Paavo oli yks mee naapuri.
Sil oli piäni maapaikka
ja se kävi töis isois kartanois
ain ko appuu tarvittii.
Paljo hyvää miäst tarvitiinki.
Se osas käyttää kaikkii konneit,
ko isännät ei itte osannu,
mut se korjas niit kans.
Kevättoukoje aikaa ja viljakorjuus
kaikil o kiiret, piänemmilki tiloil.
Mut viälki mää ihmettele yht asiaa,
Paavo loputont kiireettömyyt.
Ko se tuli illal raskaast tyäst
jostai kartanost, vaik viljakorjuust,
ni ko se ajo ohi mee viljapello,
se ei voinu ol pysähjtymät.
Sitä kai vaivas ko se näki mee,
äiti ja lapset keskenäs pellol.
Ain se tuli tyähö mukkaa,
pariks tunniks kumminki.
Ko äiti joskus kysy hintaa,
ni sillonki ko sitä oli pyyretty,
vaik perunanostoo varte,
se sano: mää ota sit vaik hevost..
Sil ei ittelläs ollu hevost
ja seki sitä tarvitti toisinas.
Mut kyl me silti oltii velas,
kui pajo, sitä ei voi laskeeka.
Mää luule, et se olis tullu
iha yhtlai auttamaa tyäs,
vaik me oltas lainattu
silt viä sitä hevostaki.
Sil oli piäni maapaikka
ja se kävi töis isois kartanois
ain ko appuu tarvittii.
Paljo hyvää miäst tarvitiinki.
Se osas käyttää kaikkii konneit,
ko isännät ei itte osannu,
mut se korjas niit kans.
Kevättoukoje aikaa ja viljakorjuus
kaikil o kiiret, piänemmilki tiloil.
Mut viälki mää ihmettele yht asiaa,
Paavo loputont kiireettömyyt.
Ko se tuli illal raskaast tyäst
jostai kartanost, vaik viljakorjuust,
ni ko se ajo ohi mee viljapello,
se ei voinu ol pysähjtymät.
Sitä kai vaivas ko se näki mee,
äiti ja lapset keskenäs pellol.
Ain se tuli tyähö mukkaa,
pariks tunniks kumminki.
Ko äiti joskus kysy hintaa,
ni sillonki ko sitä oli pyyretty,
vaik perunanostoo varte,
se sano: mää ota sit vaik hevost..
Sil ei ittelläs ollu hevost
ja seki sitä tarvitti toisinas.
Mut kyl me silti oltii velas,
kui pajo, sitä ei voi laskeeka.
Mää luule, et se olis tullu
iha yhtlai auttamaa tyäs,
vaik me oltas lainattu
silt viä sitä hevostaki.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Sotako opetti kantamaan vastuuta naapurista vai oliko ihmisluonto silloin epäitsekkäämpi. Epäilen jälkimmäistä. Köyhä antoi arvokkainta mitä omisti - aikaansa.
Siihen aikaan tehtiin suurta ponnistusta vaativia töitä kylissä kökällä - yhden miehen kökkä
Luulen, vähän, että pienillä paikkakunnilla, kylissä, jossa kaikki ihmiset tunsivat toisensa ja toistensa elämäntilanteet, myös vastuu niistä oli toisenlainen.
Nyt muuttoliike on hajottanut kylät, eikä kaupungeissa, edes kaupunginosissa jostain syystä voi syntyä vastaavaa. Ja maaseutuhan on jo melkein tyhjentynyt.
Vaatimaton elämä, vähän tarpeita.......Paavolla.
Mutta ajattele miten rikkaan ja runsaan runon siitä kirjoitit.
Hänestä on jäänyt merkki maailmankaikkeuteen.
Kovasti pidin tästä, oikein kovasti!
Ystäväni, mukava että ymmärrät tätä "kamalaa mongerrusta". kuten joku on näitä murrerunoja arvioinut. Ja kiitos sinulle omasta arviostasi, Paavon arvostakin.
Minäkin häntä arvostin. Ja sinun vastaustasi.
..myönnän itsekkin syyllistyneeni ´ mongerruksesi´
arviointiin..en tosin mitenkään loukatakseni upeita
tulkintojasi..vaan yksinkertaisesti koska en itse osaa
omaa ´mongerrustani´enää taitaa ja olen suorastaan ´kateellinen´
taidollesi...siinähän se tuli sanotuksi...
edelleenkin luen moneen kertaan jotta taatusti tajuan mitä
haluat sanoa..on ne niin mielenkiintoisia..kuten tuo Paavokin...
se oli ennen noin...voisi olla tänäänkin!!
Kiitän tee..toivotan marraskuista rauhaa viikonloppuusi!
Sama täällä. Pidin kovasti. Paavo sai arvoisensa hienon muistomerkin.
Sekä runon ajatus että kieli soljuivat niin sujuvasti eteenpäin, että oli nautinto lukea, vaikka murre on itselleni vieras.
Metsätintti - harvinainen lintu täällä - tervetuloa! Varsinkin lukemaan vierasta, vaikeaa murretta. Olen huomannut, kun itse luen jotain outoa murretta, että erityisesti sanojen vivahteitten ymmärtäminen on vaikeaa.
Mukava silti, että muitakin yrittäjiä on, ja kirjoittajia, kuten pari todella hyvää Varsinais-Suomesta.
Kiitos tervetulotoivotuksesta! Osuin tänne lentoretkelläni, ja taidan käväistä silloin tällöin.
Selailin vähän palstaa, ja pidin runoistasi.
Metsätintti, mukava kuulla. Kun olisi vielä helppo tapa kahlata läpi kaikkea. mitä näille palstoille on vuosien aikana kirjoitettu. Täälläkin on vuosien varrella ollut hyvin aktiivisia kausia ja monia todella hyviä runoilijoita, joiden runojen etsintä on jälkikäteen kuin kultahippujen huuhdontaa. Mutta onnea ja iloa matkalle!
Hei Onija, luen aina ilolla vastauksesi, niissä on selvästi paneuduttu runoon, luettu varmaan kahteen kertaan. Totta kyllä on, että vieras murre on hanakalaa lukea ja siksi ymmärtääkin, pitää ensin kääntää ajatus omalle kielelle.
Murteitten kato on kyllä on kyllä sääli, onhan se yhdenlaista kielen rikkautta.
Omaa taitoani en menisi kehumaan; paljon on kadonnut matkan varrella.
Metkasti oma murretaitoni herää vasta kun muistelen lapsuutta tai muuten vanhoja aikoja.
Mukavaa viikonloppua sinullekin!
Parhaat runot tunnistan aina siitä, että näen ne kuvina silmissäni...
Näin tämän runon !
Ystäväni, kiitos kohteliaisuudesta. Mutta ehkä sinäkin olet näön kautta maailmaa tarkkaileva ihminen, kuten itse olen.
Joskus pitää suorastaan pakottautua käyttämään muitakin aisteja maailman havainnoinnissa, niin näön hallitsemaa se minulla on. Olikohan tässä selitystä joihinkin asioihin?
Silloin ihmiset huomasit toisiaan ja olivat auttavaisia. Vaikka oli pitkiä päiviä, ei silto ollut niin kiirettä.
Olet kirjoittanut syviä olemuksia. Kiitos!
Madent, kiitos kommentistasi! Nykyään ainakin kuvitellaan, että on kova kiire, kun mennään autolla paikasta toiseen, jopa marketista toiseen. Tehtyä kiirettä monesti, luulen.
Pieni pysähtyminen ja niitten kiireitten todellisen arvon miettiminen voisi vähentää ne puoleen.
Ihana ol tämäkin runo, viehättävää vanhanajan idylliä ja auttamisen halua tästä välittyi sellainen hyvä ja kiitollinen olo :)
A.t. Mukava lukea palautettasi. Kiitos! Murrerunoni kertovat todellisista ihmisistä ja tositapauksista, vaikka muissa runoissa on myös mielikuvitusta.
Luulen, ettei nykyisinkään mikään estä ihmisiä käyttäytymästä muita ihmisiä kohtaan ystävällisesti ja auttaen. Käyttäytyminen on enemmän arvo- kuin aikavalinta.
Osasit kauniste kirjottaa Paavost ja häne avuliaisuurest .
Tämmössii ihmissi ei nykyaikan enää paljon ol .
Kaikil o kiire ja mennää ohi vaik joku pyytäiski appuu .
Tykkäsin täst runostas ja jäin oikke kaihol muistelema
vanhoi aikoi, sillo viäl välitettii lähimmäisist .
Kaiho-Mieli, mukava kun luit ja piditkin lukemastasi. Kun muistelee lapsuuden asioita ja henkilöitä, paitsi että kieli helpommin kääntyy murteelle, mieleen muistuvat positiivisen muiston jättäneet ihmiset, tavalliset perin. Mutta kieltämättä avuliaisuus oli erilaista kuin nykyään.
Siksi tekee mieli jättää heistä pieni muisto edes runon muodossa.
Lavin laulussa "Limperin Hilma" todetaan samasta asiasta jotenkin näin:
Valtion johtajat patsaita saaden
kansamme muistoista häivy ei pois.
Ansaitsis Hilmakin sankaripaaden,
väitätkö ettei hän sankari ois.