ikinä katuneet sitä että sattuu olee lesbo?
itseä ruvennu kaduttaa, ku ikää koht sen 25v ja ei oo vielä tullu vastaan yhtäkää naista joka olisi kiinnostunu musta kuin kaverina/ystävänä.
miehissä kyllä riittää kiinnostua.
nyt ruvennu tässä miettimään että voisipa muuttua joksikin muuksi. bi:ksi, heteronaiseksi, heteromieheks tai aseksuaaliksi.
ei tätäkään jaksa enään että aina ihastuu ihastumistaan johonkin tyttöön eikä saa vastakaikua, rupee oleejo iha hajallinen olo
itseä ruvennu kaduttaa, ku ikää koht sen 25v ja ei oo vielä tullu vastaan yhtäkää naista joka olisi kiinnostunu musta kuin kaverina/ystävänä.
miehissä kyllä riittää kiinnostua.
nyt ruvennu tässä miettimään että voisipa muuttua joksikin muuksi. bi:ksi, heteronaiseksi, heteromieheks tai aseksuaaliksi.
ei tätäkään jaksa enään että aina ihastuu ihastumistaan johonkin tyttöön eikä saa vastakaikua, rupee oleejo iha hajallinen olo
Vastaukset 25
Vanhimmat
Joo, kyllä. Samanlaisia mietteitä on ollut. Olen päättänyt vain hyväksyä tilanteen ja jatkaa näin. En muutu heteroksi enkä aseksuaaliksi enkä saa ketään kiinnostumaan, vaika kuinka toivoisin. Jossain vaiheessa pitää osata luovuttaa. Sitä olen nyt tehnyt hitaasti jo jonkin aikaa.
niinno sattuu vaa omalla tavalla ku ystävät ja kaverit löytää ympärillä itelleen sen kumppanin.
iteki tässä miettiny luovuttamista, en kylläkään ole etsiny ikinä ketää. alkaa vaan olee väsyny tähän et kaikki kehuu kivaks, mukavaks ja tieskä mikskä. mutta silti vaan ei sitä ihmistä tunnu tulevan vastaan.
Minä olen etsinyt ja yrittänytkin. Reaktio on ollut aina sama. Olen ihan kiva mutta ei kiinnosta. Kun sen on saanut kuulla riittävän monta kertaa, niin ei sitä vain enää oikeasti jaksa. Jos olisin tiennyt tämän, en olisi ikinä antanut itseni myöntää itselleni, että pidän vain naisista. Mutta olen jo hävinnyt tämän pelin.
Minä taas rakastun vääränlaisiin naisiin (=renttuihin). Minun mielenterveydelleni parempi valinta on jäädä yksin.
Propsit siitä, että tunnistat tilanteesi! Suuri osa naisista sekaantuu aina vääränlaisiin tapauksiin ja ihmettelee sitten, miksi ei onnistu. Pitkäaikaisena faninasi kyllä toivon, että löytäisit jonkun hyvän naisen.
Kyllä on suututtanut, muttei sentään kaduttanut, kun ei tätä itse ole valinnut.
Olen tosin seurustellut, mutta viimeisen vakavan suhteen kariuduttua on iskenyt kasvoille ja kovaa se, miten vaikeaa ja epätodennäköistä on löytää naista. Ja vastaan on tullut miehiä, jotka ovat ihastuneet ja, joihin olisin ihastunut, jos vain osaisin.
Muuttaisin itseni, jos voisin. En vain jaksa uskoa enää, että onnellinen suhde odottaisi koskaan tuolla tulevaisuudessa.
En mitään kaduttanut,että tulin lesboksi kun olin ennen bi kyllä.Siis olen edelleen vielä lesbona,mutta erosimme äskettäin muusta syystä.Nyt olen sinkkuna ja alan luovuttaa ja saatan loppuelämän sinkkuna kuin täytyy jatkaa ja elämä jatkuu.En tiedä enää mitä tulevaisuudessa tulee,mutta ei ole väliä koska ajattelisin turhaan.Jos joku ihastua/rakastua nainen minuun niin onhan vaikein asiaa,että ottaisinko tai en.En ole helposti luottaa naiseen elämätilanteeni vuoksi.Näin menee ja tulee tai huono sekä hyvä..Onhan kyllä mukava,että joku olisi ihastua/rakastua minuun vaikka minusta olemaan vaikea tapauksessa.Jos he haluavat vain kaverina/ystävänä niin ok paitsi eihän voi tietää jospa jossakin vaiheessa muuttuu toiseksi tavaksi tunteisiin tulla.Ehkä jopa kaverina tai ystävänä saattaisi muuttua joskus tosissaan..Kuka tietää.Tai se näkee kenestä esim,elekieltä hymyillen tai jotakin sinne päin.
Eriskummallinen kysymys. Yhtä looginen kun 'Kadutko että synnyit valkoihoiseksi'. Ei tässä paljon omat valinnat hetkauta. Jos asiaa ei olisi itselleen hyväksynyt, niin mielenterveyshän siinä olisi vaakalaudalla. Ihme valitusta. Ei tässä itselläkään ole kummoista jonoa vaimoehdokkaista, mutta on kuitenkin hyvä ja 'kokonainen olo' kun tietää kuka oikeasti on. Ja se on hyvä alku uusille mahdollisuuksille toisin kuin kyynisyys.
No älä oo tuollanen henkinen plösö, lopeta epätoivoisuus ja tee itestäs kiinnostava. Hanki joku harrastus ja ole ulospäin suuntautuva.
Ei naiset halua mitään surkeaa tapausta taakakseen, miehille taas kelpaa ihan millainen reikä vaan, sillä selittyy miesten kiinnostus.
Älä roiku kenenkään perässä ihastuneena, vaan reipastu itse, päivitä vähän lookkiasi ja käy ostamassa vaatteita missä näytät hyvältä ja et itelläs on hyvä fiilis.
Surkeus ja nurkissa nyhjääminen vaan on turn of.
Mä myös allekirjoitan tuon oman lookin uudistamisen. Parturiin mars mars jotain rohkeaa kampausta leikkauttamaan. Ja vaatteet tyylikkäämmäksi. Vinkkejä saa vaikka katselemalla kadulla ihmisiä. Niin, ja täytyy muistaa hymyillä! :)
Ja itselle naisessa on tärkeää siistit hampaat ja raikas tuoksu. Eli röökaaminen pois ja tilalle joku ihana hajuste. ;)
Olen pahoillani, mutta olet auttamattoman väärässä. Harrastukset eivät auta, ei reippaana oleminen, hymyileminen, nätiksi laittautuminen. Jos olet tylsä, tavallinen ja epäkiinnostava, ei auta, vaikka seisoisit päälläsi. Miehet tuntuvat etsivät usein ihan vain toista ihmistä, naiset taas jotain spesiaalia, upeaa, ihanaa, fantastista. Samasta syystä naisten väliset suhteet ovat usein niin lyhyitä. Mikään tavallinen ei loppujen lopuksi kelpaa. Minulla on vuosien kokemus torjutuksi tulemisesta. Oikeastaan olen koko elämäni ajan tullut pelkästään torjutuksi. Siitä huolimatta olen aina vetänyt hymyn naamalle ja miettinyt, että kyllähän se siitä, jos on reipas jne. Mutta se ei ihan oikeasti ole totta. Kerta toisensa jälkeen olen saanut kuulla, että minussa ei yksinkertaisesti ole mitään, mikä sytyttäisi. En kelpaa seurustelukumppaniksi enkä seksikumppaniksi naiselle, vaikka olen tehnyt kaikki ne temput, joita täälläkin on miljoona kertaa neuvottu. Jossain vaiheessa sitä ei enää vain jaksa. Siinä vaiheessa, kun on tullut torjutuksi sadannen kerran, sitä tuntee itsensä hyvin arvottomaksi. Ei kukaan siedä sellaista loputtomasti. Sitä alkaa todella vihata itseään ja lesboja ylipäätään.
Se on ihan totta, naiset tuntuvat etsivän jotain spesiaalia. Mutta oletko aivan varma, ettei sinussa mitään erityistä ole, kellekään? (Minkä ikäinen edes olet?) Minä olisin näet taipuvainen uskomaan, että pohjimmiltaan me kaikki olemme aivan äärimmäisen tavallisia ja tylsiä, ja samaan aikaan olemme kaikki suunnattoman outoja.
Olen varma. Olen elänyt sen verran pitkään, ajoittain etsinyt ja ajoittain ollut etsimättä, ja tämänhetkisen elämänkokemukseni perusteella voin sanoa aivan varmasti, että yksikään lesbo ei minua elämänkumppanikseen kelpuuta.
Heteroudesta puhuminen on tässä vaiheessa mielestäni ihan järkevää. Yksikään ihminen ei jaksa elää koko elämäänsä niin, että kukaan ei koskaan kosketa tai tule lähelle. Mies voisi antaa sen, mitä yksikään nainen ei suostu antamaan. Oma ratkaisuni on kuitenkin toisenlainen.
"miehille taas kelpaa ihan millainen reikä vaan"
Ei kelpaa.
Olen niin täydellisesti sun kanssa samaa mieltä tuosta mitä kirjoitit naisten fantasiamaailmasta ja toiveista.
Mitä sellainen elämä oikein on? Tuntuu että voidaksesi olla tässä yhteiskunnassa normaalia ihmisen elämää elävä naisen kanssa elämänsä jakava nainen, pitää olla vähintään yliopistotason tutkinto sekä ura, jolla voisi olla takeita päästä linnanjuhliin. Vain siten jotekin tulee todistetuksi olevansa uskottava -sitähän kaikki naiset pelkää ehkä??
Tavallinen ei yksinkertaisesti vaan käy. Olen seurannut sivusta joidenkin ystävieni suhdekiemuroita ja "oikean" ihmisen löytyminen deittisivustoilta on kuin työnhakua. Aina pitää olla tuomassa omia edellytyksiään tulla hyväksytyksi suhteessa ja toiselle. Ei sovi todellakaan minulle! Ehkä joillekin. Mutta käsitykseni näistä onnellisista jotka ovat tutustuneet ja ihmisen elämäänsä löytäneet näin, en toki tuomitse heidän tapaansa elää, vaan minusta se vaan on jotakin muuta mitä haluan.
mä luulen ett nykyään lapsuus loppuu lyhyeen mutta teiniys kestää sitte tooodella kauemmin, eli johonki reippaasti yli 30 veehen. Se tarkoittaa taas sitä ett mimmit etsii naista kuin uutta puseroa. Pitäis olla nätti ett voi laittaa juhliin, arkinen ett vois kuitenki pitää ihan kavereiden kans mut sitte kauheen kotoinen ett voi kotonaki hengaa se päällä.
Sitte ku on etsitty ja koklattu ja petytty ja luovutettu tai alettu höpisemään just tollaisia heterohommia, ni siitäki kestää viel oma aika siihen ett oikeesti alkaa näkee ympärilleen.
Mä vaan sanon ett kukaan ei ettimällä löydä rakkautta, ei siin sen kummempaa viiasutta oo. Eikä se rakkauskaa löydä sua jos siin edessä on kauhee kasa vaatimuksia jotka tosiasiassa ei merkkaa mitää muuta kui sen ettei ole sydän avoinna.
Oletko ajatellut miksi et kelpaa tai siis, miksi suhteet eivät onnistu ? Onnistutko ihastumaan aina vääränlaisiin naisiin ? Ihastutko heteroihin ? Ehkä se toinen vain haluaa joitain toisenlaista ihmistä vierelleen ? Tai ehkäpä se toinen on ajatusmaailmaltaan niin erilainen ?
Jos itse nyhjää vaan nurkissa, niin ei mitään voi olettaakaan, että löytyisi. Joskus löytyy kun sitä vähiten odottaa. Liikutko paikoissa, missä käy meikäläisiä ?
Itse kelpuuttaisin ihan hyvin naisen, joka ei ravaa vieraissa, ei ole vakavia mielenterveysongelmia, suht fiksu ja siisti. Yleensä se toinen on kuitenkin vakavasti mielenterveysongelmainen, alko/lääke/huumeongelmainen, ravaa vieraissa jne plus ajatusmaailma on aivan toisenlainen (tai sitten ripustautuja/siivellä elävä) Se on ihan totta, että likainen , nuhjuinen ja masentunut olemus ei vedä puoleensa hirveästi ihmisiä noin ylipäätään..
Itse mielusti seurustelisin, mutta nykyinen elämäntilanne ei anna millään myöten parisuhteelle, kivoja tyttöjä näkee kuitenkin usein=)
Samanlainen tilanne. Koskaan kukaan nainen ei oo kiinnostunut muuta kuin kaveri mielessä. Miehiä sen sijaan riittäs jonoks asti. Tosin eihän se ole minun valita ole että en vain satu olemaan kiinnostunut miehistä.
eli miksi ei siis tavattaisi me samanhenkiset ihmiset? turha kai täällä keskustelupalstoillakaan valittaa. tsemppiä kuitenkin!
no niin! nyt puhutaan asiaa! miittiä pystyyn vaan :)))))))
En pysty katumaan jotain, mitä en ole valinnut tai mihin en ole voinut itse vaikuttaa.
Tutut naiset haukkuvat miehiä niin hartaasti, että en kyllä haluaisi olla heterokaan.
Etsimällä löytää. Älä anna periksi. Mieti mitä ja minkälaista suhdetta haluat. Onko yhteisiä mielenkiinnonkohteita. Katso silmiin ole aito.
Ensin lopetat tuon, en kelpaa kelleen. Se näkyy ulos päin, jos noin ajattelet. Aloitat yksinkertaiset itsesi kehumis harjoitukset. Peilin eteen seisomaan ja hoet itsellesi: olen hyvä, minä olen hyvä, minä olen todella hyvä. Toistat tuota kuin mantraa joka ikinen aamu, päivä ja ilta. Pikku hiljaa sinä alat uskoa siihen ja se näkyy ulos päin.
Minun itseni pitäisi hokea: olen huono. Mutta miksi tekisin niin? Vain siksi että huonon itsetunnon omaavat tuntisivat olonsa paremmaksi seurassani?
Ja vastaus kysymykseen: olen todella iloinen että olen lesbo, helvetin onnellinen siitä. Mikään ei ole ihanampaa kuin rakastaa ja rakastella naista.
Ei se ole sen helpompaa meillä heteroillakaan. Mä olen 22-vuotias nainen, eikä tähän ikään mennessä kukaan mies ole kiinnostunut kuin kaverina. Minussa vain on jokin, että en vedä miehiä puoleeni. Joihinkin taas ihastutaan tuosta vain, vaikka päälle päin tyyppi ei olisikaan kovin erikoisen oloinen. Ei se aina ole suuntautumisesta kiinni, jotkut vain ovat ihastuttavampia kuin toiset.
Hei älkää nyt kultamussukat luovuttako! Kyllähän meitä lesbo naisia on. Aika vähän valtaväestöön verrattuna, mutta kuitenkin! Täytyy vain jaksaa olla rohkea ja etsiä ja ennen kaikkea HUOLEHTIA ITSESTÄÄN, että juuri sellainen itselle sopiva löytyisi! Ei kukaan halua alkaa toisen pelastajaksi.
Välillä varmaan tulee noita maailmanlopun fiiliksiä, mutta oikeesti, kaikki on ohimenevää. Itse antaisin tuossa tilanteessa aikaa itselleni ja enkä ainakaan alkaisi etsiä seuraa(!), vaikka miten kurjan yksinäiseltä tuntuisikin. Epätoivoisena ei kyllä varmastikaan ainakaan kovin tervehenkistä seuraa voi vetää puoleensa. Kannattaa keskittyä muihin hyviin asioihin elämässä, sellaisia kuitenkin on. Mistä tahansa asiasta voi innostua. Kun elämä on muuten mielekästä, niin sinkkuuden kanssa voi aivan hyvin elää täysipainoisesti. :) Sitten kun se yksinolo ei tunnu enää niin lamaannuttavalta ja tuskaiselta asialta, voi hyvin alkaa vaikka netti-ilmoitusten kautta etsimään treffiehdokkaita.
On todella ymmärrettävää, että ihmisellä on tarve jakaa elämänsä toisen kanssa. On kuitenkin myös mahdollista elää itsenäisenä ja silti onnellisena. Minun äitini on ihana hetero(!)nainen, joka on ollut yli 10 vuotta sinkkuna. Äitini on kaunis ja hauska nainen, joka kuntoilee, pitää itsestään huolta ja tapailee ystäviään. Hän tykkää järjestellä kavereilleen illallisia ym. mukavaa eikä todellakaan ruikuta yksinäisyyttään. Itse olen yrittänyt vähän vihjailla hänelle, että eikös joku mies olisi aika mukava.. mutta äitiä vain myhäilyttää kommenttini.
Hän on todellakin esimerkki tasapainoisesta sinkusta, jonka ei tarvitse ripustautua toiseen ihmiseen. Hän saa läheisyyttä ystäviltään ja tyttäreltään sekä muilta sukulaisiltaan. Olen varma, että vielä hän jonkun miehenkin rinnalleen nappaa, mutta ei sille pakottavaa tarvetta ole.
Ei heterotkaan aina missään auvoisissa parisuhteissa elä ja toisaalta on ihanan onnellisesti toisensa löytäneitä lesboja. Kyllä se onni vielä jokaisen teidänkin kohdalle osuu, kun nyt vaan lakkaatte murehtimasta ja keskitytte elämään oikeasti.
Välillä tulee haikeitakin fiiliksiä, mutta niitä tulee oikeasti kaikille! Ne kuuluvat asiaan. Ei saa lannistua! Tulee ihan varmasti niitä parempiakin päiviä, jolloin taas muistaa, miksi elämä oikeasti onkin aika siistiä. Itse en ainakaan aio jäädä murehtimaan, vaikka en tosirakkautta löytäisikään. Vaikka uskon kyllä, että sekin vielä löytyy. Elämä on aika pitkä kuitenkin.Mitä sitten, jos vähän pitääkin odottaa? ;) Eikös hyvää kannata?
Mä haluaisin nähdä enemmän tasapainoisia ja onnellisia lesboja -sinkkuja tai varattuja, ei väliä!