Onko kohtalotovereita? lapseni avioliitto päättyi eroon ja sen myötä menetin lapsenlapseni äidin suvulle. mietin usein ja suren sitä etten saa olla osa heidän elämäänsä.alussa vietin unettomia öitä ikövöiden heitä mutta tosiasiat on hyväksyttävä ja lopettaa itsensä kiduttamisen.Näen heitä kolmen vuoden välein tuurilla kun ovat isänsä luona viikonlopun. x miniä ei halunnut alusta lähtien minun olevan tekemisissä lasten kanssa ja syy oli että unohtavat äidin. rakastan lapsia ja lapset, vieraatkin viihtyvät seurassani. olen ihanne anoppi omasta mielestäni.siivosin heillä, laitoin ruokaa, laitoin lapset nukkumaan, kun harvoin sain käydä heillä. minulla ei ole muita lapsenlapsia ja siksipä ovatkin tärkeitä minulle.
isoäiti
pettynyt
2317
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Surullinen kohtalo sinulla ja ymmärrän kyllä täysin näkökulmasi, mutta pisti aika ikävästi silmään tuo lauseesi: "olen ihanne anoppi omasta mielestäni.siivosin heillä, laitoin ruokaa, laitoin lapset nukkumaan,..." Oletko yhtään ajatellut minkä takia tuore, kokematon äiti = miniäsi on pelännyt että hänen lapsensa "unohtavat äidin"? Sinähän olet tehnyt heillä kaiken sen, mikä kuuluisi hänen omaan perheenäidin rooliinsa!
Juuri tuollaisia, miniän huushollissa kuin kotonaan huseeraavia anoppeja, kauhistellaan tämän tästä näillä keskustelupalstoilla. Miniät itkevät itsensä uneen, kun oma koti ei tunnu enää omalta, vaan anoppi on vallannut niin keittiön kuin lastenhuoneenkin. Nämä hirviöanopit mm. järjestelevät omin lupinensa miniänsä astiat ja jauhot uusiin kaappeihin, ovat koko ajan riistämässä lapsia äitinsä sylistä, 'tietävät' kaiken paremmin ja pompottavat poikaansa miten haluavat. Usein asiaan tuntuu liittyvän myös se, ettei talon isäntä tajua koko tilannetta, vaan on vain onnellinen kun äiti passaa aikuista poikaansa. Tämä taas käytännössä tarkoittaa sitä, että miniä on aivan yksin ongelmansa kanssa ja tuntee itsensä täysin ulkopuoliseksi omassa kodissaan.
Minun anoppini myös mielellään pesaisee astiat meillä käydessään ja jakelee pyykinpesu- ja siivousvinkkejä yms. Tiedän että hän tekee sen vain "hyvää hyvyyttään", mutta kyllä minua siitä huolimatta ahdistaa se, että hän pesee KYLÄSSÄ käydessään astiamme ja tutkailee keittiön (ei sentään onneksi muita) kaappejamme. Tunnen olevani koko ajan arvosteltavana näissä tilanteissa. Onneksi meillä ei ole lapsia, jotka anoppi voisi "varastaa".
Avun antaminen TARPEESEEN on tietysti asia erikseen, mutta pääsääntöisesti olen sitä mieltä, että anoppien olisi syytä pitää näppinsä erossa lastensa perhe-elämästä.
nuo hommat kuuluu minustakin ÄIDILLE ei anopille, apuaan voi kyllä tarjota kysymyllä ensin, mutta jos meillä anoppi rupeis oma-aloitteisesti huseeraamaan niin en kattos hyvällä, vaikka varmasti tarkoitat vain hyvää!