USA:ssa yli 90 päivää?

lomalainen5

Hei, haluaisimme oleskella yhdysvalloissa kuusi kuukautta, mutta viisumin hakeminen on todella työlästä ja kallista, eikä lupaa kuitenkaan välttämättä saa, ja vaikka saisikin, rajaviranomainen voi loppukädessä päättää vierailun kestoksi mitä vain. Tarkoitus on vain lomailla ja palata puolen vuoden päästä takaisin Suomen töihin. Tiedättekö riittääkö rajanylitys toiseen maahan uusimaan maassaololuvan? Kuulin, ettei rajavaltioden ylitys kelpaa vaan usempi raja tulisi ylittää. Pitääkö tämä paikkansa? Miten on sitten esim. saarivaltioiden laita kuten Bahaman saaret? Tiedättekö ketään, joka olisi oleskellut USA:ssa näin yli 90 päivää?

6

1666

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • koitansanoajtn

      En ole itse Yhdysvalloissa käynyt, mutta olen tutustunut asioihin ja seurannut mm. rajaviranomaisten työtä käsittelevää TV-sarjaa.

      Ihan ensimmäiseksi on hyvä todeta että asioista tulee ottaa selvää, koska tosiaankin he siellä päättävät pääsetkö maahan vai etkö. Mitään valehtelua ei kannata kokeilla.

      Neuvoisin ottamaan asiasta selvää muualta netistä. Tämä keskustelupalsta nyt ei ole välttämättä se kaikkein luotettavin ja parhain vaihtoehto. Asiasta varmaan tiedetään paremmin Suomen suurlähetystössä Yhdysvalloissa. Matkatoimistot varmasti tietävät näistä tai ainakin ottavat selvää. Kyllä joku nuo vastaukset sinulle etsii.

      Neuvoisin myös suunnittelemaan todella tarkkaa mitä aiotte siellä tehdä, missä käytte, mitä teette näissä paikoissa, mitä nähtävyyksiä siellä on jne.

      Jos menette sinne sanomaan että käytte New Yorkissa sekä Miamissa ja tiedätte vapaudenpatsaan ja Miami Beachin, niin tuskin saatte olla puolta vuotta.

      Puoli vuotta on pitkä aika ja silloin teillä todella tulee olla suunnitelmat mitä teette ja missä teette, teillä tulee olla lentoliput takaisin, teidän tulee tietää ihan oikeasti suurinpiirtein koko matkanne etukäteen, koska ne ovat tarkkoja kavereita siellä rajoilla.

      En koita sanoa että ei olisi mahdollista lomailla Yhdysvalloissa puolta vuotta, on se varmasti mahdollista, mutta se tosiaankin vaatii suunnittelua, aikaa ja rahaa.

      Ilman viisumia on aivan turha yrittää yli 90 päiväksi, älkää edes kokeilko tai olette ensimmäisellä lennolla kotiin. Eivät ne viisumit ilmaisia ole, mutta pakollisia ovat.

      Ei kannata myöskään mokata siellä päässä, koska rajalta käännytetyt eivät tietääkseni voi käyttää enää viisumivapautta, joka tarkoittaisi, että joutuisitte erikseen hakemaan viisumia matkoillenne Yhdysvaltoihin.

      Lyhyesti ja ytimekkäästi koitan vielä tiivistää. Muistakaa kaikki tarvittavat dokumentit, teillä tulee olla valmiit suunnitelmat matkallenne ja varautukaa pitkiin kuulusteluihin. Varmasti ymmärrätte että tuollainen ei ole ihan tavallinen loma ja siksi ne tarkistetaankin.

    • ei juuri vaihtoehtoj

      Rajanylitys toiseen maahan 90 pv sisällä varmistaa sen, että teillä on ainakin mahdollisuus päästä takaisin. Jos oleskelette maassa pidempään kuin 90 pv ilman viisumia, niin voi ovet sulkeutua aika pitkäksi aikaa.

      Sillä ei ole merkitystä, ylitättekö yhden vai monen maan rajan. Pääasia on se, että ylitätte. Jos olette oleskelleet maassa 90 pv ja pyritte heti sen perään uudelleen maahan, pääsy riippuu aivan täysin rajanviranomaisesta. Joku rajaviranomainen voi päästää ja joku toinen ei.

      Yleisesti ottaen he he heittäytyvät hankalaksi, jos olette olleet maassa koko sallitun ajan ja pyritte välittömästi sen jälkeen jatkamaan sitä. Varminta on se, että olette maassa 90 pv, sitten palaatte Suomeen 90 pv:ksi ja sitten taas Yhdysvaltoihin 90 pv. Tämä tarkoittaa, että olette maassa kahteen otteeseen saman vuoden sisällä 90 pv. Toisinsanoen yhteensä puoli vuotta, mutta ei kuitenkaan putkeen.

      Jos haluatte viettää maassa puoli vuotta putkeen, niin teidän on haettava viisumia.

      • 2+9

        Guantanamoon vaan tuollaiset lainrikkojat.


    • jussinen

      Tulee minimissään 5 v. maahantulokielto jos olet ilman viisumia.

    • llarppa

      Kaverini yritti päästä tätä, eli matksti 3kk jälkeen tuonne saarille johonkin, en nyt tarkkaan muista mihin, ja toivoi näinollen saavansa toiset 3kk. Ei herunut lupaa.

      • llarppa

        Oho, ajatuskatkos, otetaanpa tuo päästä-sna pois tuolta välistä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3067
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe