Hetki elämästä

xianna kirjoitti:

”Aiotko sinä tulla? Vai menenkö minä yksin?” Mari katsoi ulos Auringon paisteeseen. Hän oli väsynyt, eikä välittänyt meikkiostoksista. ”Minä jätän väliin, joku toinen päivä sitten.” Mari sanoi tyynesti. Miian ilme oli erikoinen, aivan kuin hän olisi loukkaantunut. ”Selvä, tee mitä haluat. Minä menen sitten Annin kanssa, mutta silti musta tuntuu, että sinulle tekisi hyvää lähtee ulos, eikä vain istua täällä sisällä.” Mari tuskin edes kuunteli mitä Miia sanoi, koska oli niin väsynyt. ”Eikö sinulla pitänyt olla kiire?” Mari sanoi ja vältti Miian lauseen. ”Niin minulla olikin, nähdään.” Viimein Miia sulki oven perässään.
Tottahan Miia puhui. Marin elämässä ei oikeastaan ollut sisältöä. Oikeastaan ei ollut koskaan ollutkaan. Hän oli aina ollut se kenen niskaan kaikki paska kaatui. Tavalla tai toisella.
Liisa oli Marin ainoa luotettava ystävä. Liisalle hän kertoi kaiken. Mari vihasi vappuja, mutta koska sitä oli pakko juhlia, hän päätti soittaa Liisan joentaustalle yöksi. ” Mari täällä. Onko suunnitelmia illaksi? Ajattelin jos tulisit meille yöksi? Hienoa. Nähdään silloin!” Mari oli onnellinen. Kerrankin jotain tekemistä eikä Miiaa lähimaillakaan.
Hän laahusti vessaan ja loi katseen peiliin. Hän näki samat vanhat ja tutut kasvot, jotka kaikesta huolimatta hymyilivät. ”Päivä kerallaan.” Hän sanoi itselleen jotenkin luottavaisella tavalla.
Mari katseli ulos ja mietti menneitä vuosia. Vain pari vuotta hän hyppäsi mielessään, sillä niiden muisteleminen ei todellakaan ollut helppoa. Muiden lasten julmat haukkumanimet soivat yhä hänen korvissaan ”Läski!”. Maria puistatti ajatus niistä kahdesta vuodesta joita oli viettänyt Keuruu nimisessä pikkukaupungissa. Joka ilta toivoen, että joku auttaisi. Turhaan.
Ovikello soi ja hän kipitti avaamaan koska tiesi sen olevan Liisa. Ovelle päästyään hän katsahti ylös: ”Jaa se olitkin sinä.” Mari sanoi närkästyneesti. ”Keneksi sitten luulit?” Miia sanoi ovelalla äänensävyllä. ”Oliko sinulla asiaa?” Mari tokaisi ja kääntyi pois. ”Ajattelin vaan, että jos sinulla ei ole muuta tekemistä niin lähde minun, Kaisan, Tiian ja Annikan kanssa rannalle? ”Miian ei tarvinnut sanoa mikä oli illan suunnitelma. Mari tiesi. Hän tiesi sen varsin hyvin. Tiia varastaa kotoa juomia ja he juovat ne. ”Joskus toiste. Liisa tulee meille.” Mari huokaisi. ”Pitäisikö sanoa no taidan jättää väliin, mutta omapa on menetyksesi. Minä menen ainakin. Moido!” Miia lähti samaa tietä kuin oli tullutkin.
Mari hädin tuskin pääsi olohuoneeseen, kun ovikello soi taas. Mari meni avaamaan. ”Moi!” Liisa sanoi hymy kasvoillaan. ”Jaa moi.” Mari vastasi. ”Onko joku vikana, kun sinä olet noin hiljainen?” Liisa kysyi huolestuneena. ”Ei. Kaikki on ihan hyvin, minä olen vain tosi väsynyt.” Mari sanoi vaikka tiesi Liisan tajuavan, että valehtelee. ”Jaa no hyvä sitten. Minä tiedän, että sinä et ilahdu tästä, mutta minä lupasin Annille, että me mennään niille, koska siellä ei ole ketään kotona.” Annille? Oliko Liisa seonnut lopullisesti? Anni oli viimeinen ihminen kenet Mari halusi tavata. Anni oli tekopyhin ja naurettavin ihminen mitä maa koskaan päällään oli kantanut. ”Joo kyllä se käy.” Sanat vaan tulivat ulos hänen suustaan, vaikka hän hautautuisi mieluummin elävältä kuin näkisi Annin. ”Kiitos, mennään meikkaan ja lähdetään sitten.”
Kun he olivat valmiita, he kävelivät puiston läpi Annille. Mari huomasi jo kaukaa, että pihassa olivat Jussi, Jaakko, joku ketä Mari ei tuntenut ja Miika. Hetken aikaa Mari halusi kääntyä pois, sillä hän ei pitänyt isoista porukoista. He tulivat Annin pihaan ja Miika tervehti heitä iloisesti. Marin sisällä kuohui. Liisa soitti ovikelloa, mutta kukaan ei avannut. ”Ei se avaa. Onko se edes kotona?” Liisa ihmetteli. ”On se kotona. Se ei vaan halua Jereä sinne riehumaan, ja siksi se ei avaa.” Silloin Mari tajusi, että se neljäs ketä hän ei tuntenut oli Jere Hurme. Mari ei tuntenut Jereä, mutta oli kuullut kun Iina, Anni ja Miia olivat puhuneet hänestä.
”Eikö se edes sinua päästä?” Mari kysyi Miikalta. ”Ei. Näemmä se ei luota minuun.” Liisa päätti soittaa Annille, koska muuten he olisivat tulleet aivan turhaan. ”Miksi sinä et avaa ovea? No jos minä tulen yksin? Joo odota.” Kuullessaan mitä Liisa sanoi Mari raivostui. ”Jätät minut tänne yksin vai?” Mari huusi Liisalle kiukkuisena. ”No en jätä en. Tule vasta hetken päästä kun Anni haluaa, että ne lähtee.” Samassa Liisa meni ovesta sisään.
Siinä Mari nyt seisoi. Yksin neljän pojan kanssa. Vailla aavistustakaan mitä tehdä. ”Mennään ny johonkin kun ei se päästä meitä, ja minä olen jo ihan tarpeeksi juovuksissa.” Jere komensi muita. Päivän paras tai huonoin idea Mari ajatteli. Jos Jere saa tahtonsa läpi he lähtevät ja Mari pääsee sisään. Kuitenkin hänestä tuntui, että Miikan pitäisi jäädä tyttöystävänsä luokse: ”Menkää te muut, mutta Miika ei mene mihinkään.” Kaikki neljä poikaa tuijottivat häntä silmät pyöreinä. ”Mitä sinä meinaat?” Miika kysyi ja nauroi. Mari ei ollut saada sanaa suustaan. Miksi Mari ei voinut ensin ajatella mitä sanoo ja puhua sitten? ”No toi…Sitä minä meinaan, että kun Anni haluaa vain Miikan sinne ei muita ja sillain..” Mari lopulta sai selitetyksi. ”Kiitos sinä olet niin kultainen minulle, aina.” Miika sanoi, kietoi kätensä Marin kaulaan ja rutisti. Näin kaiken kuuluisi olla: Marilla kuuluisi olla joku joka rakastaisi Maria. Kun Miika hellitti otteensa Mari otti häntä kädestä kiinni ja vei ikkunan luo.
Siellä oli Miki, Annin koira. Mari ei sietänyt koiria ja ei varsinkaan Mikiä, sehän oli sentään Annin koira. ”Voi pikku hauveli, älä ole surullinen.” Miika yritti leperrellä koiralle ikkunasta. Mari oli kuolla nauruun, kun Miika höpisi pimeitä. ”Mikä nyt noin hauskaa on?” Miika kysyi ihan kuin ei olisi tiennyt. Mari vain nauroi, mutta lopetti nopeasti kun tunsi Miikan käden takamuksellaan. Mari löi Miikaa hellästi ja katsoi varoittavasti syvälle hänen vihreisiin silmiinsä. ”Jaakko se on sinun vuorosi.” Miika huusi ja ennen kun Mari huomasi oli Jaakonkin käsi oli samassa paikassa. Mari hypähti kauemmaksi ja naurahti. ”Kuule Jere eiköhän se olisi sinun vuoro vai miten on?” Miika kysyi ja katsoi Maria uteliaasti. ”Minä en koske kauniisiin naisiin ilman lupaa.” Jere sopersi. Marin silmät tuijottivat Jereä ja hänen sisällään vihlaisi. Hän näki upean pojan joka oli vielä kaiken lisäksi kohtelias. Mari ei voinut irrottaa katsettaan Jerestä. Tunne jonka tuo pitkä sinisilmäinen poika sai aikaan hänen sisällään oli uskomattoman voimakas. Mari ei voinut olla hiljaa itsekseen ajattelematta ”Tuon minä haluan!”
Hän otti Miikaa kädestä ja raahasi takaisin ovelle. ”Minä näin miten sinä katsoit Jereä.” Miika sanoi. Mari hämmentyi ja kysyi: ”Miten muka katsoin?” Miika keskeytti Marin ja sanoi: ”Heh tiedät itsekin. En minä ainakaan ole sokea.” Jere tuli keskeyttämään heidät ja sanoi: ”Mennään pois ei täällä ole enää mitään.” Miika otti Marin kädestä ja otti oman kätensä irti.
Mari näki kun he kävelivät puistoon. Hän pysähtyi ajattelemaan mitä äsken oli tapahtunut. Miksi Miika ei ollut tehnyt asialle mitään. Hän siis arvasi. Mari toivoi ettei Miika sanoisi Jerelle sanaakaan. Hänen ajatuksensa keskeytyi, kun hän tajusi edelleen seisovansa yksin Annin kotipihassa. Mari kaivoi esiin puhelimensa ja valitsi Liisan numeron. ”Voitko sinä tulla nyt avaan sen oven vai menenkö minä kotiin yksin?” Mari kysyi Liisalta. Hetken päästä ovi aukeni ja Mari meni sisään. Hän näki Annin ja Iinan istumassa sängyllä. ”Mitä ne sanoi sinulle?” Anni kysyi inhottavalla narisevalla äänellään. ”Kaikenlaista kivaa.” Mari vastasi arveluttavasti. ”Anni tee minulle palvelus ja soita sille Jerelle ja sano et en jaksa sitä enää!” Iina sanoi ja hänen äänestään paistoi läpi viha. Anni tarttui puhelimeensa ja haki luettelosta Jaakon numeron. Mari tuijotti seinää ja mietti Jereä. ”Mikä sinun on? Mari et kai sinä vaan Miikaa ajattele? Unohda Miika tosissaan, sinun parastasi minä ajattelen.” Liisa kuiskasi hänen korvaansa. Mari ei vastannut vaan keskittyi Annin puheeseen.
”Sano sille Jerelle että Iina on menettänyt hermonsa siihen ja sen lapselliseen touhuun.” Yhtäkkiä Anni hiljeni. ”Sano vai?” Anni tuijotti Maria silmät pyöreinä ja sanoi: ”Jere oli sanonut et sinulla on hyvä perse.” Marin sydän teki varmasti kolmoisvoltin samalla kun Marin posket alkoivat punoittaa. ”No moi nyt.” Anni sanoi ja lopetti puhelun, mutta ei aikaakaan kun hän soitti jo Jerelle. ”Alatko Marin kanssa? Alat vai no hyvä sitten moi.” Anni sulki puhelimen ja sanoi Marille: ”Sinä olet Jeren kanssa.” Mari ei tiennyt mitä ajatella. Mitä juuri nyt oli tapahtunut? Oliko Mari kerrankin elämässään saanut mitä halusit. ”Etkö sinä meinaa sanoa mitään?” Liisa kysyi ja odotti selvästi järkevää vastausta, mutta sellaista Marin oli tässä tilassa mahdoton antaa. ”Jaahas.” Mari vain sanoi. ”Mennään ulos. Puhutaan tästä joskus myöhemmin.” Iina sanoi ja Mari ei olisi kylliksi voinut häntä kiittää.
Iina lähtikin kotiin ja loput heistä menivät istumaan leikkimökkiin, joka oli Annin takapihalla. Anni soitti Miikan ja Petrin lopulta heidän seurakseen. Mari ei voinut olla enää ajattelematta Jereä. Miika tiesi miten Mari tunsi. Hän näki Marin kasvoilla punoituksen kun Mari katsoi ulos pimeään kevätyöhön. He puhuivat pitkään asioita joilla ei ollut mitään merkitystä ja sitten Marille tuli kumma olo. Hän meni ulos ja kuuli puistosta ääniä. ”Sinun Jeresi on siellä.” Mari huomasi Miikan seisovan vierellään. Mari tuijotti Miikaa ilmeellä joka kertoi hänen sekavasta tilastaan. Hän juoksi mökin taakse ja Miika seurasi häntä. ”Jere on mukava tyyppi. Anna sille mahdollisuus.” Miika sanoi sydämellisesti. ”Minun tarvitsee miettiä. Minä lähden nyt.” Mari sanoi vaitonaisesti. ”Minä käsken Liisan kadun päähän. Mene sinne jo ja muista, että olen aina sinun tukenasi mitä tapahtuukin.” Miika sanoi ja katsoi Marin nappiruskeisiin silmiin.
Liisa tuli ja he menivät kotiin. Mari ei halunnut enää puhua, hän halusi siirtää kaiken aamuun, koska hän oli varma, että silloin tietäisi mitä ajattelisi. He menivät nukkumaan ja Liisa nukahti saman tien, mutta Mari ei saanut unta. Hän ei voinut nukkua kaiken sen jälkeen mitä oli tapahtunut. Marilla olisi poikaystävä. Se tuntui uskomattomalta. Lopulta hän vaipui uneen tietäen, että aamulla sama miettiminen jatkuisi.
Kun Mari heräsi hänen mieleensä tulvi eilinen vaikka hän toivoi se kaiken olleen vain unta. ”Mitä sinä mietit eilisestä ja siitä Jerestä?” Liisa kysyi ensimmäiseksi kun huomasi Marin heränneen. Liisa oli todella ihana tyttö ja hyvää seuraa, mutta joskus Liisan loputon kyseleminen oli tehdä Marista hullun. ”Olen Jeren kanssa ja sillä selvä, mitä muutakaan?” Mari vastasi ja kuin salama se iski häneen. Hän oli ihastunut Jereen. Nyt hän näki kaiken selvemmin kuin koskaan elämässään. Hän muisti mitä Miika oli eilen sanonut ja päätti pitää kiinni siitä. ”En halua. Hyvä, että olet onnellinen.” Liisa sanoi hymyillen. Mari ei voinut odottaa sitä hetkeä jolloin saisi kertoa Miialle, mutta hän ei vielä vähään aikaan kertoisi. Jere oli ollut kännissä ja kännisten puheet yleensä ovat mitä ovat..
Mari ja Liisa tuijottivat passiivisesti televisiosta chat-ohjelmaa ja heillä oli tylsää. Aurinko paistoi ja ulkona oli kuuma .”Mitä jos soitettaisiin Annukka ja mentäisiin meidän varaston katolle ottamaan Aurinkoa?” Liisa ehdotti. ”Hei, toi oli oikeasti hyvä idea mennään vaan.” Mari innostui. Liisa tarttui puhelimeen ja soitti Annukan Marille.
He pyöräilivät kolmestaan ja heidän oli kuuma. He poikkesivat matkalla kaupassa ja ostivat suklaajäätelöä. ”Liisa miksi sinun on pakko asua näin kaukana?” Annukka valitti. ”Sori, ei voi mitään, ei ollut pakko tulla.” Liisa sanoi ja he kaikki nauroivat.
Lopulta he olivat perillä. He riisuivat itsensä rintaliiveille ja käärivät housuistaan caprit. He makasivat katolla ja melkein nukkuivat, kunnes Marin puhelimen tuttu soittoääni havahdutti heidät. ”Joo.” Mari vastasi. ”Ei ole minun ongelmani sitten. Ihan sama. No moikka.” Mari sulki puhelimen ja oli kuin mitään ei olisi tapahtunut. ”Kuka soitti. Mitä se sanoi?” Liisa kysyi ja katsoi Maria myötätuntoisesti. ”Se oli Anni the great…sano vaan et Jere ei ole minun kanssani.” Mari huokasi välinpiittaamattomasti. ”No?” Liisa kysyi. ”Mitä no? Kaikki on kunnossa en minä Jerestä ollutkaan kiinnostunut. Sanaakaan sanomatta he jatkoivat makaamista. Liisa tiesi, että Mari ei ollut kunnossa mutta jätti asian sikseen.
Päivät kuluivat niistä tuli viikkoja ja koulun loppu lähestyi. Mari oli päättänyt järjestää bileet koulun loppumisen kunniaksi. Hänen tunteensa Jereä kohtaan kasvoivat päivä päivältä, mutta hän yritti kieltää ne. Yhtenä päivänä Mari ja Miia kävelivät pitkin joentaustan katuja ja juttelivat turhia. Marin puhelin soi ja Mari vastasi tyypilliseen tapaansa: ”Joo.” ”Kuulin, että sinulla on bileet saadaanko minä, Ville ja Miika tulla sinne?” Jonkun tuttu ääni kysyi. ”Kuka siellä edes on? Riippuu siitä?” Mari vastasi ja ääni sanoi: ”Jere Hurme. niin saadaanko tulla.?” Mari ei voinut puhua vaan löi kiinni hän ei halunnut puhua, hän ei voinut.” Mikä sinun tuli?” Miia kysyi. ”Sinä et usko, mutta se oli Jere!” Mari sanoi henkeään vieläkin haukkoen. ”Selitä mitä se sano.” Miia kysyi ihmetellen ja Mari selitti.
Pian he saapuivat Miian pihaan ja Marin puhelin soi uudestaan. ”Mitä jos se on taas se? Hei Miia vastaa sinä.” Miia otti puhelimen ja sanoi: ”Joo, täällä on Miia, Mari on vessassa, joo siellä se on. Haluatte vai? No tulkaa sitten. En minä siitä vielä tiedä, täytyy miettiä.” Miia sulki puhelimen. ”Mitä se sano.” Mari sanoi samassa silmäyksessä. ”Ne tulee sinun bileisiin ja sitten ehkä minun bileisiin kanssa. ”Sinä et ole tosissasi?! Ne tulee vai?” Mari näki varmasti unta. Tai siltä Marista ainakin tuntui.
Mari tiesi että koulu oli kohta ohi ja bileet lähestyivät. Hän laski tunteja, minuutteja ja sekunteja niiden alkamiseen. ”Mari, moneskohan kerta kun sanon tämän tunnin aikana että seuraa opetusta!” Marin idiootti opettaja huusi. Mari muisti, että siitä asti kun he olivat aloittaneet kuudennen luokan hän oli inhonnut heidän opettajaansa. ”Joo joo, sori.” Mari ei vaan enää edes jaksanut ajatella sitä.
”Tänään se suuri päivä sitten on” Liisa hehkutti koulunpihalla. Mari ei ollut muuta ajatellutkaan viimeiseen kuukauteen. ”Juu, niin on. Et usko mutta minä näen minun unelma mieheni.” Mari sanoi loiste silmissä.” On se ehkä pariin kertaan kuultu.” Miia sanoi. Liisa ja Miia kummatkin purskahtivat nauruun. ”Hah hah haa. Naurakaa vaan mutta silti minä näen Jeren.” Aurinko paistoi ja oli kuuma. Marin sisällä tosin oli kuumempi sillä hänen sydämensä oli liekeissä, kun he kävelivät koulusta kotiin 25 asteen helteessä.
Kello lähestyi kuutta. ”Me lähdetään nyt pitäkää hauskaa ja olkaa kiltisti.” Marin äiti huikkasi ja häipyi. Mari oli valmis hän oli laittanut hiukset, meikit ja kaiken muun tarpeellisen kuntoon. Liisa ja Miia olivat jo paikalla. Viimein kello löi kuusi ja vieraita alkoi saapua. Ei kestänyt kauaa kun talo oli jo täynnä. Jereä ei silti näkynyt missään. Mari kierteli ympäri keittiötä ja etsi, mutta ei löytänyt. Hän meni ulos ja oli kovin turhautunut.
Ulkona oli juuri sopivan viileää. Marin mielessä liikkui vain yksi asia, eikä ollut kovin vaikea arvata mikä se oli. ”Otatko sinä pätkän?” Jonkun ääni sanoi. Mari kääntyi katsomaan taakseen. Se oli Jere. Marin suu loksahti auki, vastoin hänen tahtoaan kylläkin. ”No, haluatko sinä tämän pätkän vai..?” Jere kysyi ja hymyili. ”Joo sori, minä en tiedä mikä minuun meni.” Mari yritti selittää. ”Sinä olet Mari eikö vaan?” Jere kysyi. Kysymyksiä, kysymyksiä, eikö Jere tajunnut, että Marilla oli muutenkin vaikeuksia seisoa hänen vierellään. ”Joo.” Mari vastasi punainen väri poskillaan.” Minun ei varmaan tarvitse esitellä itseäni?” Jere kysyi taas. ”Ei kyllä minä tiedän kuka sinä olet.” Mari vastasi. ”Minä tulin kait vähän myöhässä.” Jere sanoi. ”Joo, niin tulit mutta ei täällä nyt mitään ole ollutkaan. ”Mari huokaisi. Jere jatkoi puhumista ja he puhuivat ainakin kaksi tuntia. Heillä tuntui olevan todella paljon yhteistä. Mari ei voinut uskoa kuinka sellainen poika kuin Jere olisi vielä vapaa. Mari hymyili tauotta. Jere naurahti ja sanoi: ”Mikäs neitiä noin hymyilyttää?” Mari katsoi Jereä syvälle silmiin ja Jere katsoi takaisin. Mari tiesi, että heidän välillään oli jonkinlainen yhteys. ”Mari sinun kannattaisi tulla kattoon tää…” Miia tuli hädissään keskeyttämään heidät.
Mari syöksyi sisään ja huomasi poliisit. Mari ei ollut uskoa silmiänsä. Kaikki juoksivat ulos ja Mari näki myös Jeren juoksevan. Mari soitti vanhemmilleen ja poliisit kuulustelivat häntä. Marin vanhemmat saapuivat ja poliisit lähtivät. ”Mitä täällä on tapahtunut?” Marin äiti kysyi ja kuulosti erittäin vihaiselta. Mari selitti kaiken niin kuin asiat olivat. Hän ei voinut keskittyä kun Jere pyöri koko ajan mielessä. ”Mene nukkumaan!” Marin isä sanoi vihaisena. Mari totteli ja laahusti huoneeseensa.
Hän avasi oven ja kaatui sängylle. Hän inhosi Miiaa. Ilman häntä Jere olisi varmasti suudellut Maria. Hänen oli pakko soittaa seuraavana päivänä Jerelle pakko…Mari nukahti hymy huulillaan, siihen Mari ei ollut tottunut. Marin poskelle vierähti kyynel. Se oli onnen kyynel.
”Moi.” Mari avasi silmänsä ja näki Miian istumassa mahansa päällä. ”Mene pois Miia!” Mari sanoi ja käänsi kylkeä .”Hei unikeko meinaatko nousta olisi paljon tehtävää?” Miia sanoi ja repäisi Marilta peiton. ”No pakko kai kun olen jo hereillä.” Mari sanoi ja venytteli. Yhtäkkiä Miian ilme kirkastui ja hän sanoi: ”Et ikinä usko tätä, mutta minä ja Justus puhuttiin eilen koko ajan.” Maria ei olisi vähempää voinut kiinnostaa. Hän mietti Jereä ja eilistä. Se oli ollut täydellinen ilta. Hän rakastui Jereen kai enemmän ja enemmän sitä mukaan mitä kello sekunteja takoi. Kerrankin elämässään Marin elämälle tuli tarkoitus. Se tarkoitus oli rakastaa Jereä. ”Jaa no kiva. Niin mihin meidän olikaan tarkoitus mennä?” Mari kysyi ja otti kajalin käteen.” No mennään kauppaan ok?” Miia sanoi ja Mari nyökkäsi.
He ottivat pyörät ja lähtivät. ”No mitä sinä sitten eilen teit sen Jeren kanssa?” Miia kysyi ja kumartui ottamaan mehujäätelön altaasta. ”Juttelin. Ennen kun sinä tulit keskeyttämään.” Mari sanoi ja loi vihaisen katseen Miiaan. ”Ai joo.. tota sori siitä.” Miia sanoi ja näytti katuvan. Mari naurahti, löi Miiaa hellästi käteen ja sanoi: ”Hei joko mennään jäätelöt sulaa.” Miia löi takaisin ja kummatkin rupesivat nauramaan. Viimein he pääsivät ulos kaupasta. ”Tänään olisi hieman hieno päivä mennä rannalle.” Miia totesi. ”No mikä estää? Mennään jo.” Mari sanoi ja he ottivat pyörät ja menivät rannalle.
Aurinko paistoi täydeltä taivaalta. Mari otti bikinit ja puki ne ylleen. ”Mitäs pidät?” Mari kysyi ja pyörähti ympäri. ”Ei hassummat. Aika makeat.” Miia sanoi ja katsoi omia kulahtaneita uikkareitaan. He menivät ihan lähelle vettä ja ottivat kunnon asennon. ”Hei Miia mitä luulet pitäisikö minun soittaa Jerelle?” Mari ei mielellään kysynyt Miialta mitään neuvoja, mutta hänen täytyi myöntää, että Miia oli kokeneempi kun tultiin mies asioihin.” Ei älä. Jos sitä kiinnostaa se soittaa kyllä. Kärsivällisyyttä vaan.” Miia sanoi, tai pikemminkin käski. Ehkä Miia oli kerrankin oikeassa ja Mari ei halunnut pilata päiväänsä soittamalla ja kuulemalla kuinka kamala on. Hän jatkoi aurinkoon keskittymistä ja nukahti.
Oli kesäkuu ja kuumat ilmat jatkuivat edelleen. ”Miia siitä on jo viikko kun minä Jere ja puhuttiin.” Mari sanoin ja piteli puhelinta kädessään. ”Hyvä on lähetä sille viesti kun kerran noin paljon haluat.” Miia tokaisi ja käänsi lehden sivua. Mari katsoi näyttöä ja rohkaisi mielensä. Hän kirjoitti viestin jossa luki: ”Me tässä Miian kanssa mietittiin että koska sinä ja Joona tulette sieltä pesisturnauksesta kun tuo Miia haluaisi nähdä Joonan?” Mari laittoi sormensa lähetä näppäimelle ja painoi sitä. ”No nyt se on tehty.” Mari sanoi ja tuijotti puhelinta. ”Nyt sen pitää enää vain vastata.” Miia totesi. Hetken kuluttua Marille tuli viesti ja hän luki sen .”Tullaan torstaina. Nähdäänkö vaikka silloin? Jos mennään vaikka puistoon me neljä?” Jere kirjoitti. Marin kasvoille nousi hymy ja hän ei ollut uskoa lukemaansa. ”Miia, lue tämä!” Hän sanoi ja melkein rutisti Miiasta ilmat pihalle. ”Jos sinä tapat minut niin minun on vaikea lukea mitään.” Miia sanoi repi Marin irti itsestään ja otti puhelimen. ”Miia minun elämäni on täydellistä.” Mari huokaisi
Kun kesäkuusta tuli Heinäkuu ja ilmat muuttuivat vähän koleammiksi Mari ja Jere olivat erottamattomat. He istuivat joka päiväpuistossa ja puhuivat kaikesta maan ja taivaan väliltä. He eivät olleet yhdessä, mutta olivat aina samassa paikassa. Mari palvoi maata Jeren jalkojen alla ja tiesi ettei mikään voisi heitä erottaa.
”Kai Jere ja Joona tulee tänään tänne?” Miia kysyi. Mari ei olisi voinut olla onnellisempi. Jereä parempaa miestä ei olisi voinut kuvitellakaan. Niin hän ajatteli. ”Tulee. Soitetaan niille illalla.” Mari sanoi ja katsoi ikkunaan. ”Minulle on näemmä tullut viesti odota, minä luen sen.” Miia sanoi ja luki: ”Me ei päästä tuleen tänään mutta jos te tulette tänne?” ”Se on Jereltä.” Hän sanoi ja laittoi puhelimen taskuunsa. ”Mennään käymään illalla.” Mari totesi ja laittoi vielä silauksen ripsiväriä silmiinsä.
Tytöt pyöräilivät kohti joentaustaa ja puhuivat ensi syksystä. He menisivät yläasteelle. Siitä tulisi varmasti hienoa. He saapuivat Jeren pihaan. Piha oli valtava ja heillä oli jopa uima-allas sisällä. Hänen perheensä oli rikas. Jere tuli ulos talosta ja tuli juttelemaan. ”Moi mitä kissat?” Jere kysyi. ”Mitäs tässä. Missä Joona on?” Mari kysyi ihmetellen. ”Se jäi sisälle. Se ei kuulemma halunnut tulla ulos kun te kummatkin olette minun naisia niin mitä sille jää.” Jere naurahti ja hymyili. Mari oli ennenkin huomannut Jeren hymyssä jotain salaperäistä ja nyt hän huomasi sen taas. He puhuivat pitkään ja sitten Jere lähti samaa tietä kun oli tullutkin. Matkalla takaisin Miian äidille Mari sanoi: ”Tossa Jeren hymyssä oli jotain omituista.” Miia loi pikaisen katseen Mariin mutta ei sanonut mitään. Siitä Mari tiesi että Miia oli huomannut saman kuin hän.
Heinäkuu oli lopuillaan ja kesä samalla. Marin ja Jeren tavallinen tapaaminen oli jäänyt pois viime aikoina. ”Eikös Jere ja ne ole nyt siellä pesisturnauksessa?” Mari kysyi Miialta, joka makasi maassa keskellä katua. ”Joo, miten niin?” Miia sanoi. ”Ajattelin vaan kun niitä ei ole näkynyt pitkään aikaan.” Mari sanoi ja lähetti viestin Jerelle: ”Missäs menet? Koskas tulette sieltä pesisleiriltä? Voisitte tulla vaikka tupakille?” Hän kirjoitti ja lähetti viestin. Mari odotti ja odotti, mutta Jere ei vastannut. Ei kai se nukkumassa sentään vielä ole? Hän mietti. ”Jere ei vastaa.” Mari lopulta sanoi. ”Hei ei kai sekään nyt aina ole puhelimes kiinni. Tai sitten sillä voi olla saldo kiinni. ”Miia yritti epäonnistuneesti lohduttaa. ”Voi olla tosiaan.” Mari hymähti ja kaatui makaamaan Miian viereen. Hän tiesi että jotain oli vialla koska Jerellä ei ollut saldorajaa.
Lopulta koulu alkoi. Mari ei ollut nähnyt Jereä moneen viikkoon ja Jere ei enää edes vastannut Marin viesteihin. Mari rakasti Jereä edelleen ihmetteli mikä oli vialla. Oliko hän sanonut jotain mikä muutti Jeren mielen? ”Liisa mikä tämän vastaus on?” Mari kysyi matikan tunnilla. ”Toi on ihan yksinkertainen kertolasku. Et sinä voi olla tietämättä.” Liisa sanoi ja virnuili. Mari oli ihan surkea kun tultiin matikkaan. ”Kai minä sen vastauksen tietäisin jos vaan jaksaisin ajatella, mutta minulla on muutakin mielessä kun jotkut pimeät laskut.” Mari valehteli. ”No hyvä on, tuossa.” Liisa lopulta ojensi vihkonsa. Kun Mari sai kopioitua kaikki vastaukset kellot soivat ruokailuun.
”Miia, mitä minä olen tehnyt väärin? Jere on muuttunut ihan kummalliseksi.” Mari sanoi ja oli siinä oikeassa. ”Sun pitää vaan päästä siitä yli siinä kaikki.” Miia julisti tunteettomalla äänensävyllä. Oliko Miia ehkä oikeassa? Mari mietti.
Jeren kiinnostus Mariin oli lopullisesti kadonnut. Mari kuitenkin rakasti Jereä entistä enemmän. Hän ei saattanut käsittää mitä oli mennyt pilalle. Eikä Jere sitä kertonut. Jokainen yö oli yhtä tuskaa pohtien Jereä. Joskus Mari jopa lintsasi jonkun tunnin vain nähdäkseen edes Jeren selän kävelevän poispäin.
”Sinun pitäisi mennä hoitoon!” Hän kuuli jonkun Jeren kaverin sanovan, mutta Mari ei välittänyt.” Mari tuletko sinä minun kanssa pörriäisiin?!” Miia huusi äidinkielenluokan edustalta. ”Joo voin tulla!” Mari huusi takaisin ja huomasi Jeren. Jeren käveli 8-solun läpi ja vilkaisi Maria. Jeren ilme oli todellakin jäätä hehkuvan kylmä. Marin sydän hakkasi ja Jere meni pois näkyvistä.
Lopulta pörriäiset tulivat. Marin hyvä kaveri Pilvi oli hommannut juomat heille jo hyvissä ajoin. Mari oli juonut ennenkin mutta ei niin paljon kun nyt. Pilvi oli hommannut heille Leijonaviina pullot. ”No nyt sitä sitten mennään.” Mari sanoi ja rupesi juomaan pahanmakuista viinasekoitusta. Ei kestänyt kuin hetken kun koko pullo oli jo juotu ja Mari oli kännissä.
He olivat joutuneet jotenkin liikuntapuistoon joka oli täynnä väkeä. Mari oli niin sekaisin, että ei tajunnut mitä teki. Hän makasi Sannin kanssa maassa ja oli ihan ruohossa. Mari käänsi katseensa ja näki Jeren. Mari nousi ylös ja käveli Jereä kohti. Hän halasi Jereä ja sanoi: ”Jere minä rakastan sinua. Mitä meille tapahtui?” Jere halasi pikaisesti takaisin ja sanaakaan sanomatta lähti pois. Mari mietti koko illan mitä oli tehnyt väärin.
”Mari sinun pitäisi tietää tämä…”Miia tuli sanomaan ja näki Marin silmissä olevat kyyneleet. ”Tai ei sittenkään mitään, se ei nyt sovi tähän.” Hän jatkoi. ”Miia voit lopettaa. Mikään mitä sinä kerrot ei voi olla pahempaa…” Mari itki. ”Muista sitten, että sinä halusit kuulla. Jere suuteli äsken Kaisan kanssa.” Miia sanoi hiljaa. Marista tuntui kuin hänen sisällä olevassa haavassaan olisi käännetty veitsi. ”Miia ei…Sano että se ei ole totta..” Mari sanoi ja itki enemmän kuin pitkään aikaan. Miia istui Marin viereen ja halasi tätä. ”Minä sanoin sinulle, että sinun pitää unohtaa Jere, se on menneisyyttä.” Miia kuiskasi rauhoittavalla äänellä. Miian tuki tuntui hyvältä. Mari olisi varmasti onnellisempi ihminen jos ei olisi enää rakastunut Jereen, mutta hänen sisällään leiskui aina kun joku mainitsikin Jeren nimen.
Seuraavana aamuna Mari heräsi kahteen asiaan. Uskomattomaan krapulaan ja suureen suruun. Kuin salama se iski häneen taas. Hän muisti Jeren ja Kaisan ja hän muisti Jeren irrottautuneen otteestaan. Maria oksetti, eikä vain siksi että hän oli juonut eilen vaan myös siksi että Jere oli tehnyt Marin elämästä täyden helvetin. Mari meni suihkuun ja päätti unohtaa Jeren lopullisesti. Nyt se on ohi. Hän päätti.
Mutta Marin järki ei seurannut tunteita ja jo ennen kun päivä oli edes kunnolla alkanut Hän jo ajatteli Jereä. Hän unohti mitä oli tapahtunut ja meni Liisalle. ”Minä kuulin mitä eilen oli tapahtunut” Liisa sanoi osaaottavasti. ”Ei sillä ole mitään väliä.” Mari sanoi kylmästi. ”Sinä siis pääsit noin äkkiä siitä yli?” Liisa kysyi huojentuneesti. ”Ei toi ollut mitään.” Mari sanoi ja tiesi Liisan sanovan juuri sen mitä inhosi. ”Et kai sinä tosissasi anna anteeksi sille jätkälle kaiken sen jälkeen mitä se on tehnyt!?” Liisa sanoi ja samalla teki juuri niin kuin Mari tiesi hänen tekevän. ”Se on minun oma asiani. Et voi tajuta minun tunteitani ei kukaan voi. Liisa minuun sattuu! Joten jätetäänkö tämä keskustelu tähän.” Mari pyysi tietäen sisimmässään Liisan puhuvan totta.
He menivät entiselle koululleen ja satoi vettä. Heidän mukanaan olivat Liisan poikakaveri ja sen serkku. Mari oli jo hetken iloinen kunnes hänen puhelimensa soi. Näytöllä oli Jeren nimi ja Mari ajatteli Jeren soittavan ja pyytävän anteeksi kaikkea mitä oli tehnyt .Mari vastasi: ”Joo.” Jeren ääni sanoi: ”Tule tänne Moonan bileisiin.” Jeren äänessä kuului ärsyttävä äänensävy sen lisäksi, että Jere oli kännissä. ”Ei minua kuitenkaan haluta sinne, niin en tule.” Mari vastasi. ”Ei niin, vaan Pilvi haluaa sinut tänne ei kukaan muu.” Jere sanoi, nauroi ja löi kiinni. Mari oli herkkä ihminen ja itki usein. Mari yritti vain nauraa, mutta kyyneleet tippuivat väkisinkin hänen poskilleen. Hän juoksi Liisan luo joka oli vähän kauempana puhumassa Jeminan kanssa puhelimessa. Mari halasi Liisaa ja Liisa sanoi: ”Jemina, minä lopetan nyt, mutta minä soitan myöhemmin.” Liisa rutisti Maria ja kysyi: ”Jere, teki sinulle taas jotain eikö tehnytkin? Minä sanoin sinulle jo monta kertaa milloin sinä oikein uskot minua.” Mari ei tajunnut itseään ei ollenkaan. ”Liisa halaa minua nyt ja anna olla.” Mari nyyhkytti ja vannoi vielä kostavansa joskus Jerelle. Hän vaatisi Jereä selittämään miksi teki niin kuin teki!
Syksy toi mukanaan kylmät säät. Mari rakasti Jereä edelleen vastoin tahtoaan kylläkin. Jere oli haukkunut Maria moneen kertaa ja Mari tiesi, ettei kesä ei tulisi takaisin. Kaikki paska kaatui taas Marin niskaan niin kuin aiemminkin. ”Kai me mennään sinne diskoon?” Pilvi kysyi, kun he istuivat puistossa kylmänä iltana. ”Joo kai sitten.” Mari vastasi ja vaipui taas ajatuksiinsa. ”Mari, kyllä se Jere vielä joskus tajuaa, se ei pelaa joka pelkää. Eikö niin?” Pilvi yritti piristää Maria. Ja jotenkin myös onnistui siinä
Disko tuli, mutta Marin ei tehnyt mieli tanssia. Mari istui ulkona ja mietti mitä sanoisi Jerelle tänään. Hänestä tuntui siltä kun joku olisi iskenyt päin näköä nyrkillä. Tai olisi halvaantunut. Miksi rakkaus ei voinut riittää? Hän mietti mielessään kauniin laulun sanoja ja kysyi kysymyksiä itseltään. Miksi minä? Mari istui edelleen portailla ja itki jälleen kerran.
Tiia, Pilvi ja jotkut muut tulivat ulos. Tiia näki Marin itkevän ja sanoi: ”Minä tiedän mitä sinä itket, mutta et itke kauaa.” Mari nosti katseensa Tiiaan ja näki hänen menevän jonnekin. Mari kääntyi ja tajusi Jeren olevan ihan hänen vieressään. Tiia meni puhumaan jotain Jerelle ja he puhuivat hetken. Kohta Tiia tuli ja otti Marin kädestä kiinni. Tiia vei Marin ja Jeren rakennuksen nurkalle ja lähti pois. Mari katsoi Jereen ja Jere tuli kiinni Mariin ja suuteli häntä. Marin vatsassa oli miljoona perhosta ja hän ei ollut uskoa sitä todeksi. Siinä hän nyt oli Jeren syleilyssä. Hänen ensisuudelmansa se maistui ja tuntui uskomattomalta. Kaikki oli kuin kauniista sadusta kunnes Jere yllättäen Vetäytyi pois. ”Joku tulee, me ei voida.” Jere sanoi ja suuteli Maria vielä kerran. Jere häipyi ja Mari leijui seitsemännessä taivaassa. Kaikki mitä hän oli joskus toivonut oli nyt totta. Jesse rakasti Maria sittenkin! Hän tiesi, että Pilvi oli ollut oikeassa.
Kun viikonloppu oli ohi ja koulu taas jatkui Mari ajatteli kaiken muuttuneen, mutta oli väärässä. Kaikki oli niin kuin ennenkin. Kun Jere ja hänen kaverinsa menivät ohi he nauroivat. Samoin kuin ennenkin olivat nauraneet. Marin sisimmässä oleva haava oli parantunut, mutta Jeren pelleily ei ollut vieläkään loppunut. ”Olitko sinä muka tehnyt jotain Jeren kanssa?” Jotkut huusivat Marille. ”On idiootti muija, kun menee väittään sellaista.” Mari käveli luokkaan ja oli kun ei olisi kuullutkaan. Marin elämä tuntui olevan kuin jostain kummallisesta tarinasta. Mitä Jere halusi? Hän ei saattanut käsittää miksi Jere loukkasi niin pahasti. Miksi?
Kun Mari pääsi kotiin hän lysähti sängylle. Kyyneleet virtasivat silmistä ja hän itki katkerasti tyynyään vasten. Miksi Jere teki näin? Uskomattoman loukattuna hän katsoi Jeren kuvaa, jonka oli leikannut lehdestä. Jeren siniset silmät katsoivat takaisin, mutta Mari pystyi vaikka vannomaan näkevänsä niissä pahuutta.
Mari oli saanut lopullisesti tarpeeksensa Jerestä ja hänen touhuistaan. Hänen oli pakko päästä pois. Kun Mari käveli pitkin katuja alkoi pieniä lumihiutaleita tippua varovasti maahan. Ne kuitenkin sulivat lämpöisellä jalkakäytävällä. Marin katkerat kyyneleet hautautuivat lumisateeseen ja vain katulamppu valaisi hänen matkaansa. Mari käveli puiston läpi ja Jere tuli häntä vastaan. He kumpikin pysähtyivät katsoivat toisiaan suoraan silmiin ja jatkoivat matkaansa. Marin poskelle vierähti kyynel ja hän vilkaisi taakseen. Hän näki Jeren loittonevan selän kävelevän kauas. Mari ajatteli: ”Se mikä oli, oli kaunista niin kauan kun sitä kesti, mutta Jeren ja hänen polut olivat eronneet. Niin pahalta kun tuntuukin se ei vain ollut tarkoitettu niin.” Mari ei voinut uskoa kuinka poika, josta kaikki olivat varoittaneet oli silti varastanut hänen sydämensä sillä tavalla kun oli. Mari itki ja juoksi kotiaan kohti ja tiesi, että se mitä hänellä ja Jerellä joskus oli ollut oli niin puhdasta rakkautta, että sellaista kokee kerran elämässään. Mari ei koskaan kuvitellutkaan unohtavansa sitä kesää ja niitä yhteisiä hetkiä. Hän halusi muistaa ne ikuisesti. Niinpä Mari istui tietokoneensa ääreen ja kirjoitti otsikon: ”Hetki elämästä”..

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä