Ajoin tänään aamulla sellaisen perässä ja ihailin sitä.
Ja onhan se niin arvokkaan näköinen että parempi onkin ajaa vaan perässä ja ihailla sitä.
Silmiä hivelevän kaunis
Volvo S-60 on kunnioitusta herättävä auto
39
759
Vastaukset
- XC?0
Kaunis viesti. Kannatan koeajoa, ja miksei myös omistamista samantien. Jos ei ole uudella Volvolla ajanut, niin ei voi kuin arvailla miltä siellä komentosillalla tuntuu, ja miltä ulkopuolella olevat kanssaihmiset näyttävät, kun yrittävät peitellä ihailuaan ja kunnioitusta. Mutta peilit näyttävät kääntyvät päät.
- jaakobb
Volvo-börjet ei kattele peileistään muuta kun itteensä kun kohentavat kajaleitaan liikennevaloissa.
- sairaus saapisti
Vanha konsepti,jo ikäloppu pappa-auto
- 14+4
Mie taas kerran näin tollasen tummansinisen, ei tätä uutta mallia. Siinä oli ainakin takasivulasi sillai kalvotettu, yläosa peilasi ja alaosa oli tumma, tai toisinpäin, en muista. Mutta, sen naiskuski oli silmiähivelevän kaunis, jummmijammi oikein!
- Audisex
Kaikkihan sen tietävät että naiset ihailevat Audeja ja niiden kuljettajia. Vulva on 40 v ylipainoisille perheenisille, joiden on pakko ajaa tilavalla lullalla että ryhävälas, vahingot, koira ja kaljakori mahtuu kyytiin.
- XC?0
Normaali ja täysin ymmärrettävä reaktio tavalliselta kaduntallaajalta. Meitä Volvoilijoita on moneen lähtöön, osa meistä on kauniita, osa normaaleja, osa ylipainoisia, osa normaalipainoisia, jotkut juo olutta, jotkut viiniä tai muuta. Mutta kaikkia yhdistää loistavat ajo-ominaisuudet,tyylikkyys,nautinto jne..VOLVO. Itse tykkään nauttia vapaa-ajan asunnollani ravuista, välillä yös makkarasta ja oluesta.
- easy rai
juopottelet kotona sossun rahoilla,etkä autoa saati huviloita oo ees nähny ku telkkarissa,jota katot ilman lupaa
- XC?0
Parasta yritit!
- vulva homotson
Volvokuskeilla käy tunnetusti hyvin flaksi, ainakin mieskuskeilla miesten kanssa.
Ruåttalainen homopeli.- XC?0
Kirjoitatko omasta kokemuksesta? Kyllä Volvo maailmaan varmaan homojakin mahtuu, onhan homot tunnetusti hyvin tyylitietoisia ja arvostavat hieman arvokkaampaa laatua omaavia tuotteita. Kansankodissahan ei tunnetusti vetästä homoa heti päihin niinkuin suomessa vaan tarjotaan rapuja ja kostuketta.
- takatuuppari
oikeat autot ovat takavetoisia mutta samalla myös hieman kalliimpia kuin keskihintaiset volvot
- S60 170 hv ja 210 hv
Mulla on ollut 2 kpl uutena ostettua S60 Volvoa; 2002 mallinen 170 hv manuaali ja 2005 mallinen 2.5T geartronic.
Ekalla ajoin 64000 km ja jälkimmäisellä 84000 km.
Ensimmäinen oli noista mieleen-painuvaisempi, silloin niitä ei montaa ollut tässä kaupungissa. Kun tämän auton ostin ennakkoon kesällä 2001 niin volvokaupassa ei ollut edes koeajoon tarjota silloin 170 heppasta manuaali S60...ostin siis kärryn "sokkona", 5kk "kiimassa" odotin autoa ja sain sen syksyllä 2001.
Molemmissa autoissa oli myös Volvo-sopimus, joten rahaa ei mennyt yhteenhään huoltoon /korjaukseen. ..2005 malliin jopa vaihdettiin 4v käytön jälkeen jakopään ketju huoltosopparikuviona.- pilkunviilaajako
Ei taida olla ketjua vaan hihna?
- punavolvonen
Näin viipurintiellä naruvetosen s60 volvon. Tais olla niitä uusia Kiinalaisia.
- made in chiina
volvoko,yäk,lippalakkisten auto,ja taatusti jonkin jatke!!
- XC?0
Volvolla ei ajeta kaduntallaajan tai naapurin mielipiteen takia, vaan omasta vapaasta tahdosta ja nautinnosta.
- tomaattimies
moi.
oliko tuo vitsi?
no, on se ihan ihailtavaa kun s60:stä työnnetään neljän ruuhkassa liikennevaloissa.
en luota volvojen toimintavarmuuteen. kauniita volvoja voi työmatkalla ihailla, kun niitä on milloin minkäkin takia tienposkessa.- XC?0
Kuka ihailee mitäkin,oma valinta!
- Meseonvaanparempi
Mulla on Mercedes, 3-litrainen bensa kesäkäyttöön ja Volvo s80 t6 talveksi. Kevättä odotellen..
- Pakasta pois
Kattokaa vaan takavaloja mun Saab 9-5 2.3T Aero 296 hv.
- Volvo rules
Volvo S60 2.5 T on helppo auto; napakka auto jossa 210 heppaa, automaatti ja nahkapenkit hintaluokassa 50000 eur. Mikä muu merkki tarjoaa nämä samassa hintaluokassa ...
- takatuuppari
Volvo rules kirjoitti:
Volvo S60 2.5 T on helppo auto; napakka auto jossa 210 heppaa, automaatti ja nahkapenkit hintaluokassa 50000 eur. Mikä muu merkki tarjoaa nämä samassa hintaluokassa ...
oikeat autot ovat edelleen takavetoisia ja tosiaan hieman kalliimpia.mutta jos budjetti tosiaan on rajoitettu niin ei se volvo kai toyotaa tai muutakaan kulkuvälinettä hassumpi ole siirtymiseen paikasta toiseen.
- XC?0
takatuuppari kirjoitti:
oikeat autot ovat edelleen takavetoisia ja tosiaan hieman kalliimpia.mutta jos budjetti tosiaan on rajoitettu niin ei se volvo kai toyotaa tai muutakaan kulkuvälinettä hassumpi ole siirtymiseen paikasta toiseen.
Olisi hauska tietää, miksi sinun mielestä takavetoinen auto on ainut oikea? En nyt jaksa alkaa kirjoittamaan mistään ruovittelusta...
- aajeeeee
Ekana ku sillä kinnerillä ottaa sen mitä se kiihtyy ja heittää pakin päälle niin se jää sutimaan paikalleen senkun savupatsaat tunkee lokasuojanaukoista
- öpoj
Sillaiko sie ajat? Pitäiskö opetella ajamaan ihan normaalisti ja jättää amisteineilyt pois?
- takatuuppari
nykypäivän niin sanotut paremmat,kalliimmat autot joilla on mielestäni hyvä ajaa ovat pääsääntöisesti takavetoisia.tuohon luokkaan ei mielestäni volvon laatu ikävä kyllä vielä riitä vaan se painii ennemminkin toyotien ja muiden ihan ok automerkkien kanssa hieman alemmalla tasolla mutta kyllä silläkin kauppareissut hoitaa.
- XC?0
Saksalaisten, kalliiden laatuautojen hinta/laatusuhde on valitettavasti suuri kupla. Molemmista merkeistä on kokemusta uutena. BMW on niistä huomattavasti parempi ajaa, mutta molempien jälleenmyynti arvo tippuu Suomessa, mutta etenkin Saksassa käsittämättömän nopeasti, kertoen mahdollisesti jostain. En ole omistanut kummastakaan mitään kalleimpia malleja, ihan perus keskitasoa. Mitä tulee ajamiseen, niin nykyautolla ajaessa on ihan sama vetääkö auto eestä vai takaa, liukkaus muuttaa tietenkin asiaa, silloinhan neliveto astuu esiin. Mutta yhtä kaikki, myös Saksalaiset on tyylikkäitä kulkineita, sinulla on varmaan vankka kokemus niistä. Puhuttiin Volvon tyylikkyydestä, niin en ymmärrä miksi kirjoitat jostain toyotalla kaupassa käymisestä. Se on muuten tosiasia minkä kaikki tietää, mutta harva tunnustaa, että se Toyota pesee laadussa nämä meidän kulkineet.
- XC?0
XC?0 kirjoitti:
Saksalaisten, kalliiden laatuautojen hinta/laatusuhde on valitettavasti suuri kupla. Molemmista merkeistä on kokemusta uutena. BMW on niistä huomattavasti parempi ajaa, mutta molempien jälleenmyynti arvo tippuu Suomessa, mutta etenkin Saksassa käsittämättömän nopeasti, kertoen mahdollisesti jostain. En ole omistanut kummastakaan mitään kalleimpia malleja, ihan perus keskitasoa. Mitä tulee ajamiseen, niin nykyautolla ajaessa on ihan sama vetääkö auto eestä vai takaa, liukkaus muuttaa tietenkin asiaa, silloinhan neliveto astuu esiin. Mutta yhtä kaikki, myös Saksalaiset on tyylikkäitä kulkineita, sinulla on varmaan vankka kokemus niistä. Puhuttiin Volvon tyylikkyydestä, niin en ymmärrä miksi kirjoitat jostain toyotalla kaupassa käymisestä. Se on muuten tosiasia minkä kaikki tietää, mutta harva tunnustaa, että se Toyota pesee laadussa nämä meidän kulkineet.
Sori, ethän maininnutkaan Toyotalla kaupassa käymistä.
- penaaa
Volvo = Ruotsalainen homopulkka :)
- laa daa ko
kiinalainen vehje..
- halpa
nettiautossa volvo s60 alkaen 4650€..kuinka paljon sillä sitä kunniotusta saikaan?
- tietoisku:
Ehkä nyt puhutaankin uudemmasta vuosimallista. Kaikkien autojen hinta putoaa vanhemmiten, ellet nuija tienny.
- ei maanviljelijä
Minä en ainakaan tarvitse volvoa ( pas**a), sillä en omista peltoa johon sen levittäisi.
- tietoisku2
nyt kyllä harmittaa kun se oma hienona pidetty volvo onkin joka amispojan/tytön hankittavissa ensiautoksi.noilla muutaman tonnin ritsoilla ei paljon kunnioitusta heru ja kymppitonnilla mikä on halpa hinta saa jo vm.2007.
- F2.0is
Ja sitten siiihen c70 paskaan ympätään mauton evo-spoikka...
Hyi saatana ei kyl istu millään...
-Poista poika tääkin viesti kun ottaa koville arvostelu-
- Tietoisku3
Paitsi et sulla persaukisella runkkarilla ei ole muutamaa tonnia, kymppitonnista puhumattakaan.
- 10
on ne halpoja
- Volvo boner
Kyseinen autohan on todella seksikkään näköinen. Itselläni alkaa oikeesti aina seisomaan kun näen sellasen. Voiskohan auton kanssa mennä naimisiin?
- autuas.
kyllä voi.siitähän oli ihan dokumentti kun mies rakastelee autoaan.nythän tuota s60 mallia saa edullisesti muutamilla tonneilla joten ei muuta kuin nettiautoon ja vaimon hakuun.onnea
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721147
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37561Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296538Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t217503- 50494
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45492