Arhinmäki pressa

Alkaako papin pojan poika Paavo kolmas ehdokkaaksi?

Paavo olisi ainoa työväen presidentti ehdokas, saa nähdä tammikuussa kuinka paljon työväestöä suomesta löytyy minun lisäksi.

Kokoomuksen Toivo Talkoo hanskat repesivät heti "kättelyssä", nyt pitäisi saada oikeat hanskat jotka kestävät suomalaisen miehen käsittelyä.

Lipponen on porvaris ehdokas sen huomaa jo gallupeista.

Niinistö on velkavarallisuuden hoitajien ehdokas, velka ja Niinistön kannatus ovat samaa luokkaa eli paljon ylivarojen elämistä.

Soini oho, kyllä duunari ansaitsee sauna kopsun, eipä ole paljon luvattu, silläkö on rakennettu Soinin pulleus, kyllä duunari tarvitsee rakennushommiin kunnon karppaus ruokaa, jotta voisi tehdä velatonta tulosta.

Väyrysestä ei kannata puhua muuta kuin, että reipas nuori häviäjä jatkaa seuraavissa vaaleissa.

Haaviston haavissa on liian lyhyt varsi, jotta se kolahtaisi niin että ääniä tulisi syvältä.

Kukas se nainen olikaan joka ottaa ruotsin kuninkaan vaaleihin samaan aikaan kun suomessa on pressa vaalit?
41149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Uskomattomat uskonnot ja tuhon tiet.

KD unohdetun kansana Esaja kävelee Räsäsen Pilatus polkuja.

Äänestä
  • Katsokaa nyt hyvät ihmiset keitä on ehdolla presidentiksi.
    Sieltä ei löydy kuin YKSI varteenotettava presidentin mitat täyttävä.
    Ja hän on Timo Soini.
    Muut ovat joko ikäloppuja passkanjauhajia, poikkeavia tai muuten vain sopimattomia. Ainoastaan "Väyryspaavossa" voisi olla hitunen "ainesta"...

    Äänestä

Ihan sama alkaako vai..Mä voin luvata sulle..ja kaikille muillekkin, ettei tästä vihherkommarianarkistipipertäjästä KOSKAAN tule pressaa EI KOSKAAN, eikä mihinkään valtioon..tuskin Rotareihinkaan... Suurin osa kommareista on kuollut sukupuuttoon...ja itseasiassa oiket rehehellisite kommarit ei tätä pelleä äänestä...mieluummin vai Mustajärveä...

Äänestä
  • paavopesusieni.....9.11.2011 20:56
    Tosirealisti Kokkola 9.11.2011 21:03
    Syökää omaa pas/kaanne sonta ja lanta on teille liian hyvää.
    Tosirealistillahan on jo valmiina kusta päässä ja on niin poikkeava, että voisi ottaa Soinin varresta kiinni ja heiluttaa siitä paskanjauhantaa.

    Paavo Arhinmäellä ei ole kommari taustaa, isä oli opetusministeriössä johtajana ja isoisä oli Munkkiniemen pappi, eli ainut jolla on rehellisiä porvari esi-isiä.
    Varmaan Paavo huomasi lapsena, että porvari on porvari vaikka olisi omasta perheestä ja lähti sen vuoksi puolustamaan vähäosaisia ainoassa suomalaisessa työväenpuolueessa.

    Nyt kun demarit erehtyivät ottamaan oikeistolaisen Paavo Lipposen ehdokkaaksi, niin työläisillä ei ole muuta ehdokasta kuin Arhinmäki.
    Työläinen joka jotakin toista äänestää kannattaa toisten työntuloksilla- ja velaksi elämistä.

    Aivopesty työläinen kyyristyy oikeiston koipien väliin odttelemaan murusia.

    Äänestä

  • Punainen Pallo kirjoitti:

    paavopesusieni.....9.11.2011 20:56
    Tosirealisti Kokkola 9.11.2011 21:03
    Syökää omaa pas/kaanne sonta ja lanta on teille liian hyvää.
    Tosirealistillahan on jo valmiina kusta päässä ja on niin poikkeava, että voisi ottaa Soinin varresta kiinni ja heiluttaa siitä paskanjauhantaa.

    Paavo Arhinmäellä ei ole kommari taustaa, isä oli opetusministeriössä johtajana ja isoisä oli Munkkiniemen pappi, eli ainut jolla on rehellisiä porvari esi-isiä.
    Varmaan Paavo huomasi lapsena, että porvari on porvari vaikka olisi omasta perheestä ja lähti sen vuoksi puolustamaan vähäosaisia ainoassa suomalaisessa työväenpuolueessa.

    Nyt kun demarit erehtyivät ottamaan oikeistolaisen Paavo Lipposen ehdokkaaksi, niin työläisillä ei ole muuta ehdokasta kuin Arhinmäki.
    Työläinen joka jotakin toista äänestää kannattaa toisten työntuloksilla- ja velaksi elämistä.

    Aivopesty työläinen kyyristyy oikeiston koipien väliin odttelemaan murusia.

    Kas kas mitä vihaa, katkeruutta, uhoa ja tyhmyyttä. Voi sinua kateellista raukkaa, köyhä lienee ollut elämäsi ja vielä "köyhempänä ja sairaampana" viettänet loppuvuotesi Punainen Pallo - sopiva nimi noin katkeroituneelle eläjälle.

    Lienet lähiseudulta. Oletko koskaan edes nähnyt Arhinmäkeä "livenä", joka lienee paljon nuorempi kuin omat lapsesi?
    Eli sinulle lienee aivan sama kuka on puolueen johdossa, kunhan saat laulaa työväen viisuja ja marssia aatteen puolesta. Onneksi ne "marssit" ja hullut laulut ovat mennyttä aikaa...
    Voihan Ve...., lopeta jo saivartelusi ja astu nykyaikaan, pois 1960-80 luvun vasemmiston hulluvuosista.

    Äänestä

Hastalavista.
Mikä öykkäri on sellainen joka 57v sairastaa eläkeläisenä, kun normaalit sen ikäiset ovat vielä töissä.
No sehän on köyhä rampa nimimerkillä Tosirealisti Kokkola.
Punainen Pallo ei ole nähnyt Arhinmäkeä livenä, mutta ei ole sama kuka edustaa suomalaisia työläisiä ja laittaisi ahneet velkasaneeraukseen, kahdeksan joukossa on vain yksi työläisiä edustava presidenttiehdokas ja se on PAAVO ARHINMÄKI, äänestän Paavoa vaikka hän ei saisi yhtään muuta ääntä.
Periaatteet menevät nyt edelle omaa etuani ja rikkauteni riittävät siihen mitä mukavassa elämässäni tarvitsen.

"1960-80 luvun vasemmiston hulluvuosista." jos nuo olivat sinun mielestäsi "lamavuosia", niin sen jälkeen 1981-2011 ovat olleet hyvinvoinnin alasajovuosia oikeisto enemmistöisessä kylmässä Suomessa, nykyaikaan astutaan kun ahneenrahan valta saadaan nujerrettua ja kansan hyvinvointi lähtee nousuun.

Äänestä
  • Äänestä vaan...eipä sitä moni muu äänestäkkään...hukkaan menee sinunkin äänesi..;) Ympäristön kannalta olisikin parempi, että kiellettäisiin Arhinmäen ehdokkuus...turhaa jätettä vaan tulee niistä äänestyslipuista...

    Niin ja kyllä minusta tuntuuettä tämä Arhinmäki on kommari...oli sitten pappissukua tai...

    Äänestä

  • Hullu mikä hullu. Antaa hänen olla...

    Äänestä

24 lukukertaa ja 22 plussaa idiootteinako lukijoita pidätte !
Lopttakaa se itselle plussia tehtailu - joka kersa tuon tempun
osaa. Hittolainen mitä plussa pelleilyä, Painukaa Anttilaan !
Miinustan nuo vale plussat nollille kunhan kerkeän.

Äänestä
  • Kyllä olet idiootti hae Anttilasta plussaa.

    Nyt jo 26 lukijaa ja 23 plussaa osta niillä vaikka lenkkimakkaraa se on nykyään aika hyvää:D

    Mihinkä Miinus-Pelle kerkeää?

    Äänestä

  • Pelle- -peloton kirjoitti:

    Kyllä olet idiootti hae Anttilasta plussaa.

    Nyt jo 26 lukijaa ja 23 plussaa osta niillä vaikka lenkkimakkaraa se on nykyään aika hyvää:D

    Mihinkä Miinus-Pelle kerkeää?

    Siinä vasta superidiootti mistä tuollaisia "peloton" skeidapaskoja oikein sikiää???

    Äänestä

paavopesusieni....
10.11.2011 17:01

Tässä sinulle oikeita "kommareita", hyvällä palkalla toimeentulevat haluavat lakkoilla lisää rahaa, samalla kun pienipalkkaisille ei riitä niitä euroja.
Ympäristön ja yhteiskunnan kanalta olisi parempi, että suuria tuloja leikattaisiin progressiivisesti paljon paljon enemmän.
10 000€/kk 3 % palkankorotus = 300€/kk
1 000€/kk 3 % palkankorotus 30€/kk
Ei pienipalkkaiselle jää oikeastaan mitään koska "leivän" hinta nousee nopeampaa kuin palkat, sama koskee eläkeläisiä.

Miltä tuntuu olla TOLLO?
Minusta tuntuu, että sinun näkövinkkelistä suurimpia kommareita ovat hyväosaiset, koska vähäosaiset ovat yleensä vain köyhiä.

Arhinmäelle annatut äänet eivät mene hukkaan, ne ovat oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa vaativien ihmisten puolustus ääniä vähäosaisten puolesta.

Äänestä
  • Meneehän ne hukkaan...lopulta menevät ihan samaan kasaan kuin ne Aku Ankallekkin annetut äänet...siellä se sinunkin lappusi sitten on...joten lopputuloksen kannalta in sama kumpaa äänestät...sinun taitaa olla paras jäädä kotiin vaalipäivänä...

    Äänestä

  • paavopesusieni.... kirjoitti:

    Meneehän ne hukkaan...lopulta menevät ihan samaan kasaan kuin ne Aku Ankallekkin annetut äänet...siellä se sinunkin lappusi sitten on...joten lopputuloksen kannalta in sama kumpaa äänestät...sinun taitaa olla paras jäädä kotiin vaalipäivänä...

    Näin on.
    Säälisin "pollopäätä", mutta kun sääli on sairautta...

    Äänestä

  • Suksi-Vittuun! Eikö Lipponen riittänyt, vaikka nuolette SDP perä-aukkoa kilvan. Vasemmisto on enää poliittinen vitsi!

    Äänestä

Puolueensa esillä pitämiseksi Arhinmäen on pakko ryhtyä ehdokkaaksi, mutta ei tässä mikään kiire vielä ole. Liian varhain ehdokkaaksi lähteneet joutuvat vain nolaamaan itsensä viikottaisissa gallup-kyselyissä parin prosentin kannatuksella, mikä pudottaa äänimäärää sitten tammikuussa, kun ihmiset oikeasti tekevät äänestyspäätöksensä.

Äänestä

Pastahan on täysin torso ! Puolitoista vuorokautta mennyt ja vain 31 lukijaa ???
Anna nyt hyvä yksinpuhelija mennä tämä sivulle 10 ja suosiolla ;)

Äänestä

Parissa kommentissa asiaa? selkeästi yhen tosirellun aloittama saitti, onnetonta!

Äänestä
  • Kiitos! Ja syvä eisotilaallinen kumarrus kaikille teille uroksille.
    (Kas kun tyhjään päähän ei saa "vetää", vaikka sitäkin tehdään
    - nykyään - näköjään - Natoa kait nääs)...
    Se on pojat sillä lailla, että ---LEPO!

    Äänestä

Rakkaat ystävät olen julistautunut hulluksi jo silloin nuorena kun jouduin eläkkeelle.
Saavutukseni ovat mittaamattomia.
Vetelin koulun priimus.
Nyrkkeilyssä melkein maailman mestari.
Suntin tekoaltaan suunnittelija.
Jalkapallon kahden jalan potkuissa suomen eliittiä.
Kokkolan liikenteen asiantuntija, joka kaistalla ja risteyksessä.

Lisä saavutuksia löytyy myöskin politiikan alalta Soinin vankkumaton aisan kannattaja.

Säälisin "pollopäätä", mutta kun olen hullu, niin se ei olisi normaalia.

Äänestä
  • Anteeksi rakkaat lapsukaiset unohdin, että olen myöskin melkein kenraali, joukkoni olivat siivouskomppanian parhaimmistoa jälkeenjääneitä kuten minäkin, mutta siitä huolimatta saimme syödä samassa pöydässä kuin muutkin "esikunnan" emännät.

    Äänestä

  • Tosirealisti Kokkola kirjoitti:

    Anteeksi rakkaat lapsukaiset unohdin, että olen myöskin melkein kenraali, joukkoni olivat siivouskomppanian parhaimmistoa jälkeenjääneitä kuten minäkin, mutta siitä huolimatta saimme syödä samassa pöydässä kuin muutkin "esikunnan" emännät.

    Mä kyl luulin ett sä olit armeijan soppatykin vartija?
    Noh aina sitä viisastuu mitä vanahemmaks elää....

    Äänestä

  • Korpraali Vattunen kirjoitti:

    Mä kyl luulin ett sä olit armeijan soppatykin vartija?
    Noh aina sitä viisastuu mitä vanahemmaks elää....

    Kas kas poikaa. Yrittää olla vitsikäs - hah...

    Äänestä

  • Korpraali Vattunen kirjoitti:

    Mä kyl luulin ett sä olit armeijan soppatykin vartija?
    Noh aina sitä viisastuu mitä vanahemmaks elää....

    Sikäli kun oikein muistan, korpraali Vattunen, joka alunperin oli käsketty perunateatteriin keittiölle, jouduttiin sieltä emännän pyynnöstä poistamaan, koska Vattunen pyrki kuorimaveitsensä kanssa esittämään normaalia varusmiestä, joille sentään annetaan ase käteen!

    Äänestä

Korpraali Vattunen nostan hattua, koska en tiennyt tuon kenraalin kaikkia saavutuksia.

Annan palautetta kun siihen on tarvis.

Minun rekisteröimällä autolla ei aja kukaan luvatta, mutta koska Tosirealisti Kokkola luulee omistavansa tuon nimimerkin, niin sillä voi ajaa kuka tahansa.

Äänestä

Arhinmäki pressaksi?????????????????????????????????????
Ei helvetti :DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD

Äänestä

Ei Arhinmäki pääse pressaksi, koska suomesta on loppunut työväestö jo kauan aikaa sitten.

Nyt eletään kapitalistien näennäishyvinvointiaikaa lainarahalla, se on tosin jo päättynyt, mutta voihan illuusiota pidentää ottamalla lisää velkaa.

Julkinen velka noin 100 miljardia, saahan sitä nauraa, mutta luu ei jää vetäjien käteen vaan kyllä se taas maksatetaan vähäosaisemmalla kansanosalla.

Lihavat porsaat livahtavat taas niistä porsaanreistä mitä ovat varasuunnitelmissaan rakentaneet.

Äänestä
  • Ehdottomasti paras vaihtoehto tälle MITÄTTÖMYYKSIEN MITÄTTÖMYYYS-NIINISTÖLLE!!!

    Yes! Kansa tarvitsee miehiä, joilla on mielipide ja vakaumus, eikä madon selkäranka ja nuoleskelijan hymy!

    Äänestä

Ihan sama mitä kirjottelet...Niinistö valitaan kuitenkin... Onhan se hyvä tasaarvonkin kannalta..nyt on miehen vuoro...ja heteron...;)

Äänestä
  • Nyt kun kerran itse otit asian esille, niin aatteleppa ite; kuka näistä neljästä on naismaisin: Lipponen, Väyrynen, Soini, Niinistö..........!!!!

    Niinpä! Aatteleppa ite, mihinkä laariin äänesi kannat.....

    No, saataisiinhan nykygallupeilla ainakin molemmille kansanosille soveltuva "käsityöväen" presidentti!

    Äänestä

KANSA ON PUHUNUT !

ARHINMÄKI OLISI VIIMEINEN JONKA HALTUUN LUOTETTAISIIN RAHA-ASIAT.
Tosin viime vuonna tuolla kunniapaikalla oli nykyinen valtiovarainministeri : Jutta Urpilainen. Molemmissa selevää resitenttiainesta.

Äänestä
  • Urpilainen on vielä nolompi kuin se viherkommarianarkistipelle Arhinmäki...aika huvittavaa...;)

    Äänestä

Ainoat presidenttiehdokkaat, joita minä voisin äänestää ovat Pekka Haavisto ja Eva Biaudet eikä tilanne muutu siitä mihinkään onko Arkinmäki ehdokkaana vai ei. Niinpä äänestän Haavistoa. Hänellä tuntuu olevan järkevät mielipiteet eri asioihin eikä hän ole liiaksi menneisyyteen kangistunut jankkaaja kuten muutamat muut ehdokkaat.

Äänestä
  • Hauskaa

    Äänestä

  • Martti-vaari taitaa tietää, mikä sillä Haavistolla kangistuu....lie kokemusta...;)

    Äänestä

Täällä joku kirjoitteli,että on miehen vuoro tulla valituksi presidentiksi. Tarviiko sitten pitää vaalejakaan,kun ei ole ehdokkaana kuin yksi joka täyttää miehen kriteerit. TIMO " JYTKY" SOINI !

Äänestä

Kulttuuri-, urheilu- ja tasa-arvoministeri Paavo Arhinmäki.

Keitä ne muut ehdokas "pellet" ovat ????

En voi sietää tupakansavua, Sauli tippui pois.

Väyrynen ajaa liikenneympyrässä, eikä ymmärrä näyttää vilkkua poistuakseen muiden tieltä.

Lipponen on kuin pahanilmanlintu, joka kaartelee haaskojen ympärillä.

Soini on vain jytky, joka hytkyy ja hyllyy omissa rasvoissaan ei kiitos kopsuja, minä suosin karppaajia.

Haaviston "kyvykkyys" ei kiinnosta, minulle riittää tavallinen mies.

Jesaja jatkakoon kävelyä juottoasemalle on vielä pitkä matka.

Biaudet: RKP:n tarkoitus on selvä, horjuttaa suomen kielen asemaa Suomen suurimpana kielenä.

Äänestä

On se uskomatonta, että viikossa voi 37 vastauksella saada aikaiseksi suurelta yleisoltä vain 75 lukukertaa epäonnistuneen otsikon ja nimimerkki yhdistelmän ansiosta. Kommentaattorit ovat selittäneet kuin Ruunebergit saamatta mitään innostusta aikaiseksi, huh huh ! Ottakaa tästä opiksenne ja muistakaa aloittaa palstanne isolla kirjaimella huom ! aina muuten menetätte läjäpäiten kommentteja alakouluasteisen suhtatumisenne vuoksi, tässä tapauksessa siitä ei ollut hyötyä.

Äänestä
  • Oot sää pirullinen arvostelija, sut pitäs sensuroija lopullisesti !!

    Äänestä

Huomasitteko muuten eilen MTV3:n kymppiuutisissa, miten pressaehdokkaiden haastattelussa kuvattiin vain Niinistön ilmeitä ja reaktioita muiden ehdokkaiden puheisiin? Niinistön kommentit tulivat myös viimeisenä...huomaa ketä MTV3 kannattaa...

Äänestä

Media tekee presidenttejä, vaikka lahosta puusta.

Paavo Arhinmäkeä media pitää piilossa.

Miettikää kuka pitää valtaa ja on ajanut koko maailman velkakierteeseen.
mm. vai MM?

”Saksa on paska maa”, sanoi Seppo Räty pudottuaan Stuttgartin MM-kisoissa kepinheiton loppukilpailusta. Suomen poliittinen eliitti puolestaan on fanittanut Saksaa lähes sata vuotta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Punainen pallo kirjoitti:

Alkaako papin pojan poika Paavo kolmas ehdokkaaksi?

Paavo olisi ainoa työväen presidentti ehdokas, saa nähdä tammikuussa kuinka paljon työväestöä suomesta löytyy minun lisäksi.

Kokoomuksen Toivo Talkoo hanskat repesivät heti "kättelyssä", nyt pitäisi saada oikeat hanskat jotka kestävät suomalaisen miehen käsittelyä.

Lipponen on porvaris ehdokas sen huomaa jo gallupeista.

Niinistö on velkavarallisuuden hoitajien ehdokas, velka ja Niinistön kannatus ovat samaa luokkaa eli paljon ylivarojen elämistä.

Soini oho, kyllä duunari ansaitsee sauna kopsun, eipä ole paljon luvattu, silläkö on rakennettu Soinin pulleus, kyllä duunari tarvitsee rakennushommiin kunnon karppaus ruokaa, jotta voisi tehdä velatonta tulosta.

Väyrysestä ei kannata puhua muuta kuin, että reipas nuori häviäjä jatkaa seuraavissa vaaleissa.

Haaviston haavissa on liian lyhyt varsi, jotta se kolahtaisi niin että ääniä tulisi syvältä.

Kukas se nainen olikaan joka ottaa ruotsin kuninkaan vaaleihin samaan aikaan kun suomessa on pressa vaalit?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu