
Jos minun lapseni olisi menossa sijaishuoltajan kanssa Thaimaahan, hän tod.näk. viihtyisi siellä, koska on matkustanut siellä myös oman perheensä kanssa. Eri juttu tietysti on, viihtyykö on sijaishoitajan seurassa yhtään missään.
Sen sijaan yhteydenpitorajoitusta lomamatkan aikana on mahdoton ymmärtää.
Ei se ole mitenkään perusteltavissa.
Kyllä muuten näkyy seksiturismi Thaimaassa. Ällöttäviä länsimaisia vanhoja äijän paskiaisia, jotka kiehnäävät sikäläisten katulasten kyljessä. YÖK!
Mikäs sinä olet takaamaan loman ihanaksi?
Moni vanhempi on edellä kirjoittanut, että varmasti lapsi haluasi jakaa kokemuksiaan vanhempansa kanssa, mutta nimenomaan se estetään.
Voi Jumalan kiitos, että minun lapseni ei ole huostattu! Luulisi jokaisen järkevän ihmisen tajuavan yhteydenpidon tärkeyden omiin vanhempiin, niin tuollaisten kaheleiden kanssa joutuisi vielä kinastelemaan ITSESTÄÄNSELVYYKSISTÄ!
Muistan lukeneeni joidenkin vanhempien mielipiteenä, että mitä huonommasta sijaispaikasta on kyse, sitä varmemmin siellä on myös käsittämättömiä ja laittomia tapaamisrajoituksia.... Tuntuu oudolle, vaikka tietysti nimenomaan HUONO sijari osaa valehdella suu vaahdossa omia perustelujaan.
Tunnen muutaman sijaisperheen ja he ovat sanalla sanoen outoja kaikki, ja hirveän hyökkääviä, jos joku on kiinnostunut lasten kohtelusta ja oloista sijaishoitajilla.
Siis ei voi olla taas totta :/ Me olemme sijaisperhe ja mihin kummaan me lapsen laittaisimme loman ajaksi (ei tosin Thaimaassa ole käyty mutta muualla kyllä). Lapsi on ihan syystä huostassa, joten kotiin (biolla ei kyllä ositettakaan) hän ei voi mennä. En minä lasta raaskisi mihinkään vastaanottokeskukseenkaan viedä loman ajaksi -mieli olisi jo siitä kurja, että toiset lapset pääsevät lomalle.
Kysy ihmeessä, miksi et voisi lapselle soittaa loman aikana. Meillä on määrätyt soittoajat, mutta juuri esim. loman jälkeen äiti voi hyvin soittaa ja kysyä, miten meni, tottakai asia kiinnostaa. Anna lapsellesi puhelin ja siihen kortti, jolloin maksat itse puhelut. Juttele asiasta.
Mikä sinusta ei voi "taas" olla totta?
Jos sinun sijaislapsesi on ensinnäkin otettu lakien mukaan huostaan, niin ei kaikkia ole. Jos hänen vanhemmillaan ei ole edes kotia, niin kyllä suurimmalla osalla sellainen on ja hyvin suurella osalla vielä lapselleen parempi koti kuin yhdelläkään sijarilla joka suhteessa. Niin että älä paasaa täällä noita sijarivakioita ollenkaan!
Sinä olet yhdenlainen sijari ja loput tuhanneet ovat omanlaisiaan, joukkoon mahtuu heitä, joille ei ikinä olisi pitänyt antaa oikeutta lasten ottamiseen. Eli sinun KORTTI- ym:t neuvosi eivät varmasti kelpaakaan kaikille sijareille. Älytöntä kysellä täällä miksi et tee niin ja miksi et tee näin -asenteilla.