Eikö täällä pe***le ole yhtään ihmistä, joka myöntäisi, että hänen oma rahankäyttönsä on aiheuttanut ulosottotoimenpiteet?
Nylkyrit
verenimijät
3483
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Oma rahan käyttöni ei aiheuttanut voutiin tutustumista, mutta sain ylinopeus sakot työttömänä eikä mulla sellaisia rahoja ollut maksaa kelan korvauksista silloin. Homma tosin sujui joustavasti puoli ja toisin eikä mulla ollut valittamista ko. ulosottomiehen toiminnasta, kun itse menin oma-aloitteisesti hoitamaan.
Jos on tämän päivän esim. iltasanomia lukenut niin sieltä näkee miksi heillä velkaa oli.
Aika turha lähteä syyttämään muita jos itse on velkaa velan päälle ottanut.
Jos ei osaa ajoissa apua pyytää ongelmiinsa niin kyllä se minun mielestä on silloin ihan oma vika!
oli opintolainaa, jonka maksoin työttömyydestä huolimatta. Tiukkaa teki ja perustarpeistakin tingin.
Joku vuosi sitten oli juttua, että ne henkilöt jotka jättivät samana aikana opintolainat hoitamatta pitäisi vapauttaa näistä opintoveloista. Kyllä pikkasen otti pattiin... en tiedä toteutuiko suunnitelmat koskaan, mutta tuollaiset "tukitoimet" kannustavat velkojen maksamatta jättämiseen.