Sisarusrakkautta

Olipa yllätys aikamoinen. Olen jo vuosia ihmetellyt miestäni kun hän on ollut hyvinkin innokas osallistumaan sukuni järjestämiin juhliin ym tilaisuuksiin. Siellä ollessamme hän ei ole ottanut minuun juurikaan kontaktia vaan viihtynyt muussa seurassa, enemmän tai vähemmän hakeutunut sisareni seuraan. Nythän syykin selvisi. HEILLÄ ON SUHDE! En tiedä miten kauan tätä on jatkunut mutta voitte uskoa että on todella järkyttynyt olo. Olen harkinnut julkista nöyryytystä ja suunnitellut heidän nimien julkaisua mm. täällä. Minua on kohdeltu niin nöyryyttävästi että heidän olisi nyt aika kokea yhtä suuri nöyryytys. Teenkö oikein jos paljastan heidät koko kansalle?
302073
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Do´t? worry. tämähän on vaan ihan normaalia kuhmolaista sisäsiittoisuutta!

Äänestä

Taas joku itseensä tympeentynyt laittanut perättömän viestiketjun..
Hankkikoon itse paremman elämän..
Täällä voi puhua, muttei kukaan tositoiminen tuollaista aloitusta tee...
Amen!

Äänestä
  • nimet julki ja mielellään kuvan kera

    Äänestä

heti aletaa katehtia rakautta ihmisten välillä tyypillistä eläimensekaantujia katehtia rakauta

Äänestä
  • Hah. Luulenpa ettei miehellä ole tällaisen jälkeen enää asiaa niihin teidän sukujuhliin vaikka samassa suvussa hänellä tuntuu olevan tarkoitus pysyä. Jos itselle kävis noin niin luulisin et saavat olla kaksistaan loppuelämänsä, molempien suvut tai perheet kääntäisivät selkänsä heille. Täytyy kyllä todeta että on sitä sairasta porukkaa olemassa. Eikö tosiaan löytynyt muuta naista hänellekään panopuuksi. Voi jeesus sentään. Julkinen lynkkaus vaan molemmille

    Äänestä

Rakastakaa toista niin kuin itseänne. Ei rakkaus rajoja katso, se tulla posahtaa sillon ko se kattoo parahiksi. Mikä vika siinä siskossa on? Pää asia et pysyy suvussa.

Äänestä

toiset osaa rakastaa-katkerat myrkyttää ilmapiirin

Äänestä
  • Näistä kirjoituksista vois päätellä että nuo puolustavat kommentit ovat miesten kirjoittamia. Onko tosiaan näin että mikään ei ole enää pyhää. Rakkauden verukkeellako saa tehdä mitä tykkää, vaikka loukata toista noinkin verisesti. Olen monen miehen suusta kuullut että kaverin muijaan ei kajota, oli mikä tahansa. Mutta sit tällaista saa tehdä. Haistakaa paska. Eikö sisarellasikaan ole mitään häpyä tai kunnioitusta sinua kohtaan. Onko mikään rakkaus maailmassa niin suuri ja mahtava että uhraa sisarussuhteen miehen takia. Aivan hullua, niin hullua ettei voi järjellä käsittää

    Äänestä

Kuhmossa yksi pariskunta erosi..
Suhteet kuitenkin jatkuivat hyvässä yhteisymmärryksessä..
Ja pian oli käynyt niin, että mies oli entisen vaimon ja uuden morsiamen kanssa yhtä aikaa saunassa..
Ja kokeillut "uuniluuta" leikkiä vanhan ja vuoroin uuden kanssa...

Äänestä

Ilman muuta nimet esille ja kuvan kera! Pitäis olla sellainen linkki jonne laittaa kaikki pettäjäjien nimet jne.......D. Siinäpä tietäisivät mitä saavat aikaiseksi.

Äänestä

Paljasta vaan nimi ja kuva,muuten olet samassa jamassa kuin minäkin.Ei sinua kukaan muuten usko,luulevat että olet keksinyt koko homman.Tule huomenna nesteelle aamukaffille,olis mukava tutustua,siinä 9 aikoihin

Äänestä

minäpä tulen tunnet ruskeasta hameesta ja erätukun lippiksestä

Äänestä

Elähän tyttö itke, ei se siitä kulu. Vaeha uusi ukko ja anna se vanaha siskollesi.
Mxxxkkua riittää mualimassa. Jos tulloo tosi tarve, kirjoittele.

Äänestä

kauheaa elämi lapsena oli julmaa en sanut koskaan karkkia pulaa tai mitäään minua vuhatrtiiin olin vahinkolapsin äiti lapsia yhyyy
entä jos se olin laps4na vahinkolappsi
tai kait en tiedä mutta lapsena jo olin laposi ¨¨
kauheaa

Äänestä
  • Meidän perheessä kaikki on "vahinkoja"...

    Äänestä

Toimin lähes 10 vuotta suomussalmen terveyskeskuksen päätoimisena peräpukamien poistajana. Koulutukseltani olen lääketieteen lisensiaatti. Olen nähnyt rehellisesti sanottuna kymmeniä tuhansia peräpäitä. Syy, miksi kirjoitan nyt tänne, on se, että täällä ei tunnuta ymmärtävän sitä, mitä toistuva anaaliyhdyntä tekee sille ns. passiiviselle osapuolelle.

En nyt puhu siitä, jos joku hairahtuu antamaan peräaukkoaan muutaman kerran, ehkä vielä muutama kymmenenkin menee ilman muutoksia. Mutta kauan harjoitettu peräaukkoyhdyntä tekee korjaamattomia, peruuttamattomia vaurioita anuksen ja peräsuolen lihaksistoon, limakalvoihin ja kudoksiin.

Toivon, että uskotte minua, kun sanon, että pystyin kertomaan sekä miehistä että naisista ne tapaukset 100 % varmuudella, joita oli yhdytty peräaukkoon lukuisia kertoja. Sen sekä näki että tunsi peräpäästä. Arpeutunutta, löystynyttä kudosta, joka päästi ilman ulos itsestään.

Myös vaiva, jonka takia sain "asiakkaan", johtui usein tästä kyseisestä harrastuksesta. Peräpukamien poistossa, mikäli kyseessä on suolen sisäiset pukamat, jouduimme laittamaan peräsuoleen jonkin verran instrumentteja, itse poisto tapahtui ampumalla kiristävän kumilenkin pukaman ympärille, joka "kuristi" pukaman pois. Samaa tekniikkaa käytetään vielä tänäkin päivänä.

Olin melko hienotunteinen, eli en tuonut asiaa esille asiakkalle, mutta joskus keskustelimme hoitajan kanssa leikkimielisesti asiasta jälkeenpäin, että "olipas siinä taas isopaikkainen nainen" , tms.

Haluan vain sanoa, että suhtautukaa asiaan vakavasti, en halua puuttua kenenkään yksityisasioihin, mutta älkää hyvät ihmiset vaan kuvitelko, ettei anaaliseksi pitkään ja useasti harrastettuna aiheuttaisi mitään anuksellenne ja peräsuolellenne. Jos käytätte ns. seksileluja, olkaa tarkkana, että niiden koko pysyy kohtuullisena, ihan vakavasti puhuen, joku ruuvimeisselin pään kokoinen dildo on kyllä jo tarpeeksi iso, ja hyvin öljyttynä se ei vielä vaurioita pahasti kudoksia. Luopukaa ns. monstereista, niillä kyllä pilaatte paikkanne, nyrkkinainnista puhumattakaan!

Äänestä
  • Ehkä sun kannattais jatkaa neuvojen jakamista netin tohtori-palstalla. Täällä tekstisi saa lähinnä huvittavaa sävyä ja merkitystä.

    Äänestä

Minäkin olen alkanut epäillä että mieheni pitää salaa yhteyttä sisareeni. Kun vaan saisin jotenkin todistettua asian aivan satavarmaksi. Outoja "yhteensattumia" on matkan varrella tullut jotka herättivät epäilykseni ja kun olemme samassa tilassa niin he molemmat käyttäytyvät todella oudosti. Mies yleensä ottaa minut huomioon ja suikkaa ohimennen suukon jos toisenkin mutta siskoni läsnä ollessa hän ei ota minuun minkäänlaista kontaktia. Suorastaan välttelee edes koskettamasta minua ja koko ajan katseellaan seuraa sisartani. Muulloin hän ei käyttäydy näin. Mies puhuu hänestä usein ja kyselee hänen asioitaan minulta. Hänen puhelinlaskunsa ovat tähtitieteelliset mutta kotona hän ei juuri koskaan puhu puhelimessa joten hän varmaan soittelee työaikana. En osaa yhdistää häntä keneenkään muuhun naiseen, nämä merkit ovat olleen jonkin aikaa jo niin selvät. Miten saisin varmuuden asiasta. Jos suoraan kysyn niin tuskin hän sitä tunnustaakaan. Voiko tosiaan ihmiset olla näin härskejä että tällaista tekevät. Minun omatuntoni ei ikinä sallisi tehdä näin. Eikö heidän sydämessään tunnu koskaan mitään pistoa että se olisi väärin puolisoita kohtaan koska he molemmat ovat varattuja. Eikö mikään riitä? Onko seuraava hoito kenties anoppi? Olen täysin neuvoton, niin kauan olen tämän asian kanssa paininut että pääni sekoaa kohta täysin. Jos puoliso ei kelpaa niin miksi mennä aidan taakse. Eikö vaan olisi reilua kertoa totuus ja päästää toinen epävarmuudesta ja piinasta. Jos on kerran pokkaa hypätä vieraaseen petiin niin luulisi olevan pokkaa myös erota eikä kiusata ja käyttää hyväkseen toista. Pitkitetty piina saa aikaan todella rumaa jälkeä kun tilanne raukeaa.

Äänestä

jos o avara sytän niin sallii rakastaa sisartaa,kiva lyllerö tuo meän akan sisarki,aattelin pistäytyä ku sen ukko menee rankamehtää.

Äänestä

Mielenkiintoinen aihe, itsellekin ajankohtainen mutta ihan turhaan. Joitakin juttuja näistä kommenteista vois tulkita että ne olisivat suoraan minun elämästä. Jospa te epäilijät kuitenkin ottaisitte asioista selvää niin eipähän tarvitse murehtia enempää. Itse epäilin pienessä mielessäni erään typerän kommentin seurauksena että meilläkin olisi vastaava tilanne menossa. Murehdin asiaa pitkään ajatuksissani ja ajatukset tulivat uniini ja niistä muodostui ihan painajaisia mutta en uskaltanut tietenkään puhua niistä kenellekän. Nyt kuitenkin asia tuli puheeksi ja murheeni ratkesi. Eli mielikuvitus vaan on laukannut omia teitään ja olen vaan tulkinnut kaikki asiat väärin...Eli puhukaa asioista kotonanne...

Äänestä

Luulotauti on paha tauti ja myrkyttää ihmisten välit.Pitää tulla puolitiehen vastaan ja nostaa asia esille, mistä kenkä puristaa.Kuka on keksinyt valheita, tai selän takana mustannut.

Äänestä

Tehkää sovinto ja jatkakaa elämää iloisesti kolmistaan!

Äänestä

Voe veikkonen, ei se siitä kulu. Se on, kuin puukon tahkossa käyttäisi.
Siskosi pesässä se on turvassa. Ei jakele pitkin kyliä.
Kannusta uusiin, huikeampiin suorituksiin, silloin se toimii kotonakin.
Iloista antajaa, pökkääjä rakastaa.

Äänestä

joko se tämä asia on nyt loppuun käsitelty että päästään muita ronkimaan ?

Äänestä

rouvat ja siskot ei huutele,varo eronneita tai vielä pahempaa vanhojapiikoja niitä katkeria.se on fakta.

Äänestä

Täytyy todeta että kuhmolaiset on todella sairasta porukkaa. Onko kenties sisäsiittoisuus syynä vai mikä teitä vaivaa. Vähän sellainen kuva tulee että jokainen teistä hyppää sängyssä jos toisessa. Eikö nykyään ole olemassa kunnollista ja luottamukselle perustuvaa parisuhdetta. Kuhmolainen mies taitaa olla epäluotettavin kumppani maan päällä. Miksi ei myös nainenkin. Ajatelkaapa nyt ihan tosissaan että mitä se pettäminen hyödyttää. Tuleeko siitä hyvä mieli itselle. Varmaan syyllisyys jossain vaiheessa kolkuttaa. Ja jos ei kolkuta niin voi mennä suoraan hoitoon. Terve ihminen ei todellakaan tee toiselle noin, varsinkaan sille jota on edes joskus rakastanut. Pettäjä tuijottaa vain omaan napaan eikä huomaa miten kylvää ympärilleen paljon pahaa mieltä, surua ja saa aikaan suurta vihaa ja tuskaa. Paljon säästyisi myös ihmishenkiä jos ihmiset olisivat toisilleen uskollisia. Jos haluaa vaihtaa kumppania niin tekee välit selväksi ja etsii sitten itselleen uuden huijattavan. Hei herätkää ihan oikeasti!

Äänestä

Anna veikkonen nuihen törräytellä. Mukavahan tuo että kelepovaa siskollehhii.

Äänestä

Kanden naisen loukku.

Äänestä
  • onko ollut näitä varmoja pettämisen merkkejä. Yksi hyvä esimerkki on siitä että mies ilmoittaa halunsa lähteä ilman vaimoa baariin tuulettumaan, ihan vaan poikien kesken. No kuitenkaan niitä poikia ei ole missään vaan äijä lähtee yksin, sillä ajatuksella että kyllä sieltä joku kaveri aina löytyy. Kuitenkaan siellä ei ole ollut ketään tuttuja hänen mukaansa, no eipä tietenkään kun ei ole edes baarissa ollut. Ei voi kukaan todistaa hänen olleen siellä jos jonkun nimen sattuu mainitsemaan. Sitähän voi vaimo vaikka joskus kysyä nimeltä mainitulta. Jos miehelle tulee tällainen tarve yhtäkkiä päästä yksin jonnekin niin voin sanoa että takuulla menee vieraisiin. Kyllä terve parisuhde kestää käydä siellä juhlimassa yhdessäkin.

    Äänestä

  • 1+1 kirjoitti:

    onko ollut näitä varmoja pettämisen merkkejä. Yksi hyvä esimerkki on siitä että mies ilmoittaa halunsa lähteä ilman vaimoa baariin tuulettumaan, ihan vaan poikien kesken. No kuitenkaan niitä poikia ei ole missään vaan äijä lähtee yksin, sillä ajatuksella että kyllä sieltä joku kaveri aina löytyy. Kuitenkaan siellä ei ole ollut ketään tuttuja hänen mukaansa, no eipä tietenkään kun ei ole edes baarissa ollut. Ei voi kukaan todistaa hänen olleen siellä jos jonkun nimen sattuu mainitsemaan. Sitähän voi vaimo vaikka joskus kysyä nimeltä mainitulta. Jos miehelle tulee tällainen tarve yhtäkkiä päästä yksin jonnekin niin voin sanoa että takuulla menee vieraisiin. Kyllä terve parisuhde kestää käydä siellä juhlimassa yhdessäkin.

    Samoilla linjoilla olen kanssasi. Mikä oikeus se on kummallakaan puoliskolla lähteä vain yksin ulos. Toinen täytyy hyväksyä myös samaan seuraan. Aivan eri asia jotkin polttarit tms. Varsinkin lapsiperheillä yhteinen aika voi olla kortilla joten tuulettumaan yhdessä joko kahdestaan tai kaveriporukalla. Ei ketään saa sulkea ulkopuolelle parisuhteessa. Ei ole ihme jos epäilyksiä herää. En ole mikään kaulin kädessä oleva hirviövaimo mutta en kyllä noilla perusteilla päästäisi miestäni yksin baariin. Jos ei vaimon seura kelpaa juhlissa niin tuskin seura kiinnostaa muutenkaan joten on ihan sama laittaa sellainen mies vaihtoon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


suku on pahin kirjoitti:

Olipa yllätys aikamoinen. Olen jo vuosia ihmetellyt miestäni kun hän on ollut hyvinkin innokas osallistumaan sukuni järjestämiin juhliin ym tilaisuuksiin. Siellä ollessamme hän ei ole ottanut minuun juurikaan kontaktia vaan viihtynyt muussa seurassa, enemmän tai vähemmän hakeutunut sisareni seuraan. Nythän syykin selvisi. HEILLÄ ON SUHDE! En tiedä miten kauan tätä on jatkunut mutta voitte uskoa että on todella järkyttynyt olo. Olen harkinnut julkista nöyryytystä ja suunnitellut heidän nimien julkaisua mm. täällä. Minua on kohdeltu niin nöyryyttävästi että heidän olisi nyt aika kokea yhtä suuri nöyryytys. Teenkö oikein jos paljastan heidät koko kansalle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu