Tikku

Heräsin tosi varhain ja teen nyt tikusta asiaa paremman puutteessa.

Hoikka pätkä puuta, voisi olla tikun määritelmä. Lihava tikku olisikin jo sitten pölli

Tikku on ehkä yksinkertaisin työkalu maailmassa, linnutkin sitä käyttävät toukkien pyydystämiseen.

Tapani mukaan pohdin taas ihmisen osuutta tässä luomakunnassa. Ihminen on suuri surkimus, luonnon tuhooja ja kaikkinaisen pahuuden aikaansaaja.
27173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Tässä pohdintasi kohde Astuvansalmella. Siihen on shamaani aikanaan jättänyt jälkensä historiassamme.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Astuvansalmen_kalliomaalaukset

Tuo aika, jolloin ihminen eli pyyntiaikaa onkin viattomuuden aikaa, mitä nyt veroitti ruuakseen riistaa ja mereneläviä.

Mutta jos siihen syventyy, miksi ei olisi, kun jokainen elollinen etsii ruokansa ja elinmahdollisuutensa?

Selviämisen laki siinä toimii, aivankuin nykyaikana, joskin puitteet ovat erilaiset.
Usein ihannoidaan menneisyyttä, se näyttäytyy romanttisena.
Mies metsästäjänä, luonnon armoilla elävänä, laajentaen pyyntialueitaan ryöstömatkoillaan pitkin maita ja meriä, tuoden sieltä vaimonkin saaliinaan.
Mikä tietenkin lajin kannalta olikin hyvä ratkaisu, jättäen usein jälkeensäkin sinne siementään.

Paljon monimutkaisempaa onkin elämä tänä päivänä, tässäkin nyt *muistitikun* avulla, voi loihtia menneisyyden kuvia, tuosta oliosta ihminen.

Jota kuvataiteessa lähestytään nöyrästi, - aiheista vaativin!

Äänestä

Palaan vielä aiheeseen elämä ja sen monimuotoisuus, niin hyvässä kuin pahassakin.
Tuo kirja, josta mainitsin jossakin välissä * Kasvien salaperäinen elämä* David Attenborough'in tuottamana, kertoo niin kiehtovasti symb
iooseista, eläimillä ja kasveilla!

Nuo meressä olevat korallit, jotka näyttävät kasveilta ovat eläimiä! Kuin viuhkamaisia pensaita haaroineen, joiden sisällä on pienet vihreät otukset, jotka ovat rakentaneet korallisuojuksen itselleen ja hyödyntävät levää ruuakseen.

Mutta kiehtovin on korallieläin, jolla on ruumiissaan sisällä kasvisyhdyskunta, joka tuottaa sen ruuan mitä eläin tarvitsee.

Tuo salainen *kasvimaa* tarvitsee vain auringonvaloa tuottaakseen ravintoa kantajalleen!

Niin monimuotoisen sopeutuvaa on elämä maapallolla, etten osaa epäillä, etteikö luonto hoida ihmisen räpellyksestä huolimatta elämän jatkumista maapallolla, pyyhkäisten ehkä pois epäonnistuneet luomuksensa, mutta elämä jatkuu ja kehittää uusiakin muotoja tarvittaessa :D

Äänestä

Tikusta on asiaa tehty usein kosiopuuhissa , mutta myös isoissa maailmankokoisissa asioissa. Rauhan ja hyväntekeväisyyden nimissä lähdetään "parantamaan" muka puhtain asein sellaisten maiden asioita, joissa on öljyä tai muita luonnonrikkauksia.

Suomessa ei tarvitse mennä kuin pari vuosisataa taaksepäin, kun jokapäiväisen ravinnoin saanti ja lämpimänä pysyttely olivat ainaista taistelua, ei tosiaankaan ollut suurella osalla kansaa mitään romanttista puhtoista alkukantaista elämää luonnon kanssa sopusoinnussa. Liekö sellaista aikaa maailmassa koskaan ollutkaan, aina on ollut riistäjiä ja riistettyjä, hyvinvoivia ja nälkäänäkeviä. Tuottaako maapallo koskaan tarpeeksi, että kaikille riittäisi kohtuullisen tasapuolisesti. Aina on löydetty tekosyitä holhoamiseen ja ahnehtimiseen.

Tikku löydetään hyvin toisen silmästä, mutta ei omasta malkaa. Miten hyvin se taas näkyy, kun etsitään kilvan syyllisiä EU-maiden sotkuihin. On omat kotoiset syyllisjahdit ja jälkiviisaiden poppoot, yhdessä paheksutaan kuorossa muitten maitten holtittomuutta . Ihan pienissä piireissämmekin meillä on raadollisesti tikkuja lihassa, asioita joiden annamme turhaan kalvaa ja syödä elämäniloa.

Ihan ekana minulle tuli mieleen "Tikusta siaa" Disneyn sarjakuvahamo Tiku. Nisäkkäiden nimistötoimikunta ehdotti kolmisen vuotta sitten uusia nimityksiä nisäkkäille. Suomessa peurat nimettiin asianmukaisesti, maamyyrästä tuli kontiainen. Hauskoja ehdotuksia olivat esimerkiksi rillilenko (silmälasilentäväkoira) tai vaikkapa jurumi (muurahaiskarhu) ja tikutaku (maaorava).

Äänestä

Tikku on kova sana!

Äänestä

Pohdintaan lisäväriä:

Ostakaa pikku
jäätelötikku

Äänestä

Näyttää maailma olevan tikun varassa kun näitä lukee.
Hyvähän se vaan on että on mitä lukee ajankuluksi, olen vaan yksinkertaisesti ihmetellyt kuinka kiinalaisten ja japanilaisten ruokailutikkuja ole vielä muistettu.
Kyllä niillä oppii syömään kun muutaman tunnin on yli 30 asteen kosteassa ilmassa kulkenut opastetulla retkellä vaikka Kielletyssä kaupungissa.
Parin viikon jälkeen olin jo niin innoissani tikuista/puikoista että ostin niitä nipun kotiinkin, no niillä lapsen lapseni leikkivät lopulta hiekkakasalla.

Äänestä

Mihin mahtuu hammastikku silläkin on suuri merkitys ruokailun jälkeen.
Harva antaa kaivella toisen omia hampaitaan joten omat hampaankolot kuntoon ettei rei'ity.
;-(

Äänestä

tikku paskassa, näitten poliitikkojen järki.

Äänestä
  • oli ennen vuoltuja tikkuja, niilla pyyhittiin kakit.

    Äänestä

Voi voi mitähän Goethe tuohon sanoisi.

Äänestä

Asia tikuista voi laajeta Ameriikkaan asti, kuten Maiju Lassilan romaanissa "Tulitikkuja lainaamassa" tapahtui.

Äänestä

Tikku ei olekaan mikään mitätön juttu. Pitkää tikkua on vedetty monenkin suuren päätöksen tekemiseksi, vähemmän tärkeistä puhumattakaan.

Kymmentä tikkua laudalla on varmasti jokainen leikkinyt ja tikkunekkuja imeskellyt. Kansallisteatterin Willensaunassa menee koko perheen näytelmä "Kymmenen tikkua laudalla". Suosittelen.

Tikkurilan piruuttani googletin : Tikkuri 10 kappaleen mitta esim. oravannahkoissa. Kiihtelys on 4 tikkkuria.

Äänestä

sanotaan villapaitaa tikkuriksi.

Äänestä

Ei vain Päätalo. Tikkuri on tuttu pohjoisessa syntyneelle. Lapsuudessa villatakki oli aina tikkuri. Meillä se oli takki eikä paita, mutta joillakin alueilla sana tarkoittaa myös villapaitaa.

Äänestä
  • Minun mummani villatakki oli röijy.

    Äänestä

Päätalolla oli yhteinen nimitys jurnutajilla ja jankuttelijoilla, ne tikusteli.
Tikusteli Hermannikin monesti Riitulle,

Vielä on tikkukarkin tikku,

Äänestä
  • On myös tikkujäätelöitä.

    Äänestä

  • +++++ kirjoitti:

    On myös tikkujäätelöitä.

    Sepä olikin jo mainittu. Liekö meidän ensimmäisten, lapsuudentekstien tikkukirjaimia?
    Grillitikut on syytä antaa kostua hyvissä ajoin vedessä, ennen grillaamista.

    Äänestä

ja tikkuviina, joka vanhoja muistaa, sitä tikulla silmään.

Äänestä

Kyllä tykkään tämmöisestä kielellä iloittelusta ja tulin tekemään tikusta asiaa minäkin:

- aapistikku

- tikkutiistai

- sukkapuikkoja sanotaan myös tikuiksi

- tikata (sticka-verbi)

Äänestä

ketju

Äänestä

ei, kun tämä on tikku.

Äänestä

Tämä on s i t ä vie tikulla pois..

Äänestä

paha haju

Äänestä
  • nousee hammeen alta

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


old_profile_6403 kirjoitti:

Heräsin tosi varhain ja teen nyt tikusta asiaa paremman puutteessa.

Hoikka pätkä puuta, voisi olla tikun määritelmä. Lihava tikku olisikin jo sitten pölli

Tikku on ehkä yksinkertaisin työkalu maailmassa, linnutkin sitä käyttävät toukkien pyydystämiseen.

Tapani mukaan pohdin taas ihmisen osuutta tässä luomakunnassa. Ihminen on suuri surkimus, luonnon tuhooja ja kaikkinaisen pahuuden aikaansaaja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu