Tarhaeläimiä kaikki nykyään?

kärjistäjä

Olen tässä lueskellut pitkin viikkoja näitä eri keskustelupalstoja ja miettinyt että onko enää varsinaisia luontaisesti käyttäytyviä lajeja näissä tiuhaan asutuissa länsimaissa ollenkaan? Ihminenhän voi halutessaan päättää jonkin lajin määrän mielensä mukaan ja esimerkiksi karhujenkin määrän Suomessa voisi valita kuin hevosten määrän tallissa.

Ajatellaan nyt vaikka paljon porua aiheuttavia susia. Niitähän halutaan metsästää. Miksi? No koska tulevat pihoille ja kouluteille jne. Miksi? No kun etsiskelevät ruokaa ja laajentavat reviiriään. Eli siis tulevat vähitellen uuden ympäristönsä kanssa tutummiksi ja eivät ole enää niin arkoja kuin ennen. Onko tämä siis enää mitään luontaista petoeläimen reviiriä vai onko kyseessä ihmisen rakentama aitaus jota emme vain näe näissä keskusteluissa. Tällä aitauksella tarkoitan siis infraa joka on levinnyt joka puolelle ja ajaa eläimiä luonnottomiin paikkoihin. Käyttäytyykö eläin muka näissä oloissa enää niinkuin väitetään olevan sille "luontaista"?

Voidaanko pätevästi väittää että ihmisten on hyväksyttävä petoeläinten aiheuttama pelko ja menetykset? No ei voida, mutta toisaalta eihän se ole näiden eläintenkään vika. Rinnakkaiselo on kaunis ajatus mutta sellaiseksi se myös jää. Ainoa keino todella suojella eläimiä ja toisaalta estää aiheutuvat vahingot on ajaa ihmiset asumaan niin tiiviisti ja keskitetysti että kohtaamistilanteita ei pääse syntymään. Rakennetaan niin hyvä aita tähän erämaan ja ihmisen väliin että kohtaamiset loppuvat. Tällöin vasta eläimetkin toimisivat luontaisesti kun ihminen ei olisi joukossa sähläämässä teineen ja rakennelmineen. Niin kauan kun näin ei tapahdu niin petokeskustelut eivät pääty ikinä. Eli, kaikki vaan asumaan vaikka Suomen eteläosaan niin jää maan loppuosa eläimille.

Niin kauan kun näin ei toimita, petokestelu ei pääty ikinä.

12

71

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Miksei ihmisiä

      siirretä tänne pohjoisosaan, niin se eteläosa jäisi susille ja karhuille?
      Niitähän sinne niin kovasti haikaillaan.

    • ääripäiden väliltä

      Kyllähän Suomessa sinällään metsää riittää. Mutta mikäli petokannat kasvavat liian isoiksi, pedoista alkaa olla haittaa myös asutuilla alueilla. Eipä ääriratkaisuista ole tässä sen paremmin apua kuin missään muussakaan asiassa. Pitämällä petokannat sopivina ongelmat voidaan minimoida.

      Se taas, mikä on luontaista käyttäytymistä eläimille, muuttuu ajanmyötä. Esimerkiksi tehometsätalous on vaikuttanut merkittävästi eläinten olosuhteisiin vahvistaen joitain lajeja ja heikentäen toisia. Riistakantojen seurannassa tämä on luonnollisesti keskeinen tekijä, ja vaikuttaa rajoituksiin tai metsästyksen painopisteiden valintaan. Eli tavallaan ihminen näin korjaa pahimpia itse aiheuttamiansa vääristymiä.

      • KorJA

        Hei! Asun melko muuttumattomalla alueella. Tänne ei ole vuosikymmenien saatossa tullut kuin ihan muutama talo ym. metsiäkään ei kovin radikaalisti ole hakattu ympäristöstä. Tämä kyläpahanen on säilynyt "yhtä vilkkaana":D vuosikymmeniä. Naapurit on yhtä kaukana kuin 20 vuotta sitten. Silti susien käytös täällä on muuttunut merkittävästi. Kun minä olin lapsi, niin saimme ihan kaikessa rauhassa leikkiä pikkusiskoni kanssa tuossa lähimetsässä. Tottakai niistä pedoista oltiin tietoisia, mutta ei mulle todellakaan opetettu, että niitä pitäisi pelätä hysterian partaalle. Niitä ei tavattu, ne oli vaan tuolla jossain. Nykyään on asiat toisin..ja sekin on enemmän sääntö kuin poikkeus, että jos tähän lähimaastoon koiran löysää niin sitä ei enää elävänä tavata. Mitähän olisi tapahtunut?

      • KorJA kirjoitti:

        Etkö pöljä älyä, jotta koirasi kuuluu olla perusmuonaa susille? Älä turhaa itkua tuherra. Pikkusiskosikin on varmaan älynnyt jo muuttaa pois sieltä perähikiältä katselemaan fiksumpaa seuraa.

      • KorJA
        Susianalyytikko kirjoitti:

        Etkö pöljä älyä, jotta koirasi kuuluu olla perusmuonaa susille? Älä turhaa itkua tuherra. Pikkusiskosikin on varmaan älynnyt jo muuttaa pois sieltä perähikiältä katselemaan fiksumpaa seuraa.

        1. Minun koirani eivät ole metsästyskoiria, niistä ei siis ole huolta, ne pysyy pihassa vahteina :)
        2. Jos luulet, että olen koko ikäni asunut täällä, olet väärässä :)
        3. Miksi et vastaa kysymykseeni? Et osaa?
        4. Tuollainen jatkuva nimittely kirjoituksissa kertoo siitä, että pitää ottaa muita tehokeinoja käyttöön, kun verbaalinen muuri tulee vastaan :D Veikkaan, että jos riitelisit jonkun kanssa kasvotusten, jotuisit ottamaan kättä pidempää avuksi :)

      • Jos anaalilyyli
        KorJA kirjoitti:

        poistuisi tietokoneensa äärestä oikeiden ihmisten pariin ja rupeaisi noin pahasti uhoamaan ja nimittelemään, niin saisi pataansa siihen malliin että muistaisi pitkään ja luikkisi takaisin koneen ääreen.

      • Jos anaalilyyli kirjoitti:

        poistuisi tietokoneensa äärestä oikeiden ihmisten pariin ja rupeaisi noin pahasti uhoamaan ja nimittelemään, niin saisi pataansa siihen malliin että muistaisi pitkään ja luikkisi takaisin koneen ääreen.

        Muistapas kuulaennätykseni. Ei sitä rautapalloa narukäsillä työnnetä.

      • -

        Mitä jos joskus poistuisit ihmisten ilmoille, ja jopa kävisit metsässä. Näkisit ihan livenä luontoa ja eläimiä. Oikea elämä on tuolla ulkona. Voisit jopa vetäistä kuonoon ihan aitoa metsämiestä.

        Siellä cityasunnossa tulee mökkihöperöksi, mikä on huomattu.

      • KorJA

        Niin minäkin sinua :) Mutta et ole vieläkään vastannut, miksi? Oletko arka? Kuulaennätys?

      • Vai että oikein
        Susianalyytikko kirjoitti:

        Muistapas kuulaennätykseni. Ei sitä rautapalloa narukäsillä työnnetä.

        kuulaennätys?
        Ainoa kuulaennätyksesi on, että kuulasi on ennätyksellisen jumissa noihin suden perseisiin.

    • analyytikkoanalyysi

      No toi susifanaatikko on unessaan työntänyt kuulaa 15 metriä...
      Eli siis SIITÄKÄÄN ei ole muuta dokumentoitua tietoa kuin hänen (tai siis sen) itsensä kirjoittama ilmoitus tällä palstalla...
      Verrattavissa tuohon kun se itseään mainosti matematiikan erikoisosaajaksi...
      Siitä on lisää luettavissa tuosta >Oikeat matemaatikot nauravat susianalyytikolle<

      Se todistaa ettei analyytikko ole arha, mutta hiukan yksinkertainen :)

      • KorJA

        :D Niinpä, juu, olen lukenut nuo matikka jutut..sitä on vaan niin mukava kiusata :) Ettei vaan olis joku epätoivoinen steroidin popsija kun on noin kiree..sitten elostelee toivomillaan lihaksilla täällä.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      476
      1723
    2. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      378
      1487
    3. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1338
    4. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      15
      1299
    5. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      100
      895
    6. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      19
      856
    7. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      46
      777
    8. Miten kesäsi meni?

      Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?
      Ikävä
      65
      736
    9. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      7
      722
    10. Pankin avajaiset

      Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti
      Kuhmo
      15
      701
    Aihe